10cc tuntuu kuuluvan joidenkin ”metallityöläisten” retoriikkaan viitekehyksenä, jota käytetään, kun on aika korostaa oman materiaalin rankkuutta. Tältä pohjalta voisi julistaa esim. ”Ei me mitään 10cc:tä soiteta” (Suom. ”Me ollaan 10rr:ää – kybällä rajusti ja raskaasti). Who cares?? Varhainen 10cc-musiikki on yhtä seikkailua. Tekstit taas pursuavat sitä nykyään niin usein ja hartaasti peräänkuulutettua ”m*naa”.
Alkuperäinen 10cc koostui kahdesta parivaljakosta. Kevin Godley ja Lol Creme olivat se hullu puolisko, joka 80-luvulla siirtyi mm. mullistamaan musiikkivideo-genreä. Eric Stewart ja Graham Gouldman olivat kaupallisempi puolisko. Sheet Music tarjoaakin hullua poppia kaupallisin silauksin. Molemmat mainitut ”pariskunnat” ovat sittemmin eronneet, mutta Godley ja Gouldman ovat satunnaisesti tehneet yhteistyötä. (Missä viipyy Cremen ja Stewartin yhteistyö?)
Sheet Musicin tunnetuin kappale lienee hillitysti rokkaava avausraita, The Wall Street Shuffle. Teksti viljelee talousmaailman sanastoa mallikkaasti, ja musiikillisia koukkuja on hankala vastustaa. Ahneus kiteytetään hyvin sanoihin ”Bet you’d sell your mother. You can buy another.”
Miltei tuhat sointua sisältävä The Worst Band in the World alkaa vihjailemalla riimiä, jota ei tule: “It’s one thing to know it but another to admit. We’re the worst band in the world but we don’t give a….”
Hotel – kertomus hotellin perustamisesta eksoottiselle saarelle – lienee ollut poliittisesti melko epäkorrekti vuonna 1974. (”Well there’s a big black mama in a tree. She’s gonna cook us, she’s gonna call up the rest of the tribe.”) Vuonna 1974 ei vielä tiedetty, että rock-muusikko ei lopeta koskaan. Millaista on eläköityneen rokkarin elämä? Tähän pureutuu Old Wild Men, johon tuo kieroutta Godleyn ja Stewartin suloiset, täysin vakavalla naamalla vedetyt lauluosuudet sekä pahuksen kauniit kitaraharmoniat. Alla liveversio, jossa Creme soittaa Godleyn kanssa kehittämäänsä, kitaraan liitettävää Gizmo-vekotinta:
Clockwork Creep on varmasti maailman lyhyimpiä minioopperoita. Kahdessa minuutissa ja 42 sekunnissa kuvataan lystikkäästi pommiuhkatilanne lentokoneessa niin pommin kuin Boeing 747:nkin näkökulmasta.
Rautaisilla harmoniakitaroilla maustetussa Silly Lovessa (joka muuten rokkaa fiinisti) kehotetaan kuulijaa keksimään omat riimittelyt rakkaalleen, koska laulajan riimit ovat…”silly”.
Somewhere In Hollywood hurmaa sivistyneellä popilla. Creme onnistui löytämään taas kerran ennenkuulumattomia sointuvaihdoksia. Mukaan on saatu runtattua myös vapaasti muokattu lainaus Ensimmäisestä Mooseksen Kirjasta (”Let there be lights, action, sound”). 10cc-nimellä yhä kiertävä Gouldman esittää tällä hetkellä Sheet Musicia kokonaisuudessaan. Godley vierailee Somewhere In Hollywoodin solistina videon välityksellä!
”Mystinen” Baron Samedi suorastaan rehvastelee idioottimaisuuksilla. (”See the sacrifice of the virgin women. See the deadly snake and the headless chicken.”) Great stuff!
The Sacro-iliacissa (suom. “risti-suoliluunivel”) Gouldman esittelee samannimisen tanssin, jossa ei tehdä mitään ”missä tahansa tempossa ja rytmissä”. Kappale sisältää myös yhden lempiriimeistäni: ”Don’t wanna annoy ya with my paranoia.”
Päätöskappale, Oh Effendi, on simppelillä rockillaan musiikillisesti levyn yksinkertaisin veto. Teksti on kuitenkin niin purevaa satiiria öljylle person länsimaalaisen veijarin ja modernisoitumista ajavan, henkevämmät arvot unohtaneen šeikin välisistä bisneksistä, että se on oma lempparini levyllä:
”Hey, Prince of the moonbeams, Son of the Sun,
Light of a thousand stars
Your guerrillas are urban, and there’s bourbon on your turban
And the sun shines out of your ass”
Sheet Musicin huolella sävelletyt kappaleet ja terävät tekstit eivät ole vanhentuneet tippaakaan. Omavarainen tuotanto (Stewart äänitti ja miksasi levyn 10cc:n omassa studiossa) toimii edelleen. Yhdessä puuhaamisen ilon kuulee. Minä ainakin tykkään.
Ai niin joo, Sheet Music löytyy täältä.
– The Ultimate Reviewer –
Musasto 