Avainsana-arkisto: punk

Turkulaisen Svart Recordsin klassikkojulkaisuja vinyylinä

Turkulainen Svart Records on ansiokkaasti panostanut aikoinaan vinyylinä julkaistujen nimikkeiden uusintajulkaisuihin. Svart Recordsin vinyylijulkaisut kunnioittavat alkuperäistä ulkoasua lisäten pakettiin yleensä hieman extraa. Uudelleenjulkaisujen viimeistelyyn ja yksityiskohtiin kiinnitetään erityistä huomiota.

Svart Records on kuluvan vuoden aikana julkaissut uudelleen vinyylinä useita Poko Rekordsin punk/hc/uuden aallon klassikkoalbumeita/ep-levyjä (ja lisää on tulossa). Myös Johanna Kustannuksen punk-julkaisut ovat saaneet rakkautta uusintapainosten muodossa. Levyistä on pääsääntöisesti otettu 500-700 kappaleen painoksia, joten erän loppuessa kyselyihin vastataan ”sori, ei oo”…

Laman ainoaksi kokopitkäksi jäänyt bändin nimeä kantava albumi julkaistiin vuonna 1982. Ankaraa punk-henkeä esitellyt rieska osoittaa orkesterin olleen yksi äkäisemmän suunnan parhaista kotimaista edustajista. Jeesus sekä Turpa kiinni ja nussi ovat ehdotonta klassikko-osastoa. Rosoinen roisikinta ei anteeksi pyytele ja albumi kuulostaa vireän ajankohtaiselta 30 vuoden jälkeenkin.

Alkuperäistä ulkoasua noudatteleva uusintajulkaisu on asiallisen tyylikäs kokonaisuus, joka soi täyteläisenä ja jopa alakertaa korostaen. Usein juuri punkin/uuden aallon kotimaisia uudelleenjulkaisuja vaivaa hienoinen diskanttisuus. Näin ei ole Laman kohdalla.

Kollaa Kestää tunnetaan etenkin Eppu Normaali -yhteyksistä tutun Mikko Nevalaisen kautta, kuten myös Jäähyväiset aseille -viisusta. Kollaa Kestää oli kotimaisen punkin/uuden aallon todellisia veteraaneja, sillä bändin ainoaksi kokopitkäksi jäänyt Jäähyväiset Aseille julkaistiin 1979. Musiikki on selkeästi enemmän uutta aaltoa kuin rajumpaa punkitusta, saksofoni antoi biiseille omanlaistaan tunnelmaa.

Albumin kuuntelu ankarasti veivatun kasettikopion jälkeen on suorastaan valaiseva kokemus. Uudelleenjulkaisun soundi on mukavan lämmin ja kirkas. Vaikka ajan hammas on syönyt albumin biisimateriaalia, kuuntelukokemus on kuin vilkaisu teinivuosien päiväkirjoihin. Svart Recordsin uusiopainos ansaitsee kokonaisuutena lähes täydet pisteet. Komea, avattavilla kansilla varustettu paketti pitää sisällään bändihistoriikin lisäksi diskografian ja reilusti bändikuvia. Albumin tyylikäs kansikuva pääsee vinyylipainoksessa todella oikeuksiinsa – hieno värimaailma ja taustalla seinälle lätkäisty punk-suuruus The Advertsin juliste. Kyseinen albumi on kotimaista rokkia harrastavan musiikinkuluttajan levyhyllyn itseoikeutettu kulmakivi.

Pelle Miljoona & N.U.S. julkaisi vuonna 1978 omaa nimeä kantaneen Suomi-punkin todellisen kivijalan. Hiomattomalla punk-hengellä työstetty levy on kaukana Moottoritie On Kuuma -levyn radiosoittoon kelvanneesta uuden aallon hittijukeboxista. Pelle Miljoona & N.U.S. oli pelkkää punkin asennetta, julistamista sekä epäkohtien kaivamista. Mä vaan pogoon, Lontoo, Olen työtön, Ei oo järkee mennä armeijaan, Nuoriso sairastaa syöpää…kyseessä on SE kotimainen 70-luvun punk-albumi, joka todellakin tekee kunniaa sanalle punk.

Alkuperäinen kansitaide on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttava. Avattavat kannet tuovat pakettiin arvokkuutta. Soundeista on turha vääntää kättä sillä kyseessä on niin suoraa energian ja tajunnan virtaa ettei yksityiskohdilla ole merkitystä. Kuitenkin albumi soi tasapainoisen suoraviivaisesti ja yksityiskohtia alleviivaamatta. Kiekolta todellakin henkii se oikea Sex Pistols -anarkia.

Musta Paraati oli kotimaisen goottirockin suuri suunnannäyttäjä. Kokoonpanon vuonna 1983 julkaistu Peilitalossa on säilyttänyt tuoreutensa yllättävän hyvin. Bändin voimakas, suorastaan hypnoottisen tumma ote puraa yhä – levyn a-puoli on kansainvälisen tason synkistelyä. Takavuosien syntikkavetoisten yhtyeiden kompastuskiviksi on usein luettava syntikkasoundien happaneminen vuosikymmenten paineessa. Peilitalossa ei kärsi kyseisestä ongelmasta – lisäksi kitarasoundi on hyökkäävän terävää. Albumin ehdottomia tähtihetkiä ovat raastavan raaka Eläimen kalu, hypnoottinen Peilitalo, repivän painostava Hyvää yötä ja viileän sydämellinen Romanssi.

Svart Recordsin julkaisema vinyyliversio on täyden kympin paketti. Stefan Bremerin loistavat kuvat pääsevät oikeuksiinsa avattavien kansien johdosta. Bonuksena vielä kattava bändihistoriikki. Soundien osalta vinyyli on ehdoton, cd-version voi huoletta siirtää varastoon. Peilitalossa on levy, joka on välttämätön hyödyke kaikille aikoinaan synkistelyrokkia harrastaneille tyypeille – levy yllättää myös nuoremmat kuulijansa. Todellinen mustahuuliklassikko.

Ratsia kuuluu myös ”kultakauden” kotimaisten punk-orkesterien ykkösketjuun. Bändi julkaisi debyyttialbuminsa jo 1979. Elämän Syke julkaistiin loppuvuodesta 1980 ja albumi on mainio tallenne melodisen punkin/uuden aallon parhailta vuosilta. Levy on täynnä ”hittejä”; Ruumis ja sielu sekä Täältä tulee yö ovat suorastaan aikakautensa soundtrack-huudatuksia. Ei enkeleitä ja Elämän syke…todella hienoja viisuja. Samaa voi sanoa koko levystä, uuden aallon parhaita kappaleita yhdellä albumikokonaisuudella.

Avattavilla kansilla varustettu tyylikkään punasävyinen julkaisu on todellinen helmi. Riipisen luoma ulkoasu miellyttää silmää ja mukana seuraavat lyriikat on hieno lisä. Ratsian sydämellinen uuden aallon humala on mieltäylentävä paketti.

Mana Manan Totuus Palaa on kotimaisen äijäilevän synkistelurähinän mestariteos. Ilman Mana Manan vuonna 1990 julkaistua alakulon raamattua Timo Rautiainen ja Kotiteollisuuskin olisivat jääneet ilman suurta persiille potkua.

Totuus Palaa -levystä on kirjoitettu kaikki mahdollinen, levy on kehuttu pystyyn jos jonkinlaisissa yheyksissä ja albumin asemaa yhtenä kaikkien aikojen Suomi-levynä on paha mennä kiistämään. Albumin lohduton synkkyys saa lisäpainoa Jouni Mömmön rikkoutuneen mielen vääristyneistä varjoista. Albumille on tallentunut raastavalla tavalla tukeva ripaus aitoa herkän ihmisen epätoivoa ja synkkyyden demonien irvistelyä. Mömmöä riivanneista demoneista moni voi löytää oman kiusaajansa.

Tyylikkään paketin mukana tulee mainio kirjanen, josta löytyy Jouni Mömmön pysättyttävä haastattelu keväältä 1991. Totuus Palaa, vinyyliversiona, lienee varsinainen Pyhä teos kaikille kotimaisen raskaamman musiikin kannattajille.

Rattus: WC Räjähtää/Uskonto On Vaara

Svart Recordsin hiljattain julkaistujen Poko Rekordsin punk/hc-nimikkeiden ehdottomina  timantteina loistavat todella tyylikkäät legendaarisen Rattus-yhtyeen uusiopainokset WC Räjähtää ja Uskonto On Vaara.

Armotonta kulttimainetta meillä ja muualla nauttiva Rattus julkaisi WC Räjähtää -ep:n vuonna 1983. Ankara hc-mättö on siirtynyt 2000-luvulle yllättävän elinvoimaisena. 24-bittisenä alkuperäisistä nauhoista masteroitu levy soi kirkaana ja soundi on terävän muhkeaa. Vaikka yleisilme on hieman diskanttinen, alakerrasta jytisee myös maukkaasti – basso murisee todella vakuuttavasti. Kuuntele (kuulokkeet päässä) vaikka törkeän tiukka rymistely Rumia ruumiita – meinaan ottaa kierroksia pirun terävästi. Jos ei olis armeijoita soimaan, volyymi liian kovalle ja fiilis on kuin eturivissä bändin keikalla vuonna 1983. Ja mikä parasta, sanoista saa selkoa!

WC Räjähtää -albumin kannet, kuten myös Uskonto On Vaara -rieskan kansitaiteen, sääti aikoinaan amerikkalainen Pushead. Jälki on suorastaan legendaarista. Pöntöstä ryömivät irvokkaat raadot ovat saaneet armeijan verran jäljittelijöitä. Paketin kruunaa avattavat kannet, jotka paljastavat tyylikkään kokoelman Rattus-fotoja vuosien takaa.

Rattuksen Uskonto On Vaara on allekirjoittaneelle rakas julkaisu. Nuorena sällinä kapinen c-kasettikopio pyöritettiin puhki pariinkin otteeseen. Todellinen Suomi-hc:n elävä klassikko. Uskonto On Vaara -albumille vokaaleihin saatiin kunnon rähisevää kapinaa Annikin (Anssi Nieminen) ottaessa huutovastuun.

Arviosessiota varten allekirjoittanut lainasi kaverilta vertailuun alkuperäistä vinyyliä vuodelta 1984, tosin jo ankarasti pyörineen ja reilusti pahennusta herättäneen kappaleen. Kuuntelukokemus on kuitenkin melkoinen alkuräjähdys. Kun Sotahullut iskee ilmoille, peli on selvää heti ensimmäisistä huudoista lähtien. Uudelleenjulkaisun soundi on päällekäyvä ja”selkeästi” tykimpi kuin jo soitossa kuluneen väsyneen velipuolensa. Kuin pölyt olisi pyyhitty soundien päältä. Ehkä sana ”selkeä” on pientä liioittelua mutta uusioversio kuulostaa kuitenkin erinomaiselta. Ja materiaalihan on pelkkää parhautta, kiekon A-puoli on suurinpiirtein parasta mellakkaa, mitä härmälandiassa on narulle äänitetty.

Pusheadin tyrmäävän tyylikäs kansi ristillä roikkuvasta, konetuliasein suolatusta Jeesusmaisesta raadosta on provokatiivinen ja hämmentävä. Avattavien kansien välistä löytyy myös fotoja mutta varsinainen lisämauste on kahden viisun sinkkumaistiainen Uskonto On Vaara -session äänityksistä. Misfitsin Horror business ja Dischargen A Look at tomorrow -coverit täydentävät mainion, suorastaan täydellisen uusiojulkaisupaketin.

Kyseiset Rattus-uusiojulkaisut ovat todellinen lahja taivaasta – tai helvetistä – kenen joukoissa sattuu seisomaan. Jos aiot kuunnella Rattuksen vanhoja tekeleitä, tee se vinyylin avulla. Vanhan punkin/hc:n osalta vinyyli on oikea vaihtoehto.

Juha Kaunisto

(Artikkeli julkaistu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Uutta ja retroa

Svart Records julkaisee uudelleen Pokon punk- ja hardcore-klassikot vinyylinä

Turkulainen, vinyylijulkaisuihin erikoistunut Svart Records on tehnyt sopimuksen Poko Recordsin kanssa legendaaristen punk- ja hardcore-levyjen uudelleenjulkaisusta. Toukokuussa alkava julkaisusarja käsittää klassikkosinkkuja, ep:itä ja albumeita yhtyeiltä Ypö-Viis, Loose Prick, Sensuuri, Terveet Kädet, Rattus, Kollaa Kestää, Karanteeni, Widows, Mana Mana, Kohu-63 sekä Vandaalit.

Poko Recordsin perustaja ja toimitusjohtaja Epe Helenius on syystäkin vinyylien uudelleenjulkaisuista innoissaan:

– Minusta on hienoa, että nykypäivän rokkarit pääsevät vihdoin tutustumaan Pokon alkupään tuotannon helmiin niiden alkuperäisessa formaatissa.

Svart Recordsin isokiho Tomi Pulkki painottaa myös projektin kulttuurihistoriallista merkitystä sekä julkaisujen laatua.

– Koemme tärkeäksi, että uusi vinyylisukupolvi pääsee kuuntelemaan Rattuksen ja Kollaa Kestään kaltaisten klassikko-orkesterien musiikkia korkealaatuisilta analogisilta tallenteilta.  Siksi halusimme nämä levyt takaisin markkinoille – nyt ensi kertaa alkuperäisen Poko-julkaisun jälkeen alkuperäisiltä nauhoilta siirrettynä ja kaikki kansitaide sekä mahdolliset liitteet mukaan pakettiin tungettuna.

Julkaisusarjan levyt ilmestyvät viidensadan ja tuhannen kappaleen rajoitettuina painoksina. Projektin ensimmäiset julkaisut ovat piakkoin ilmestyvät Rattuksen WC räjähtää 12”LP sekä Mana Manan 7” single Maria Magdalena.

Svartin Poko-projektin julkaisuaikataulu

Toukokuu
Mana Mana: Maria Magdalena 7”
Rattus: WC Räjähtää 12”

Kesäkuu
Rattus: Uskonto on vaara 12”
Rattus: On Rautaa 7”
Loose Prick: Mua potkitaan päähän 7”

Heinäkuu
Terveet Kädet: Ääretön joulu 7”
Mana Mana: Totuus palaa LP
Loose Prick: Kaupunki 7”
Sensuuri: Kirjoitan seinään 7”

Elokuu
Kollaa kestää: Kollaa kostaa 7”
Kollaa kestää: Kirjoituksia kellarista 7”
Karanteeni: Kaljupäinen gangsteri 7”

Syyskuu
Widows: Wall of Berlin 7”
Kohu 63: Lisää verta historiaan LP
Vandaalit: Namuja lapsille LP
Loose Prick: Etkö rakastaisi LP

Lokakuu
Karanteeni: Haluan toimintaa 7”
Ypö-Viis: Me myytiin itsemme 7”
Hilse II  LP
Sensuuri: Kaupunki nukkuu 7”

Marraskuu
Ypö-Viis: Kuvien kauniit naiset 7”
Rattus: Rajoitettu ydinsota 7”
Karanteeni: Sid Vicious 7”
Widows: Were Comin 7”

Joulukuu
Widows: Fun LP
Sensuuri: Hulinaa LP
Kohu 63: Valtaa ei loistoa 12”

Tammikuu
Ypö-Viis: Hyvästi masentava maanantai 7”
Ypö-Viis: Kaunis poika 7”
Karanteeni: Anna palaa, Frank LP

Helmikuu
Ypö-Viis: Halpaa lystiä LP

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uutiset

Viikon levy: Against Me! – White Crosses

White CrossesMitä on punkrock? Entä millaista on aito punkrock? Siinäpä ikuisuuskysymys, josta on taitettu ja tullaan taittamaan peistä ikuisuuteen asti. Varmaa on kuitenkin, että oikeat punkkarit eivät olleet järin tyytyväisiä kun jo vuosikausia alan skenessä taapertanut sanfransiscolaisyhtye Against Me! kiinnittäytyi isolle levy-yhtiölle, palkkasi tuottajakseen monissa liemissä keitetyn huipputuottaja Butch Vigin (Nirvana, Smashing Pumpkins, Garbage) ja julkaisi Sire-yhtiön kautta albuminsa New Wave vuonna 2007. Ja eikö levyn videobiisille Borne on the FM Waves of the Heart oltu palkattu duettokumppaniksi Tegan Quin indieduo Tegan & Sarasta!

Mutta oikeasti New Wave oli vain helpommin lähestyttävä. Toki monet eivät pidä sliipatummasta soundista punkrock-yhtyeellä, mutta Butch Vig oli hionut myös yhtyeen esitystä ja ehkä laulunkirjoitustakin.

Ja parempaa oli vielä tulossa. Kesäkuussa 2010 ilmestyi Against Me!:n toinen isolle levy-yhtiölle tehty albumi, jälleen Butch Vigin hoivassa työstetty mestariteos White Crosses.

White Crosses on reilut 35 minuuttia pelkkää asiaa. Pelkkää asiaa niin musiikillisesti kuin sanoituksellisestikin.

Bändi soittaa tiukkaakin tiukemmin ja biisit ovat kaikki kymmenen parasta A1-tasoa. Hoilotuskertosäkeistäkin löytyy kuitenkin aina painavaa sanottavaa. Kakkosbiisissä I Was a Teenage Anarchist vokalisti/biisintekijä Tom Gabel purkaa omia tuntojaan kasvamisesta punkyhteisössä ja ehkä myös bändiinsä kohdistautuneita itsensämyymissyytöksiä: “I was a teenage anarchist, but then the scene got too rigid / It was a mob mentality, they set their rifle sights on me / Narrow visions of autonomy, you want me to surrender my identity / I was a teenage anarchist, the revolution was a lie”. Because of the Shame on puolestaan astetta henkilökohtaisempi ja kuvaa Gabelin tuntoja vanhan ystävänsä hautajaisissa: “I watched your mother bury you today / With tears in her eyes / It wasn’t her words that shook me / But the resemblence you shared”. Täydellisen mittansa ansiosta White Crossesilla ei ole mitään turhaa, mitään ylimääräistä, vaan ainoastaan loistavia biisejä, loistavia tekstejä ja mahtava bändi.

Henkilökohtaisella tasolla White Crosses palautti uskon punkrockiin, sanottavaan musiikissa, laulunkirjoitustaitoon rähinärockissa ja ennen kaikkea loi valtavaa iloa siitä, että vielä vuonna 2010 osaa innostua teinin lailla (itselle) uusista bändeistä.

Against Me!, puolestaan, on juuri julkaissut albumista uuden 2CD/3LP -deluxe version White Crosses/Black Crosses – omalla merkillään, koska Sirenkin ymmärrys punkrockille oli lopulta rajallinen.

Do you remember when you were young and you wanted to set the world on fire?

Jyrki Mäkelä

Varaa teos Vaski-kirjastoista

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Viikon levy: The Cramps – Songs The Lord Taught Us

Songs the Lord Taught Us

”Jokaisesta isosta kaupungista tällä planeetalla, ja erityisesti kaupungeista, joissa lukuisia alakulttuureja edustavat nuoret käyvät ulkona bailaamassa, löytyy klubi. Klubi on nimetty tyyliin Born Bad tai It Came from Outer Space tai Voodoo Lounge tai Untamed Youth. Siellä soitetaan 50-luvun rock’n’rollia, 6o-luvun punk rockia ja kitschiä mambopopsleazea ja pojat ja tytöt ovat pukeutuneet upeisiin mutaatioihin vintage-asuista ja itsetehdyistä gootti-pvc –kuteista. Bettie Page-, Mamie Van Doren– , Elvis-, Russ Meyer– ja Vampira –julisteet ja elokuvat hoitavat visuaalisen lavastuksen, ja mahtava viattoman pervoilun ilmapiiri vallitsee. Ja nuo pojat ja tytöt, olivatpa he tarpeeksi vanhoja tajuamaan sitä tai eivät, elävät nuo muutamat tunnit talossa jonka rakensi The Cramps.”  – The Stool Pigeon, 2006.

Kun Erick Purkhiser ja Kirsty Wallace tapasivat Kaliforniassa vuonna 1972, he tuskin osasivat aavistaa minkälaisen maailmanlaajuisen kultin vanhemmat heistä myöhemmin tulisi. Mutta selkeä visio siitä mitä he halusivat heillä jo oli. He halusivat yhdistää 50-luvun rockabillyn maanisen hulluuden, garage rockin fuzz-kitarat, Iggy & The Stoogesin lavashow’n ja kaiken mahdollisen parhaan b-kulttuurin elokuvista ja sarjakuvista kioskikirjallisuuteen. Neljä vuotta myöhemmin unelma oli toteutumassa, sen nimi oli The Cramps ja Erick ja Kirsty tunnettiin jo uusilla nimillä Lux Interior ja Poison Ivy Rorschach.

Vaikka syntymässä olleeseen punkrockiin The Crampsiä yhdisti oikeastaan vain hillitön energia, jo se riitti liittämään bändin yhteen CBGB-skenen kanssa. Hurjat keikat toivat paikalle levy-yhtiöt ja pian yhtye löysikin itsensä allekirjoittamassa sopimusta I.R.S-merkin kanssa. Paria timanttista singleä ja legendaarista Gravest Hits– minialbumia myöhemmin olikin vuorossa oikea debyyttialbumi.

The Cramps halusi Songs The Lord Taught Us –levyään varten täydelliset olosuhteet ja niinpä tuottajaksi valittiin Memphisin oma huurupää, Box Tops– ja Big Star –yhtyeistä tuttu Alex Chilton ja äänityspaikaksi totta kai Sun Recordsin legendaarisen pomomiehen uusi studio Sam C. Phillips Recording Studio Memphisissä.

Lopputuloksen on täytynyt ilmestyessään vuonna 1980 kuulostaa vielä paljon sekopäisemmältä kuin nyt. Kiihkeät rockabilly-rytmit, Poison Ivyn ja kakkoskitaristi Bryan Gregoryn fuzz-kitarat ja kaiken päälle sekopäisenä huutava, vaikertava, huokaileva ja läähättävä Lux Interior. Rockabilly ei ollut koskaan kuulostanut ihan tältä. Omien biisien kuten Garbageman, I Was a Teenage Werewolf, Mystery Plane ja Zombie Dance tematiikkakaan ei ihan vastannut perinteistä poika-tapaa-tytön koulutansseissa –ilmaisua. Tyyliin sopivia lainakappaleita saatiin niin 60-luvulta Sonicsilta (Strychnine), rockabilly-sankari Johnny Burnettelta (Tear It Up), kuin muinaisesta, bändille kuin nenä päähän sopivasta Fever –klassikosta.

The Cramps teki vielä muitakin klassikko-albumeita, ennen kuin meno alkoi hyytyä Stay Sick! –levyn (1990) jälkeen.  Poison Ivy ja Lux ja alati vaihtuva rytmisektio jaksoi myös kiertää maailmaa uskomattoman rajujen keikkojen merkeissä aina vuoteen 2006 asti. Luxin yllättävä kuolema sydänsairauteen 4.2.2009 päätti paitsi The Crampsin ainutlaatuisen uran, myös yhden aikamme hienoimmista rock’n’roll-rakkaustarinoista, jättäen Poison Ivyn leskeksi.

Kuten alun lainauksesta voi päätellä, The Crampsin merkitystä nykypäivän rock’n’roll-kulttuurille ei voi koskaan liiaksi korostaa. B-luokan kauhuleffat, Bettie Page, roskabilly, cocktail kitsch, jungle exotica, kokonainen yleismaailmallinen tyyli, kulttuuri ja visuaalisasenteellinen estetiikka olisi voinut jäädä syntymättä ilman kahden ohiolaisen vankkumatonta näkemystä, uskoa ja asennetta. Nykybändeistä kaikki psychobilly-yhtyeet ja valtaosa garageyhtyeistä, Jon Spencer Blues Explosion ja White Stripes olisivat jääneet syntymättä ilman The Crampsia.

31 vuotta ilmestymisensä jälkeen Songs The Lord Taught Usia kuvaa paremmin kuin koskaan sen alaotsikko File Under: Sacred Music.

Jyrki Mäkelä

Varaa teos Vaski-verkkokirjastosta

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized, Viikon levy

Viikon levy on Ramones – Ramones

Punkista puhuttaessa yleensä jaksetaan aina vääntää kättä kuka sen aloitti, mikä oli ensimmäinen todellinen punk-levy ja missä koko touhu edes sai alkunsa. Punkin ns. kultaisena vuotena ja todellisena lähtölaukauksena pidetään yleisesti vuotta 1977 ja maantieteellisenä sijaintina Lontoota. Pikkumaisen nahistelun pontimena tuntuu olevan todistaa mikä on sitä ”oikeaa punkkia”. Kun unohdetaan nämä ikävystyttävät aiheet ja keskitytään niihin muutamaan mestariteokseen, joita kyseinen musiikkityyli on olemassaolonsa aikana synnyttänyt, ei voi ohittaa Ramonesin debyyttialbumia.

Ramones perustettiin vuonna 1974, kun neljä kaverusta sai idean bändin perustamisesta. Soittotaidottomuus ei tietenkään ollut esteenä, vaan tärkeintä oli halu soittaa. Bändi esiintyi ensi kerran julkisesti jo samana vuonna ja keikkaili ahkerasti New Yorkin nopeasti kasvavassa bändiskenessä. Nimi Ramones syntyi, kun basisti Dee Dee innostui Paul McCartneyn Beatles-aikaisesta pseudonyymistä. Pian muutkin jäsenet ”vaihtoivat” sukunimensä. Näin syntyi ulkopuolisten perhe, josta Morrisseykin on varmasti löytänyt inspiraatiota omaa ”perhettään” The Smithsiä perustaessa. Sukunimien lisäksi bändin jäsenillä oli ikäänkuin uniformu, johon kuului risaiset pillifarkut, tennarit, nahkatakit, sekä sotkuiset tukat. Anekdoottina mainittakoon, että sana ”punk” tarkoittaa vankilaslangissa seksin vastaanottavaa osapuolta, tästä rikkinäiset polvet farkuissa.

Parin vuoden ahkeran keikkailun jälkeen Ramones bongattiin keikalta levyttämään. Pienellä budjetilla, nopealla aikataululla ja vaatimattomilla laitteilla äänitetty albumi onnistuu tallentamaan kaiken sen mistä tässä on kyse. Bändin itsensä mukaan nimetty levy julkaistiin vuonna 1976.

Musiikillisesti Ramones korvaa tunteessa ja raa’assa energiassa sen mitä teknisessä soittotaidossa menetetään. Kitarat sahaavat yksinkertaisia kolmen soinnun kulkuja, basso seuraa taustalla ja rytmin tuo Ramonesin tavaramerkki, tiukka kasibiitti rummuissa. Harva kappaleista yltää yli kahden minuutin, mutta sävellyksellisesti ne ovat tyylipuhtaita pop-kappaleita. Laulumelodiat ovat tarttuvia ja vaikka sanat eivät kohautakaan kuten vuonna 1976, ovat ne yhä kuuntelemisen arvoisia. Kappaleista voisi erikseen mainita minkä tahansa, mutta se on turhaa, sillä ne ovat kaikki aivan yhtä hyviä.

Popmusiikin kaanonista puhuttaessa Ramonesin, kuten koko punk-liikkeen, vaikutusta ei voi liioitella. Liikkeen filosofia ”Kuka tahansa voi perustaa bändin” toimi rohkaisijana monille myöhemmille artisteille ja yhtyeille. Pop ei olisi samanlaista ilman tätä 1970-luvun loppupuolella tapahtunutta räjähdystä. Kunpa kaikki nykypäivän ”punkkarit” malttaisivat hiustenlaiton ja niittien kiinnityksen sijaan keskittyä kuuntelemaan näitä hienoja levyjä. Ramonesin debyytti on niistä yksi hienoimmista.

Jussi Isotalo

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Viikon levy: Social Distortion – White Light, White Heat, White Trash

Harva levy on tehnyt yhtä vahvaa vaikutusta minuun kuin Social Distortionin vuonna 1996 julkaistu White Light, White Heat, White Trash -albumi. Velvet Undergroundilta nimensä napannut tuotos oli kalifornialaisen punk-yhtye Social Distortionin hieno paluu 1980-luvun alun hardcore-soundien ääreen, ja albumi sai hyvän vastaanoton niin median kuin yhtyeen pitkäaikaisten kuuntelijoiden keskuudessa.

Yhtye oli 1980-luvulla ehtinyt jo kerran hajota laulaja Mike Nessin huumeongelmien johdosta. 1990-luvun alun keveämmät soundit olivat puolestaan ärsyttäneet yhtyeen hardcore-punk – linjan ihailijoita siihen pisteeseen saakka, että ilmestyessään levy oli kuin taivaan lahja levyä ostamaan vaivautuneille ihmisille. Olipa albumi myös viimeinen Social Distortion –levy myöhemmin syöpään kuolleelle kitaristi Dennis Danellille.

Levyn äänimaailma oli puolestaan omille nuorille korvilleni kuin hunajaa karhulle. Kitaravalleista ja paksuista rumpusoundeista keitetty kaaos oli huomattavasti raskaampi ja täyteläisempi kuin Social Distortionin aikaisemmilla albumeilla esiintynyt rockabilly-soundi. Särökitaroiden kaoottiselta sekamelskalta kuulostava äänimaisema ja laulaja Mike Nessin epätoivon ja synkkyyden takaa kumpuavat tarinat sointuivat kuitenkin kauniisti yhteen melodisten sävellysten kanssa.

Vaikka amerikkalainen tuotettu punk on harvoin ollut samalla aaltopituudella tyylilajiin alun perin liitetyn rosoisuuden ja primitiivisyyden kanssa, pitää White Light, White Heat, White Trash –levy kuitenkin sisällään yhtä aikaa niin autotalliyhtyeen rosoisuuden kuin modernin jenkkipunkin kuuntelijaystävällisyyden. Ja löytyypä levyltä vielä piiloraitana versio Rolling Stonesin hienosta Under My Thumb –laulusta. Mitä muuta kaltaiseni 24-vuotias punk-nyyhkyttäjä enää elämäänsä kaipaisi?

Katso levyn saatavuus Vaskista

Henri Linnanketo

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Vaavi: Musiikkiaarteita maakunnasta, osa 2

Vaavi

Vaavi vuonna 1980: Kari Hipponen (vas.), Ilkka Isotupa, Iku Viitanen ja Tommi Micklin. Kuva: Jarmo Tamminen

Musasto kertoo salolaisesta rockyhtyeestä Vaavi, joka perustettiin vuonna 1978. Vuoden 1979 rockin SM-kisoissa Vaavi sijoittui toiseksi. Yhtye teki kaksi albumia: Neljä nolattua neroa (1980) ja Ruusuinen tulevaisuus (1981). Nuo LP:t ovat punkin sävyttämän uuden aallon merkkiteoksia. Yhtyeen suurin radiohitti oli vuonna 1980 julkaistu Tytöt hymyilee. Hittikokoelmia on ilmestynyt kaksi: Mihin jäi punk (1981) ja Tytöt hymyilee (1995). Vaavi on toistuvasti mukana “genren” kokoelmalevyillä, kuten Hilselp (1979), Metropolis (1980), Suomi-ilmiö (1981), Punkrokki (1995) ja Punk ja yäk (2009).

Vaavi keikkailee edelleen. Uusi kokoelmalevy julkaistaan syksyllä 2010. Yhtyeen taustaa ja tavoitteita valaisee alla oleva Kari Hipposen haastattelu.

Vaavin kitaristi ja lauluntekijä Kari Hipponen puhuu Musastolle:

Vaavin alku oli vauhdikas. Rockin SM-kisan toinen sija, debyyttisingle Mihin jäi punk?//Uhoan voimaa, Hilselp, EP:n Nimi ja Hei Anne/Me voitais vaikka rakastella studiosessiot ja Metropolis… Tämä kaikki vuonna 1979. 

Vaavi ei todellakaan osannut odottaa sellaista tapahtumien vyöryä, joka lähti liikkeelle kuin puolivahingossa. Elokuun alussa 1978 Micklinin Tommi (rummut), Nurmisen Jorma (laulu) ja minä (kitara) päätimme koota Salon Syksy tapahtumaan syyskuun lopulle bändin, joka soittaa omia biisejä punkhengessä, mutta itseironisesti ja muotipunkilmiöitä ivaillen. Iggy & The Stooges ja Richard Hell olivat musiikilliset lähtökohdat. Asenteen piti olla ”Dr Feelgood kohtaa punkin”. Ei mitään kahdensoinnunrokkia, vaan kunnon mättöä ja angstia, joka saa ihmiset varuilleen. Omia biisejä väsättiin sitten pikaisesti ja treenattiin todella ahkerasti reilu kuukausi.

Minun ja Tommin bändi Uutiset ja Sää oli päätetty kesällä -78 laittaa telakalle epämääräiseksi ajaksi ja Jorman yhtye Suomisen Ollin Tempaus oli myös käymistilassa. Basistiksi yhden-keikanbändiin lähti Viitasen Iku yhtyeestä Jawa – Iku oli komppikitaristi-solisti. Salon Syksy poiki yhden jos toisenkin keikan. Marraskuussa Jorma tajusi Vaavin olevan oikea bändi ja alku-peräinen idea oli siten kadonnut. Solistiksi tuli Uutiset ja Sään basisti Tapio Nyman. Hän ymmärsi täysin sen, mistä Vaavissa oli kyse: musadiggareiden missiosta. 1970-luvun lopulla finnhits-iskelmää, diskojytää ja muuta joutavaa tulvi joka puolelta – pakkohan siihen oli jotenkin reagoida. Ja taas treenattiin todella paljon, jotta Tapio pääsi biisien kanssa sinuiksi.

Rockin SM-kisoihin lähdettiin seikkailumielellä ilman mitään tavoitteita. Jo karsinnat poikivat levytysdiilin ja kontakteja, joiden avulla homma sai uutta potkua. Oli hienoa huomata, että samanhenkisiä ihmisiä löytyi vähän joka puolelta. Ystävyyssuhteiden luominen oli todella helppoa. Kirjeitä kirjoiteltiin ja sovittiin tapaamisia. Uusiin bändeihin ja hienoihin ihmisiin tutustui väistämättä. Yhtäkkiä kavereita oli vähän joka puolella Suomea ja Salo muuttui yhä enemmän vain treenipaikaksi. Motivaatio treenaamiseen ja uusien biisien väsäämiseen oli todella mallillaan.

Vaavi liikkui tuolloin aina junalla tai bussilla paikasta toiseen ja joku muu maksoi nämä keikkamatkat – hienoa, mitä muuta voi toivoa?! Olimme alusta alkaen toimineet linjakkaasti jul-kisuushakuista starailua vastaan, kuten moni muukin uusi bändi tuolloin. Nauhoitimme omaa osuuttamme Metropolis livelle Kill Cityssä Helsingissä elokuussa 1979. Tuolla reissulla meille maksettiin ensimmäinen yöpyminen hotellissa. Totesimme olevamme todellisia rokkistaroja ja hotelliyöpymisen myötä kaikki vaavimaailman rokkihaaveet olivat vihdoinkin toteutuneet.

Vaavi_levykansi2

Vaavi teki alusta lähtien hyviä keikkoja ja levyjä. Miten kuvailisit bändin yhtenäisyyttä?

Puhumalla oppii puhumaan ja soittamalla soittamaan. Treenaamisen määrä ja määrätietoisuus erottivat Vaavin monista tuon ajan salolaisbändeistä. Jo Uutiset ja Sää treenasi paljon, neljä tai viisi kertaa viikossa. Minulla on pitkä ja kunnianhimoinen urheilijatausta, jota sovelsin bänditouhuihin niin paljon kuin muut vaavit sitä sietivät. Hyvä joukkue treenaa paljon, tehokkaasti ja yksilöiden ominaisuuksia kunnioittaen. Motivaatio ja kunnianhimo kasvavat luonnostaan ulkoisen kiinnostuksen lisääntyessä. Ja tekemisen itsevarmuus kasvaa samalla. Oli helppoa mennä minne vain ja tehdä mahdollisimman hyvä suoritus.

Ei Vaavissa tarvittu mitään temppuja keikkojen tai levytysten suhteen. Kaikki tiesivät mitä oltiin tekemässä ja mikä oli kunkin rooli kokonaisuuden kannalta: minä väsäsin biisejä ja toimin alusta alkaen studiossa pomottajana, Tapio oli näkemyksellinen taiteilija ja loistava katseenvangitsija, Tommi ja Iku olivat lahjakkaita muusikoita ja säkenöivä komppiryhmä. Tommi oli myös loistava kuvataiteilija, jonka kanssa ideoimme levykannet ja julisteet.

Kesällä 1979 alettiin treenata uusia biisejä, jotka olivat aiempaa poppimaisempia. Vanhat ja uudet sankarini tulivat esille biiseissä tavalla tai toisella. Heitä olivat esimerkiksi Pete Townshend (The Who), Robbie Robertson (The Band), Neil Young ja toisaalta Jyri Honkavaara (Ratsia) ja Yari (SE). Syksyllä Tapio koki Vaavin alkuperäisen idean karkaavan käsistä ja minulla olevan liian dominoivan roolin bändissä. Syyskuussa tehty EP:n Nimi saatiin vielä valmiiksi hyvässä hengessä, mutta lokakuussa 1979 tehdyn Hei Anne/Me voitais vaikka rakastella singlen levytys-sessiossa Tapion motivaatio ei enää tahtonut kantaa ja pian tämän jälkeen uudeksi solistiksi vaihtui Ilkka Isotupa (ex-Jawa & Pian Tulee).

Vaavi_levykansi

Ensimmäinen albumi Neljä nolattua neroa on kelpo avaus. Millaista albumin teko Atte Blomin ja Risto Hemmin kanssa oli?

Levyä varten tehtiin pitkään taustatyötä. Atte Blom tarjosi meille mahdollisuutta albumin tekoon jo loppukesälle 1979, mutta minä en halunnut tehdä vielä tuolloin albumia. Perustelin sen sillä, että meillä ei ollut tarpeeksi hyviä omia biisejä vielä. Olin Vaavin alusta alkaen tehnyt biisejä ja käännöstekstejä kiihtyvään tahtiin. Keikoilla piti tuolloin soittaa yleensä kaksi settiä eli biisejä tarvittiin varsin paljon.

Jokainen solistin vaihto toi Vaaviin luonnollista kautta uusia biisejä, mahdollisuuden muuttaa Vaavia johonkin suuntaan. Albumin tekeminenkin alkoi tuntua realistiselta idealta, kun Ilkka toi mukanaan Vaaviin omia biisejään. Myös Tommi ja Iku rohkaistuivat tuolloin tekemään biisejä. Molemmille olin antanut tekstin sävellettäväksi jo alkusyksystä. Kaksi kuukautta treenasimme todella paljon. Pyysimme Atte Blomin treeneihin Saloon joulukuussa 1979 ja tammikuussa -80 lähdimme Finnvoxiin tekemään levyä.

Neljä nolattua neroa oli Risto Hemmin ensimmäinen albumiäänitys. Hän oli aiemmin toiminut apuäänittäjänä ja tehnyt muutaman singlen. Atte kertoi Ristosta minulle ja sanoi, että tulette varmasti juttuun. Ja hän oli oikeassa. Risto oivalsi nopeasti millaista kokonaissoundia haemme levylle. Aamuisin ennen muiden tuloa studiolle meillä oli tapana kuunnella levyjä ja jutella musiikista laajemminkin. Hieno ihminen ja hieno musiikkidiggari.

Atte Blom kävi silloin tällöin studiolla kuuntelemassa ja kommentoimassa äänityksiä. Minulla oli varsinainen vastuu aikataulusta ja tuotannollisesta näkemyksestä. Jyrki Siukonen oli tuottajana Mihin jäi punk? ja EP:n Nimi sessioissa. Hei Anne singlelle Atte ja minä halusimme tuottajan, joka ymmärtää laulamisen päälle ja Pekka Aarnio oli sopiva mies hommaan. Ensimmäisestä singlestä lähtien studiossa toimittiin niin, että minä puuhastelin äänittäjän kanssa koko session ajan ja muut pojat yrittivät viihtyä parhaansa mukaan. Ensin Jyrki ja sitten Atte auttoivat ansiokkaasti tässä yhtyeen viretilan ylläpidossa ja tylsistymisen välttelyssä. Minulle Atte toimi taiteelli-sena selkärankana EP:n nimi sessioista lähtien. Hän omaa erityisen kehittyneen kyvyn analysoida kuulemaansa. Hieno ihminen ja hieno musiikkidiggari.

Vaavikansi

Toinen albumi Ruusuinen tulevaisuus ilmestyi vuonna 1981. Levy on Vaavin merkkiteos. Miten Vaavi oli muuttunut musiikillisesti? Mitä hait albumin tuottajana?

Ensimmäisen LP:n ilmestymisen jälkeen Vaavi alkoi muuttua keikkailun myötä. Kahilaisen Seppo DEX-Viihteestä ryhtyi Vaavin keikkamyyjäksi ja kesällä 1980 me teimme 2-4 keikkaa viikossa. Leppoisat junamatkat jäivät. Veljekset Ari ja Jari Nikkanen tulivat autokuskiksi ja roudariksi. Vuokrasimme Salosta vanhan omakotitalon treenipaikaksi ja minun ja Tommin asun-noksi. Laulukamojemme teho ei riittänyt urheilutaloissa, niinpä hankimme pienet PA-laitteet, monitorit ja mikrofonit velaksi. Loppukesästä ostimme keikkabussin.

Kesällä 1980 Vaavista muotoutui hyvin rasvattu keikkakone. Soitettavaa piti olla minimissään 2 x 45 minuuttia. Piti treenata jatkuvasti. Bändin ainoa varma vapaapäivä oli yleensä maanantai. Vaavin lisäksi tuolloin uusista bändeistä kiersivät Suomea säännöllisesti Eput, Pelle, Ratsia, Hassisen Kone ja Popeda. Muut keikkailivat satunnaisemmin. Suomi tuli laajasti tutuksi ja nimikirjoituksia tuli kirjoitettua satoja. Päihteet ja rokkistarailu eivät edelleenkään kiinnostaneet meitä. Otin keikat missiona: väliaikamusiikkina Vaavin keikoilla soitettiin hyvää, tanssittavaa uutta musiikkia kuten Michael Jackson, Prince, The Police, Reddings, Bob Marley jne. Ja bändin jätkät eivät vetäytyneet takahuoneeseen starailemaan – Vaavin keikoilla musiikki oli se juttu.

Toista albumia alkoi tehdä erittäin tiukka ja itseensä luottava orkesteri, jolla oli oma ominais-soundi. Äänityksiin valmistauduttiin jälleen huolella: jokaiseen biisiin oli haettu mahdollisimman oikea lähestymistapa. Vaavi yritti edelleen tehdä itsensä näköistä musiikkia, jossa kuului mahdollisimman laajasti koko populaarimusiikin historia. Punkasenteella kokeiltiin mitä vain –kliseitä vältellen tai irvaillen. Iku teki yhä enemmän biisejä. Ilkka ja minä teimme biisejä yhdes-sä. Ensimmäisen albumin biisit olivat puolentoistavuoden pakerruksen tulos ja toisen albumin puolen vuoden uurastuksen tulos. Kaksi erilaista levyä, joista molemmista olen edelleen ylpeä.

Tuotin Ratsian albumin Elämän syke pari kuukautta ennen kuin aloitimme Ruusuisen tulevaisuuden studiosessiot. Ratsian single Täältä tulee yö nousi singlelistan kärkeen. Myös Elämän syke oli menestys syksyllä 1980. Ruusuisen tulevaisuuden tuottajana olin aiempaa itsevarmempi. Olin ehtinyt oppia paljon erilaisilta äänittäjiltä: Mika Sunqvist, Pikku-Reiska Isoaho, Måns Groundstroem, Risto Hemmi. Tuottajana toivoin tavoittavani jotain vastaavaa kuin XTC:n Black Sea albumilla löytyi: hienostuneen tuhti kokonaissoundi, josta voi löytää uusia yksityiskohtia jokaisella kuuntelukerralla. Keikat ja bändin velat jätettiin tietoisesti taustalle albumin tekemisen ajaksi.

Vaavi_kannet6

Toisella albumilla tekstit ovat kokonaan sinun. Mistä ammensit Vaaviin?

Kirjoitin ja työstin tekstejä koko Vaavin ajan. Tekstien tekeminen vaatii sitkeyttä ja uskoa asiaan-sa. Mitään et saa ilmaiseksi. Toukokuusta 1980 lähtien olin kokopäiväisesti vaavi ja pystyin kes-kittymään aiempaa enemmän teksti-ideoihin. Keikoilla eri puolilla Suomea ihmiset uskalsivat tulla juttelemaan vaavilaisten kanssa. Joistakin ehti tulla hyviä tuttuja useamman tapaamisen jäl-keen. Sieltä nousi joitakin ajassa pyörineitä teemoja ja ideoita tekstiaihioiksi asti.

Myös Vaavin jäsenet vaikuttivat teksteihin. Yritin antaa sävellettäväksi muiden ajatusmaailmaan istuvia tekstejä. Hyvä teksti saattoi herättää halun tehdä biisi. Neljän nolatun neron tekstit ovat pääasiassa minun näkökulmastani tehtyjä, mutta Ruusuisen tulevaisuuden teksteissä näkyy keik-kareissujen ja yhdessäolon vaikutus. Opimme tuntemaan toisemme niin hyvässä kuin pahassa-kin varsin hyvin. Bändissä oli tuolloin vallan mainio tunnelma ja tekemisen meininki. Kaikki olivat innoissaan ja koko ajan tapahtui jotain positiivista uutta.

Tuleeko Vaavilta uusi albumi? Entä remastereita?

Syksyllä 2010 julkaistaan Vaavilta kokoelma-albumi. Levylle tulee kaikenlaista ennen julkaisematonta materiaalia: livetaltiointeja ja arkistojen aarteita 1980–2010 väliltä. Levyn idea on se, että näitä biisejä et löydä muualta.

Vanhojen sinkkujen, eepeiden ja albumeiden julkaisusta päättää levy-yhtiö. Tuskinpa meiltä paljon kysellään mitä ja milloin julkaistaan. Toivon, että Neljä nolattua neroa julkaistaisiin niin, että mukaan laitettaisiin myös Tapion aikaiset Vaavi-levytykset. Ruusuisen tulevaisuuden mukaan olisi mukava saada loput julkaistut singlet.

Mitä Vaavi on vuonna 2010?

Vaavi keikkailee aina silloin tällöin, kun sopiva tilaisuus sattuu kohdalle. Vaavi 2010 ei ole coverbändi Vaavista, vaan toimii omannäköisenä Vaavinaan. Musiikin pitää toimia yksiselitteisen hyvin ja näyttämöllepanon pitää olla uskottava suhteessa esitettävään materiaaliin. Tämä totuus ja Vaavi elää yhä.

Vaavin musiikkia löydät myös Vaski- verkkokirjastosta

Vaavin diskografia

Valokuvia Vaavin näyttelystä musakirjastossa:

Tekstit, haastattelu ja muut valokuvat Tuomas Pelttari.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Musiikkiaarteita maakunnasta, Näyttelyt Turku