Avainsana-arkisto: Tampere

Maineikas levyliike Epe’s sulkee ovensa

Yksi aikakausi päättyy Epe’s-levyliikkeen sulkiessa ovensa. Vuonna 1972 perustettu tamperelainen musiikkiliike Epe’s on ollut yksi maan tunnetuimmista levykaupoista.  Levykaupan perustaja ja omistaja Epe Helenius avasi ensimmäisen myymälänsä Tampereen Kuninkaankadulle, Kyttälänkadulla kauppa on ollut 1980-luvun alusta lähtien.

1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa Suomi oli erilainen paikka. Innokkaan musiikin ystävän vaihtoehdot olivat vähissä. Jokaisessa kaupungissa ei ollut mitat täyttäviä musiikkiliikkeitä. Epe’s tarjosi laajan valikoimansa ja houkuttelevan postimyytikatalookinsa avulla mahdollisuuden hankkia musiikkia, josta maailmalla kohistiin. Epe’s oli portti suureen maailmaan.

Epe’s ei kuitenkaan lopu kokonaan. Nettikauppa jatkaa nykyisen levykaupan tiloissa. Samaan paikkaan on suunnitteilla myös verkkokaupan noutopiste.

Liikkeen lopettamiselle löytyvät syyt musiikin kuluttajien käyttäytymisen muutoksella – musiikkia ladataan yhä enemmän verkosta.

”Kaihoisa fiilinki tulee, olen ollut reilut neljäkymmentä vuotta tässä levykaupassa tiskin takana. Se on vain realiteetti, ettei nuorisoa enää myymälässä näe,” toteaa toimitusjohtaja Hynninen.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uutiset

Kuukauden löytö: Sensuuri – Hulinaa

Sensuuri – Hulinaa

Tamperelainen punk-orkesteri Sensuuri muistetaan nykyään erityisesti Popeda-kitaristi Costellon ansiosta. Turkulainen Svart Records on julkaissut uudelleen vinyylinä Sensuurin ainoaksi jääneen kokopitkän albumin – Hulinaa ilmestyi elokuussa 1979. Aikalaisarvioissa bändin jäsenten nuori ikä oli ihmetyksen aihe. Hulinaa-albumia arvosteltiin epäkypsäksi. Jälkipolvet voivat kallistua ennemminkin Epe Heleniuksen mielipiteeseen, jonka mukaan sinkkubiisi Kirjoitan seinään on ”kaikkien aikojen paras punk-single”.

Kun tuottajana toimi Eppujen Pantse, Eppujen alkupään tuotantoa on helppo asettaa esikuvaksi Sensuurin suuntaan. Myös ensimmäiset Pelle Miljoona -levytykset kuuluvat taustalla. Hulinaa on varsinkin a-puolen osalta innostunutta punk-hehkutusta; Termiitti, Mikä on muotii, Ydinvoimaa ja Tulevaisus on sensuroitu ovat siivuja, joita kelpaa pyöritellä vielä vuosienkin jälkeen. Bändi todellakin osasi soittaa, uskottavuusongelmat lienevät ennemminkin perua jannujen nuoresta iästä ja jonkinlaisesta rokkipunkki-vaikutelmasta.

Niin, jo mainittu Kirjoitan seinään yhdistää tyylikkäästi punkittavan Epppu Normaalin ja Pelle Miljoonan parhaat puolet. Samoin Ramones-pastissi 682226 on sympaattinen ja hauskalla tavalla nuhainen tekele.

Sensuuri ei koskaan saanut markkinoille toista albumiaan. Bändin taival päättyi vuonna 1981. Svart Recordsin tyylikäs uusiojulkaisu tuo oikeutetusti esille aikansa suurlupauksen nousun ja uhon – jos bändi olisi saanut rauhassa kasvaa ja kehittyä, orkesteri olisi varmasti kasvanut Suomi-rockin dinosaurusluokkaan Eppujen ja Popedan rinnalle.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Viikon levy Perustuu tositapahtumiin

Abduktio: Perustuu tositapahtumiin (2004)

Abduktio: Perustuu tositapahtumiin.Muistan ensimmäisen kerran kun kuulin Abduktiota. Oli rauhallinen kesäpäivä ja olimme ulkona ystävieni kanssa. Eräs heistä pisti Abduktion minialbumin Perustuu tositapahtumiin soimaan kannettavasta soittimesta. Siitä eteenpäin kesäpäivä ei enää ollut rauhallinen. Kappaleet kuulostivat osan mielestä provokatiivisilta huutolauluineen sekä raskaine kitarariffeineen ja niissä ei ollut kaikkien mielestä tarttumapintaa. Itse kuitenkin huomasin pitäväni bändistä heti ja halusin kuulla sitä lisää.

Abduktio oli tamperelainen punk-bändi, joka lopetti toimintansa vuonna 2011 bändin kitaristin ja biisinikkarin Jukka ”Zuge” Laajakallion kuoltua. Laajakalliolle pidettiin ikimuistoinen muistotilaisuus Abduktion viimeisen keikan merkeissä. Bändi ehti julkaista kaksi kokopitkää ja pienimuotoisempia äänityksiä, kuten erittäin hyvän EP:n Yövuoro. Yhtyeen kohdalla ei tosin pitäisi käyttää sanaa ”ehti”, sillä tässä tapauksessa laatu oli määrää tärkeämpi asia. Kappaleissa on todella paljon hienoja yksityiskohtia ja piirteitä, joita ei välttämättä odota kuulevansa punk-levyltä.

Yksityiskohtia kuuluu jo tällä ensimmäisellä, vuonna 2004 julkaistulla levyllä. Kitaramelodioita on siroteltu tarkkaan harkiten pitkin levyä ja sovitustyö on tuottanut taitavaa jälkeä. Suurta osaa levyn hienouksista ei löydä ensimmäisillä kuuntelukerroilla ja siinä piileekin mielestäni Abduktion hienous; jokainen kuuntelukerta saattaa tarjota jotain uutta. Punk-levyillä tämä ei ole kovin yleinen ilmiö. Tällä minialbumilla voisi sanoa olevan tasa-arvoinen äänimaailma, sillä jokainen soitin kuuluu selkeästi.

Lyriikat ovat tarkoin harkittuja ja ne käsittelevät esimerkiksi fasismia. Lienee sanomattakin selvää, että bändi on kyseistä ilmiötä vastaan. Paikoitellen luotetaan myös yksinkertaiseen, selkeään ilmaisuun. Tästä oiva esimerkki Hautarauha-kappaleen kertosäkeessä, jossa laulaja julistaa ”Vihaan natseja!” Laulajan ääni on erittäin persoonallinen, ja siksi sen voisi kuvitella olevan Abduktion tunnusmerkki. Tämä lauluääni on levyn kantava voima ja voimaa tältä levyltä ei todellakaan puutu.

Kalle Karjalainen

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Tampereen kaupunginkirjaston verkkopalvelut uudistuvat

Tampereen kaupunginkirjasto uudistaa verkkosivustonsa. Uudet kotisivut julkaistaan 4. elokuuta. Uudistuksen kohteena on myös pirkanmaalaisten kirjastojen yhteinen PIKI-verkkokirjasto, jonka testiversio avataan asiakkaiden käyttöön samana päivänä.

Kaupunginkirjaston sivut kuuluvat Tampereen kaupungin suosituimpiin, kertoo verkkouudistuksen projektipäällikkö Leila Virta. – Uudet kotisivut on pyritty suunnittelemaan rakenteeltaan selkeiksi ja helppokäyttöisiksi, jotta käyttäjä löytäisi tarvitsemansa tiedon tai palvelun vaivatta.

Kirjaston verkkopalvelujen toinen puoli on PIKI-verkkokirjasto, jossa on tähän mennessä voinut etsiä, varata ja uusia kirjaston aineistoa. Uudistuvassa verkkokirjastossa käyttäjä voi elokuusta alkaen myös esimerkiksi arvioida, pisteyttää ja tagittaa eli avainsanoittaa aineistoa tai kirjoittaa omia arvioitaan.

Syksyn ajan nykyinen PIKI-verkkokirjasto toimii vielä testiversion rinnalla. Marraskuussa Pirkanmaan kirjastot ottavat käyttöön uuden kirjastojärjestelmän ja nykyinen verkkokirjasto jää kokonaan pois käytöstä. Kaikkine sisältöineen ja palveluineen uusi PIKI-verkkokirjasto julkaistaan Lainan päivänä 8.2.2011.

Uudistus muuttaa kirjaston kahden verkkopalvelun työnjakoa. Jatkossa kirjaston kotisivuilta löytyvät aukioloajat ja muut tiedot, ja PIKI-verkkokirjastossa taas tulee olemaan aineistotietokannan ohella lisätietoa sisällöistä, esimerkiksi aihepaketteja, suosituksia ja lukuvinkkejä, sekä kaikkia kirjastoja koskevaa tietoa. Myös osa Tampereen kaupunginkirjaston nykyisten kotisivujen sisällöstä siirtyy päivitettynä verkkokirjaston puolelle.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uutiset