Avainsana-arkisto: Skotlanti

Viikon levy: The Blue Nile – A Walk Across the Rooftops (1984)

riitan

 

On musiikkia, joka sopii taustalle vaikkapa juhlatunnelman nostattamiseksi. Ja on musiikkia, jota todella pysähtyy kuuntelemaan. Tämän viikon levy on esimerkki jälkimmäisestä.

 

The Blue Nile on skotlantilainen synapop-yhtye, jonka Paul Buchanan, Robert Bell ja Paul Joseph ”PJ” Moore perustivat vuonna 1981. Yli kaksikymmentä vuotta kestäneen uransa aikana yhtye on julkaissut vain neljä albumia, joista A Walk Across the Rooftops (1984) on ensimmäinen. Se sai aikoinaan loistavat arvostelut monelta maineikkaalta lehdeltä (Sounds, Q, Rolling Stone, Uncut…), mutta siitä kuulee silti harvoin puhuttavan. Debyyttialbumi julkaistiin uudelleen vuonna 2012, jolloin musiikki tavoitti vannoutuneiden fanien lisäksi myös nuoremman sukupolven.

 

Ryhmä on vaatimattomasta taustastaan huolimatta päässyt tekemään yhteistyötä monen tunnetun artistin kanssa – näistä mainittakoon mm. Rickie Lee Jones, Peter Gabriel ja Annie Lennox. Yhtye on alusta asti pitänyt matalaa profiilia ja pysytellyt poissa julkisuudesta, minkä takia ei ole edes varmuutta siitä, onko bändi yhä koossa. Virallista tietoa yhtyeen hajoamisesta ei ole missään vaiheessa saatu, mutta huhun puolesta puhuu se, että viimeisin albumi julkaistiin vuonna 2004 ja Buchanan toimii nykyään itsenäisenä sooloartistina.

 

Blue Nile on erinomainen esimerkki siitä, miten vastaan tulevat haasteet on mahdollista kääntää edukseen. Bändin tunnusomainen syntetisaattoreita, elektronisia soittimia ja erilaisia ääniefektejä yhdistelevä musiikki juontaa nimittäin juurensa siitä, etteivät yhtyeen jäsenet osanneet kunnolla soittaa esimerkiksi kitaraa tai rumpuja. Sittemmin on kuitenkin tullut selväksi, ettei musikaalisuudesta tai luovuudesta ole ollut puutetta. Yhtyeen keulakuvana toimiva Buchanan (joka on saanut vaikutteita mm. hiljattain edesmenneeltä David Bowielta) laulaa raa’alla tunteella, ja itse kappaleiden instrumentaaliosuudet ovat huolellisesti tehtyjä ja liikuttavan kauniita.

 

Levyltä täytyy ehdottomasti nostaa esiin yhtyeen tunnetuin ja suosituin kappale Tinseltown in the Rain, josta monet heidät muistaakin. Lyriikoiden merkityksestä on ollut monenlaisia teorioita, mutta vakiintunut käsitys on, että laulu kertoo Glasgow’sta, yhtyeen synnyinpaikasta.

 

 

Toinen nosto voisi olla Automobile Noise, jonka laulunsanat tempaisevat kuulijan mukaansa yksinkertaisilla, mutta kuvaavilla säkeillään.

 

 

Automobile noise

Exit signs and subway trains
Twenty-four hours, statues in the rain

Walk in the headlights, walk in the daylight
Automobile noise


I am weary of this fighting
I’m weary of surrender

 

Blue Nilen hitaasti kehittyvät harmoniat ja unenomainen tunnelma eivät välttämättä vetoa kaikkiin. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla huono asia. Yhtye ei ole koskaan ollut suuren yleisön bändi, mutta heille, joille se jotain merkitsee, se merkitsee paljon. Ja sitä voi moni muu yhtye vain tavoitella.

 

R.T.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Joulun levy: Loreena McKennitt. To Drive the Cold Winter Away (1987)

 

Tässä joululevy kaikille, jotka pitävät irlantilaisesta harpusta, tinapillistä, säkkipillistä ja kuulaasta naisen äänestä. Levyllä on perinteisiä kansan laulamia joululauluja Irlannista, Skotlannista ja Englannista muutaman sadan vuoden takaa. Kappaleet on äänitetty Irlannissa Limerickin luostarissa ja kirkossa Ontariossa, Kanadassa.

Loreena McKennitt (s. 17. helmikuuta 1957) on kanadalainen laulaja, harpunsoittaja ja pianisti. Hän säveltää ja esittää new age -vaikutteista kelttiläistä musiikkia. Hänellä on sekä irlantilaisia että skotlantilaisia sukujuuria. McKennittin musiikissa on vaikutteita ympäri maailmaa, ja hän tuottaa levynsä omassa itsenäisessä levy-yhtiössään, Quinlan Roadissa.

McKennittillä on tapana tehdä tutkimusta tietystä aiheesta, josta tulee levyn yleinen teema. Ennen esikois-levynsä Elemental tekemistä hän matkusti Irlantiin saadakseen innostusta maan historiasta, maisemista ja tunnelmista.

Tällä levyllä To Drive the Cold Winter Away on myös muutama McKennitin itse säveltämä kappale. Tässä näytteenä Snow, jossa Loreena on tehnyt sävelen kanadalaisen Archibald Lampmanin (1861-1899) runoon.


Levyä on saatavilla Vaski-kirjastoista. Levyn liitteenä on myös dvd, jossa Loreena kertoo musiikistaan, sekä kaksi musiikkivideota.

Ann-Christin Antell

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized, Viikon levy

Vinyylimania: The Waterboys – Room to Roam

waterboys

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

 

The Waterboys / Room to Roam (1990)

Skotlantilais-irlantilais-englantilaiselle The Waterboys-yhtyeelle tuntuivat kaikki ovet olevan auki suureen menestykseen 1980-luvun puolivälissä. Mike Scottin johtama yhtye sai kuitenkin tarpeekseen Lontoon sykkivästä musiikkielämästä kadoten maaseudun rauhaan Connemaraan, Länsi-Irlantiin useaksi vuodeksi asumaan. Alueen rikkaan kansanmusiikkiperinteen vaikutuksesta aiemmasta rockyhtyeestä muotoutui folkrockyhtye.

Ensimmäinen näyte Waterboysien uudesta tyylistä saatiin vuonna 1988, jolloin ilmestyi erinomainen LP ”Fisherman´s Blues”. Levyn A-puoli oli äänitetty Windmill Lane studioissa Dublinissa ja B-puoli Spiddalissa, Galwayn kreivikunnassa. Yhtye tuntui löytäneen omimman tyylinsä.

Vielä parempaa oli kuitenkin tulossa, kun Waterboysien viides albumi ”Room to Roam” ilmestyi vuonna 1990. Levy oli tällä kertaa tehty kokonaan Spiddalissa, ja irlantilaisen kansanmusiikin vaikutus tuntui entistä voimakkaampana. Lopputulokseen olivat vaikuttamassa eritoten jo Fisherman´s Blues –levyllä mukana ollut irlantilainen viulisti Steve Wickham ja yhtyeen uusi jäsen niin ikään irlantilainen hanuristi Sharon Shannon.

Room to Roam jäi sillä erää viimeiseksi Waterboysien folkrock-levyksi, sillä Mike Scott halusi viedä yhtyeensä takaisin rockin suuntaan. Ratkaisu johti Steve Wickhamin ja Sharon Shannonin eroon Waterboyseista. Vaikka Fisherman´s Blues onkin tunnetumpi Waterboysien folkrock-levyistä, on Room to Roam lämminhenkisyydessään mielestäni kuitenkin todellinen helmi. Tällainen loistokunnossa ollut levy löytyi tällä kertaa, löytöpaikan ollessa Länsikeskuksen Kirppis-Center.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Vinyylimania

Vinyylimania: Runrig – The Big Wheel

Vinyylimania hehkuttaa mielenkiintoisia vinyylilevylöytöjä periaatteella “tarttui mukaan levydivarista”.

Runrig – The Big Wheel

Runrig – skotlantilaisten tuntojen tulkkirunrig

Skotlantilainen Runrig on tuotannossaan onnistunut yhdistämään oman maansa musiikkiperinteet ja rocksoitannan ainutlaatuisella tavalla. Vuonna 1973 Ylämaahan kuuluvalla gaelinkielisellä Skye-saarella perustettu yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa Play Gaelic vuonna 1978. Se pitää sisällään sekä perinteisiä gaelinkielisiä lauluja että veljesten Rory ja Calum McDonaldin omia niin ikään gaelinkielellä laulettuja lauluja.  Skotlantilaista kielivähemmistöä edustava Runrig nousi laajempaan tietoisuuteen Brittein saarilla vuonna 1987 ilmestyneellä loistavalla läpimurtolevyllään The Cutter And The Clan. Albumi herätti suurten levy-yhtiöiden kiinnostuksen ja Runrig solmi sopimuksen Chrysalis-yhtiön kanssa. Seuraavana vuonna ilmestynyt livelevy Once In A Lifetime antoi sekä oivallisen läpileikkauksen yhtyeen siihenastisesta tuotannosta että näytteen siitä, kuinka loistava Runrig oli konserteissaan. Vuoden 1989 Searchlight nousi jo korkealle Englannin listoilla. Vuosien varrella Runrig on siirtynyt luonnollisesti käyttämään yhä enemmän englannin kieltä tuotannossaan kuulijakunnan laajenemisen myötä säilyttäen kuitenkin alkuperäisen skotlantilaisen ominaisleimansa.

Suomessa Runrig ei ole milloinkaan ollut mikään suuri nimi, joten yhtyeen levyjä liikkuu vähän paikallisissa levydivareissa. Näin ollen yhtyeen kahdeksannen, vuonna 1991 ilmestyneen The Big Wheel -levyn löytyminen Kaakosta oli todellinen löytö. Runrig-kuusikko Donnie Munro, Rory McDonald, Calum McDonald, Malcolm Jones, Peter Wishart ja  Iain Bayne olivat jälleen tehneet mestariteoksen. Tämäkin levy on yli kaksikymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen edelleen vääjäämätön todiste siitä, miksi melodisten laulujen mestari Runrig oli Skotlannin suosituin yhtye etenkin 1980- ja 90-luvuilla. Kerrassaan upea levy upealta yhtyeeltä.

Altti Koivisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Vinyylimania

Viikon levy: Big Country – The Crossing (1983)

big_country-the_crossing(2)Viikon levyn on tehnyt bändi, jonka  olin unohtanut pitkiksi ajoiksi. Yhtenä päivänä päässäni alkoi soida Steeltown-biisin alkuriffi ja löysin vanhan rakkaani uudestaan. Ensimmäisen kerran kuulin Big Countrysta, kun vuonna 1984 nauhoitin Rockradio-ohjelmasta kappaleita c-kasetille. Tuli painettua rec-nappia juuri oikeassa kohtaa, kun sain nauhalle Big Countryn Wonderlandin. Olin silloin vasta 11-vuotias, mutta älysin sen verran, että tämän bändin soundissa oli jotain erilaista. Olen nyt kuunnellut viikon bändin kahta ensimmäistä levyä ja olen ihan myyty.  Niitä voisi kuunnella uudestaan ja uudestaan. Ne kuulostavat uskomattoman tuoreilta, vaikka ovatkin tehty 1980-luvulla.

Big Country on lähtöisin Skotlannin Dunfermlinestä ja se perustettiin vuonna 1981. Se saavutti maailmanlaajuista suosiota 1980-luvulla. Big Countryn kappale ”In A Big Country” nousi kansainväliseksi hitiksi vuonna 1983 ja esikoisalbumi The Crossing myi kultaa Yhdysvalloissa sekä platinaa Britanniassa ja Kanadassa. Tätä ennen yhtye oli tehnyt läpimurtonsa Britanniassa Top10-singlellä ”Fields of Fire”. The Crossingia seurasi kaksi Britanniassa menestynyttä albumia: Steeltown (1984) nousi Britannian albumilistan ykköseksi ja sisälsi kolme Top40-singleä; The Seer (1986) oli brittilistan kakkonen. Kumpikaan albumi ei kuitenkaan enää saavuttanut debyyttialbumin suosiota Yhdysvalloissa. The Seerin nimikkokappaleella oli mukana Kate Bush. Aika moni muistaa Big Countryn keikan Provinssirockissa 1986.

1980-luvun loppuun mennessä yhtyeen suosio hiipui, mutta se jatkoi keikkailua ja levyttämistä pienille levymerkeille läpi 1990-luvun. Alkuperäinen Big Country tuli päätökseen, kun henkisistä ongelmista kärsinyt yhtyeen keulahahmo, laulaja Stuart Adamson löydettiin kuolleena hotellista Honolulussa 16. joulukuuta 2001.

Oli vaikea valita teenkö viikon levyn Big Countryn esikoisesta the Crossingista vai vuosi sen jälkeen julkaistusta Steeltownista. Molemmat ovat aivan loistavia levyjä. Päädyin lopulta the Crossingiin, koska se on kokonaisuutena  parempi ja pidän levyn kotikutoisista soundeista.

Big Countryn omaperäinen soundi tulee ilmavasta kitaroinnista, säkkipillimäisestä soundista, jonka Adamson kehitti soittamalla sähkökitaraa e-bowilla. E-bow saa kitarat kuulostamaan paikoittain syntetisaattoreilta. Laulaja-kitaristi Stuart Adamson soitti aikaisemmin skottilaisessa punk-bändissä, joten Big Countryn musiikissa on vaikutteita punkista, mutta musiikki on monipuolista, polveilevaa, maalailevaa, intohimoista, kekseliästä, kaunista ja yllättävää. Sanoisinko punkin, progressiivisen rockin ja indie-rockin sekoitusta.

 

”Kaikki alkoi musiikista, joka soi päässäni… musiikki muodosti kuvia, jotka laajenivat maisemiksi ja kertoivat tarinoita… huomasin, että pystyin soittamaan sitä ja kitara oli kytkettynä suoraan sydämeeni”.

 

The Crossing-levyn musiikki kuulostaa juuri tuolta mitä Stuart Adamson kuvaili.  Pidän myös lauluharmonioista, jotka tuovat musiikkiin dynamiikkaa. Adamson ja Butler laulavat stemmoja myös biisien A-osissa. Kitarointi on erittäin melodista, monissa biiseissä riffit jäävät yhtä lailla päähän soimaan kuin laulumelodiat ja mikä parasta: väliosissa kitarat eivät soita tilulilu-sooloja, vaan melodiaa.

 

The Crossing levyn merkityksen on parhaiten ehkä tiivistänyt The Rolling Stone lehden toimittaja Kurt Loder 15.9.1983:  ”Here’s a big-noise guitar band from Britain that blows the knobs off all the synth-pop diddlers and fake-funk frauds who are cluttering up the charts these days. Big Country mops up the fops with an air-raid guitar sound that’s unlike anything else around, anywhere … Like the Irish band U2 , Big Country has no use for synthesizers, and their extraordinary twin-guitar sound should make The Crossing a must-own item for rock die-hards”.

 


Adamsonin kuoleman jälkeen 2007 Big Country palasi esiintymislavoille 25-vuotisjuhlansa kunniaksi jäljellä olevien jäsentensä voimin basisti Tony Butler laulajana. Vuonna 2011 yhtyeen laulajaksi tuli Mike Peters. Big Country on tehnyt uudella kokoonpanolla kaksi  kiertuetta. Vuonna 2012 helmikuussa yhtye juhlisti 30-vuotiskiertueellaan esikoisalbumiaan The Crossing, mutta on hyvin vaikea kuvitella tätä bändiä ilman Stuart Adamsonia. ” He was a genius”.

 

Ann-Christin Antell

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Uncategorized, Viikon levy

Messthetics #105 on Viikon levy

Hypen ulkopuolella

Messthetics #105, osa DIY-sarjaa

Messthetics #105 - Scotland IMessthetics-kokoelmien yhtyeitä kuvaillaan www.hyped2death.com -sivustolla seuraavanlaisesti: ”Tuntemattomia punk-, post-punk-, tee-se-itse-, ja power-pop-bändejä Yhdysvalloista sekä Iso-Britanniasta.” Kuvaus on erittäin osuva, sillä yksikään kokoelman Messthetics #105 yhtyeistä ei ole minulle entuudestaan tuttu. Useassa tämän levyn kappaleessa on kuitenkin piristävää potentiaalia – toisissa reilusti enemmän.

Tee se itse

Kun punkin soittamiseen kyllästyneet nuoret miehet alkoivat tekemään monimutkaisempia kappaleita ja kokeilemaan osaamistaan punkin genrerajojen ulkopuolelta, jälki oli parhaimmillaan todella miellyttävän kuuloista. Post-punk on käsitteenä hieman vaikea, ja tämäkin kokoelma sisältää siihen leimaan sopivien kappaleiden lisäksi täysin erityylisiä kappaleita. Esimerkkinä Tony Pilleyn esittämä akustinen kappale. DIY onkin mielestäni näitä parhaiten kuvaava termi. Tee-se-itse-asenne ja nuorten aikuisten energisyys kohtaavat juuri sopivalla tavalla.

Skotlantilaisiin esiintyjiin keskittyvä Messthetics #105 vaikutti mielenkiintoisimmalta, kun vertailin CD-kokoelmia. En tiedä johtuuko se aksentista, mielenkiintoisesta kulttuurista vai mistä, mutta tämä levy myös kuulosti parhaalta. Kappaleissa tuntuu toistuvan samankaltainen äänimaailma. Bassokitara erottuu todella selkeästi ja kitara on jätetty pääosin hieman taka-alalle. Rummut ovat luonnollisen kuuloiset ja laulut ovat hallitun coolisti esitettyjä mielenilmauksia. Myös taustavokaalit löytyvät lähes jokaisesta kappaleesta.

Levyä ensimmäisen kerran kuunnellessani huomasin heti, että lempikappaleeni tällä levyllä on edinburghilaisen Visitors-yhtyeen Moth. Kappaleen rytmi kulkee niin luonnollisesti ja tyylikkäästi eteenpäin, että jo intro paljastaa kappaleen olevan erinomainen. Visitors julkaisi elinaikanaan vain kolme vinyylisingleä, ja tämä kappale on Electric Heat-sinkulta. Toinen erittäin mainio kappale on Radio Ghostsin Falling into Darkness. Terävä kitarasoundi ja sitäkin piikikkäämmän kuuloiset rummut kuulostavat sympaattiselta yhdessä. Muita mainittavia yhtyeitä julkaisulla: Fire Engines, The Exile, Article 58 sekä Metropak.

Ei voi sanoa, että ”tämänkaltaista musiikkia ei enää tehdä”, mutta juju piileekiin siinä miten paljon paremmin sitä tehtiin ennen. Ja kirjastosta voi varata kahdeksan Messthetics-CD-levyä.

Kalle Karjalainen

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy