Avainsana-arkisto: Motörhead

Musasto suosittelee: 10 valittua muusikoiden elämäkertaa

 

Springsteen: Born to run  (2016)

Bruce Springsteen kuvaa omaelämäkerrassaan kasvamistaan New Jerseyn Freeholdissa, missä hänen mielikuvitustaan ruokkivat ”runous, vaarat ja synkkyys”. Hän kuvailee elävästi periksiantamatonta tietään muusikoksi, varhaisia aikojaan baarien bändikuninkaana Asbury Parkissa ja E Street Bandin nousua maineeseen. Aseistariisuvalla avoimuudella Springsteen kertoo myös ensimmäistä kertaa henkilökohtaisista kriiseistään, jotka inspiroivat häntä luomaan parhaat kappaleensa.

Johnny Cash: Cash omin sanoin  (2003)

Johnny Cash kertoo muistelmissaan matkastaan Arkansasin puuvillapelloilta countryn kuuluisimmaksi kapinalliseksi ja amerikkalaisen juurimusiikin patriarkaksi. Memphisin legendaarisella Sun Recordsilla uransa aloittanut Cash saarnaa musiikista, uskosta, historiasta, maasta sekä rakkaudesta vaimoonsa June Carter Cashiin. Hän kertoo autojen romuttamisista, amfetamiinista, alkoholista, epätoivosta ja lentomatkastaan sairaalan sängyssä. Herra Cash kertoo myös kuinka Carl Perkinsin Rock ‘n’ roll , Run-D.M.C.- ja Red Hot Chili Peppers -tuottaja Rick Rubin auttoi häntä luomaan viime vuosien kiitetyt American Recordings -levytykset.

 

 

Pete Townshend: Kuka olen (2013)

Kitaristipioneerin muistelmat ovat unelmien ja painajaisten avioliitto. Pete Townshendin muistelmateos porautuu syvälle viime vuosikymmenien rockskeneen ja tekijänsä psyykeen. Hypnoottisen vetävästi kirjoittava kitaralegenda kartoittaa siinä paitsi uransa virstanpylväitä myös niitä unelmia ja pelkoja, jotka ovat hänen elämäänsä muokanneet. Hän päästää lukijan vaeltamaan kanssaan niin voittoisilla estradeilla kuin alitajuntansa ahdistavimmissa kammioissakin.

 

 

John Densmore: Riders on the Storm. Elämäni Jim Morrisonin ja Doorsin kanssa (1992)

Tässä on kirja, josta Rollin Stone- lehti kirjoitti arvion: ”Ensimmäinen biografia Doorsista, joka tuntuu siltä kuin se olisi kirjoitettu oikeista syistä, ja on informatiivisin tilitys Doorsin lyhyestä, mutta loisteliaasta ajasta yhtyeenä.”.

Doorsin rumpali John Densmore arvioi tässä muistelmateoksessaan  nietzscheläisen nihilismin tappaneen yhtyeen laulajan Jim Morrisonin. Ehkä myös yletön sankaripalvonta johti Morrisonin ennenaikaisesti Père Lachaisen hautausmaalle Pariisiin. Hänen varsinainen lyyrikon työnsä jäi  kahteen jälkeenjääneiden runojen valikoimaan ja loisteliaaseen runorocklevyyn An American Prayer (1978).

 

Jean-Michele Dupont: Love in vain. Piirtäjä Mezzo (2015)

Sarjakuvaromaani Robert Johnsonin elämästä

Etelän puuvillapelloilla syntynyt Robert Leroy Johnson (1911-1938) on edelleen yksi kaikkien aikojen maineikkaimpia kitaristeja. Legendan mukaan Johnson myi tienristeyksessä sielunsa paholaiselle oppiakseen soittamaan. Naistenmiehenä tunnettu Johnson vietti rankkaa elämää ja menehtyi sen seurauksena jo 27-vuotiaana. Lyhyen uransa aikana hän levytti vain 30 kappaletta. Tämä upea sarjakuvaromaani esittelee uniikin näkemyksen Johnsonin elämästä. Upea mustavalkokuvitus huokuu kohtalokasta tunnelmaa bluesin alkuaikojen tarinaan sopivalla tavalla.

 

Lemmy Kilmister: Lemmy (2003)

Maailman kovaäänisimmän rockbändin nokkamiehen ja hevimetallin ikonin kirjoittama omaelämäkerta. Karismaattinen, huumorintajuinen ja ehdottomuudessaankin suurisydäminen rokkijäärä kertoo, miten Ian Kilmisteristä tuli Lemmy, aikamme kompromissittomin rockikoni. Lemmyn muistelmat ovat  viihdyttävä ja  omaperäinen reissu rockbisneksen varjoisalle puolelle. Ne ovat myös verbaalinen täsmäisku teeskentelyä, terveysintoilua, moralismia, poliittisen korrektiuden nimissä harjoitettua tekopyhyyttä ja kaikenlaista kohtuullisuutta vastaan.

 

Patti Smith: Ihan kakaroina (2010)

Ihan kakaroita on kertomus Patti Smithistä ja valokuvaaja Robert Mapplethorpesta, kahdesta sunnuntailapsesta, jotka hylkäävät turvatun elämänsä seuratessaan unelmiaan ja etsiessään taiteellista vapautta. 1960-luvun lopulla, uransa läpimurtojen kynnyksellä, nämä sielunsisaret vannovat, etteivät kovimmissakaan koettelemuksissa hylkää toisiaan. Smithin intiimi omaelämäkerta New Yorkin villeiltä vuosilta on paitsi seikkailuromaani myös koskettava surulaulu rakkaalle ystävälle – vuonna 1989 AIDS:iin menehtyneelle Mapplethorpelle.

 

Mikko Meriläinen: Wigwam (2006)

 

Wigwam on kaikkien aikojen tärkeimpiä suomalaisia rockyhtyeitä. Wigwam pääsi ensimmäisenä täkäläisenä yrittäjänä kolkuttelemaan kansainvälisen menestyksen portteja – neljännesvuosisata ennen HIM:iä, Nightwishiä tai Bomfunk MC’siä. Vaikka läpimurto maailman hittilistoille jäi saavuttamatta, omaleimainen musiikki on taannut Wigwamille kestävän kulttisuosion niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Wigwam on ollut aina arvoituksellinen ryhmä. Kirja kertoo yhtyeen monivaiheisen tarinan jäsenten yhtyettä edeltävistä hankkeista aina 2000-luvun jälleenyhdistymisiin asti. Kertomukseen tiivistyy piirteitä kokonaisen rocksukupolven kokemuksista.

 

Jukka Lindfors: Tuomari Nurmio: Dumari (2010)

Tuomari Nurmion 30-vuotinen ura on ollut vankkaa nousuvoittoista alamäkeä: ensimmäinen levy myi parhaiten ja on menestynyt parhaiten myös kriitikkoäänestyksissä.  Jokaisella levyllä on omat diggarinsa, ja aina uudet sukupolvet löytävät jotain kiintoisaa tuolta tunteiden kaatopaikalta. Tuntematon on aina kiehtonut Nurmiota enemmän kuin jo nähty. Hän sekoittaa tyylilajeja suruttomasti, virtuaalinen matka kulkee Kalevalan laulumailta Afrikan ja Amerikan kautta Saharan autiomaahan ja Mesopotamiaan, mutta lopputulos kuulostaa aina itsestään selvästi suomalaiselta. Ura Tuomarina on ollut taistelua ja leikkiä, kyseenalaistamista, etsimistä ja onneksi myös löytämistä. Jokin synteesi tuntuu löytyvän kaiken takaa.Dumari on tämän prosessin moniääninen ajankuva, jossa puheenvuoron saavat niin tekijät kuin kokijat, kollegat, ystävät, kulttuuripersoonat, kriitikot ja tutkijat. Näkökulma on stadilainen, kuten Nurmio itsekin, mutta opus on samalla universaali kertomus lauluntekijän ja soittoniekan tiestä, joka jatkuu samalla väsymättömällä libidoenergialla kuin 30 vuotta sitten.

Arianna Stassinopoulos: Maria Callas (1981)

Suuren tähden traaginen elämä

 Hänestä tuli Caruson ohella viime vuosisadan suuri oopperalaulaja. Hänet tunnettiin jumalaisena Äänenä kautta maailman. Kuitenkin hänen elämänsä oli kuin kreikkalainen tragedia, sillä häneen iski kuuluisuuden kirous.  Laulajattaren loistokas ura ja monet myrskyisät vaiheet näkyivät lehtien palstoilla. Millainen oli Maria Callas naisena ja yksilönä? Oliko hän ruma ankanpoikanen, joka uskomattoman tahdonvoimansa ansiosta kehittyi kaunottareksi ja lumosi olemuksellaan ja äänellään kenet halusi? Mitä todella oli kohutun Onassis-Callas romanssin taustalla? Mistä löytyi avain taiteellisten voittojen huipulle? Mitä liittyi lopulliseen fiaskoon? Millaiset olivat suuren diivan uskomattomat ja hätkähdyttävät vaiheet oopperalavalla ja elämän näyttämöllä? Näihin kysymyksiin vastaa Arianna Stassinopoulos kirjoittamassaan Maria Callaksen elämäkerrassa  Maria Callas  (1981).

Jätä kommentti

Kategoria(t): 10 valittua, Musasto suosittelee

Raskaan rockin mammutit viivalla – Motörheadin ja Slayerin uusimmat puntarissa

Kuluva syksy on ollut raskaamman musiikin ystäville jatkuvaa uusien julkaisujen juhlaa. Dinosaurus-osaston nimistä levyn ovat julkaisseet mm. Iron Maiden, Motörhead ja Slayer. Otetaan tarkempaan tarkasteluun 22. studioalbuminsa julkaissut Motörhead ja 11. levynsä julkaissut Slayer.

bad magic

Motörhead – Bad Magic

Motörheadin Bad Magic nousi ilmestyessään listakärkeen Suomen lisäksi Saksassa ja Itävallassa. Levy sai tuntuvaa myyntiboostia Lemmy Kilmisterin terveysongelmista. Vanha totuus, ei väliä mitä kirjoitetaan kunhan kirjoitetaan, toimii ainakin Lemmyn porukan kohdalla. Ikirokkarin päivän kunto on vaihdellut keikasta toiseen ja moni on jo heittämässä Lemmyn päälle kevyet mullat. Mitä vielä, Bad Magic rokkaa kuin viimeistä päivää – tai ehkä juuri siksi!

Parilla edellisellä levyllä Motörhead on testaillut muutamia bluespohjaisia fiilistelypaloja mutta tuoreella levyllä meno on kiireistä ja kipakkaa, parin ensimmäisen siivun kohdalla meininki on suorastaan hengästyttävää. Varsinkin Thunder & lightning jyrää aivan karmealla kiireellä. Antakaa nyt Lemmylle vähän armoa, jannut! Lemmyn lauluäänestä voi aistia sairastelun aiheuttamaa puristusta mutta soittopuoli toimii kuin kone ja viisuihin on löytynyt kunnon rähinää.

Edellämainitun Thunder & lightning -siivun lisäksi vanhojen ässäviisujen rinnalle on helppo ottaa keikkasettiin levyn avaava perinnetietoinen Victory or die ja reippaan vauhdikas Shoot out all of your lights. Devil tyrkyttää totutusta tuhdimpaa ja alavireisempää skebaa. Rolling Stones -coveri Sympathy for the devil jää vaisuksi. Myös pari loppupuolen siivua jäävät väistämättä jalkoihin, varsinkin puolislovari Till the end on puuduttavan laiska tekele.

Motörhead on lähtenyt ’soitellen sotaan’. Bändi on selvästi halunnut näyttää että tiedot Lemmyn kuolemasta ovat ennenaikaisia – rokkikukon värkeistä irtoaa vielä kunnon sohaisut. Lemmyn kunto on hauraampi mutta onneksi bändikamut nostavat tasoa ja lopputulos on silkkaa rähisevää ja hyväksi todistettua Motörheadia. Fanit eivät pety vaikka mukaan on jouduttu nostamaan pari laiskempaa jyräystä. Bad Magic pitää Motörheadin kirkkaasti elävien kirjoissa. Onnistuuko sama enää jatkossa, se jää nähtäväksi. Bändikamut eivät voi loputtomiin tasoittaa Lemmyn horjuvaa kuntoa.

repentless

Slayer – Repentless

Slayerin ensimmäinen levy ilman kitaristi Jeff Hannemania (ja pitkä-aikaista rumpalia Dave Lombardoa) on enemmän tai vähemmän aitoa Slayer-räminää. Slayer elää ja potkii kipakasti. Kuten Tom Araya on todennut, onnistuu se ’puolikkaaltakin’ Slayeria. Araya totesi myös albumin kuulostavan heti ensi hetkestä lähtien Slayerilta. Totta joka sana. Repentless on selkeää jatkumoa vaikka bändin edelliselle World Painted Blood -levylle. Mukana on tuttua Slayer-jyystöä vuosien takaa. Mutta kiekko ei ole aivan ongelmaton tapaus.

Slayer personoituu nykyään kitaristi Kerry Kingin tekemisiin ja visioihin. Nykyään bändissä toisen kitaristin paikkaa täyttävä Gary Holt on uudella levyllä vielä huomaamattomassa roolissa. Tietenkin asian voi johtaa myös loppupäätelmään että Kerry King on Slayer. Tom Araya ärisee perusvarmasti, tekstit etenevät vanhoja latuja mutta onhan bändissä myös rumpali Paul Bostaph. Bostaphin rumputyöskentely tuo Slayerin soundiin groove metallin kaikuja. Ei siinä mitään, Bostaph on mies paikallaan.

Mutta, enemmän kättä voisi vääntää bändin innostuksen tasosta. Kiekko on puolikkaan levyn verran asiallista Slayer-huuhdontaa mutta hetkittäin Repentless osoittaa taipumusta rutiininomaiseen lopputulokseen. Ehkä King kaipaa sittenkin rinnalleen osaavaa säveltäjää. Hannemanin puuttuminen näkyy erityisesti kitarasooloissa. Tutut kitaristien kaksintaistelut loistavat poissaolollaan. Muutenkin soolot ovat yllättävän verettömiä. Levyn soundi on ruuvattu päällekäyväksi ja tuhdiksi. Varsinkin rumputulitus on nostettu jalustalle. Muutaman siivun kohdalla kitarasoundi tavoittelee groove metallin ja nü-metallin iskukertoimia. Mitä King yrittää ’peittää’ tuhdilla skebasoundilla? Tiettyjen biisien keskinkertaisuutta?

Mutta, albumissa on paljon hyvää. Vanhat Slayer-fanit huutavat hallelujaa ja parin edellisen albumin fanit voivat myös moshata antaumuksella. Vaikka levy ei ole yleisilmeeltään bändin nopeimpia, Slayer ei suinkaan tee paluuta Season In The Abyss -albumin laiskavauhtisempaan taivallukseen. Tosin When the stillness comes lainaa hienosti South Of Heaven/Season In The The Abyss -albumien askelmerkkejä. Cast the first stone on kuin Raining blood 2. Levyn nimibiisi Repentless on ehdottomasti kiekon säväyttävintä antia. Chasing death ja Atrocity vendor ovat punkhenkisempiä huudatuksia, joita Slayer pystyy tempaisemaan takataskustaan tuosta vaan, vaikka puoliunessa. Hannemannin enemmän tai vähemmän kynäilemä Piano wire jää kuriositeetiksi.

Repentless nousi Billboardin albumilistan sijalle neljä. Mainio saavutus. Slayerillä on edelleen luottoa ja kysyntää. Repentless on lähtökodistaan katsottuna ’ihan mukava levy’. Slayer kuulostaa itseltään. Suurin kysymysmerkki Slayerin jatkon suhteen ovat bändin henkilökemiat. Gary Holtin taidot tulisi saada täysimääräisenä Slayerin käyttöön. Holt voisi tuoda Slayerin soundiin lisää kipinää ja pientä uudistumisen poikasta. Toisaalta, Slayer pystyy tuottamaan muutaman vuoden välein persiille potkivaa, aitoa metallirähinää pelkästään Kingin (ja Arayan) voimin. Materiaalin tuoreudesta ja innostavuudesta ei voi tosin mennä takuuseen.

Entä mikä on loppupäätelmä – molempi parempi. Kumman joukoissa seisot. Bändit ovat hengissä, siinä suurin ilonaihe. Kuten rock-ikoni Lemmy Kilmister on todennut, ”If you think you are too old to rock’n’roll, then you are”.

(J.Kaunisto)

(Arviot julkaistu pääosin V2.fi-sivustolla)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Viikon levy

Musamaailman mietteitä – kuukauden artisti: Kaarle Viikate

Kaarle Viikate Turun Klubilla. Kuva: Petri Kipinä

Kaarle Viikate Turun Klubilla. Kuva: Petri Kipinä

1. Esittele itsesi ja kerro lyhyesti urastasi.

Kaarle Viikate Kouvolasta. Viikatteen laulaja, soittaja ja rallien rustaaja viimeiset 17 vuotta. Toivottavasti saman verran on vielä edessä.

2. Käytätkö säännöllisesti kotikaupunkisi kirjastopalveluja?

Asun  nykyään Lahdessa, jossa on mahtava kirjasto ja jota käytän nykyään aivan liian harvoin. Viimeisten vuosien aikana jokainen lainaamani kirja on maksanut pari euroa koska en ole muistanut palauttaa niitä ajoissa. Mutta oma moka. Myös Kouvolan kirjastoa pitää kehua, jossa nuorukaisena koin huomattavia musiikillisia heräämisiä.

3. Mikä on mieleenpainuvin konsertti jota olet ollut katsomassa?

Topi Sorsakosken ja Agentsin Renegades– kiertue viime vuosikymmenellä. Myös joitan vaikuttavia Motörheadin keikkoja on tullut todistettua.

 4. Mitä mieltä olet kotikaupunkisi musiikkitarjonnasta ja -elämästä?

Lahteen perustettiin juuri elävän musiikin yhdistys, joka on aina hieno asia. Myös Kouvolassa on vireää keikkatoimintaa, paljon bändejä ja aivan kelvollisesti keikkapaikkoja. Tämä on aina mahtavaa, sillä soittaminen pitää ihmiset poissa väkivallasta sekä kohtuuttomasta päihteiden käytöstä.

5. Suosittele kolmea levyä/artistia kirjaston kokoelmista. 

Tämä perustuu Kouvolan kirjaston musiikkiosaston 80-luvun lopun tarjontaan.

1. Motörhead: No sleep `till Hammersmith -LP (tästä CD)

2. Agatha Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa -kasettikirja 

3. Metallica: Master of puppets -LP (tästä CD)

Toim. Petri Kipinä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musamaailman mietteitä - kuukauden artisti, Musasto suosittelee