Avainsana-arkisto: Tuomas Pelttari

Turun musiikkiosaston kesäpuuhat 2019

Turun kaupunginkirjaston pääkirjasto kutsuu viettämään leppoisia kesähetkiä mukavan pikkupuuhastelun ja oleskelun parissa 26.8. asti.

Kirjastopihan kesä

Kirjastopihalla on tänä kesänä mukavaa ja monipuolista kesäistä ohjelmaa kaiken ikäisille sekä aivan uudenlaisia paikkoja oleiluun. Kirjastopihan kesän aikana Lastennurkkauksessa voi lasten kanssa tutustua yrtteihin, ihastella kesäkukkaistutuksia tai viedä possut kesälaitumelle.

Maanantaisin Kirjastopihan kesäilloissa soivat yhteislaulut. Tiistait ja torstait tarjoavat rentoa tekemistä ja ohjelmaa ja luvassa on muun muassa kirja- ja levyvinkkausta, live-musiikkia, geokätköilyä ja luovaa kirjoittamista. Stoori Pihalla tuo pihalle parina elokuun tiistaina ohjelmaa nuorille.

Myös muutama isompi tapahtuma kutsuu väkeä Kirjastopihalle: Go Runo Go tarjoaa runouden iltapäivän runofestareiden merkeissä 6.7. ja Suuri Maalaustapahtuma 10.7. antaa halukkaille mahdollisuuden kokeilla akvarellimaalausta ohjaajien opastamana. Taiteiden yönä elokuun 15. pihalla soi blues. Kirjastopihan kesän päättäjäisiä vietetään yhteislaulujen viimeisenä kertana maanantaina 26.8.

Musiikkiosaston ohjelmaa Kirjastopihan kesässä

Musiikkiosasto on mukana Kirjastopihan kesän tapahtumissa kesäkuukausien ajan aina tiistaisin ja torstaisin klo 16-19. Tarkemmat kellonajat selviävät viikottain ilmestyvästä ohjelmatiedotuksesta.

Kesällä Musiikkiosaston väki pyörittää levylautasellaan vinyylikiekkoja sisäpihalla, sillä Turun kaupunginkirjaston kokoelmissa on hyllymetreittäin vinyylilevyjä, joista osa kaipaa ulkoilmaa. Tutustu siis Vaskin sivuilla vinyylilevykokoelmaan ja esitä toiveesi Musiikkiosaston väelle. Voit aloittaa tutustumisen kokoelmaan esimerkiksi tästä. Kirjoita toiveesi ja vapaamuotoinen perustelusi paperille ja sujauta se keräyslaatikkoon osastolla, tai lähetä sähköpostia osoitteeseen musiikki.kaupunginkirjasto@turku.fi otsikolla Vinyylitoive. Keräämme toiveita musiikkiosastolla ja kesätapahtumien yhteydessä. Toivotut vinyylit Kirjastopihan kesässä TO 20.6. klo 17.30-18.30, TO 18.7. klo17.30-18.30 ja TO 1.8. klo 17.30-18.30.

Tapahtuu meillä vähän muutakin, sillä Lautapelikerho jatkaa kokoontumistaan Stagella joka TI klo 16-19.45. Vinkkinä myös, että laulapelithän ovat lainattavissa Musiikkiosastolta!

Musiikkiosastolla on myös kuunneltavissa 7.-28.6. kuunnelma Tylsyyden maa, eräs ankeuden aikakausi. Kuunnelman ovat tehneet Rauman freinetkoulun 5.-luokkalaiset Karoliina Suoniemen ja Jukka Hervan ohjauksessa.

 

Torstaisin soi musiikki, livenä ja levyltä

Kesäkeitaalla Musasto LIVE -artisteina esiintyvät TO 13.6. klo 17.30-18.30. Helka Ermala (harppu & laulu) sekä TO 11.7. klo 17-18 Santeri Seessalo (kitara & laulu).

Kesän esiintyjiin voi tutustua tarkemmin Musaston aiemmista blogiteksteistä. Helka Ermala ja Santeri Seessalo ovat molemmat tämän kevään aikana vastanneet Musaston kysymyksiin Kuukauden artisti -haastattelusarjassa.

Erikseen mainittakoon vielä TO 25.7. klo 16-30-18.30 järjestettävä Musatavaran vaihtopiste, jonne voit tulla vaihtamaan pieneksi jääneet bändipaitasi uusiin, karsia levykokoelmasi turhia rönsyjä ja vaihtaa ne kuranttiin kuunneltavaan.

Sisäpihan kesäkausi huipentuu TO 15.8. Taiteiden yöhön. Tuolloin kirjastopihalla järjestetään poistokirjamarkkinat. Laareista löytyy myös musiikkia! Taiteiden yön poistokirjamarkkinoilla esiintyvät näillä näkymin Tilhet, pajut ja muut -duo sekä Blues Ones -yhtye.

Pikakatsaus syksyn 2019 ohjelmaan!

Syyskuussa musiikkiosaston ohjelma siirtyy taas sisätiloihin Stagelle. Vinkataan nyt sen verran, että luvassa on ainakin pari Tuomas Pelttarin vetämää Vinyylilevykerhoa, muutama Hittimittari, yhteislaulua Timo Rautalan johdolla sekä…ROCKWAY SONG JAM -sävellyskilpailu!

Jälkimmäisestä lisää myöhemmin! Mutta siis syksyllä luvassa mm. nämä:

TO 12.9. klo 18-19.30  Musasto LUENTO: Livemiksaus ja kiertuetyöskentely (TELMU ry)

TO 29.9. klo 18-19.30 Musasto LUENTO: Kolmannesta valtakunnasta Amerikkaan – Erich Korngold (Robert Storm)

TO 3.10. klo 18-19.30 Musasto LIVE & LUENTO: Sattuma ja toisto (Jaakko Penttinen)

TO 29.9. klo 18-19.30 Musasto LUENTO: Kolmannesta valtakunnasta Amerikkaan – Kurt Weill (Robert Storm)

LA 9.11. klo 14 alk.      Musasto LIVE: Soi Torpat ja Salongit – Spel I Stuga och Salong (duo Maans & Puurtinen)

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjastopihan kesä, Musiikkiosaston kesä, Tapahtumat, Uncategorized, Uutiset

Vinyylikerhossa soi ja rahisi vinyyli kiirastorstain lempeässä iltapäivässä 18.4.2019

 

Tuomas Pelttarin isännöimässä Vinyylikerhossa to 18.4.2019 kuultiin Topias Tiheäsalon valitsemia vinyylilevyjä kirjaston kokoelmasta. Turun kaupunginkirjaston pääkirjaston Musiikkiosaston Stagella keskusteltiin levyjen lomassa musiikista ja sen syvästä jäljestä. Muusikko, freelance-toimittaja ja musiikkipedagogi Tiheäsalo muisteli musiikkiharrastuksensa alkua ja sitä, miten LP:t ja seiskat muuttivat elämää.

Turussa pitkään vaikuttanut Tiheäsalo on nähnyt paikallista musiikkielämää sen monilta puolilta jo parinkymmenen vuoden ajan. Kaunis aurinko kutsui ulos, mutta musiikki houkutteli mahtavan määrän ”kerholaisia” osastolle.

Vinyylikerhon isännän ja kutsuvieraan kokemus konseptista oli positiivinen. Musiikki oli herättänyt paljon ajatuksia ja kokemuksia puoleen sun toiseen.  Rupattelu yleisön ja esiintyjien välillä oli esiintyjien mukaan ”se juttu”. Mikäs sen parempi tapa viettää keväistä iltapäivää kuin musiikin ääressä turinoiden.

Kiitos siis kaikille osallistuneille! Vinyylikerhon seuraavasta kokoontumisesta tiedotetaan myöhemmin.

Topias Tiheäsalon
100 suositusta

Turun musiikkikirjaston kokoelmista

CD-/LP-boksit

  1. Ayler, Albert: Holy Ghost (Revenant)
  2. Captain Beefheart: Grow Fins (Revenant)
  3. Coltrane, John: The Classic Quartet: Complete Impulse! Studio Recordings (Impulse!)
  4. Coltrane, John: The Complete 1961 Village Vanguard Recordings (Impulse!
  5. Diddley, Bo: Chess Box (Chess)
  6. Harry Smith’s Anthology of American Folk Music (Smithsonian Folkways Recordings)
  7. Holiday, Billie: Lady Day – The Complete Billie Holiday on Columbia 1933-1944 (Columbia)
  8. Howlin’ Wolf: Chess Box (Chess)
  9. The Necks: Necks Box (ReR Megacorp)
  10. Neu!: Vinyl Box (Grönland Records)
  11. Radigue, Eliane: Trilogie de la Mort (Experimental Intermedia Foundation)
  12. Somerjoki, Rauli Badding: Kaikki laulut (Siboney)
  13. The Stooges: The Complete Fun House Sessions (Elektra)
  14. Sun Ra: Singles – The Definitive 45’s Collection (Strut)
  15. Taylor, Cecil: In Berlin 88 (FMP)

    Topias Tiheäsalon ja Niko Karlssonin yhteisjulkaisu vuodelta 2018 löytyy myös Musiikkiosaston kokoelmista.

CD-levyt

  1. Abrams, Joshua: Simultonality (Eremite)
  2. Art Ensemble Of Chicago: The Pathe Sessions (EMI Music France)
  3. Bach, Johann Sebastian (esitt. Hopkinson Smith, barokkiluuttu): Sonatas & Partitas (Naïve)
  4. Bach, Johann Sebastian (esitt. Fretwork, gambayhtye): Alio Modo: Passacaglia and other keyboard works transcribed for viols (Harmonia Mundi)
  5. Bailey, Derek: To Play (Samadhisound)
  6. The Byrds: The Notorious Byrd Brothers (Columbia)
  7. The Cairo Gang: Untouchable (Drag City)
  8. Cluster: Zuckerzeit (Brain)
  9. Coltrane, Alice: A Monastic Trio (Impulse!)
  10. Coltrane, John: Interstellar Space (Impulse!)
  11. Coltrane, John: Both Directions Now (Impulse!
  12. Eastman, Julius: Femenine (Frozen Reeds)
  13. Fahey, John: The Legend of Blind Joe Death (Takoma)
  14. Feldman, Morton (esitt. Marianne Schroeder, piano): Piano (Hat Hut Records) Ferrari, Brunhild & Ferrari, Luc: Programme Commun (Sub Rosa)
  15. Harris, Betty: The Lost Queen of New Orleans Soul (Soul Jazz Records)
  16. Harvey, P.J.: Let England Shake (Island)
  17. Hurt, “Mississippi” John: 1928 Sessions (Yazoo)
  18. Kalhor; Kayhan & Erzincan, Erdal: Kula Kulluk Yakisir Mi (ECM Records)
  19. Khatib, Ahmad & Hbeisch, Youssef: Sabîl (Institut du Monde Arabe)
  20. Lau Nau: Poseidon (Fonal)
  21. Lawes, William (esitt. Phantasm, gambayhtye): Consorts In Four And Five Parts (Channel Classics)
  22. Monk’s Casino: The Complete Works of Thelonious Monk (Intakt)
  23. Monk, Thelonious: Brilliant Corners (Riverside)
  24. Newsom, Joanna: Have One On Me (Drag City)
  25. Nico: Desertshore (Reprise)
  26. Pan Sonic: A (Blast First)
  27. Peebles, Ann: The Complete Ann Peebles On Hi Records vols. I-II (Hi Records)
  28. Perry, Lee: Open The Gate (Trojan)
  29. Pluhar, Christina: All’ improviso (Alpha)
  30. Radigue, Eliane: Triptych (Important Records)
  31. Roberts, Matana: Coin Coin Chapter One – Gens de Couleur Libres
  32. Sato, Toyohiko: Style Brisé – Gaultier & The French Lute School (Channel Classics)
  33. Sleep: The Sciences (Third Man Records)
  34. Taylor, Cecil: It Is In The Brewing Luminous (Hat Hut)
  35. Television: Marquee Moon (Elektra)
  36. Television: Adventure (Elektra)
  37. Tharpe, Sister Rosetta: Up Above My Head – 50 of Her Greatest Recordings (Not Now Music)
  38. Thomas, Irma: Time Is On My Side – The Best of Irma Thomas (Kent)
  39. Thornton, “Big Mama”: The Complete 1950-1961 (Le Chant du Monde)
  40. Touré, Ali Farka: Red & Green (World Circuit)
  41. Watson, Chris: Weather Report (Touch)
  42. V/A: An Anthology Of Noise & Electronic Music vol. I-VII (Sub Rosa)
  43. V/A: African Boogaloo: The Latinization of West Africa (Honest Jon’s)
  44. V/A: African Scream Contest: Raw & Psychedelic Afro Sounds From Benin and Togo 70’s (Analog Africa)
  45. V/A: American Primitive Raw Pre-War Gospel 1926-36 (Revenant)
  46. V/A: Deutsche Elektronische Musik: Experimental German Rock and Electronic Music 1971-1983, vols I-III (Soul Jazz Records)
  47. V/A: Jukebox – Music In The Films of Aki Kaurismäki (Megamania)
  48. V/A: New Orleans Funk, vols. II & IV (Soul Jazz Records)
  49. V/A: Take Me To The River – A Southern Soul Story (Kent)

LP-levyt

  1. Ahti, Marja: Vegetal Negatives (Hallow Ground)
  2. Ayler, Albert: Spiritual Unity (ESP Disk)
  3. Ayler, Albert: Lörrach/Paris (Hat Hut Records)
  4. Coleman, Ornette: The Shape Of Jazz To Come (Atlantic)
  5. Coleman, Ornette: Crisis! (Impulse!)
  6. Coltrane, John: A Love Supreme (Impulse!)
  7. The Congos: Heart Of The Congos (Blood & Fire)
  8. Dixon, Bill: November 1981 (Soul Note)
  9. Gibson, Jon: Cycles (Chatham Square)
  10. Gould, Glenn: Plays William Byrd and Orlando Gibbons (CBS)
  11. Hulda Huima & Hitaat Sekunnit: S/T (Helmi Levyt)
  12. The Necks: Unfold (Ideologic Organ/Mego)
  13. Rainey, Ma: The Immortal Ma Rainey (Milestone)
  14. Roach, Max & Taylor, Cecil: Historic Concerts, New York 1979 (Soul Note)
  15. Sqürl: EP #1 (ATP Recordings)
  16. Smith, Bessie: Nobody’s Blues But Mine (Columbia)
  17. Sun Ra: Pictures of Infinity (Black Lion)
  18. V/A: The Birth of Ska (Trojan)
  19. V/A: Folk Music In America vols. I-XIII (Library of Congress)
  20. V/A: Sanctified Singers vols I-II (Blues Classics – Arhoolie)

KIRJAT:

  1. Bailey, Derek: Improvisation – its nature and practice in music (British Library National Sound Archive)
  2. Blues and Chaos: The Music Writing of Robert Palmer (toim. Anthony DeCurtis; Scribner)
  3. Kelley, Robin D.G.: Thelonious Monk – The Life And Times Of An American Original (Free Press)
  4. Levine Packer, Renée & Leach, Mary Jane: Gay Guerilla – Julius Eastman And His Music (University of Rochester Press)
  5. Morton Feldman Says – Selected Interviews and Lectures (toim. Chris Vilars; Hyphen Press)
  6. Morton Feldman: Give My Regards To 8th Street: collected writings (toim. B.H. Friedman; Exact Change)
  7. Nyman, Michael: Experimental Music – Cage and beyond (Cambridge University Press)
  8. Spellman, A.B.: Black Music – Four Lives (Schocken Books)
  9. Steinbeck, Paul: Message To Our Folks – The Art Ensemble Of Chicago (The University Of Chicago Press)
  10. Sun Ra – interviews & essays (toim. John Sinclair; Headpress London)
  11. The Wire Primers: A Guide To Modern Music (toim. Rob Young; Verso)
  12. Tiekso, Tanja: Todellista musiikkia: kokeellisuuden idea avantgardemusiikissa (Poesia)
  13. David Toop: Into The Maelstrom – music, improvisation and the dream of freedom before 1970 (Bloomsbury Academic)
  14. Watson, Ben: Derek Bailey and the story of free improvisation (Verso)
  15. Wilmer, Valerie: As Serious As Your Life (Serpent’s Tail)

Jätä kommentti

Kategoria(t): 100 suositusta kokoelmista, Haastattelut, kirjastomuistelmat, Kuuntelupiirit, musiikin syvä jälki, Stage, Tapahtumat, Vinyylikerho

Musasto-palkinto Tuomas Pelttarille

Vaski-kirjastojen musiikkikirjastoblogi Musasto on jälleen valinnut Musasto-palkinnon saajan.  Kolmatta kertaa jaettu  tunnustuspalkinto ojennettiin Turun Kaupunginkirjaston kirjastonhoitajalle ja intohimoiselle musiikkikirjastoaktiiville Tuomas Pelttarille keskiviikkona 15.5.

Varsinkin Musaston perustamisvaiheessa Tuomas Pelttarin innostunut ja päättäväinen asenne sekä visiointi ja koordinointikyky  oli ratkaisevassa asemassa hankkeen käynnistämisessä.  Ei liene liioiteltua kutsua Tuomasta Mr. Musastoksi, ilman Tuomaksen panosta Musasto olisi saattanut jäädä toteutumatta. Tuomas on alusta lähtien suhtautunut Musastoon suurella sydämellä.

”Eihän kukaan yksin mitään tee, niin ei ole asian laita Musastossakaan:  Musastokin toimii yhteisellä tahdolla ja työpanoksella. Toiminnan pyörittämiseen tarvitaan kuitenkin ideoija, ”inspiraattori” ja innoittaja ja siinä Tuomas on  tehnyt  valtavan työn ja tämä työ jatkuu edelleen. Tuomas on  jaksanut paitsi itse kirjoittaa haastatteluita ja juttuja, myös patistaa muita asianosaisia näyttöpäätteen ääreen”.

Musasto-palkinto on tunnustus, joka  myönnetään epäsäännöllisin väliajoin henkilölle tai taholle, joka on edistänyt Musaston Vaski-alueen kuntarajat ylittävää toimintaa ja yhteistyötä. Palkinnon myöntää Vaski-kirjastojen musiikkikirjastoblogi Musaston toimituskunta.

Raision musiikkiosaston johtaja Heli Pohjola ja Tuomas Pelttari

Raision musiikkiosaston johtaja Heli Pohjola ja Tuomas Pelttari

 

Viime vuonna Musasto-palkinnolla muistettu Altti Koivisto ojentaa jo perinteeksi muodostuneen kitaran

Viime vuonna Musasto-palkinnolla muistettu Altti Koivisto ojentaa jo perinteeksi muodostuneen kitaran

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Tapahtumat, Toimitukselta, Uncategorized