Turussa uusi säveltäjähylly Arvo Pärtille – Heikki Poroila arvioi nykysäveltäjän merkitystä

Arvo Pärt!

Levytyksiä Arvo Pärtin sävellyksistä.

Levytyksiä Arvo Pärtin sävellyksistä.

Turun musiikkikirjasto juhlistaa Arvo Pärtin elämäntyötä uudella säveltäjähyllyllä. Pärt (s. 1935) on aikamme tunnustetuimpia taidemusiikin säveltäjiä. Hän aloitti uransa jo 1950-luvulla, ja hän on edelleen aktiivinen. Artikkelin lopussa Heikki Poroila arvioi Pärtin musiikkia.

Pyhä minimalisti

Monet Pärtin sävellyksistä tuntuvat kumpuavan hiljaisuudesta. Tuotantoa on luonnehdittu pyhäksi, toisinaan pyhäksi minimalismiksi. Hengellisissä teoksissa voi tuntea jotain erityistä, uskonnollista. Pärt tunnetaan parhaiten 1970-luvun loppupuolen taianomaisista teoksista Fratres, Tabula rasa, Cantus in memoriam Benjamin Britten ja De profundis. Hän palasi pitkän tauon jälkeen myös sinfonian pariin, kun neljäs Los Angeles valmistui vuonna 2008. Kolme varhaista sinfoniaa ajalta 1963–1971 saivat sittenkin jatkoa.

Kirjaston uudistetut kokoelmat

Turun musiikkikirjaston Pärt-tarjontaa on täydennetty. Vasta-alkajan on helppo tutustua nykysäveltäjän musiikkiin esimerkiksi 2CD-kokoelmalevyjen Serenity ja 20th Century Classics avulla. Jälkimmäiseltä löytyy esimerkiksi varhaiskauden melko harvoin levytetty orkesteriteos Nekrolog vuodelta 1960.

Levytyksiä on saatavilla melko runsaasti. Pärtin julkaisijoina ovat kunnostautuneet erityisesti BIS Records, ECM Records, Harmonia Mundi ja Virgin.

Säveltäjähylly helpottaa hakua

Uusi järjestely tuo Pärtin levytyksiä saataville entistä helpommin. Voit etsiä Pärtin levytyksiä yhdestä hyllystä musiikinlajista riippumatta. Löydät säveltäjähyllyt taidemusiikin luokituksen loppupäästä. Kysy lisätietoja musiikin neuvonnasta Vanhan kirjastotalon (Linnankatu 2) toisesta kerroksesta. Tervetuloa!

Säveltäjähyllyjä nyt seitsemän

Pärt-hylly jatkaa sarjaa, jossa kirjaston CD-kokoelmia on esillä säveltäjän mukaan. Arvo Pärt on sarjassa seitsemäs – J.S. Bachin, Mozartin, Beethovenin, Wagnerin, Verdin ja Sibeliuksen jälkeen. Taidemusiikin uusi järjestely tuo lähellesi säveltäjän tuotannon kirjon, ja voit tehdä löytöjä ilman kirjastoluokituksen sisäistämistä.

Tuomas Pelttari

***

Musiikkikirjastonhoitaja Heikki Poroila kertoo Arvo Pärtin musiikista ja sen merkityksestä itselleen.

Arvo Pärt – paljon melua tyhjästä?

Suhteeni Pärtin musiikkiin on ristiriitainen, kuten voi arvata otsikostakin. Olen kuunnellut valtaosan Pärtin levytetystä tuotannosta ja ollut aikoinaan hyvinkin kiinnostunut hänen avaamistaan maisemista. Toisaalta en oikein muista, milloin olisin viimeksi vaikuttunut jostain Pärtin uudesta sävellyksestä.

Arvo Pärtin yli viisikymmenvuotinen sävellysura hahmottuu monella eri tavalla. Säveltäjä itse on vetänyt varhaistuotantoaan pois julkisuudesta, eikä siihen nykypäivän kuulija voi edes tutustua. Sävellysteknisesti Pärtin tuotanto jakautuu perinteiseen modernismiin 1960-luvulla ja 1970-luvulla alkaneeseen ”tintinnabuli”-vaiheeseen, joka on usein liitetty myös ns. uusyksinkertaisuuden väljään viitekehykseen.

Monikaan vain myöhempään tuotantoon tutustunut tai vaikkapa elokuvissa Pärtin musiikkiin törmännyt satunnainen kuulija ei tiedä, että hän sävelsi 1960-luvulla kolme sinfoniaa ja sellokonserton Pro et Contra. Mielestäni tämä ei ole suurikaan menetys, sen verran sovinnaista toisen maailmansodan jälkeistä modernismia ne ainakin näin jälkikäteen tarkasteltuna edustavat.

Kaikki muuttui, kun Pärt jonkinlaisen taiteellisen umpikujan seurauksena luopui modernismista ja ryhtyi säveltämään omalla tintinnabuli-tyylillään. On kuin säveltäjä olisi avannut suljetun huoneen, josta alkoi vyöryä täysin omaperäistä soitin- ja laulutyyliä. Vuosien 1976–1978 aikana syntyivät sellaiset mestariteokset kuten Cantus in memoriam Benjamin Britten, De profundis, Fratres, Missa syllabica, Pari intervallo, Peegel peeglis ja Tabula rasa.

Pärtin emigroituminen Saksaan vuonna 1980 vapautti hänet säveltämään mielin määrin hengellistä musiikkia, jota sitten onkin riittänyt. Oman tulkintani mukaan siirtyminen pois Virosta sammutti jossain määrin sen kipinän, josta 1970-luvun loppupuolen huippukausi oli syntynyt. Tällainen on tietysti puhdasta spekulointia, mutta itselleni Pärtin ”länsikausi” ei ole tuottanut samanlaisia elämyksiä kuin neuvosto-Eestissä syntyneet retket äänten ja harmonioiden uusiin maailmoihin.

Pärt on ollut emigroitumisensa jälkeen varsin tuottelias, mitä lienee edesauttanut se laaja kiinnostus, jota hänen musiikkiaan kohtaan on tunnettu. Olisi varmaan kohtuutonta vihjailla, että Pärt on viljellyt samaa sarkaa huomattuaan sen kaupallisesti kannattavaksi. Lukuisat tilausteokset ovat ehkä kuitenkin vaikuttaneet hänen ilmaisuunsa yksipuolistavasti. Myös yleisön jatkuvat odotukset ”Pärt-tyylisestä” musiikista ovat saattaneet vaikuttaa.

Erityisesti 2000-luvun Pärt on jättänyt minut aika kylmäksi. Uusia teoksia syntyy ja niitä levytetään ahkerasti, mutta jostain syystä ne eivät ole jääneet minulle mieleen niminä tai musiikkina, vaikka olen kyllä yrittänyt tutustua uutuuslevytyksiin. Tai ehkä olisi täsmällisempää sanoa, että kyllä Pärtin sävellyksistä edelleen löytää hienoja hetkiä, mutta kokonaisvaltaiset elämykset – kuuntelin aikoinaan Tabulan rasan aavemaisia maisemia ja Gidon Kremerin sydämen särkevää viulua kerran toisensa jälkeen – ovat jääneet puuttumaan.

Yksi tunnetuimmista Pärt-levytyksistä ilmestyi syksyllä 1984 (ECM New Series).

Yksi tunnetuimmista Pärt-levytyksistä ilmestyi syksyllä 1984 (ECM New Series).

Arvo Pärt on joka tapauksessa siitä harvinainen nykysäveltäjä, että hänen tuotantoonsa on mahdollista tutustua hyvin laajasti runsaiden levytysten ansiosta. Näin jokaisella on mahdollisuus paitsi tutkailla säveltäjän tyylin muutoksia, myös rakentaa oma arvio Pärtin musiikista ja hänen merkityksestään oman aikamme säveltäjänä. Oman mausteensa tällaiseen urakkaan antaa se, että Pärt on tehnyt monista sävellyksistään lukuisia erilaisia versioita. Esimerkiksi alun perin Andres Mustosen Hortus Musicus -yhtyeelle sävelletystä teoksesta Fratres tunnetaan nykyään jo liki 20 eri kokoonpanoille tehtyä versiota. Kaikkia niitä ei ole levytetty, mutta joitakin silti.

Mitä otsikon provosoivaan kysymykseen tulee, vastaan siihen näin lopuksi kyllä ja ehdottomasti ei. En itse oikein pysty ymmärtämään niitä kehuja, joilla Pärtin uudempikin tuotanto on useimmiten otettu vastaan. Esimerkiksi vangitulle Hodorkovskille omistettu neljäs sinfonia Los Angeles vuodelta 2009 ei koskettanut minua millään lailla. Mutta samalla kun päivittelen 2000-luvun Pärtin ajoittaista vielschreiberismia laadun kustannuksella, palaan mielelläni hänen 1970-luvun tuotantonsa pariin. Sieltä löytyvät ne helmet, joiden takia Pärt kuuluu 1900-luvun jälkipuoliskon harvoihin aidosti omaperäisiin säveltäjiin.

Heikki Poroila

musiikkikirjastonhoitaja

Toim. Tuomas Pelttari

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki, Uutta ja retroa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s