Avainsana-arkisto: Moody Blues

Moody Blues – Early days

Radio-, televisio- ja verkkojournalisti David Mawby luennoi Turun pääkirjaston musiikkiosastolla 22.3. klo  18 Moody Blues –yhtyeen varhaistuotannosta ja palauttaa ihmisten mieleen kuinka lahjakkaita muusikoita yhtyeessä soittaakaan. Tapahtumassa kuunnellaan myös näytteitä bändin tuotannosta.

Luento on englanniksi, mutta kysymyksiä voi esittää ja keskustella suomeksi.

The Moody Blues were Britain’s masters of both dreamy lyrics and  mellotronic vibes in the days of early psychedelia. They took their fans on musical astral journeys with a series of concept albums in the late sixties and early seventies.

Although initially coming to fame with a soul classic Go Now, the Moodies reformed in 1967 and subsequently teamed up with the London Festival Orchestra to conceive their first masterpiece Days of Future Passed. Following this they went to even greater musical heights with art and progressive rock. Lyrically the Moodies reflected the  weekend hippie näivity of the times.

David Mawby looks back at the early days of the Moody Blues and reminds listeners of a band that included these greatly under-rated talents of  Justin Haywood, Mike Pinder, Ray Thomas, John Lodge, Graeme Edge and others.

Welcome to a search for the Moodies’ lost chord on March, 22nd.2018 at the music department of Turku City Library.

Jätä kommentti

Kategoria(t): luennot, Musasto suosittelee, Tapahtumat

Viikon levy: The Moody Blues – To Our Children’s Children’s Children

Moody Blues To our children's children's childrenNyt kun ”tosi-TV” alkaa levitellä lumoavia lonkeroitaan jo Marsiin asti, voimme hymähdellä ajalle, jolloin kuumatka tarjosi vähintään yhtä jännittävää viihdettä. To Our Children’s Children’s Children –levyä alettiin äänittää ennen Apollo 11:n lähtöä, mutta se julkaistiin reissun jälkeen. Levy kuitenkin tutkiskelee laajemmin uusille tiluksille matkailua. Moody Bluesin kerrostetun ja kaiutetun mellotronin kyllästämä soundimaailma tarjoaa oivan maaperän tällaiselle teemalle. Sisäkansikuvassa yhtye istuskelee luolassa nuotion äärellä. Ajatuksena taisi olla, että joku löytäisi levyn myöhemmin luolasta ja kuulisi millaisissa fiiliksissä Maassa eleltiin äänitteen teon aikana. Tämän avaruusmatkailun voi ottaa sekä kirjaimellisesti että syvällisempänä pähkäilynä.

Levy alkaa vauhdikkaasti rumpali Graeme Edgen tekstiin sävelletyllä Higher and Higherilla. Moody Blues tilasi NASA:lta oikean lähtöpamauksen levyn alkuun, mutta kuultuaan äänitteen yhtye päätti itse kyhätä autenttisemman laukauksen studiossa! Itselleni levyn ”tappoputki” käynnistyy vinyylin A-puolen viimeisestä kappaleesta Out And In, jossa mellotronvelho Mike Pinder ihastelee avaruutta. Taustalla oli lapsuudenmuisto, jossa hän makaili yöllä tähtitaivasta katselemassa:

Gazing past the planets. Looking for total view

I’ve been laying here for hours. You’ve gotta make the journey out and in.

Gypsy – kuvaelma avaruudessa ”urpona vaeltavasta” matkaajasta – rokkaa eteerisesti. Kitaristi Justin Haywardin teksti kuulostaa tuttuun tapaan tajunnanvirralta. Tiettyjä kohtia olisi ehkä kannattanut harkita pari kertaa (”Speeding through a shadow of a million years. Darkness is the only sound to reach his ears”), mutta musiikki kyllä paikkaa komeasti tekstilliset heikkoudet.

Basisti John Lodgen Eyes of a child ja Candle of life ovat ensiluokkaista syvällistä tunnelmapoppia. Jälkimmäisessä on flyygeliä käytetty ekologisesti ja hyvällä maulla. Huilisti Ray Thomas pyrki yleensä tekemään yhden kevennyskappaleen levyä kohti. Tällä kertaa tämän tehtävän sai ratkiriemukas Floating. Thomasin Eternity Road sen sijaan kuvailee mukavan tajuntaa laajentavasti matkaamista ”ikuisuuden tiellä”. Niin kutsuttu doorinen asteikko tuo ajattomuuden tuntua.

Sitaria kuullaan (tietysti) kappaleessa Sun is still shining, jonka säkeistö pörrää mantramaisesti yhden soinnun varassa. Kappale on viehättävä, vaikka se sisältääkin Moody Bluesin ehkä luokattomimman riimiparin (“Sun is still shining, look at the view. Moon is still dining with me and you.”). Siitä, mistä päätösraita Watching and waiting kertoo, voi jokainen tehdä oman tulkintansa. Ehkä kertoja on maaäiti; ehkä planeetalle aiemmin saapunut olento, joka odottaa seuraavaa rotua saapuvaksi. Ehkä vain yksinkertaisesti kaivataan leikkikaveria (”Watching and waiting for a friend to play with.”). Teksti yhdessä mellotron/pilliurkumaton kanssa luo fantastisia mielikuvia.

Moody Bluesia on aina syytetty nössöilystä, mutta minusta äijäilytarpeen puute voi myös olla merkki terveestä itsetunnosta. Yhtyeen tekstejä on syytetty naiiviudesta. Vaikka en itse kuuntele Moody Bluesia heidän tekstiensä vuoksi, arvostan sitä, että cooliuden hakemisen ja neuroottisen korniuden pelon sijaan he antoivat henkisen hakemisensa rehellisesti kuulua levyillä. Se vasta on ronskia se.

The Ultimate Reviewer

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Raision musiikkiosaston kesän klassikkoyhtye: Moody Blues

Moody Blues

Tammikuussa 1965 brittilistan kärjessä komeili birminghamiläisen R&B-yhtye Moody Bluesin single Go Now. Sitä seuranneet singlet kuitenkin menestyivät toinen toistaan huonommin. Niin ikään samana vuonna ilmestynyt yhtyeen esikoisalbumi Magnificent Moodies jäi vaille ansaitsemaansa menestystä. Näytti siltä, että Moody Blues oli jäämässä yhden hitin bändiksi.

Vuonna 1966 yhtyeen kokoonpanossa tapahtui muutoksia, ja muun muassa laulaja/kitaristi Denny Laine erosi yhtyeestä. Sittemmin 1970-luvun alussa hän liittyi Paul McCartneyn Wings-yhtyeeseen. Moody Bluesiin jääneet Mike Pinder, Ray Thomas ja Graeme Edge täydensivät yhtyeen kokoonpanoa John Lodgella ja Justin Haywardilla, joista erityisesti jälkimmäisen vaikutuksesta yhtyeen tyyli muuttui progressiivisen rockin suuntaan.

Uusiutuneen Moody Bluesin ensimmäinen työnäyte oli vuonna 1967 ilmestynyt Days Of Future Passed –LP, joka toteutettiin Peter Knightin johtaman The London Festival Orchestran kanssa. Levyn ehdoton helmi oli singleksikin valittu Justin Haywardin ikivihreäksi rockklassikoksi muodostunut Nights In White Satin.

Days Of Future Passed –albumi oli tyylillinen lähtökohta yhtyeen tulevalle kultakauden tuotannolle. Albumit olivat teemallisia kokonaisuuksia edeltäjänsä tavoin, joissa tosin sinfoniaorkesterin korvasi mellotron, jonka soinnista muodostui Moody Bluesin tavaramerkki. Yhtyeen huippukauden muut levyt olivat: In Search Of The Lost Chord (1968), On The Thereshold Of A Dream (1969), To Our Children´s Children´s Children (1969), A Question of  Balance (1970) Every Good Boy Deserves Favour (1971) ja Seventh Sojourn (1972). Paitsi, että nämä albumit olivat taiteellisia voittoja, ne olivat myös kaupallisia menestyksiä. Oma lukunsa olivat myös yhtyeen upeat levynkannet, joista vastasi In Search Of Lost Chord –albumista alkaen Philip Travers.

Seventh Sojourn –levyn jälkeen yhtye teki laajan maailmankiertueen hajoten sen jälkeen useaksi vuodeksi. Vuonna 1978 yhtye kokosi uudelleen rivinsä, mistä lähtien Moody Bluesin tarina on jatkunut tähän päivään saakka.

Altti Koivisto   

Days Of Future Passed

In Search Of The Lost Chord

On The Treshold Of a Dream

On The Treshold Of a Dream

To Our Children's Children's Children

To Our Children’s Children’s Children

A Question Of Balance

A Question Of Balance

Every Good Boy Deserves Favour

Every Good Boy Deserves Favour

Seventh Sojourn

Seventh Sojourn

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee