Kasarikakaran varjolista

Sen piti olla jo ohi. Päättynyt. Kokonaan loppu. Förbi. Kuollut kuin papukaija.

Olin paikalla, kun 80-luvun loppumista juhlittiin. Samalla päättyi populaarimusiikissa ajanjakso, jota osa meistä tuolloin teini-ikäisistä muistelee kaiholla, osa kauhulla.

Viime vuodet ovat osoittaneet, että 80-luku on kaikkea muuta kuin ohi. Aikakauden parhaat bändit tekevät uusia levyjä ja kiertueita. Osa on huilinut tässä välillä, osa ei koskaan lopettanutkaan.

Itselleni on musiikin suurkuluttajana ollut ihmeellistä huomata, että oman nuoruutensa voi kuin voikin elää uudelleen. YouTube, Spotify, Discogs, sosiaalinen media ja internet ylipäätään ovat ehtymätön aarreaitta taannoin oman tutkan ulkopuolelle jääneen musiikin penkomiseen.

Kasarikakaran varjolista sisältää löytöjä, jotka olen tehnyt vasta nyt kypsässä keski-iässä, mutta jotka olisivat kolahtaneet jo viisitoistavuotiaana. Tämä kymmenikkö on vain pieni otos listahittien varjoon jääneestä musiikista.

Brian Enosta voisi kirjoittaa oman blogikirjoituksensa tai useammankin. Hänen suomalaiseen korvaan hassu sukunimensä häälyi tietoisuuteni rajoilla jo 80-luvulla, mutta vasta myöhemmin olen ymmärtänyt tämän elektronisen musiikin enon ja kummisedän merkityksen. Brian Peter George St. Jean le Baptiste de la Salle Enon (s. 1948) tuotanto on vähintään yhtä hengästyttävä kuin hänen nimensä, etenkin kun mukaan lasketaan hänen tuottamansa levyt.

Brian Eno & David Byrne – Mea Culpa

Yhteiskunnallisesti virittynyt englantilainen post-punk -yhtye Gang Of Four lainasi nimensä Kiinan kommunistisen puolueen johtajanelikolta. Bändi on toiminut vuosikymmenten varrella eri kokoonpanoissa, puristaen kokoon alle kymmenen studiolevyä. Alkuperäisistä jäsenistä on jäljellä kitaristi Andy Gill. Gang of Fourin uusin levy What Happens Next ilmestyi viime vuonna. Bändi esiintyy Helsingin Tavastialla keskiviikkona 14.9.

Gang Of Four – I Love A Man In A Uniform

The The on käytännössä yhden miehen, laulaja-lauluntekijä Matt Johnsonin pyrintö. Iso joukko nimekkäitä muusikoita ja artisteja on tehnyt hänen kanssaan yhteistyötä. The The onkin ollut erityisesti kriitikoiden ja musiikkia vähän vakavammin harrastavien suosiossa, Melody Maker valitsi 1983 ilmestyneen albumin Soul Mining vuoden levyksi.

The The – I’ve Been Waitin’ for Tomorrow (All of My Life)

Melodista ja popahtavaa uutta aaltoa soittaneen XTC:n henkilökohtainen ohitus 80-luvulla on minulle täysi mysteeri. Miksei kukaan kertonut minulle heistä? Bändin tuotanto vaikuttaa ensikuulemalta hilpeältä rallikimaralta, mutta pintaa raaputtamalla paljastuu omaperäinen ja kunnianhimoinen biisinrakennustaito.

XTC – Senses Working Overtime

Francis ”Frank” Tovey (s. 1956) tunnetaan nimellä Fad Gadget. Hänen musiikissaan syntikkasoundeihin yhdistyvät ”found objects” -äänet, joiden kilkutuksesta minulle tulee mieleen Depeche Moden saman aikakauden tuotanto. Industriaalin äänimaailman taustalta löytyykin yhteinen levy-yhtiö Mute. Toveyn omalla nimellään tekemästä musiikista suosittelen vuonna -88 ilmestynyttä levyä Civilian.

Fad Gadget – Collapsing New People

Nimensä puolesta rautalankabändiltä kuulostava The Stranglers on uskoakseni brittiyleisölle hyvinkin tuttu, mutta jäänyt vähemmälle huomiolle muualla. Bändi on tehnyt levyjä tasaiseen tahtiin 70-luvulta tähän päivään, tislaten monet erilaiset musiikilliset vaikutteet omaksi, maistuvaksi sekoituksekseen. The Stranglersin tunnetuimpia hittejä ovat Golden Brown, Peaches ja Always the Sun.

The Stranglers – Midnight Summer Dream

The Psychedelic Furs on muiden listalla olevien bändien tavoin brittiläisen post-punk -skenen tuotos. Bändin elinkaari osuu lähes tismalleen 80-luvulle ulottuen esikoisalbumista The Psychedelic Furs (-80) bändin seitsemänteen ja viimeiseksi jääneeseen studioalbumiin World Outside (-91). Suurimman nosteen uralleen bändi sai vuonna -86, kun ohjaaja John Hughes käytti biisiä Pretty In Pink samannimisessä elokuvassaan.

The Psychedelic Furs – Heartbeat

The Associates on ns. hankittu maku, samaan tapaan kuin homejuusto. Kestää hetken päästä bändin musiikkiin sisälle, mutta sen jälkeen sitä haluaa lisää. Uutta Associatesin musiikkia ei valitettavasti tulla koskaan saamaan bändin keulahahmon Billy Mackenzien kuoltua vuonna -97 vain 39 vuoden ikäisenä.

The Associates – Take Me to the Girl

Bauhaus-yhtyeen vokalisti Peter Murphy (s. 1957) on elossa ja voi hyvin, hän keikkailee lokakuussa ympäri Eurooppaa. Tätä juttua varten tietoja etsiessäni törmäsin Murphyn tekemien cover-versioiden sarjaan vuodelta 2009 – sen otan kuunteluun seuraavaksi! Miehen 80-luvun tuotannosta suosikkini on hänen ensimmäinen soololevynsä Should the World Fail to Fall Apart vuodelta -86.

Peter Murphy – Should the World Fail to Fall Apart

The Creatures on Siouxsie and the Banshees -bändin kahden jäsenen muodostama kokoonpano, jonka musiikinlajiksi nimetään exotica. Vuonna -89 ilmestyneellä levyllä Boomerang laulaja Siouxsie Sioux ja rumpali Budgie yhdistelevät musiikkiinsa aineksia flamencosta, bluesista ja jazzista. Minun korvissani levy enteilee jo vahvasti 90-luvun saundimaailmaa.

The Creatures – Pluto Drive