Turku Rock Academy suosittelee: The 5th Of April

 

Turku Rock Academy on Turku Bandstand –kilpailuun liittyvä Turun nuorisokeskuksen luoma hanke, jossa valittu joukko nuorten yhtyeitä pääsee kahdeksi vuodeksi asiantuntevaan oppiin ja valmennukseen. Bändeille järjestetään kehityksen mukaan keikkoja, tuotetaan julkaisuja sekä kuvataan musiikkivideoita. Turku Rock Academyn yhteistyökumppanina ja levy-yhtiökontaktina toimii paikallinen V.R. Label Finland.

Turkulainen prunk-bändi The 5th of April julkaisi toukokuussa debyyttialbuminsa Prunk!.

Hitlantis-bändikilpailun sekä Turku Bandstand 2011-kisan juhlavuoden voittojen jälkeen bändistä tuli keulakuva nyt jo kansalliseksi kasvaneeseen Turku Rock Academy–hankkeeseen.

Bändissä on huimaa energiaa, kuumaa tanssipoppista ja tiukkaa rock-riffittelyä samassa paketissa. Bändin oma genremääritelmä  antaa Turun ”prunkkareille”  rajattomasti musiikillista vapautta ja mahdollisuuden luoda musiikkia ilman kategorisointia.

 

(Alla oleva levyarvio julkaistu alunperin Mesta.net -sivustolla)

The 5th Of April: Prunk!

Turkulainen nuorisoryhmä The 5th Of April soittaa prunkkia. Bändin soittotoimintaan kuuluu genrevapaa poreilu. Jos prunkkia pitäisi osoitella sormella, meno kuulostaa useimmiten Kings Of Leonilta soittamassa punkkia – taustalle vielä hauskaa ysärisyntikkaa. Toinen välähdys tuo mieleen  Kings of Leon -covereita soittavan Offspringin. Ja pitää se Foo Fighterskin johonkin väliin tunkea. Hauskaa sen olla pitää, se tulee selväksi. Niin, ja punkin suuntaan jannuilla on selkeät liittymäkohdat.

Jo kiekon avaava Your name osoittaa huhtikuun poikien taitavan genrehyppelyn. Kiekon alun riffi johtaa ajatuksia Red Hot Chili Peppersiin, paksua soundia tööttäävä syntikka on lainassa Ghostbusters-leffan soundtrackilta ja kertsin kohdalla  puikkoihin hyppäävät Offspringin Turun serkut. Rope-kappaleen aloitusriffi tapailee Ozzyn Crazy Train -siivua kunnes suuntana on reipashenkinen punk rock. Another one löytää Red Hot Chili Peppers -tyypeiltä bassovetoista groovea kun taas My eyes on jonkinlaista Weezerin ja Foo Fightersin sekoitusta. Hämmentävää mutta pirteän poreilevaa.

Turku Bandstand ja Hitlantiksen Kasistar -kilpailujen voitot eivät olleet sattumia. The 5th Of April on liikkeellä ennakkoluulottomalla asenteella vaikka bändin linja tulee varmasti kirkastumaan vuosien varrella. Prunk! on albumina  suoraviivaisen selkeää hauskanpitoa mutta jatkokäyttöä ajatellen hienoinen ajatusten ja ideoiden jäsentely/sääntely voisi tuoda kokonaisuuteen ryhtiä.

J.Kaunisto

 

 

Vinyylimania: Widows – Fun?

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”. Tällä kertaa kyseessä ei ole divarilöytö vaan uudelleenjulkaisu.

Widows / Fun?

Kun puhutaan suomalaisista englannin kielellä operoivista ensimmäisen aallon punk-orkestereista, Widows ja Briard ovat suuria ”ikoneita”. Vaikka Pete ”Räkä” Malmin ja Andy McCoyn Briard pääsi iskemään I Really Hate Ya -huudatuksen markkinoille jo 1977, Widows ehti kokopitkän tekoon pari vuotta Briardia aikaisemmin. Poko Rekords julkaisi Fun?-nimisen härmäpunkin klassikon vuonna 1980.

Kokoonpanolla Jacky Ix, Johnny Widow, James Blockhead, T.B.Widow ja Archie Anarchy äänitetty kiekko on selkeää brittipunkin ja Ramonesin osoittaman linjan ylistyslaulua. Helsingin Kalliosta ei lähtenyt liikkeelle siistiä poikabändiä vaan kokoonpano eli täysillä punk-aatteen mukana, meno oli railakasta ja kukkoilevaa. Tosin bändin keikkailu pysähtyi levyn jälkeen laulaja Jacky Ixin vankilakomennukseen.

Mutta Fun? on aitoa ja kaunistelematonta punkkia alusta loppuun. Clash, Sex Pistols ja Sham 69 ovat hengessä mukana ja varsinkin kiekon alun Wanna be your friend, The famous five ja Stained happiness ovat silkkaa parhautta – missä porukassa ja yhteydessä tahansa!

Kiekon b-puoli säteilee raivokasta livetunnelmaa Tavastialta vuodelta 1980. Never fuck a russian girl, For the freedom, Cartoon rock – tajutonta paahtoa. Vinkiksi vaan nykynuorisolle, joiden mielestä Apulanta on tehnyt rautaisia punk-kiekkoja – tsekkaa Widows ja hämmästy… ikiklassikko ei happane. 

J.Kaunisto

Svart Recordsin Pokon punk-klassikoiden uudelleenjulkaisu-urakka loppusuoralla

Turkulainen Svart Records on julkaissut uudelleen (vinyylinä) tukevan nipun aikoinaan Poko Rekordsin julkaisemia punk-klassikoita. Nyt urakka on kääntymässä loppusuoralle. Seuraavaksi vuorossa ovat Love Recordsin sävelaarteet, joista markkinoille ovat ilmestyneet jo Tabula Rasan, Blues Sectionin ja Tasavallan Presidentin ensimmäiset näytöt.

Ennen 70-luvun rock-aarteita, vielä kerran punkin kulta-ajan aakkosia:

Ratsia/Ratsia

Vuonna 1977 perustetun Ratsian debyyttialbumia ”Ratsia” pidetään ansaitusti kotimaisen punkin klassikkokiekkona. Sinkkubiisit Lontoon skidit ja Ole hyvä nyt kuuluvat ehdottomasti uuden aallon parhaiden näyttöjen joukkoon. Ratsian reippaan rento asenne tuotti armottomalla sykkeella etenevää punkin ja uuden aallon tutinaa, jota voi aivan hyvin suositella vaikka nykynuorison Pää Kii! -innostuksen valtaamille tyypeille. Osattiin sitä ennenkin.

Svart Recordsin uudelleenjulkaisu asettaa kyseisen punk-klassikon jälleen vinyylimuodossa kauppojen hyllylle. Ratsian debyytti kuuluu sarjaan ”maagisen levyt”. Albumille on taltioitu jotain hetken hurmaa, katoava välähdys ja kipinää jota ei voi sormella osoittaa. Levy kuulostaa ajattomalta, tuoreelta ja elinvoimaiselta vielä vuosikymmenten jälkeen. ”Tämä on meidän musiikkia, nuorten musiikkia”. Ratsia ei ollut hiekkalaatikon vihaisin kakara – vastapainona bändistä irtosi vahva, paikoin jopa lämmin tunnelataus.

Vaikka allekirjoittanut sekosi vielä perusteellisemmin bändin seuraavaan albumiin Elämän Syke, debyytillä Ratsia onnistui tavoittamaan jotain oleellista uuden aallon hengestä – soittamisen ilo ja energia on suorastaan käsin kosketeltavaa. Vaikka biisimateriaali ei ole timanttia koko albumin mitalle laskettuna, kokonaisuus ei anna aihetta mutinoille. Mielestäni Ratsia on tallentanut debyytilleen jotain samaa kuin Sex Pistols aikoinaan – tämä on uutta, tämä on voimakasta ja tämä on pirun hauskaa.

——————————————————————–

Lama/ …Ja Mikään Ei Muuttunut

Helsinkiläinen Lama aloitti jo vuonna 1977 eli punkin ensimmäisen aallon mukana ja jatkoi aktiivisena vuoteen 1983, jolloin jo toinen punk-aalto pyyhki Suomen nuorison korvakäytäviä. Lama ei kuitenkaan ryhtynyt Suomi-rokkaajaksi vaan bändi veivasi hc:n vahvistamaa punkkia loppuun asti. Tosin Laman ainoaksi kokopitkäksi jäänyt albumi ”Lama” julkaistiin jo vuonna 1982. Seuraavana vuonna ilmestynyt …Ja Mikään Ei Muuttunut oli sinkkukokoelmana myös puolinainen ”best of”- kokoelma. Svart Recordsin uusiojulkaisu noudattaa ulkoasultaan vanhaa mallia. Jopa virheellinen biisijärjestys on ennallaan. Tosin mukavan kettuileva ominaispiirre on pinkki vinyyli!

Vaikka kyseessä on EP/sinkkukokoelma, levyn materiaali seisoo yhteisessä rintamassa ja vahvasti omilla jaloillaan. Bändin ”hitit”, Totuus löytyy kaurapuurosta, Väliaikainen ja Jeesukset toimivat edelleen kuin isku vasten kasvoja. Lama onnistui tallentamaan levylle todella kettuuntunutta asennetta, suoranaista vaaran tuntua. Soundi on raakaa ja hiomatonta eli juuri sellaista kuin punkin tulee olla. Suoraviivaisuus on hyve.

Kyseiseltä levyltä on turha etsiä heikkoja tai asennevajaita biisejä. Olkoon se jonkinlainen merkki klassikkostatuksesta. Lama kuuluu orkestereihin jotka on aina nostettava eturiviin puhuttaessa aidosta suomalaisesta punk-perinteestä. Tältä kuulosta oikeasti vihainen nuori 1980-luvun alkuvuosina!

———————————————————————-

Kohu-63/Valtaa Ei Loistoa

Pahamaineinen Kohu-63 oli yksi kotimaisen hardcoren esitaistelijoista. Vaikka bändin maine koostui kännisekoilusta, natsisyytöksistä ja vokalisti Arto “Lättä” Hyytiäisen vankilatuomiosta, jälkipolville Kohu-63 on pelkästään nautittavan tehokasta hardcore-punkkia.

Pokon julkaisema Valtaa Ei Loistoa -Ep ilmestyi vuonna 1982. Levy on alusta loppuun suoraviivaista ja asenteellista harcorepunkitusta ja soundeissa on potkua ja stondista niin että tuntuu. Lyriikoissa on yhteiskunnallista heristelyä ja mainittuja natsiviittauksia ei suinkaan lakaista maton alle. Tosin tekstin lukeminen osoittaa bändin käyttäneen natsiviittauksia ilmeisen provokatiiviseen tarkoitukseen ja kaikkea muuta kuin ihannoiden.

Kiekon ensimmäinen puolisko on pelkkää parhautta. Erityisesti isoa kättä ansaitsee tymäkkä tuotanto – lyriikoita ei tarvitse tarkistaa kansipapereista ja kitarasoundi on äärettömän terävää sirkkeliä. Viimeinen valssi, Valtaa 1, Kulttuuriarmeija ja Aivopesu…hengästyttävän kireää toimintaa ja ”pullotettua ketustusta”.

Svart Recordsin uudelleenjulkaisun tiukkaa äänivyöryä ei voi muuta kuin ihastella. Lyriikat löytyvät erilliseltä lehtiseltä mutta kuten todettua, jyvälle pääsee ilman taustatekstiäkin. Kyseessä on meteliklassikko selkeimmästä päästä.

Teksti J.Kaunisto

Haastattelussa uuden albumin julkaissut uuden aallon veteraani Korroosio

Raisiolainen punk/uuden aallon orkesteri Korroosio muistetaan ainakin kansansuosikki Joel Hallikaisen ja Hei hei hei -radiohitin ansiosta. Korroosion vuonna 1982 julkaistu kokopitkä Kyllä tytöt ymmärtää ei kuitenkaan jää bändin joutsenlauluksi. Epäsäännöllisen säännöttömästi keikkaillut orkesteri on saanut valmiiksi toisen albuminsa, jota juhlistetaan Turun Down By The Laituri -festarilla torstaina 25.7. Haastattelussa ääntään käyttää Korroosion johtotähti Jarmo Hauhtonen.

Korroosio nähtiin myös pari vuotta sitten, vuonna 2010, 30-vuotisjuhlien merkeissä DBTL:n lauteilla. Jo tuolloin Jesus Caesar eli Joel Hallikainen oli mukana lavakokoonpanossa – Hallikainen on mukana myös uudella levyllä ja tulevalla DBTL-keikalla. Omakustanteena syntynyt levy on herättänyt myös levy-yhtiöiden mielenkiintoa. Mutta, miten sujuu Korroosiolta punk’n’roll kaikkien näiden elettyjen vuosien jälkeen!

– Oikeastaan se punk-asenne löytyi heti kun kokoonnuimme yhteen. Ensitahdeista saakka kuului se Korroosio-soundi ja tekemisen ilo. Emme levyä tehdessämme ajatelleet niinkään sitä että pitäisikö levyn kuulostaa punkilta, se vain muotoutui kuin itsestään.

J.Hauhtosen mukaan idea levystä syttyi kunnolla liekkeihin jo edellämainitun vuoden 2010 DBTL-keikan jälkimainingeissa. Kun bändi oli saatu kokoon ja treenattua hyvään iskuun, miksi ei samalla sorvattaisi uutta levyä.

– Meillä oli ennestään julkaisemattomia biisejä varastossa. Syntyi myös uutta materiaalia jota tahdoimme saada kuuluville.

-Viime kesänä sulkeuduimme viikoksi studioon ja mielestämme saimme aikaiseksi hyvän levyn. Virallisesti julkaisemme sen DBTL:ssä.

Uutta Kunniakierros-nimistä albumia on jonkin aikaa saanut tilattua Joel Hallikaisen kotisivujen kautta. Levyltä löytyy myös punkimpana versiona Hallikaisen ikihitti Kuurankukka.

– Kuurankukka todettiin meille sopivaksi kun otimme sen treeneissä käsittelyymme. Se vain jostain tuli mieleen, kerran kokeiltiin ja siinä se.

Entä miten irtoaa Korroosiolta kantaaottavat tekstit vuosimallia 2013!

– Mielestäni kappaleemme ”Mielenosoitukseen” on hyvä esimerkki Korroosion kantaaottavuudesta vuonna 2013. Siinä todetaan että vaikka enää emme olisikaan niin nuoria ja vetreitä, niin vielä riittää virtaa vaikka mielenosoitukseen.

Bändi vaikuttaa jo melkoiselta yhteisöltä, mukana on vanhoja ja uusvanhoja jäseniä melkoinen nippu. Lienee vaikeaa saada mittava soittajajoukko samaan aikaan harjoituskämpälle?

– Meitä on tosiaan aikamoinen nippu soittajia, itse asiassa mukana ovat kaikki jotka Korroosiossa ovat joskus soittaneet. Tietysti tällaisen ryhmän aikataulujen sovittaminen toisinaan vaatii järjestelyitä, mutta hyvin olemme yhteistä aikaa löytäneet.

Mikä on bändin merkitys tämän päivän Korroosiotyypeille?

– Korroosio syntyi aikanaan kaveriporukasta – kaikki jäsenet ovat tunteneet toisensa vähintään teini-iästä saakka. Kavereina olemme pysyneet kaikki nämä vuosikymmenet, ilman tätä ystävyyttä ja vahvaa yhteishenkeä tuskin olisimme lähteneet uudelleen kokoamaan bändiä.

Vieläkö ”vanhoista” on vastusta nykypäivän punkkareille!

– Korroosio valittiin vuoden 2010 DBTL:n toiseksi parhaaksi esiintyjäksi Eppu Normaalin jälkeen. Se vastaa mielestäni tähän kysymykseen että riittääkö Korroosiosta haastajaksi.

Mikä on Korroosion pitkän iän salaisuus?

-Olemme tiivis kaveriporukka. Se, että olemme aina olleet yhteydessä toisiimme ja jokainen meistä on jossain määrin ollut musiikin kanssa tekemisissä on pitänyt meidä tällaisena ikipunkkarilaumana.

Onko punkkarilla parasta ennen -ikää?

-Punkkarit ja etenkin Korroosio säilyy avaamattomana huoneenlämmössä!

Pari hyvää syytä saapua paikalle katsastamaan Korroosion nykypäivän keikkakuntoa?

– Olemme tähän saakka yllättäneet yleisömme paluukeikoillamme. Teemme sen jatkossakin. Meissä riittää nähtävää ja kuultavaa, lavalla on ainakin 1000 kiloa lihaa. Sellainen ei voi jättää ketään kylmäksi…

(Haastattelu julkaistu www.Mesta.net -sivustolla)

J.Kaunisto (Kuvat Korroosion vuoden 2010 DBTL-keikalta, foto J.Kaunisto)

Patti Smithin levynkansinäyttely Turun musiikkikirjastossa ja Altti Koiviston keikkaraportti vuodelta 1976

Patti Smith, odotamme sinua jälleen

Patti Smith saapuu jälleen Suomeen. Smith tekee bändinsä kanssa minikiertueen Helsinki-Tampere-Helsinki 7.–9. heinäkuuta. Uusin albumi Banga julkaistiin viime vuoden kesäkuussa. Musasto juhlistaa rockin kuningatarta levynkansinäyttelyllä ja Altti Koiviston kokemuksilla ensimmäisestä Patti Smithin keikasta Turussa vuonna 1976.

Suuri artisti ja esikuva

Yhdysvaltalainen Patti Smith (s. 1946) on juhlittu artisti ja lauluntekijä. Hän on rockmusiikko, kirjailija ja kuvataiteilija, jonka karisma valaisee kuin Jim Morrisonin. Yksi Smithin salaisuuksista on se, että hänellä on aina ollut sanottavaa myös rockmusiikin konventioiden ulkopuolella. Me kuuntelemme häntä yhtä lailla kirjaston runotapahtumassa kuin rockfestarin päälavalla. Hän on lavalla kuin kotonaan sekä runokeikalla että tiukan bändin kanssa. Poliittisuudenkin keskellä kuulemme huokuvan optimismin ja rakkauden, emme saarnaamista.

Vuonna 1975 debyyttialbumi Horses esitteli “rockin uuden kuningattaren” suurelle yleisölle. Smith oli jo kouliintunut esiintyjä, ja hän osasi kohdata vaikeankin yleisön. Nousu rockikoniksi oli nopea. Smith oli uudenlainen kapinan airut, jota kuunneltiin keskittyneesti. Vaikutuksen alla monet tulevat tähdet pohtivat musiikintekoa, mukana esimerkiksi Michael Stipe (R.E.M.) ja Chrissie Hynde (Pretenders). Patti Smith Groupin kokonaisvaltainen musiikki toimi kuin kulttuurivallankumous punk rockin rinnalla. Bändi jätti pysyvän jäljen rockmusiikin historiaan.

1975–1979 julkaistujen neljän albumin jälkeen Smith keskittyi usean vuoden ajaksi perhe-elämään. Patti Smith Group jäi taakse. Kauan odotettu Dream Of Life (1988) ei vielä tuonut bändijohtajaa pysyvästi takaisin, mutta kahdeksan vuotta myöhemmin julkaistu toinen paluulevy Gone Again muutti tilanteen. Vuodesta 1996 lähtien Smith on julkaissut kuusi albumia.

Ihan kakaroita!

Patti Smithin elämästä voi lukea erinomaisesta muistelmateoksesta. Vuonna 2010 julkaistu Just kids (Ihan kakaroita, suom. Antti Nylén, Just kids, ruots. Ulla Danielsson) on kiehtovaa kerrontaa yhdeltä aikamme suurimmista kulttuurivoimista. Elämäkerrallinen valaisee Smithin elämää 1970-luvun lopulle saakka, ja jatko-osakin on tulossa.

***

Levynkansinäyttely avattu Turun musiikkikirjastossa

Heinäkuun 5. avatussa levynkansinäyttelyssä on esillä kuusi albumia Patti Smithin pitkän uran varrelta. Näyttelyn vierellä on lainattavissa elämäkerrallisia ja artistin CD-levyjä. Esillä ovat LP-levyt ovat Pauliina Valven ja Tuomas Pelttarin kokoelmista.

° Horses 1975

° Easter 1978

° Wave 1979

° Dream Of Life 1988

° Trampin’ 2004

° Banga 2012

***

He odottavat minua Suomessa

Patti Smithin ja bändin keikkaa mainostettiin Turun Sanomissa.

Syyskuun lopussa 1976 Smith kirjoitti saatteita albumille Radio Ethiopia, vain paria päivää ennen keikkoja Turussa ja Helsingissä: – The guys are waiting for me in Finland… Altti Koivisto oli paikalla, kun Patti Smith and her American band esiintyi Turun Konserttitalolla lokakuun 1. päivä 1976:

Patti Smithissä oli kapinaa

– Amerikkalaisen Patti Smithin upea, vuonna 1975 ilmestynyt esikoisalbumi ”Horses” nosti hänet nopeasti yhdeksi rockin kiinnostavimmaksi uudeksi tähdeksi. Patti Smithiin kohdistuneista suurista odotuksista kertoo paljon se, että häntä nimitettiin rockin uudeksi kuningattareksi. Sitä hienompaa oli, että hän saapui osana Euroopan kiertuettaan myös Suomeen esiintyen 30.9.1976 Helsingin Kulttuuritalolla ja seuraavana päivänä Turun Konserttitalolla. Tietämykseni hänen ”Horses”-levystään rajoittui tässä vaiheessa radiosta pariin kertaan kuulemaani vaikuttavaan tulkintaan Van Morrisonin ”Gloriasta”. Patti Smithin tulo Turkuun oli joka tapauksessa sen luokan tapahtuma, että se oli koettava.

– Muistamani mukaan Turun Konserttitalo ei ollut läheskään täynnä, mutta sitä innostuneemmin paikalla olleet ottivat Patti Smithin ja hänen yhtyeensä vastaan. Päällimmäisenä muistikuvana tuosta yli 35 vuoden takaisesta illasta on mieleeni jäänyt musiikin rajuus, joka ennakoi lähestymässä ollutta punkin läpimurtoa.

Erityisesti Patti Smithin persoonallinen laulutapa ja täydellinen heittäytyminen musiikkinsa vietäväksi ovat jääneet mieleeni. Tällä heittäytymisellä tarkoitan hänen liikkumistaan lavalla, jossa hän ei todellakaan säästellyt itseään. Omien sävellystensä lisäksi Patti Smith tulkitsi myös muiden lauluja, joista ”Glorian” lisäksi muistan ainakin encorena esitetyn räjähtävän version Whon ”My Genaration” –klassikosta. Pian konsertin jälkeen kävin ostamassa Levymyynnistä ”Horses”-levyn ja hieman myöhemmin Patty Smithin uuden levyn ”Radio Ethiopia”.

***

Levynkansinäyttely ja Musaston artikkeli ovat Raision ja Turun musiikkikirjastojen yhteistyötä.

Teksti: Tuomas Pelttari ja Altti Koivisto

Kuvat: Tuomas Pelttari

Juliste: Laura Ahlstedt ja Tuomas Varila

Kuukauden löytö: Ypö-Viis – Halpaa Lystiä (vinyyli, uudelleenjulkaisu)

Kotkalainen punk-orkesteri Ypö-Viis on lähteiden mukaan ensimmäisen kotimaisen punk-omakustannelevyn julkaissut orkesteri. Bändi on hyvä esimerkki ”tee se itse” -asenteen viljelemisestä – jannut perustivat oman levy-yhtiön ja muutenkin tyyppien meno oli enemmeän tai vähemmän kotikutoisen oloista.

Svart Records on julkaissut uudelleen vinyylinä bändin ainoan Pokon kautta julkaistun kokopitkän – Halpaa Lystiä ilmestyi alkuvuodesta 1980. Halpaa Lystiä on rosoisen rehellistä uuden aaallon punkrokkia, joka ei yritä olla mitään enempää kuin ”ehtaa kotipunkkia, hoilottavia kertosäkeitä, nopeutta ja intensiivisyyttä”. Lainasanat ovat Hilse-lehden Kimmo Miettisen suusta. Reippaasti Ramopunkkia lainaavat Karhulan poikii, Rintanappi pogo pogo ja Tänään kotona asettuvat vaivatta kotimaisen uuden aallon parhaiden näyttöjen lokeroon.

Kotikutoisuudesta syntyy parhaimmillaan hellyyttävän omaehtoisia roiskaisuja kuten esimerkiksi Peitsamolta kuulostava Jazz’n roll sekä hillitön ränttätänttä-Ramones -kaahailu Hyvät, pahat ja Ypöt.

Vaikka rumpalia ja basistia joutuu välillä hieman etsimään, Ypö-Viis on kuin raikas tuulahdus ajalta, jolloin musiikissa kaikki oli mahdollista ja kaikilla oli mahdollisuus. Uusiojulkaisulle voi jakaa vielä kiitosta mukana seuraavasta lehtisestä, josta selviää melkeinpä kaikki tarpeellinen tieto kyseisestä orkesterista. Niin, ja Ypö-Viis -naama Miika Söderholm on myöhemmin tunnettu mainiosta Pojat-orkesterista.

J.Kaunisto

Raisiolainen Korroosio julkaisee uutta punk-musiikkia

Joel Hallikaisesta  ja Hei hei hei -hittikappaleesta muistettu raisiolainen punk-ryhmä Korroosio julkaisee uutta musiikkia. Bändi julkaisi vuonna 1982 kokopitkän nimeltä Kyllä Tytöt Ymmärtää. Armon vuonna 2013 on vuorossa albumi nimeltään Kunniakierros, joka sisältää vanhojen helmien lisäksi pääosin uutta materiaalia.

Levyltä löytyy mm. Joel Hallikaisen superhitti Kuurankukka punkimpana versiona ja tuttu Hei hei hei kevyesti uusiokäsiteltynä.

Kunniakierros on omakustanne, levyä voit ostaa maanantaista lähtien Joel Hallikaisen nettikaupasta.

Korroosio nousee Turun Down By The Laiturin lauteille torstaina 25.7. – lisää keikkoja on myös luvassa.

Viikon levy: Against Me! – White Crosses

Mitä on punkrock? Entä millaista on aito punkrock? Siinäpä ikuisuuskysymys, josta on taitettu ja tullaan taittamaan peistä ikuisuuteen asti. Varmaa on kuitenkin, että oikeat punkkarit eivät olleet järin tyytyväisiä kun jo vuosikausia alan skenessä taapertanut sanfransiscolaisyhtye Against Me! kiinnittäytyi isolle levy-yhtiölle, palkkasi tuottajakseen monissa liemissä keitetyn huipputuottaja Butch Vigin (Nirvana, Smashing Pumpkins, Garbage) ja julkaisi Sire-yhtiön kautta albuminsa New Wave vuonna 2007. Ja eikö levyn videobiisille Borne on the FM Waves of the Heart oltu palkattu duettokumppaniksi Tegan Quin indieduo Tegan & Sarasta!

Mutta oikeasti New Wave oli vain helpommin lähestyttävä. Toki monet eivät pidä sliipatummasta soundista punkrock-yhtyeellä, mutta Butch Vig oli hionut myös yhtyeen esitystä ja ehkä laulunkirjoitustakin.

Ja parempaa oli vielä tulossa. Kesäkuussa 2010 ilmestyi Against Me!:n toinen isolle levy-yhtiölle tehty albumi, jälleen Butch Vigin hoivassa työstetty mestariteos White Crosses.

White Crosses on reilut 35 minuuttia pelkkää asiaa. Pelkkää asiaa niin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin.

Bändi soittaa tiukkaakin tiukemmin ja biisit ovat kaikki kymmenen parasta A1-tasoa. Hoilotuskertosäkeistäkin löytyy kuitenkin aina painavaa sanottavaa. Kakkosbiisissä I Was a Teenage Anarchist vokalisti/biisintekijä Tom Gabel purkaa omia tuntojaan kasvamisesta punkyhteisössä ja ehkä myös bändiinsä kohdistautuneita itsensämyymissyytöksiä: “I was a teenage anarchist, but then the scene got too rigid / It was a mob mentality, they set their rifle sights on me / Narrow visions of autonomy, you want me to surrender my identity / I was a teenage anarchist, the revolution was a lie”. Because of the Shame on puolestaan astetta henkilökohtaisempi ja kuvaa Gabelin tuntoja vanhan ystävänsä hautajaisissa: “I watched your mother bury you today / With tears in her eyes / It wasn’t her words that shook me / But the resemblence you shared”. Täydellisen mittansa ansiosta White Crossesilla ei ole mitään turhaa, mitään ylimääräistä, vaan ainoastaan loistavia biisejä, loistavia tekstejä ja mahtava bändi.

Henkilökohtaisella tasolla White Crosses palautti uskon punkrockiin, sanottavaan musiikissa, laulunkirjoitustaitoon rähinärockissa ja ennen kaikkea loi valtavaa iloa siitä, että vielä vuonna 2010 osaa innostua teinin lailla (itselle) uusista bändeistä.

Against Me!, puolestaan, on juuri julkaissut albumista uuden 2CD/3LP -deluxe version White Crosses/Black Crosses – omalla merkillään, koska Sirenkin ymmärrys punkrockille oli lopulta rajallinen.

”Do you remember when you were young and you wanted to set the world on fire?”

Jyrki Mäkelä

Varaa teos Vaski-kirjastoista