Viikon levynä kitaramusiikkia – Finnish Guitar Trio (2004)

Finnish Guitar Trio

Tällä viikolla vietettävä Turun kitarafestivaali sai minut tutustumaan kitaramusiikkiin! Kuunneltavaksi valikoitui kotimaisuuden perusteella levy Finnish Guitar Trio.

Finnish Guitar Trion eli Suomalaisen Kitaratrion muodostavat Kari Äikäs, Ilmari Hytönen ja Juan Antonio Muro. Kitaratrio on perustettu vuonna 1983 ja se konsertoi 13 vuoden ajan. Trio on esiintynyt mm. kansainvälisillä kitarafestivaaleilla ympäri Eurooppaa.

Suomalaisen Kitaratrion ohjelmistoon kuuluu kitaralle sävellettyjen teosten lisäksi myös uusia sovituksia muille kokoonpanoille tarkoitetuista teoksista. Tällä levyllä Kitaratrio esittää J. S. Bachin, Manuel de Fallan, Mikko Heiniön, Juan Antonio Muron ja Herman Rechbergerin sävellyksiä. Näistä Bachin ja Fallan sävellykset ovat uudelleen sovitettuja. Heiniön, Muron ja Rechbergerin teokset ovat Kitaratriolle sävellettyjä.

J. S. Bachin teokset viides triosonaatti (BWV 529) ja Oi saavu, Vapahtaja (BWV 659) on alun perin sävelletty uruille. Kitaratrion esittämänä triosonaatti kuulostaa ihan siltä kuin se olisi alkujaankin sävelletty kitaran äänimaailmaa varten. Oi saavu, Vapahtajan olen taas niin vahvasti tottunut kuulemaan urkuteoksena, että kitarasovitus ei nyt miellyttänyt.

Manuel de Fallan El amor brujo (Noiduttu rakkaus) on muuntunut ajan saatossa kamariorkesterille sävelletystä teoksesta baletiksi, ja nyt tällä levyllä kolmen kitaran sovitukseksi. Hienon kuuloinen tämäkin versio on! Toki orkesteri ja varsinkin puhaltimet tuovat teokseen ryhdikkyyttä ja mahtipontisuutta mitä ei kolmella kitaralla voi saada aikaan. Puolensa molemmissa ja oman mielipiteen voi muodostaa kuuntelemalla El amor brujon myös esimerkiksi Tanskan kansallisen sinfoniaorkesterin esittämänä.

Levyn tekstiliitteen mukaan Mikko Heiniö tutustui eteläamerikkalaiseen musiikkiin säveltäessään kappalettaan Minimba kaanon neljälle kitaralle. Minimbassa nämä kansansävelmät kuuluvat taustalla. Minimba = minimaalinen + samba ja tämä kuvaa kappaletta hyvin. Kitaratrion täydennyksenä neljättä kitaraa soittaa Pekka Vesanen.

Juan Antonio Muron sävellyksessä Trilogo, Vihaan ja rakastan annetaan esiintyjille vapaat kädet teoksen suhteen. Sävellyksen lähtökohtana on ollut roomalaisen runoilijan Catulluksen epigrammi (lyhyt runo) Vihaan ja rakastan. Tunnelma kappaleessa tosiaan liikkuu ääripäästä toiseen. Välillä on tyyntä ja kaunista ja nopeasti tunnelma muuttuukin vihaiseksi ja äkkipikaiseksi.

Herman Rechbergerin teos on omistettu Suomalaiselle Kitaratriolle. Tekstiliitteen teoksen esittelyn perusteella olisi todella mielenkiintoista kuulla tästä kappaleesta myös muut mahdolliset versiot. Kitaratrion mukana tässä esityksessä on huilisti Kari Hakala.

 

Jos innostus kitaramusiikkin syntyi, niin festivaalin ohjelma löytyy Turun kitaraseuran sivuilta:
http://www.turunkitaraseura.net/turku-guitar-festival-2014/

 

Päivi / Kaarinan kaupunginkirjasto

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s