Avainsana-arkisto: ooppera-aariat

Viikon levynä pääsiäisen aikaan sijoittuva ooppera Cavalleria Rusticana

cavaleria

Pietro Mascagni: Cavalleria rusticana

Laulajat: Julia Varady (Santuzza), Luciano Pavarotti (Turiddu), Piero Cappuccilli (Alfio), Ida Bormida (Lucia, Turiddun äiti), Carmen Gonzales (Lola), National Philharmonic Orchestra & London Opera Chorus, joht. Gianandrea Gavazzeni.

Decca, p1978. Esitys on tallennettu Lontoossa vuonna 1976.

Pääsiäisviikon levynä on levytys italialaisen Pietro Mascagnin (1863 – 1945) hienosta yksinäytöksisestä oopperasta, melodrammasta, Cavalleria rusticana. Kyseessä ei ole ns. perinteistä pääsiaisajan musiikkia sisältävä levy, vaikka esittely hiljaiselle viikolle osuukin. Levy liittyy kuitenkin pääsiäiseen oopperan tapahtumien ajankohdan vuoksi: tapahtumapaikkana ja -aikana on sisilialainen kylä pääsiäisen aikaan noin vuonna 1880. Kestoltaan ooppera on lyhyt, noin tunti ja vartti, ja tapahtumien voi ajatella etenevän ns. reaaliajassa. Cavalleria rusticana on veristinen ooppera. Verismi on oopperataiteessa 1900-luvun molemmin puolin suosittu tyylisuunta, jossa aiheet ja henkilöhahmot ovat peräisin arkielämästä antiikin taruston ja sankarillisten jumalhahmojen sijasta.

Sisilialaisen kylän väki on menossa pääsiäisaamun jumalanpalvelukseen. Kiihtynyt nuori maalaistyttö Santuzza etsii murheen murtamana kihlattuaan Turiddua, nuorta maalaispoikaa. Turiddu on pettänyt häntä entisen rakastettunsa Lolan kanssa, joka puolestaan on mennyt naimisiin Alfion, paikallisen hevosmiehen, kanssa. Pääsiäisaamuna Santuzza tuntee, ettei voi syntiä tehneenä mennä kirkkoon, ja itkee murhettaan Turiddun äidille: ”Kunniani on viety; Lola ja Turiddu rakastavat toisiaan, minä itken, io piango!”. Santuzza yrittää epätoivoisesti saada Turiddun takaisin itselleen ja vetoaa tähän, mutta turhaan: Turiddu astuu kirkon pääsiäisjumalanpalvelukseen yhdessä Lolan kanssa. Epätoivoinen Santuzza toivottaa Turiddulle onnetonta pääsiäistä, ”mala Pasqua!” ja kertoo tuskissaan kielletystä suhteesta Lolan aviomiehelle, kiivaalle Alfiolle. Tämä on kohtalokas paljastus: sisilialainen kunniantunto vaatii tilanteen selvittämiseksi kaksintaistelua ja ooppera päättyy yhden kyläläisen vertahyytävään huutoon: ”Turiddu on tapettu!, Hanno ammazzato compar Turiddu!”.

Cavalleria rusticanan tarina on hyvin dramaattinen ja käsiteltävät tunteet hurjia, mutta musiikki on paikoin ylimaallisen kaunista. Alkusoitossa orkesteri ja kuoro maalaavat kuulijalle ihastuttavan keväisen maalaisidyllin, ”Appelsiinit tuoksuvat vehmailla pientareilla, leivoset laulavat myrttien kukkiessa”. Alkusoittoon yhtyy oopperan kulisseista laulettu tenoriaaria, Turiddun Siciliana, lempeä pastoraalinen lemmenlaulu Lolalle. Tarinan edetessä myöhemmät dramaattiset tapahtumat katkaistaan hetkeksi viivyttelevän kauniilla välisoitolla, Intermezzolla, joka on yksi oopperamusiikin helmiä. Radiossa sitä kuulee soitettavan usein. Näin pääsiäisviikolla esille pitää nostaa myös kuoron ja sopraanon pääsiäishymni ”Regina coeli – Inneggiamo, il Signor; Kiittäkäämme laulaen, Kristus ei ole kuollut ….”. Regina coeli on Maria-laulu, jota lauletaan pääsiäisaikaan katolisessa kirkossa. Oopperan lauluosuudet sen sijaan eivät ole kevyttä, eivätkä aina edes pelkästään kaunista laulettavaa, eivät aiheensa eivätkä musiikkinsa puolesta: niissä tarvitaan voimakkaita ja dramaattisia ääniä

Viikon levyksi valittu Julia Varadyn ja Luciano Pavarottin tähdittämä levytys on kelpo tallenne Cavalleria rusticanasta. Julia Varady’lla on kaunis sopraanoääni, josta löytyy myös Santuzzan roolin vaatimia dramaattisia sävyjä. Näitä sävyjä tarvitaan, sillä Santuzza laulaa pääosin murhettaan ja ahdistustaan. Esimerkiksi onnettoman pääsiäisen toivotus ”mala Pasqua!” Turiddulle kuulostaa hyvinkin uskottavalta ja katkeran suolaiselta. Luciano Pavarotti on yksi kaikkien aikojen parhaista tenoreista, sitä ei käy kiistäminen. Varsinkin Turiddun jäähyväiset äidilleen (”Mamma, quel vino è generoso) on hieno ja tunteellinen kohtaus. Pavarottin äänessä on voimaa, kauneutta, valoa ja suvereniteettia. Valoa ja aurinkoa on erityisesti Turiddun juomalaulussa ”Viva il vino spumeggiante – Eläköön helmeilevä viini!”. Alun hienoon lemmenlauluun oma korvani tosin kaipaisi hivenen enemmän hellyyttä ja tunteellisuutta. Sen sijaan Santuzzan ja Turiddun yhteisessä kohtauksessa, jossa Santuzza anelee Turiddua jäämään luokseen, tunnetta on kauneudessaan ja kauheudessaan aina itkettävyyteen asti. Piero Cappuccillin Alfio kuulostaa mielestäni juuri sellaiselta kuin mitä oopperan libretosta käy ilmi: rempseä miehinen mies, hevosajuri, jota muut kylän miehet ihailevat. ”Hevonen kuopii maata, kulkuset kilisevät … puhaltakoon hyinen tuuli, ryöpytköön vettä ja lunta, mitä se minua liikuttaa!”.

Cavalleria rusticana on hieno ooppera, yksi omista suosikeistani, ja se nostaa kerta kerran jälkeen ihokarvat pystyyn heti kun oopperan kaunis alkusoitto alkaa soida. Oopperan hienous on mielestäni juuri musiikin ylimaallisessa kauneudessa ja itkettävän dramaattisessa tunnekuohussa, jolta ei voi välttyä kun oopperan vietäväksi heittäytyy.

Vaski-kirjastojen kokoelmissa on myös muita levytyksiä oopperasta:
Zinka Milanov, Jussi Björling, Robert Merrill & RCA Victor Orchestra, joht. Renato Cellini (Naxos, taltioitu vuonna 1953)

Maria Callas, Giuseppe di Stefano, Rolando Panerai & Coro e Orchestra del Teatro alla Scala, joht. Tullio Serafin (EMI, taltioitu vuonna 1953 ja 1954)

Montserrat Caballe, José Carreras, Matteo Manuguerra & Philharmonia Orchestra, joht. Riccardo Muti (EMI, taltioitu vuonna 1979)

Kokoelmassa on myös yksi DVD-tallenne (tallenteella myös Ruggero Leoncavallon ooppera Pagliacci (Pajatso):
Paoletta Marrocu, José Cura, Cheyne Davidson & Orchestra and Chorus of the Zurich Opera House, joht. Stefano Ranzani (Arthaus Musik, taltioitu vuonna 2009)

(Heli Pohjola)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Taidemusiikki, Viikon levy

Viikon levynä oopperaklassikoita housuilla ja ilman – Joyce DiDonato: Diva Divo

didonato

Joyce DiDonato: Diva Divo: opera-arias

 

Amerikkalainen mezzosopraano Joyce DiDonato sai Diva Divo –levytyksellään vuonna 2012 Grammy-palkinnon parhaasta klassisen musiikin sooloesityksestä. Levy ei siis ole enää uuden uutukainen, mutta se on pienen ketunlenkin kautta kuitenkin ajankohtainen, sillä Joyce DiDonato esiintyy Helsingissä Finlandia-talossa tällä viikolla 14. helmikuuta ranskalaissyntyinen pianistinsa David Zobelin kanssa. Toisen kerran DiDonaton fantastista ääntä pääsee kuulemaan täällä Suomessa marraskuussa, jolloin hän esiintyy Musiikkitalossa Helsingin Barokkiorkesterin solistina.

Diva Divo on hieno levy. Levyllä yhdistetään herkullisesti sekä housurooleja (=oopperassa miesrooli, jota esittää nainen) että ns. tavallisia naisrooleja. Oopperoiden roolihenkilöt esittäytyvät levyllä ikään kuin pareittain: housuroolia seuraa aina naisrooli. Jotta kuvio ei olisi ihan niin yksinkertainen, roolihenkilöiden aariat ovat peräisin eri säveltäjien oopperoista. Levyn kuuntelijalle aiheutetaan tosiaankin hieman päänvaivaa yhdistelemällä ikään kuin roolihenkilöiden kohtaloita toisiinsa nappaamalla aarioita roolihenkilöiden mukaan eri oopperoista. Oopperoiden tapahtumat ja juonet eivät ylipäätään ole aina ihan selkeitä ja tällä levyllä pakkaa sekoitetaan vielä vähän lisää. Juuri tämä tekee kuitenkin mielestäni levystä niin herkullisen.

Nyt siis kannattaa pitää hatusta kiinni ja ottaa vaikka paperia ja kynä esille ja kirjata ylös kuka on kuka, sen verran kiemurainen on levyn henkilögalleria.

ooppera1

Kuva Metropolitan Operan Figaron häät -esityksestä (2005), kuvaaja Marty Sohl

Yksi oopperakirjallisuuden tunnetuista housurooleista on lemmenkipeä hovipoika Cherubino, joka tavataan sekä Mozartin oopperassa Figaron häät että Jules Massenet’n oopperassa Chérubin. Levylle on valittu Cherubinon / Chérubinin aaria molemmista oopperoista. Figaron häät on oopperoista tunnetumpi. Oopperan tapahtumat sijoittuvat kreivi Almavivan linnaan ja kreivitär Almavivaan ihastunut Cherubino laulaa kreivittärelle laulun ’Voi che sapete’; laulu tosin on kirjoitettu kaikille naisille vapaasti käännetyllä ajatuksella ”te naiset, jotka tiedätte mitä rakkaus on, opastaisitteko minua kokematonta”. Massenet’n Chérubin on oopperaa tuntevallekin melkoisen vieras ooppera. Oopperan tapahtumat ovat ikään kuin jatkoa Figaron häiden tapahtumille. Oopperan nimihenkilö Chérubin on saanut määräyskirjan armeijaan ja tapahtumat alkavat tämän tapauksen ja nuoren sankarin 17-vuotispäivän juhlinnalla. Aariassa ”Je suis gris! Je suis ivre!” Chérubin laulaa olevansa humaltunut auringosta ja siitä, että on 17-vuotias.

Figaron häiden Cherubinon pariksi levyllä on valittu Rossinin Sevillan parturi –oopperan Rosina, joka on oopperamaailmassa Figaron häiden kreivitär Almaviva. Sevillan parturin tapahtumat kun edeltävät Figaron häiden tapahtumia. Massenet´n Chérubinin parina puolestaan on Figaron häiden Susanna, joka on Figaron häiden nimihenkilön Figaron morsian. Ja ”kaikkiin naisiin ihastunut” Cherubinohan on tietenkin ihastunut myös Susannaan, tässä on levyn kytkös Cherubinon ja Susannan välillä. Aariassa ”Deh, vieni, non tardar” Susanna laulaa Figaroa kiusoitellakseen aariaa, jossa muka odottelee rakastajaansa.

Sekä Gluck että Mozart sävelsivät oopperan Tituksen lempeys ja Sesto (housurooli) ja Vitellia ovat molempien oopperoiden roolihenkilöitä. Oopperan tapahtumat sijoittuvat antiikin Roomaan keisari Tituksen hallituskauteen (79-81 jKr.). Sesto on keisarin läheinen ystävä ja Vitellia on syrjäytetyn keisarin tytär, joka janoaa kostoa keisari Titukselle. Itse ajattelen aina Vitelliaa yhtenä oopperamaailman ”parhaista” naispuolisista pahiksista, joskin oopperan lopussa tapahtumat saavat onnellisen käänteen. Seston aaria on Gluckin oopperasta ja Vitellian aaria Mozartin oopperasta.

ooppera2ooppera5

(Bianca Castafiore laulaa Tintti-sarjakuvan 21. albumissa Castafioren korut Jalokiviaariaa Gounod’n Faustista)

 

Faust on fiktiivinen henkilöhahmo, joka myi sielunsa paholaiselle ja sai vastineeksi maallisen elämänsä ajaksi rajattoman tiedon sekä yliluonnollisia kykyjä. Faustin tarinaa on käsitelty taiteessa lukemattomia kertoja ja oopperoitakin on tehty useita. Kuuluisin aiheeseen perustuva teos lienee Goethen runomuotoinen tragedia Faust. Goethen Faustiin pohjautuvat puolestaan Charles Gounod’n ooppera Faust sekä Hector Berlioz’n draamallinen legenda Faustin tuomio. Joyce DiDonaton levylle on valittu Berlioz’n Faustin sankarittaren Margueriten sydäntä särkevä aaria ’D’amour l’ardente flamme’. Margueriteen ihastuneen nuoren Siébelin aaria puolestaan on Gounod’n Faustista. E.m. Siébelin aaria kuuluu omaan henkilökohtaiseen top ten opera arias –listaani.

Kun puhutaan oopperoiden housurooleista, Romeo’ta ei voi jättää huomiotta. Näin on laita myös tällä levyllä; Joyce DiDonaton Romeo on Bellinin Capuletit ja Montecchit –oopperan sankari. Hector Berlioz’n draamallisessa sinfoniassa Roméo et Juliette Romeon ja Julian tunteita ja vuorosanoja kuvailee enimmäkseen orkesteri. Mezzo-sopraanolle suodaan teoksessa kaksisäkeinen laulu Premiers transports que nul n’oublie , ensi rakkauttaan ei kukaan unohda. Laulu on todella ihastuttava ja se on levyllä hyvä pari sitä edeltävälle Romeon aarialle, joka kylläkin alkaa sangen sovittelevissa merkeissä sovintoa kahden suvun välille toivoen, mutta päättyy hyvinkin sotaisiin tunnelmiin.

ooppera89

Kuva Lyric Opera of Kansas City –oopperatalon The Capulets and The Montagues -esityksestä (2013), kuvaaja Cory Weaver

Tuhkimo on Rossinin kaksinäytöksinen koominen ooppera. Sitä esitetään paljon ja se oli mm. Suomen kansallisoopperan ohjelmistossa kymmenisen vuotta sitten. Tuhkimon aaria on mezzosopraanon taidonnäyte ja Joyce DiDonato pääse sanalla sanoen irrottelemaan sydämensä kyllyydestä, hän hersyttää ääntään ja lennokkaat skaalat ylös ja alas saavat kuulijan vain ihmettelemään mitä kaikkea ihmisäänellä voi tehdä. Tuhkimon parina levyllä on luonnollisesti Prinssi. Siinä missä Rossinin Tuhkimon aariassa on vauhtia, Massenet´n Tuhkimon Prinssin aaria on hyvinkin melankolinen: ”sydän ilman rakkautta, kevät ilman ruusuja”.

Levyn viimeinen sankaritar liittyy kreikkalaiseen mytologiaan. Ariadne (tai levyllä Massenet´n vähemmän tunnetun oopperan sankaritar Ariane) laulaa tuskaansa ja pelkoaan eikä syyttä suotta: hänen rakastettunsa tai pikemmin pelastajansa Theseus on labyrintissa kauhean Minotauruksen kanssa. Ariane rukoilee Cypris-jumalatarta ja on valmis kuolemaan Theseuksen puolesta. Täysin toisenlaisissa tunnelmissa ollaan saman tarinan toisenlaisessa versiossa Richard Straussin kamarioopperassa Ariadne Naxos-saarella. Tapahtumapaikkana on 1700-luvun puolivälin Wien ja rikkaan miehen järjestämät kutsut, joilla on tarkoitus esittää ensin vakava ooppera Ariadne ja sen jälkeen commedia dell’arte –ilveily ilkikuruisine hahmoineen. Yksi oopperan keskushenkilö ja tällä levyllä Ariadnen ”pari” on nuori säveltäjä, Komponist, joka odottaa malttamattomana Ariadne –oopperansa esitystä.

ooppera56

Kuva Teatro Real –oopperan Ariadne auf Naxos –esityksestä (2006), kuvaja Javier del Real

 

Levy on ihastuttava aariakokoelma ja sen kuuntelemisesta voi aivan mainiosti nauttia myös ilman kynää ja paperia ja ”kuka onkaan kuka” –pohdintoja. Joyce DiDonato on fantastinen laulaja, yksi tämän ajan parhaita. Voi siis vain antaa kauniin laulun viedä. On myös vaara, että levyn henkilögalleria vie mukanaan ja kynä ja paperi tulee otettua esille. Tämä ei kuitenkaan vähimmässäkään määrin vähennä kuuntelemisen nautintoa

 

Heli Pohjola

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy