Avainsana-arkisto: Lauri Tähkä

Viikon levynä tuorein Late

Lauri Tähkä – Vien sut täältä kotiin

 

Lauri Tähkä toivoo ihmisten kuuntelevan häntä. Kolmannella sooloalbumillaan Tähkä tuntee olleensa tärkeiden asioiden äärellä. Elämän ikiliikuttajaa, rakkautta, pyöritellään levyllä monesta kulmasta. Kuten totuttua, Lauri repii viisuihinsa palan sydäntään. Tähkällä on taito ladata sanat ja sävelet äärimmilleen tunnetta, onnistuen kuitenkin ohittamaan pateettisuuden pahimmat ansakuopat. Vien Sut Täältä Kotiin lahjoittaa maailmalle pari Tähkän rajuinta ulostuloa. Anna arpisten haavojen olla on vahva taistelulaulu anteeksiannon ja unohtamisen välttämättömyydestä. Sinä olet minun asettuu jopa Luojaansa vastaan ihmettelemällä kaikkitietävän oikeutta viedä rakas ihminen pois tästä maailmasta.lauri_tahka_vien_sut_taalta_kotiin

Omaelämänkerrallisia lauluja on paikoin jopa vaikea kuunnella. Tähkä antaa itsestään paljon, mies on tosissaan. Ei kukaan tuu sulta tuntumaan, Sut kaikkialla nään ja Sua mä jaksan ovat tuimaa itsetutkiskelua. Pojat on poikia ja Minun Suomeni liikkuvat yleismaailmallisella tasolla. Minun Suomeni on vähällä pudota itsetarkoituksellisen meillyttämisen lokeroon, melkein mutta ei aivan. Koruton Tuulisina päivinä on kuin suoraan Tähkän päiväkirjasta.

Levyn soundi on selkeän pophenkinen, sopivilla iskelmäviitauksilla. Verrattuna edelliseen Hurmaan-levyyn, sovitukset ovat huomattavasi yksinkertaisempia ja suurta orkesteria ei ole kelpuutettu mukaan. Hyvä niin sillä Tähkän tunteellisuus tulee paremmin iholle riisutummassa olomuodossa. Kolmannen levyn kohdalla Tähkä tuntuu löytäneen tasapainoa – näyttämisen tarve on laimentunut. Vaikka varsinainen hikisempi rock on vähemmistö-osakkaana, levyn voisi väittää heijastavan Tähkän ominta peilikuvaa. Latesta ei liene enää ylettömäksi rock-kukoksi. Sydän kallistuu tunteellisemman ilmaisutavan renkipojaksi. Ja onhan tuo Morsian aivan käsittämättömän tarttuva ja ajaton tekele, joka antaa listasuosion myötä Tähkälle tilaa repia sydäntään auki myös tulevaisuudessa.

 

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon Levy: Elonkerjuu – Ilon Pirstaleet

Kuinka moni uskoi, siis vakaasti luotti, Elonkerjuun jatkavan ilman Lauri Tähkää. Tai miksi olisi edes jatkanut – Late oli kuitenkin bändin liikkeellepaneva voima ja kirkkaana leiskuva lavatähti. Väärin. Elonkerjuu ilman Tähkää tuntuu (ja kuulostaa) täysin luontevalta ja varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Elonkerjuun ”paluualbumi” osoittaa bändin suoriutuvan kunnialla lähes mahdottomasta tehtävästä – karismaattisen keulakuvan ja biisintekijän menettämisestä huolimatta orkesteri on onnistunut säilyttämään sydämensä ja omalaatuisen luonteensa. Laten poistuminen on asettanut kitaristi Simo Rallin kovan paikan eteen, sillä Ralli on ottanut pääasiallisen vastuun varsinkin tekstien kirjoittamisesta. Sävellyksiin ovat oman leimansa jättäneet Lenni Paarma ja tuore vokalisti Juha Lagström on myös tuonut mukanaan muutaman toimivan viisun. Edelliseen Elonkerjuu-albumiin verrattuna iskelmällisyys on osin lähtenyt Tähkän mukana, Ilon Pirstaleet on selkeästi suorempaa rokkia. Sydämellisyys istuu bändiin kuitenkin mainiosti, sillä Juhan pehmeä ääni soi mainiosti ”tissinhiplailusiivuissa”.

Tarkemmin sanottuna, uuden vokalistin ääni toimii kaikissa tilanteissa. Juhan äänessä on Tähkämäistä uhoa ja itsevarmuutta, joka helpottaa vanhan fanin hyväksymisprosessia. Albumin ilmanpuntariksi muodostuvat lyriikat, joissa on hienoista raakilemaisuutta ja horjumista mutta mikä tärkeintä, tekstit kuulostavat Elonkerjuulta. Viulun asema on myös hankala, sillä rajummin rutistavissa perusrock-paloista on vaikea löytää tilaa Johannan kielisoittimelle.

Levyn parhaat hetket löytyvät heti kolmen ensimmäisen siivun kohdalta. Viistäköön siipeni maata sekä Surun ja ilon kaupunki ovat tunnelmallista Elonkerjuu-jatkumoa ja yksinkertaisesti mainioita siivuja. Myös Viiltävä ikävä kuulostaa ”vanhalta hyvältä” Elonkerjuulta, tosin lyriikat hapuilevat mutta kertosäe on sitten täyttä timanttia. Lenni Paarman herkkä Se kenen vuoksi kuulostaa myös tutulta, Elonkerjuu-kierrätykseltä, mutta Juhan äänestä irtoaa siivuun viekottelevaan vetovoimaa. Allekirjoittanut nostaa albumin parhaiden kappaleiden joukkoon myös Rajaton sydän -tunnelmoinnin, joka imee lisävirtaa iskelmällisistä sävyistä sekä käsittämättömän vetovoimaisen Sä tarttet -hehkutuksen. Myös Pirä ittes miehenä osuu suoraan sydämeen mutta kappaleesta puuttuu se lopullinen nostatus.

Juhan viisuista Tyttöni asettuu tyylikkäästi Elonkerjuu-rivistöön, suoremmat rock-revittelyt Latosaari ja Rakas sekopää lunastavat myös vaivatta paikkansa. Juha on bändille selkeä vahvistus, ei vain osaava laulaja. Oikeastaan Rallin sorvaama pikapala Ruoskaa on kiekon ainoa täytebiisin haukkumanimeä pakoon juokseva teos.

Elonkerjuun paluu on parempi kuin osasi odottaa. Samaa mieltä on myös ostava kansa. Albumi nousi Suomen Virallisen albumilistan kultapaikalle ja kultalevyt on jaettu bändille myös myyntilukuihin perustuvan arvotuksen perusteella. Ennenkaikkea levyltä huokuu jatkuvuus ja uudelleen tulemisen palo. Musiikki on jälleen hauskaa ja intohimoista. Näillä eväillä Elonkerjuulla on täydet mahdollisuudet jatkaa platinaputkea – tällä hetkellä Elonkerjuun keulakuvan vaihdos on osoittautumassa vain vahvuudeksi.

J.Kaunisto

(Pääosa tekstistä lainattu allekirjoittaneen Mesta.net -sivustolla julkaistusta levyarviosta)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy