Pori Jazzin vuosikymmeniltä – valokuvia Turun musiikkiosastolla 2.6.-30.7.

Näyttelyssä on esillä Naantalin Seudun Valokuvaajat NaSeVa ry:n, eli Kari Kyttälän, Jorma Kyttälän, Raija Kyttälän ottamia valokuvia.

Porin jazz-festivaalit järjestetään tänä vuonna 50. kerran. Näyttelyn tarkoitus on juhlistaa merkkivuotta ja samalla kertoa, miten festivaali on muuttunut kuluneiden vuosikymmenien aikana. Ammattilaiset ovat julkaisseet asiasta ansiokkaan kirjan, tämä näyttely kertoo samaa tarinaa tavallisen festivaalikävijän näkökulmasta.

 

 Pori jazz 50 vuotta – kuvitettu klassikko 2014

Kuvaajista Kari aloitti festivaaliuransa vuonna 1967, Jorma 1968, Raija liittyi seuraan kaksi vuotta myöhemmin. Sen jälkeen festivaaleilla käytiin eri kokoonpanoissa lähes joka vuosi vuoteen 2010 asti. Sen jälkeen on muutama vuosi päässyt jäämään väliin.

Aivan ensimmäisiltä festivaalimatkoilta näyttelyssä ei ole kuvia siitä yksikertaisesta syystä, että köyhillä opiskelijoilla ei 1960-luvun lopulla ollut kameraa. Kuvaajat ovat vanhentuneet festivaalin mukana ja vähitellen nuorisomatkat muuttuivat lapsiperheiden kesäretkiksi ja siitä edelleen eri vaiheiden kautta varttuneiden aikuisten festivaalimatkoiksi. Musiikki on kuitenkin aina ollut pääasia, vaikka kuunteluolosuhteet ovat vuosien varrella vaihdelleet. Pienten lasten kanssa ei ymmärrettävästi istuta yökonserteissa tai -jameissa.

Kuvaaja Kari Kyttälä

Näyttelyyn on poimittu joitakin esiintyjiä vuosien varrelta, mutta enemmän kuin heistä näyttely kertoo festivaalin muuttumisesta vuosikymmenien kuluessa. Vuoden 1971 kakkosnelosesta kasatun esiintymislavan jälkeen on monien vaiheiden kautta päädytty uuden areenan mahtavaan estradiin.

Myös festivaalivieraiden palvelut ovat kokeneet monta mullistusta. Alkuvuosina evääksi riitti Kirjuriin salakuljetettu viinipullo ja laudoista kyhätystä kioskista ostettu jatsimakkara. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen piknikit olivat toista maata niin laadultaan kuin monipuolisuudeltaankin, ja vuosien varrella myös järjestetty palvelutarjonta laajeni ja monipuolistui. Valitettavasti vanhan Kirjurin legendaariset vessajonot jäivät kuvaamatta.

Sää vaikuttaa paljon ulkona järjestettyihin konsertteihin. Vuosien varrella on koettu kaikki koleasta kaatosateesta paahtavaan helteeseen, vain lumisade puuttuu. Sää on kuitenkin vain varustekysymys ja jos musiikki on riittävän hyvää, huonokaan sää ei isommin häiritse.

 

Kari Kyttälä, Jorma Kyttälä ja Raija Kyttälä

Raision kirjastossa valokuvia Pori Jazzin vuosikymmeniltä

Raision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosastolla esillä huhti-toukokuussa valokuvia Pori Jazzin vuosikymmeniltä.

Naantalin Seudun Valokuvaajat NaSeVa ry:n näyttelyssä on kuvia Porista 1970-luvun alusta aina pitkälle 2000-luvulle.

Näyttelyssä esillä olevat kuvat ovat Kari Kyttälän, Jorma Kyttälän ja Raija Kyttälän arkistoista.

”Pori Jazz -festivaalit järjestetään tänä vuonna 50. kerran. Näyttelyn tarkoitus on juhlistaa merkkivuotta ja samalla kertoa, miten festivaali on muuttunut kuluneiden vuosikymmenien aikana. Ammattilaiset ovat julkaisseet asiasta ansiokkaan kirjan, me kerromme samaa tarinaa festivaalikävijön näkökulmasta”.

”Kari aloitti jazzeilla käymisen vuonna 1967, Jorma 1968 ja Raija 1970. Sen jälkeen kävimme festivaalilla lähes joka vuosi vuoteen 2010 asti. Olemme vanhentuneet festivaalin mukana ja vähitellen nuorisomatkat muuttuivat lapsiperheiden kesäretkiksi ja siitä edelleen eri vaiheiden kautta varttuneiden aikuisten festivaalimatkoiksi. Musiikki on kuitenkin aina ollut pääasia, vaikka kuunteluolosuhteet ovat vuosien varrella vaihdelleet. Pienten lasten kanssa ei ymmärrettävästi istuta yökonserteissa ja -jameissa”.

”Näyttelyyn on poimittu joitakin esiintyjiä vuosien varrelta, mutta enemmän kuin heistä näyttely kertoo festivaalin muuttumisesta vuosikymmenien kuluessa. Vuoden 1971 kakkosnelosesta kasatun esiintymislavan jälkeen on monien vaiheiden kautta päädytty uuden areenan mahtavaan estradiin”.

”Alkuvuosina evääksi riitti Kirjuriin salakuljetettu viinipullo ja laudoista kyhätystä kioskista ostettu jatsimakkara. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen piknikit olivat toista maata niin laadultaan kuin monipuolisuudeltaankin, ja vuosien varrella myös järjestetty palvelutarjonta laajeni ja monipuolistui. Valitettavasti vanhan Kirjurin legendaariset vessajonot jäivät kuvaamatta”.

”Sään suhteen olemme vuosien varrella kokeneet kaiken mahdollisen koleasta kaatosateesta paahtavaan helteeseen, vain lumisade puuttuu. Sää on kuitenkin vain varustelukysymys ja jos musiikki on riittävän hyvää, huonokaan sää ei isommin häiritse”.

Kuvien lisäksi vitriiniin on kerätty vuosien varrella säästynyttä festivaalin oheisrekvisiittaa sekä kotialbumista löytyneitä kuvia vuosilta 1972 ja 1973.

Uudelleenjulkaistuja post-punk/goottisävyjä 80-luvulta: Psyyke-1983 – 1985

Porilainen Psyyke herätti vahvaa kiinnostusta kotimaisessa gootti/post-punk -kentässä 1980-luvun keksivaiheilla.Bändin pikkuklassikoksi muodostunut seiskatuumainen Temppeli/Neondertal ilmestyi omakustanteena 1983 ja allekirjoittanut muistaa törmänneensä Temppeli-synkistelyyn pari vuotta myöhemmin. Temppeli kuulostaa edelleen yllättävän elinvoimaiselta post punk/goottihuudatukselta Mustan Paraatin tyyliin. Tosin vuonna 1985 Psyyke teki “Dingot” ja bändistä oltiin tosissaan sorvaamassa Porirockin uutta..no Dingoa. Ruusutarhaan-maxilla kyseinen Dingo-klooni onnistui hukkaamaan menestyksen avaimet, samaa ihmetteli aikoinaan allekirjoittanut – melkoisia takinkääntäjiä. Temppeli-klassikosta on pitkä matka Dingo-poppailuun.

Svart Recordsin pääosin demomateriaalista kasattu vinyylijulkaisu Psyyke 1983-1985 unohtaa “Dingo-ajan”, mukana on vain rajummin iskevää osastoa. Psyyke osoittaa vimmaista ja punk-henkistä asennetta – paikoin meno on kuin gootista innostuneella Sielun Veljet -porukalla ja toisessa käänteessä mieleen tulee mustahuulinen Radiopuhelimet. Kiekon soundit ovat hyvinkin siloittelematonta ja rupista, raakaa – kieltämättä paikoin hyvinkin keskeneräistä. Bändin energia on kuitenkin käsin kosketeltavaa. Jo mainitun Temppeli-sinkun perspuoli Neondertal on toinen “kadotettu timantti” – Psyyke riekkuu ja sylkee kuin Siekkarit vuonna risti ja miekka. Kovalla paineella etenevä Vallanloppu, viileä uuden aallon synkistely Soi, pianoni, tyylikäs Sininen moskeija sekä pahaenteinen Doriksen orgiat säteilevät 80-luvun kiihkeitä tunnelmia.

Levyn mukana seuraava historiikki kertoo kaiken oleellisen. Bändi on yhä hengissä, ilman Dingohuiveja. Vaikka demoilta kaivetun materiaalin taso vaihtelee, soundeihin on saatu puhallettua (osoittain) hypnoottista potkua. Vähintään a-puolen verran käsissä on todellista klassikkokauraa. Bändistä huomaa suuntaviivoja, ei vain gootin ja post-punkin lokeroon, myös kotimaisen psykedeelisen aggression tontille. Tai sellaista ei vielä ollut olemassakaan, vuonna 1985 (?).

J.Kaunisto

Viikon levy

Eleanoora Rosenholm: Hyväile minua pimeä tähti (2011)

Eleanoora Rosenholm: Hyväile minua pimeä tähti

Eleanoora Rosenholm on porilainen kokeellista/psykedeelista popmusiikkia soittava yhtye. Bändin musiikista vastaavat Mika Rättö ja Pasi Salmi. Rättö tekee myös sanoitukset vokalisti Noora Tommilalle. Uusimman albumin levytyksessä olivat mukana myös Tuomas Niskanen, Alpo Nummelin ja Turo Sinkkonen. Yhtyeeltä on ilmestynyt kolme albumia, jotka ovat ilmestyneet myös vinyylipainoksena.

Ensimmäinen albumi Vainajan muotokuva ilmestyi vuonna 2007. Itse tykästyin kovin kyseiseen albumiin, jo muutaman kuuntelukerran jälkeen. Toinen albumi Älä kysy kuolleilta, he sanoivat ilmestyi 2008, ja uusin albumi Hyväile minua pimeä tähti ilmestyi maaliskuussa 2011. Tässä kuussa ilmestyneellä levyllä kaikki jotenkin kolahtaa paikoilleen. Pidän kyllä kaikista kolmesta albumista, jokaisessa levyssä välittyy hyvin vahva tunnelma sekä synkkyys.

Eleanoora Rosenholmin kappaleet kertovat ihmisen hauraudesta sekä maailman pahoinvoinnista. Sanoitukset ovat kiehtovalla tavalla omaperäisiä ja voimakkaita. Psykedeelisyys välittyy tietyllä jännittävällä epämääräisyydellä. Lauluissa kerrotaan hulluudesta, sarjamurhaajasta, oman tasapainon menettämisestä, ahdistuksesta ja masennuksesta. Sanoitukset ja Noora Tommilan ääni sopivat hyvin yhteen.

Kaikki kolme Fonal Recordsin lp-painosta ovat äänenlaadullisesti hyvää tasoa myös prässin osalta, mikä ei ole nykyään itsestäänselvyys. Joka tapauksessa erinomaista musiikkia joka vie mukanaan, saa miettimään omaa asemaansa maailmassa ja sen hauraudesta.

Aarne Kankaanranta

Voit varata Eleanoora Rosenholmin uusimman täältä.

Teksti on esillä Stagella.