Tämän vuoden keväänä Anna Eriksson pääsi yllättämään ja kunnolla. Jos mulla olisi sydän -singlekappaleen ensimmäistä kertaa kuultuani totesin vain, että onpas nyt synkkää. Olin silti vähän skeptinen, vaikka tiesinkin artistin muuttaneen viime vuosina tyyliään jatkuvasti popin suuntaan. Ajattelin, että muu levy saattaa sittenkin olla vanhan tyylistä, iskelmällisempää. Lopulta kuitenkin musiikkimedioista alkoi tulla positiivisia arvioita ja levyä kuvailtiin niissä hyvin mielenkiintoiseksi. Pakkohan Mana oli itsekin hankkia kuunneltavaksi.
Ensimmäinen kappale Sanokoot mitä vaan pysäyttää kuulijan heti alkuun tunkemalla suoraan iholle. Eriksson laulaa ensimmäiset säkeet ilman säestystä, ja sanat tuntuvat tulevan todella tunteella. Tämä piirre onkin leimaavaa koko loppulevylle: tulkinta tulee todella sydämestä, nyt kun kaikki kappaleetkin ovat itse tehtyjä, sekä sävellyksien että sanojen puolesta. Tyylillisesti on siirrytty todella tummasävyisen popin puolelle musiikkitaustan koostuessa pääasiassa pianon, jousien ja koneiden käytöstä. Sävellyskin on heti ensimmäisessä kappaleessa loistava.
Laulutyyli palvelee musiikkia nyt täydellisesti: enää ei onneksi ns. huutolauleta ylidramaattisia melodioita, sillä se ei omiin korviini ikinä kuulosta hirveän hyvältä, vaikka artistilta ääntä löytyisikin. Nyt Erikssonin laulu hivelee korvia, mutta revittelyäkään ei puutu, Rakkauden ateisti menee jo todella rokkaavaksi esitykseksi. Levyn musiikkityyli on yhtenäinen, mutta kappaleet eroavat toisistaan sopivasti, esim. Orjantappuran ruusut pohjautuu jousisoittimiin ja Jos mulla olisi sydän pääasiassa koneisiin. Yhtään edes keskinkertaiseksi jäävää kappaletta ei levyn yhdeksän teoksen joukosta löydy. Huippuhetket ja omat suosikit löytyvät Manalta kuitenkin helposti, itselleni ne ovat tällä hetkellä Sanokoot mitä vaan, hyvin kaunis Tikaritaivas ja loppupuolen intensiiviset Paha mies ja Maailma palelee.
Anna Eriksson on siirtynyt tämän levyn myötä kotimaisten laulaja-lauluntekijöiden parhaimmistoa kohti vauhdilla. Yli 15 vuotta kokemusta suomalaisella musiikkikentällä kuuluu esiintymisessä suurena taitona, varmuutena ja uskalluksena. 10 vuotta sitten Eriksson tuskastui iskelmälaulajana ja viihdyttäjänä olemiseen, hän halusi tehdä jotakin haastavampaa ja saada ihmiset itkemään, koska viihdyttäjiä on jo tarpeeksi. Nyt hänellä on musiikkinsa tekemisessä taitoa, rohkeutta ja näkemystä koskettaa kuulijoitaan aivan uudella tavalla. Toivon ja uskonkin, että tätä tyyliään kehittäessään ja säilyttäessään musiikissa samanlaisen tekemisen palon, saamme kuulla häneltä vielä monia uusia vähintään tämäntasoisia albumeja.
Tuomas Aitonurmi
Musasto 
I need to input, like a bunch at the same time as I hadn’t the benefit of examining everything you had to declare, I couldnt rally round on the contrary elude draw your attention before long. The as if you needed an excellent grasp on the subject fefcbkdeeddc