Lehti nimeltä Sue

Turkulainen rocklehti Sue täyttää ensi vuonna 20 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Turun musiikkikirjasto avaa Sue-vitriininäyttelyn ja julkaisee Musaston haastattelun. Musastossa ovat äänessä päätoimittaja Kimmo Nurminen ja toimituspäällikkö Ari Väntänen.

Vitriininäyttely Turun musiikkikirjastossa

4.12.2013 avatussa näyttelyssä on esillä indierockpunkmetalzinen historiaa alkuvuosista lähtien: lehtiä, tekijöiden ajatuksia, paitoja, tarroja ja muuta asiaan kuuluvaa rekvisiittaa.

Suen historiaa musiikkikirjaston näyttelyssä 4.12. alkaen.

Vitriininäyttely on avoinna Turun pääkirjastossa (Vanha kirjastotalo, toinen kerros) tammikuun 2014 loppuun asti. Tervetuloa!

Musaston artikkeli ja Turun musiikkikirjaston näyttely ovat osa Musaston sarjaa Musiikkiaarteita maakunnasta. Sue on jakelussa myös musiikkikirjastossa.

***

Sue aloitti pienlehtenä vuonna 1994

Sue oli alun perin harrastelijamainen maksullinen pienlehti, jota myytiin musiikkiliikkeissä ja keikoilla. Alkuvuosina päätoimittajana toimi Viki Kivinen. Kimmo Nurminen alkoi päätoimittajaksi vuonna 1998, ja Sue aloitti ilmaisjakelun. Vähitellen Suesta tuli Nurmiselle ja toimituspäällikkö Ari Väntäselle kokopäivätyötä. Joulukuussa 2013 ilmestyi Sue #185.

Itsenäinen rockjournalismi voi hyvin

Sue on noussut 20 vuodessa suomalaisen rocklehtien kärkijoukkoon. Lehti keskittyy levy- ja elokuva- ja livearvioihin, uutisiin, haastatteluihin, henkilökuviin ja kolumneihin. Kenties merkittävin Suen menestyksen salaisuuksista on kirjoittamisen korkea taso. Suen avustajina kirjoittaa yli 30 toimittajaa. Monet heistä ovat kouliintuneet Suessa ammattimaisiksi kirjoittajiksi. Toimituksellisesta tasosta vastaa toimituspäällikkö Ari Väntänen.

Sue vaalii itsenäistä asemaansa suomalaisessa lehtikulttuurissa. Isot fuusiot saavat jäädä muille. Suen toimisto sijaitsee edelleen Turun keskustassa Yliopistonkadulla. Sieltä Sue ponnistaa jo kolmannelle vuosikymmenelleen, yhä Nurmisen ja Väntäsen johdattamana.

Nykyään ilmaisjakelutabloidilla on useita satoja jakelupisteitä eri puolilla Suomea. Suen painos on 60 000 kpl, ja lukijoita on yli 100 000. Perinteisen lehtijakelun rinnalla toimii aktiivinen verkkosivu www.sue.fi, Facebook-sivu sekä lehtisovellukset arkistoineen. Suen näköislehtiä voi lukea verkossa vuodesta 2006 alkaen, tietysti maksutta.

Suen tekijät vuonna 2013.

Suen Nurminen ja Väntänen puhuvat Musastolle:

Sue täyttää ensi vuonna 20 vuotta, onnittelut! Miltä tuntuu?

Kimmo Nurminen: – Kiitos. Väsyttää!

Ari Väntänen: – Kiitosta! Kauhean nopeasti tuntuu vierivän aika – olen ollut mukana jo 15 vuotta.

Sue on poikkeuksellinen instituutio suomalaisessa lehtikustantamisessa. Miten kuvailisitte Suen matkaa 1994 eteenpäin?

K: – On ollut kaikennäköistä säätöä. 90-luvulla harrastimme täysillä lehdentekoa, eikä oikein tajuttu bisneksestä mitään. 2000-luvulla kuvittelimme tajuavamme bisneksestä jotain. Aloimme tehdä tätä työksemme.

A: – Ammattimaisen tekemisen ja harrastamisen välillä oli selkeä ero. Muutos tapahtui 2000-luvun taitteessa.

K: – 90-luvulla teimme ikään kuin perinteistä, fanzinen tyyppistä pienlehteä. Vuonna 2000 alkoi ammattimaisemman, oikean lehden tekeminen. Kaksi ihan eri ajanjaksoa. Ensimmäinen ilmaisjakelulehti tuli 97–98 ja 2000 laitettiin firma Kustannusosakeyhtiö Kärki pystyyn. Nimi on ollut kolme vuotta Suezine Oy.

Oletteko edelleen myös riippumaton indierockpunkmetalzine, massiivisesta levikistä huolimatta?

K: – Pitäisi ensin määritellä se “riippumaton”. Mitä se on?

A: – Sue on itsenäinen, eikä kuulu mihinkään lehtitaloon. Sue on oma yrityksensä. Lehteä ei voi tehdä täysin riippumattomasti. Onhan tässä lukijoista ja muista toimijoista riippuvainen. Olemme itsenäisiä sillä tavalla, että emme ole kenelläkään muulla töissä: minä olen töissä Kimmolla ja Kimmo ei ole kellään.

Mikä on Suen levikki?

K: – On eri termejä, joilla puhutaan levikeistä ja lukijamääristä. Levikin mittaamiseksi pitäisi tehdä virallinen levikintarkastus, emmekä ole sellaista tehneet. Suen painosmäärä on 50 000, ja lukijoita on joka lehdellä 2,3 oman lukijatutkimuksemme mukaan. Näin Suella on vähän yli 100 000 lukijaa per numero.

Suen numero 12/2013 eli #185 on nyt ulkona, kannessa Jenni Vartiainen. Minkälaiset ovat konkarin kiksit kun lehti on valmis?

A: – Harmittelen sitä, että kahdessadas lehti ja 20-vuotisjuhla eivät osu samalle vuodelle.

K: – Sue on kuitenkin joka kerta valmis duuni. Harmittaisi jos lehti jäisi julkaisematta.

A: – Kyllä se aina harmittaa, jos lehteen jää virheitä. Ja aina on tyytyväinen jos se numero näyttää jotenkin tavallista paremmalta tai siinä on paremmat jutut. Tekeminen ei ole missään nimessä muuttunut yhdentekeväksi.

K: – Välillä onnittelemme toisiamme virtuaalisilla ylävitosilla, jos lehdestä tulee poikkeuksellisen hyvä. Joka kerta tulee onnistumisen tunne, mutta välillä vähän enemmän kuin normaalisti.

A: – Suella on pitkäaikaisia kolumnisteja, jotka ovat oikeasti kehittyneet kirjoittajina. Emme ole vaihtaneet tekijää vain sen takia, että nyt se pitää vaihtaa kun se on tehnyt jo vuoden. On annettu lehden kasvaa ja kehittyä omaa vauhtia. Olen tyytyväinen siihen mitä Sue on nyt.

Suen päätoimitus on aina ollut Turussa. Onko Suelle tärkeää olla pääkaupunkiseudun ulkopuolella toimiva lehti?

K: – Se on hyvinkin tärkeää lehden identiteetille. Jokainen lehti Suomessa on leimaantunut tekijäkaupunkinsa mukaan, ja se on hyvä juttu. Rumba on pääkaupunkikeskeinen, Soundi on tamperelainen lehti, vaikka kustantaja vaihtui. Sue taas on turkulainen. Tekemiseen tulee paikkakunnasta riippuen oma näkökulma.

A: – En tiedä, mitä bändejä Tampereella nyt perustetaan, mutta Turussa on ainakin jonkinlainen mahdollisuus uusien bändien noteeraamiseen. Jakaantuminen paikkakunnittain tekee lehdistä tasapainoisempia.

Miten paljon Sue painottuu sisällöltään Turkuun päin?

K: – Painotus ei näy sisällössä, vaan sisällön tekemisessä ja näkökulmassa. Se on erilaista kuin Helsingissä. Kaikki bisnes on siellä. On helpottavaa, kun Turussa ei ole ainuttakaan isoa levy-yhtiötä eikä mediaa lähellä. Saamme tehdä rauhassa omaa juttua. Näin lehdestä tulee omannäköinen. Sisältö ei ole mitenkään Turku-painotteinen, mutta toivottavasti sisällön erilaisuus näkyy.

Mikä on Suen tehtävä, missio?

A: – En ole ajatellut asiaa ennen kuin avustajamme Toiviaisen Mikko pohti tätä. Hän sanoi tykkäävänsä siitä, että Sue on niin ihmisläheinen lehti. Suesta puuttuu elitismi, mikä joillakin mediolla on. Eli yksi tehtävä voisi olla se, että täytämme sellaisen kohdan jota muut eivät täytä. Näen sen niin, että Sue on musiikkifaneille suunnattu musiikkifanien ammattitaitoisesti tekemä lehti.

K: – Emme yritä kertoa kenelläkään mikä nyt on hyvää tai in. Kukaan meidän toimittajistamme ei yritä nostaa itseään yläpuolelle. Koitamme pysyä maan pinnalla, kertoa jutuista itseämme korostamatta. Se on ollut meidän juttu aina. Suen tekemiseen on hakeutunut ihmisiä, joilla on se sama fiilis. Jos joku on halunnut korostaa itseään, niin ei sovi jengiin.

A: – Ilmaisjakelu on edelleen erittäin hyvä käyttöliittymä, ja sen myötä lehti on helposti saatavilla. Sue on tosi hyvä mahdollisuus kertoa musiikista ihmisille, sellaisillekin jotka eivät ehkä muuten lukisi musiikkilehtiä.

***

Alussa Sue eli symbioosissa Auran Panimon keikkatarjonnan kanssa. Millaista aikaa Suen alkuvuodet olivat?

K: – Aika jänniä aikoja. Täytyy kertoa, miksi lehti on perustettu. Ensimmäiset neljä vuotta lehden kustantaja oli Auran Panimo -yhdistys. Järkkäsimme keikkoja paikallisen elävän musiikin yhdistyksen kanssa. Muut musiikkilehdet eivät kirjoittaneet Panimolla keikkailevista bändeistä mitään. Meidän piti perustaa sellainen lehti, joka kirjoittaisi bändeistä, joista Rumba ja Soundi ei kirjoittanut. Se oli se meidän ajatus.

– Toimimme kaupallisesti ajateltuna väärin päin. Me otimme bändejä Turkuun keikalle, ja vasta sitten teimme haastattelut. Ja juttu ilmestyi seuraavassa lehdessä. Olisi kannattanut tehdä ensin bändihaastattelut, jotta ihmiset olisivat lukeneet jutun ja tulleet sitten keikalle. Halusimme tehdä haastattelut nokitusten. Silloiset toimittajat halusivat ehkä hengata enemmän bändien kanssa ja jututtaa niitä Panimon takahuoneessa.

Kimmo, tulit päätoimittajaksi vuonna 1998, Viki Kivisen seuraajaksi. Mitä tuntemuksia sinulla oli tuolloin päätoimittajuudesta?

K: – Lehti piti vain saada jatkumaan. Suessa oli lähes vuoden jakso, jolloin homma ei toiminut. Vanhat tekijät alkoivat väsähtää, Sue alkoi pyöriä paikallaan. Siinä kohtaa Sue piti muuttaa ihan eri näköiseksi.

Otit mallia Hootch-nimisestä englanninkielisestä ilmaisjakelulehdestä.

K: – Täytyy myöntää että se Hootch oli jännä idea – Turussa Brahenkadulla toimitettu englanninkielinen ilmaisjakelu. Aikani ihmettelin sitä. Ymmärsin, että tämähän on maailman paras idea, lainausmerkeissä ja ironisesti sanottuna. Kun Suen alkuperäinen tiimi vähän väsähti, niin ajattelin että Hootchin formaatti olisi hyvä. Mitä jos tekisi suomenkielisen ilmaisen musiikkilehden?

A: – Muistan sen, kun nappasin Palatsin eteisestä ensimmäisen ilmaisjakelu-Suen. Ajattelin että miksi minä en ole tässä mukana. Eikö minulle kerrota, että tällaisia lehtiä perustetaan?! Olin tehnyt joihinkin aiempiin Suen numeroihin yhden tai useaman jutun, ja yrittänyt päästä siihen mukaan. Kun ilmaisjakelu alkoi niin sitten hakeuduin taas kirjoittamaan.

K: – Palatsissa tuli tosi ujon näköinen jäbä kysymään, että miten olisi tällaiset jutunkirjoittamishommat.

A: – Olin nähnyt Kimmon Puolalanpuiston konsertissa. Hän jakoi siellä Sue-lehteä.

K: – Varmaan möimme sitä maksullista lehteä siellä jostain pöydältä.

A: – Ja kyllä sinä siellä kävelit ihmisten joukossa ja ojentelit lehtiä. Ensimmäisen mustavalkoisen Sue-zinen näin kait Kane Recordsissa. Taisin ostaakin sen. 90-luvun puoliväli oli minulle sellaista aikaa, että hain paikkaani kirjoittaa musiikista. Mietin missä voisin sitä tehdä. Tein Rumbaan pari juttua. Sue oli niin luonteva, kun se oli tässä lähellä. Sueen olisi helppo olla yhteyksissä ja päästä kirjoittamaan.

Ari, sinä tulit Sueen vuonna 1997.

A: – Joo, mutta tuolloin en ollut vielä kunnolla mukana. Työni alkoi toden teolla vasta kun Sue oli muuttunut ilmaisjakeluksi. Suen toimisto oli tuolloin Hämeenkadun ja Uudenmaankadun kulmassa, kulttuurikeskuksen yläkerrassa. Siellä oli myös DBTL:n toimistot. Sinne minä änkesin ja siellä tuli paljon istuskeltua. Sain juttuja tehtäväksi, tutustui uusiin ihmisiin. Aloin myös toimittaa sisältöjä, kuin omia aikojani. Jonkun sitäkin piti tehdä ja minä olin koko ajan paikalla. Lähinnä halusin oikolukea juttuja. Ei minulla mitään ammattitaitoa ollut sen kummemmin, mutta aika hyvä kielipää. Tehdessä olen sitten oppinut koko työn.

K: – Ari on tärkeä osa tätä Suen nykyistä tilaa. Ilman Aria Sue ei olisi tällainen.

Miten pitkään Sue on ollut teille kokopäivätyötä?

K: – 2000-luvun alusta. Palkkaa on maksettu reilun kymmenen vuoden ajan.

A: – Minulle vuoden 2006 alusta.

Sue ilmestyy 12 kertaa vuodessa. Oletteko koko ajan kiireisiä?

K: – Tottakai!

A: – Joo, välillä on kiirettäkin.

K: – Emme tee aina kahdeksantuntisia työpäiviä. Välillä voi ottaa rauhallisesti päivän tai kaksi, sitten täytyy tehdä muutama päivä enemmän duunia. Aika sopivaa mulle, koska en ole ikinä kestänyt kahdeksasta neljään -työtä tai kellokortin leimaamista. Täytyy olla ainakin näennäinen vapaus tekemiseen, että koska tekee ja missä tekee. Voimme valita.

A: – Olin ollut puolitoista vuotta työttömänä ennen kuin pääsin tänne töihin. Samaan aikaan tarjottiin paikkaa työnvälitystoimiston viestinnästä. Kävin siellä tutustumassa. Minua jotenkin häiritsi siellä se kellokortti, näyttivät miten leimataan. Ei siinä ole mitään järkeä miksi sen pitäisi häiritä, mutta… ymmärsin, että en minä halua tätä. Olin miettinyt lukioajoista asti että haluan kirjoittaa musiikista. Ei tuntunut realistiselta, että voisin kuitenkaan sillä itseni elättää. Mutta niin siinä sitten vaan kävi. Voi sanoa että tämä on unelma-ammattini. En ole muuta koskaan halunnut tehdä. Tietysti aina jotain musiikkiin liittyvää, mutta Sue on ollut se tärkein.

***

Kimmo, mitä päätoimittajan työhön kuuluu?

– Toimenkuva on monipuolinen. Päätän lehden sisällön, ja sen kuka jutut tekee. Vastaan suemaisesta lähestymistavasta. Arvioimme yhdessä Arin kanssa toimittajien työtä jos ja kun on tarpeen. Tekijöiden tekstejä arvioidaan ja muokataan yhdessä tarpeen mukaan. Nykyisin myyn myös Suen mainokset, hoidan jakelupisteitä ja teen lehden taiton. Työni ei vastaa ns. perinteistä päätoimittajan toimenkuvaa.

Ari, mitä toimituspäällikön työhön kuuluu?

– Kirjoitan juttuja, toimitan sisältöä, oikoluen muiden juttuja, teen uutisia, päivitän Suen nettisivua ja jaan lehteä.

Suella iso joukko aktiivisia avustajia. Montako heitä on?

K & A: – Noin 25 säännöllistä, joista osa tekee sekä haastatteluja että arvioita. Osa tekee jompaa kumpaa. Lisäksi on ehkä kymmenen henkeä jotka tekevät yksittäisiä arvioita tai juttuja.

K: – On tosi hienoa kun aina välillä tulee kyselyitä ihmisiltä, että pääseekö messiin, onko käyttöä. Osa heistä jää lehteen. Tilanne olisi huono jos emme saisi uusia kirjoittajia. Onneksi kiinnostuneita löytyy yhä.

Miten kuvailisitte avustajianne?

K: – Heillä on tietty asenne ja näkökulma kirjoittamiseen ja musiikista diggailemiseen. He haluavat kirjoittaa bändeistä. Tekemisen halu on se tärkein.

A: – Mukana ei ole ammatti-freelancereita, eikä Sue olisi heille välttämättä sopiva. Suessa kun ei tienaa niin paljon kuin he haluaisivat, eivätkä ammatti-freelancerit tiedä musiikista niin paljon kun kirjoittajamme. Se lähtee musafanituksen pohjalta.

Miten Suen jutut tehdään? Onko teille päin paljon/liikaakin tarjontaa juttuaiheista?

K: – Kyllä bändit ja levy-yhtiöt haluavat jutut lehteen, ainakin levyarvioita. Näin voi päätellä jo meille lähetettyjen promolevyjen määrästä.

A: – Meiliä tulee ihan älyttömästi. Joka päivä kysytään, että teettekö siitä ja siitä jutun. Sisällöstä ei tule pulaa.

K: – Pitää valikoida niin, että sisällöstä tulee laaja ja monipuolinen. Ei pelkkää metallia eikä pelkkää indierockia.

***

Sue on ilmaisjakelulehti. Mistä te saatte tuloja?

K: – Vain ja ainoastaan Suessa julkaistuista mainoksista.

Millainen kuvatoimitus Suella on?

K: – Levy-yhtiöiden kuvapankit. Levy-yhtiöillä on hyvä tarjonta. Ei ole ollut juuri tarvetta pitää omia kuvaajia.

A: – Olemme joskus käyttäneet omia kuvia jopa kansikuvina, mutta pääasiassa käytämme promokuvia. Ennen oli Turun Sanomissakin niin, että haluttiin ottaa omat kuvat kaikkiin juttuihin. Tuo on muuttunut täysin.

Mitä ajattelette suomalaisten populaarimusiikin lehtien keskittymisestä? Syyskuussa 2013 Soundi on myyty A-Lehdiltä Pop Medialle. Soundi ja Rytmi yhdistetään. Myös Rumba ja Inferno ovat Pop Medialla. Mitä ajattelette tästä kehityksestä?

A: – No eihän se hyvä ole kun kenttä pienenee ja kaikki keskittyy yhden katon alle. Rytmi loppuu.

A: – Sue ei ole kenenkään kanssa kilpaillut joten meille ei synny ongelmaa.

K: – Ei se kilpailua edistä. Tuntuu oudolta että saman katon alla tehdään lähes kaikkia musiikkilehtiä.

***

Vuosien varrella Suen mukana on ilmestynyt yhteensä yhdeksän CD-levyä. Tuleeko lisää?

K: – Tuskin. Ensin oli kokoelmien, sitten CD:n aika ohi.

A: – Vähän tuntuu että Sue-CD:n aika on nyt ohi.

Ensimmäisillä CD-levyillä on paljon esiintyjiä Turun seudulta. Miten levyjä koostettiin?

K: – Kahdelle ensimmäiselle kokoelmalle valitut bändit maksoivat osan CD-levyn kustannuksista. Sue hoiti levyjen jakelun.

A: – Kolmas levy tuli kun ilmaisjakelu oli jo käynnissä ja firma perustettu. Kolmosella oli mukana jopa ulkomaisia esiintyjiä, pienten turkulaisten bändien kanssa.

K: – Levyn saivat Suen tilaajat saivat levyn tilaajabonuksena, ja sitä myytiin levykaupoissakin. Taskinen hoiti hyvin nämä CD-kokoelmat.

A: – Levyt olivat nimenomaan tilaajille tehtyjä bonuksia, eikä kokoelmien myynti ollut tärkeää

Sue toimii ansiokkaasti verkossa. Mistä lähtien?

K: – Suen verkkosivu oli olemassa jo ennen kulttuurikeskuksen toimistoa, joten sivut on perustettu reilusti 90-luvun puolella.

Kuinka paljon verkkosivullanne käydään?

K: – Kuukaudessa noin 90 000-100 000 käyntiä.

Näköislehti on myös verkossa. Onko mobiili-Sue saatavana myös Window-laitteisiin?

K: – Kyllä. Ensin tuli iOS, sitten Android ja viimeksi Windows-sovellus.

A: – Lehtiluukussa on Suen arkistoa vuodesta 2006 lähtien. Kaikki lehdet tuolta ajalta on luettavissa.

K: – Myös vanhemmat numerot tallennettiin levylle, mutta siirtotyö ei jostain syystä ole vielä onnistunut. Ehkä jonain päivänä…

Suen lukijamäärä/painosmäärä on kymmeniä tuhansia.

K: – Lukijamäärä riippuu osittain kansikuvasta. Kansi vaikuttaa ilmaisjakelunkin suosioon paljon. Nightwishin suosio vaikutti selvästi: kannatti laittaa Tarja Turunen kanteen. Myös kansikuva Ville Valosta on aina houkutellut lukijoita. Suella on kuitenkin yhä enemmän vakilukijoita, mutta kansikuva vaikuttaa vieläkin lukijamäärään.

Onko Suen suosio vakiintunut?

A: – Sue on saavuttanut tietyn aseman. Ihmiset tunnustavat Suen olemassaolon. On paljon ihmisiä, joille Sue on ollut aina olemassa. Uskon, että lehti saa jatkossakin uusia lukijoita, koska Sue on helppo löytää. Toisaalta vakiintumista on vaikea mitata. Pitää vain tehdä hyvää ja kiinnostavaa lehteä.

K: – Aina pitää pyrkiä parempaan.

Onko Suella ollut vaikeita aikoja?

K: – Ei. Tämä on ollut yhtä juhlaa.

A: – En ole tuota suuremmin miettinyt, että loppuuko tämä joskus. Milläpä alalla ei nykyään ole vaikeita aikoja? Sue on niin maanläheisesti tehty lehti, että tiputuksen uhkaa ei ole.

Millaista tunnustusta ja/tai palkintoja Sue on saanut vuosien varrella?

K: – Saamme joka kuukausi tunnustusta ja palkintoa, kun lehdet lähtevät telineistä.

A: – Emme ole sen kummempaa tunnustusta saaneet. Lukijapalautetta on tullut, yleensä vihaista. Tarkoitan sitä, että lukijapalautetta tulee jos kirjoittaa nelosen levyarvion. Joku voi suuttua. Palaute on lähinnä sosiaalisessa mediassa tulee joskus jotain. Ei tässä vielä mitään palkintoja ole saatu.

K: – Nuorisotoimi on muistaakseni antanut joitain avustuksia.

Millaisia ovat olleet suurimmat onnistumisen tunteet Suessa?

K & A: – 20 vuotta – se on aika suuri onnistuminen. Hienoa että tätä on jatkunut näin kauan. Hienoa että tätä halutaan vielä tehdä, myös henkilökohtaisesti.

Mihin Sue on menossa lähitulevaisuudessa? Onko Sue alituisessa muutoksessa?

A: – Menemme sinne mihin bänditkin menevät. Kirjoitamme niistä bändeistä jotka ovat olemassa ja tekevät kiinnostavaa musiikkia. Täytyy pysyä ajassa mukana. Pitää varoa, ettei jämähdä omiin suosikkibändeihinsä… Rokkijutuilla on laaja lukijakunta. Kiss oli menestys Suen kannessa. Kissiä ei voi pitää ajankohtaisena yhtyeenä, mutta se kiinnosti teinejä, ja aikuiset tiesivät bändin. Pitää olla ajassa kiinni, muttei huonolla tavalla trendikäs. Ettei se ala vaikuttaa tyhjältä.

K: – Teemme omaa juttuamme. Emme niin välitä muiden tekemisistä.

Terveisiä Suen lukijoille?

A: – Kiitos näistä vuosista!

K: – Ilman lukijoita ei olisi lehteä, ei sen kummempaa. Samaa läppää kuin bändit heittää haastatteluissa: ilman kuulijoita ei olisi bändejä. Ilman lukijoita ei olisi musiikkilehtiä. Teemme Suen lukijoille!

A: – Aamen.

***

Teksti, haastattelu, toimitus, näyttely, julisteet: Tuomas Pelttari ja Antti Erkkilä