Avainsana-arkisto: Musasto-palkinto

Kari Pohjola sai Musasto-palkinnon 2015

Musasto palkitsi Pohjolan

Kari Pohjola (vas.) sai Musasto-palkinnon 2015. Paimion kirjastossa oli paikalla Musasto-kollegoita Kaarinasta, Raisiosta ja Turusta. Palkinnon luovutti Tuomas Pelttari. Kuva: Juha Kaunisto. Vuoden 2015 Musasto-palkinto on myönnetty 24.6. Paimion kirjaston johtaja Kari Pohjolalle. Palkinto myönnetään Pohjolan ansiokkaasta ja laajasta kirjoitustyöstä taidemusiikin saralla. Pohjola on avannut Musastossa monien suurten klassisen musiikin säveltäjien teoksia ja historiaa jo vuodesta 2013 lähtien. Aktiivisuus näkyi kenties konkreettisimmillaan Pohjolan 11-osaisessa suursarjassa Gustav Mahlerin sinfonioista syys-marraskuussa 2014. Kahden kuukauden mittainen Mahler-jatkumo on viisivuotiaan Musaston suurimpia kulttuuritekoja. Kari Pohjola aloitti työn Musastossa jo huhtikuussa 2013, ensimmäisinä aiheinaan 200-vuotisjuhliaan viettäneet Giuseppe Verdi ja Richard Wagner. Kirjoitustyö taidemusiikin parissa jatkui, ja Pohjolan näkemyksellisyydestä tuli olennainen osa Musaston profiilia. Taidemusiikista kirjoitetaan suomalaisessa blogikulttuurissa pienemmällä liekillä kuin populaarimusiikista. Pohjola osoittaa Musastossa sen, että taidemusiikin tuli on voimakas ja sen tulee päästä esiin. Tähän tarkoitukseen Pohjolan inspiroitunut ja helppolukuinen tarinointi sopii erinomaisesti. Pohjolan intohimo musiikkiin välittyy.

Paimion kirjasto tuli mukaan Musasto-työhön 2013

Pohjolan aktiivisuuden myötä Paimion kirjasto lunasti paikkansa neljäntejä Musasto-toimijana, yhdessä Kaarinan, Raision ja Turun kanssa. Paimio liittyi Musastoon marraskuussa 2013. Kari Pohjola: ”Huolimatta kaupungin pienestä koosta (n. 10 500 asukasta) toimii Paimiossa useampi aktiivinen kuoro ja soittoporukka, musiikkiopisto ja tietysti elävän musiikin yhdistys. Jo tämänkin vuoksi pitää Paimion kirjaston olla mukana kirjastojen kokoelmia erinomaisella tavalla avaavassa Musastossa. Ja ehkä oman klassisen musiikin harrastuksenkin kautta voi kantaa pienen kortensa kasvavaan kekoon…” kari po1 kari po2

* * *

Musasto-palkinto jaettiin Paimion kirjastossa 24.6.2015 viidettä kertaa. Musasto-palkinto on tunnustus, joka myönnetään epäsäännöllisin väliajoin henkilölle tai taholle, joka on edistänyt Musaston Vaski-alueen kuntarajat ylittävää toimintaa ja yhteistyötä. Palkinnon myöntää Vaski-kirjastojen musiikkikirjastoblogi Musaston toimituskunta. Tuomas Pelttari, toim. Kuvat: Juha Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Taidemusiikki, Toimitukselta, Uutiset

Juha Kaunisto kertoo Rannikkoseudussa musiikin kokoelmatyöstä Raision kirjastossa

Klassikoita lainataan Raisiossa tasaisesti

Vuonna 2014 Musasto-palkinnolla palkittu Juha Kaunisto kertoo Rannikkoseudussa musiikkikirjastotyöstään Raision kaupunginkirjastossa.

Pääset Joni Kosken kirjoittamaan artikkeliin täältä.

Tuomas Pelttari, toim.

Juha Kaunisto on ollut työssä Raision kaupunginkirjastossa 15 vuotta. Kaunisto sai Musasto-palkinnon vuonna 2014. Kuva: Joni Koski.

Juha Kaunisto on ollut työssä Raision kaupunginkirjastossa 15 vuotta. Kaunisto sai Musasto-palkinnon vuonna 2014. Kuva: Joni Koski.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Uutiset

Juha Kaunisto sai Musasto-palkinnon 2014

Vuoden 2014 Musasto-palkinto on myönnetty raisiolaiselle Juha Kaunistolle. Hän on työssä Raision kaupunginkirjaston musiikki- ja taideosastolla. Tunnustus luovutettiin Musaston toimitustyössä ansioituneelle kirjastovirkailijalle Raisio-huoneessa perjantaina 19.12.

Palkinnon uutisoivat myös Aamuset ja Turkulainen.

Juha Kaunisto palkittiin Raisio-huoneessa perinteisellä soittimella.

Juha Kaunisto palkittiin Raisio-huoneessa perinteisellä soittimella.

Tunnustus omaperäisestä työstä

Juha Kaunisto saa neljättä kertaa jaettavan palkinnon näkemyksellisestä ja uutterasta kirjoitus- ja toimitustyöstä musiikkikirjastoblogi Musastossa. Kauniston teksti on liitänyt Musastossa omaa tunnistettavaa reittiään jo vuosia, blogin perustamisesta lähtien. Reipas ote on jättänyt puumerkin suomalaiseen blogijournalismiin.

Palkinnonsaajan asiantuntijuutta ja vaikutusta kuvaa hyvin viimekesäinen palaute Kirjastot.fi:n uutisfoorumilla:

”Mikäli Kauniston Juha on yhä Raision musaosastolla töissä, niin asiakaspalvelun puutteeseen tai musiikkitietoisuuden vähenemiseen ei Raisio todellakaan kaadu. Sellainen guru on kyseessä, että tunnustusta jaan todella mielelläni.” (Ex-raisiolainen, 17. kesäkuuta 2014 13:42).

Palkinnon luovutti Musaston toimituskuntaa edustanut Tuomas Pelttari.

Palkinnon luovutti Musaston toimituskuntaa edustanut Tuomas Pelttari.

Musaston blogin ja Facebook-sivujen ohella Kaunisto tekee aktiivista toimitustyötä myös Twitterissä.  Musasto-palkinnon myöntämistä puoltaa myös toimittajan voimakas tahto vaikuttaa paikallisen populaarikultturin esilläoloon. Lukuisat perusteelliset artikkelit esimerkiksi Svart Recordsista ja Vinyylimaniasta nostavat myös Musastoa esiin kerta toisensa jälkeen. Kirjoittaminen on Kaunistolle luonteva osa musiikkikirjastotyötä, jossa tekemisen meininki näkyy ja tuntuu.

***

Musasto-palkinto on tunnustus, joka  myönnetään epäsäännöllisin väliajoin henkilölle tai taholle, joka on edistänyt Musaston Vaski-alueen kunta- ja somerajat ylittävää toimintaa ja yhteistyötä. Palkinnon myöntää Vaski-kirjastojen musiikkikirjastoblogi Musaston toimituskunta.

Tuomas Pelttari, toim.

Kuvat: Mari Tammela.

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Toimitukselta, Uutiset

Musasto-palkinto Tuomas Pelttarille

Vaski-kirjastojen musiikkikirjastoblogi Musasto on jälleen valinnut Musasto-palkinnon saajan.  Kolmatta kertaa jaettu  tunnustuspalkinto ojennettiin Turun Kaupunginkirjaston kirjastonhoitajalle ja intohimoiselle musiikkikirjastoaktiiville Tuomas Pelttarille keskiviikkona 15.5.

Varsinkin Musaston perustamisvaiheessa Tuomas Pelttarin innostunut ja päättäväinen asenne sekä visiointi ja koordinointikyky  oli ratkaisevassa asemassa hankkeen käynnistämisessä.  Ei liene liioiteltua kutsua Tuomasta Mr. Musastoksi, ilman Tuomaksen panosta Musasto olisi saattanut jäädä toteutumatta. Tuomas on alusta lähtien suhtautunut Musastoon suurella sydämellä.

”Eihän kukaan yksin mitään tee, niin ei ole asian laita Musastossakaan:  Musastokin toimii yhteisellä tahdolla ja työpanoksella. Toiminnan pyörittämiseen tarvitaan kuitenkin ideoija, ”inspiraattori” ja innoittaja ja siinä Tuomas on  tehnyt  valtavan työn ja tämä työ jatkuu edelleen. Tuomas on  jaksanut paitsi itse kirjoittaa haastatteluita ja juttuja, myös patistaa muita asianosaisia näyttöpäätteen ääreen”.

Musasto-palkinto on tunnustus, joka  myönnetään epäsäännöllisin väliajoin henkilölle tai taholle, joka on edistänyt Musaston Vaski-alueen kuntarajat ylittävää toimintaa ja yhteistyötä. Palkinnon myöntää Vaski-kirjastojen musiikkikirjastoblogi Musaston toimituskunta.

Raision musiikkiosaston johtaja Heli Pohjola ja Tuomas Pelttari

Raision musiikkiosaston johtaja Heli Pohjola ja Tuomas Pelttari

 

Viime vuonna Musasto-palkinnolla muistettu Altti Koivisto ojentaa jo perinteeksi muodostuneen kitaran

Viime vuonna Musasto-palkinnolla muistettu Altti Koivisto ojentaa jo perinteeksi muodostuneen kitaran

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Tapahtumat, Toimitukselta, Uncategorized

Musasto-palkinto Altti Koivistolle

Altti Koivisto sai Musasto-palkinnon

Raision kaupunginkirjaston kirjastovirkailija Altti Koivisto on saanut Musasto-palkinnon. Tunnustus myönnetään erityisen ansioituneesta musiikkikirjastotyöstä, jossa asiakaspalvelu, antaumus ja asiantuntemus kohtaavat poikkeuksellisella tavalla. Koiviston vilpitön asenne on välittynyt kirjaston asiakkaille ja kollegoille vuosikymmenien ajan.

Musasto haluaa korostaa Altti Koiviston ansioita Vaski-kirjastojen musiikkiosastojen yhteistyössä. Laaja yhteistyökumppanien verkosto on korvaamaton apu verkkokirjastotyössä, ja Koiviston kyky luoda syväluotaavia ja kiinnostavia näyttelyitä on vertaansa vailla. Koiviston kirjastossa tekemä työ näkyy asiakkaille myös Musastossa. Koiviston toteuttamat valokuvanäyttelyt, artistiesittelyt ja levynkansitaidetta esittelevät näyttelyt ovat jo käsite.

Musasto-palkinto jaettiin nyt toista kertaa. Tunnustus myönnetään epäsäännöllisin välein henkilölle tai taholle, joka on edistänyt Musaston Vaski-alueen kuntarajat ylittävää toimintaa ja yhteistyötä. Palkinnon myöntää Vaski-kirjastojen musiikkikirjastoblogi Musaston toimituskunta.

Altti Koivisto ja Musasto-palkinto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Toimitukselta, Uutiset

Musasto-palkinto Tiina Salolle

Tiina Salo ja Musasto-palkinto.

Tiina Salo ja Musasto-palkinto.

Ensimmäinen Musasto-palkinto on myönnetty Raision kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salolle. Musasto kiittää Saloa tinkimättömästä asenteesta ja arvokkaasta näkemyksestä, jossa uusi verkkoyhteistyö asiakkaiden ja kirjastojen välillä on entistä keskeisempää. Salo oli ratkaiseva toimija yhteistyön luomisen alkuvaiheissa, juuri ennen Musaston perustamiskokousta 11.5.2010.

Musasto-palkinto annettiin ensimmäistä kertaa. Tunnustus myönnetään epäsäännöllisin välein henkilölle tai taholle, joka on edistänyt Musaston Vaski-alueen kuntarajat ylittävää toimintaa ja yhteistyötä. Palkinnon myöntää Vaski-kirjastojen musiikkikirjastoblogin Musaston toimituskunta.

1 kommentti

Kategoria(t): Toimitukselta, Uutiset