Tuleva klassikko: Dub Thompson – 9 Songs

dub thompson

Kaksi 19-vuotiasta jannua Los Angelesista tekevät omaehtoisen indiepommin, joka saa median haukkomaan henkeä – Dub Thompson on Matt Pulos ja Evan Laffer ja onneksi kaksikon musiikkimaku riitelee sopivasti keskenään. Nimittäin kun toinen (Laffer) hehkuttaa Scott Walkeria, löytyy Pulosin suosikkilistalta Jesus Lizard ja Sunn O))). Kaksikon säröinen ja lo-fi -henkinen, protopunkkia sekä garagea ja indierohinaa säteilevä 9 Songs on kieltämättä virkistävä tapaus. Bändin suhteen muistetan heittää vertailuun Can, Big Black, Pere Ubu mutta etenkin pöydälle pitää nostaa häröilytaide/post punk -nimi This Heat sekä Tame Impala.

Mutta, kaksikon ennakkoluuloton musiikillinen symbioosi lainaa suunnasta jos toisesta. Kokonaisuus on palapelia ja viisujen osista voi poimia viitteitä moneen suuntaan. Dub Thompson on kuin Suicide – varsinkin asenteensa johdosta. Kiekon avaava Hayward tekee särisevää ja post punkilta tuoksuvaa kunniaa This Heatin suuntaan. Kiekon flirttailevin viisu, This time, on kuin Portishead veivaamassa electro dubbia – tai Suicide dubin pauloissa – tai kuten eräässä arviossa todettiin, Black Dice ja Bonobo yhdessä peiton alla. Hämmennys ei lopu tähän, Epicondyles tyrkyttää tyylikästä lo -fi -indietä ja funkimpi Dograces potkii kuin LCD Soundsystemin miksaama alkuaikojen Red Hot Chili Peppers.

Kiekon koruttomin “autotalligarage” Mono tyydyttää vanhojen Sonic Youth -fanien märkiä päiväunia. Kiekon nimibiisi on säröinen instrumentaalihäröily kun taas Ash wednesday henkii Liarsin mieleen tuovaa huolimatonta puoliakustista indietä. Pterodactyls muistuttaa jälleen garagen ja protopunkin parhaudesta Jesus Lizardilla vahvistettuna.

Dub Thompson ei tee mitään uutta tai mullistavaa mutta kokoonpanon musiikillinen kierrätyskeskus suoltaa omalaatuisen säkenöivää ja innostunutta – paikoin melkeinpä anarkistista jälkea. Kuin Suicide aikoinaan albumillaan “Suicide”. Tottahan Suiciden debyytti on yksi ylittämättömistä merkkipaaluista mutta Dub Thompsonin tyyppien henkilökohtaiset kemiat tuntuvat poreilevan vastaavalla törmäysvoimalla. Ei olisi suuri ihme jos debyytti jää Dub Thompsonin viimeiseksi albumiksi.

J.Kaunisto

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s