Vuonna 1971 norjalainen kosketinsoittaja Stein Groven muutti Lontooseen aikomuksenaan perustaa maailman kovin rock’n’roll-bändi. Syntyikin Englannin vastine New York Dollsille, Hollywood Brats. Maailma oli kuitenkin kaikkea muuta kuin valmis räyhäkkää rokkia kimaltavissa vaatteissa soittaville pitkätukille ja bändi hajosikin yleiseen turhautumiseen. Valmiiksi äänitetty albumikin julkaistiin vasta yhtyeen hajoamisen jälkeen 1975 ja ainoastaan Norjassa. Britanniassa Hollywood Brats näki päivänvalon vasta 1980.
Casino Steel –nimellä jo tässä vaiheessa tunnettu Stein ei lannistunut, vaan liittyi punkrockin oppikouluun, London SS –yhtyeeseen. Bändin lyhyen historian aikana kokoonpano eli päivittäin ja liki kaikki brittiläisen punkin myöhemmät huippunimet ehtivät vähintään yksiin treeneihin, heidän joukossaan mm. Mick Jones (The Clash), Tony James (Generation X), Brian James (The Damned) ja ennenkaikkea nuori kitaristi Matt Dangerfield.
Kun Casino Steel tajusi ettei London SS tule koskaan pääsemään treenikämppää pidemmälle, hän houkutteli Dangerfieldin mukaansa uuteen projektiin. Kun mukaan saatiin toinen kitaristi Honest John Plain, basisti Duncan ”Kid” Reid ja rumpali Jack Black, uusi bändi oli valmis. Se sai nimekseen koruttomasti The Boys.
Jo muutaman kuukauden keikkailun jälkeen bändi kiinnitettiin NEMS –levy-yhtiölle tammikuussa 1977. Koska Sex Pistols oli hieman aiemmin saanut potkut EMI:ltä, oli The Boys hetken aikaa ainoa punkbändi jolla oli levytyssopimus. Alkuvuodesta julkaistu debyyttisingle I Don’t Care sai lupaavan vastaanoton ja bändi ryhtyi äänittämään ensimmäistä albumiaan. Vaikka levy oli valmis jo toukokuussa, sen julkaisu venyi kuitenkin syksyyn. Toinen single, First Time, ilmestyi elokuussa ja albumi The Boys vihdoin kauppojen hyllylle syyskuun alussa.
Albumi sai innostuneen vastaanoton mediassa ja aikakauden muille yhtyeille vieraamman moniäänisen stemmalaulun ansiosta bändiä alettiin kutsua nimellä ”punkin Beatles”, osaksi myös albumilta löytyvän energisen I Call Your Name –lainan ansiosta. Myös Casino Steelin koskettimet olivat piristävä poikkeus punkskenessä. Eikä mahtavista iskusävelistäkään ollut puutetta! I Don’t Care ja Tumble With Me olivat jo Hollywood Bratsin peruja (ja Steelin ja Brats-solisti Andrew Mathesonin yhteistekeleitä), mutta uusiakin hittejä mahtui joukkoon koko nippu. Soda Pressing, First Time, Box Number ja Cop Cars ovat tunnustettuja punkklassikkoja jos mitkä.
Elokuussa tapahtunut Elvis Presleyn kuolema kuitenkin nousi The Boysin megasuosion esteeksi. NEMS:in jakelija RCA pisti kaiken energiansa kuninkaan levyjen jakeluun ja kaikki muut jäivät lapsipuolen asemaan. Lupaavasti alkanut The Boys –albumin myyntikin hyytyi pahanlaisesti.
The Boys levytti NEMS:ille vielä toisenkin, mahdollisesti vieläkin paremman albumin Alternative Chartbusters ja sen jälkeen Safari-yhtiölle kaksi levyä, To Hell with The Boys ja Boys Only, ennen kuin turhautui, luovutti ja hajosi vuonna 1981.
Kesällä 1999 Japanista löytyi tarpeeksi jenejä ja 4/5 alkuperäisestä The Boys –kokoonpanosta kipusi jälleen lauteille Tokiossa. Hitaahkosti muutaman keikan vuositahdilla käynnistyneen paluun jälkeen bändi on 2000-luvulla aktivoitunut jälleen oikeaksi kiertäväksi yhtyeeksi. Kruununa kaikelle The Boys julkaisi 2014 ensimmäisen uuden albuminsa kolmeenkymmeneenkolmeen vuoteen. Punk Rock Menopause esittelee edelleen hämmentävässä iskussa olevan veteraanikombon, jolta ei hyviä biisejä eikä meininkiä puutu.
Eikä siinä vielä kaikki: maaliskuussa 2015 The Boys saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen!
Ke 18.3.2015 Turku, Klubi
To 19.3.2015 Helsinki, Tavastia
Pe 20.3.2015 Tampere, Klubi
The Boys -albumi on vuosien saatossa julkaistu uudelleen monesti ja monenlaisin bonusraidoin varustettuna, mutta tässä näppärä twofer jossa sekä debyyttialbumi, että sitä seurannut Alternative Chartbusters:
The Boys / Alternative Chartbusters
Jyrki Mäkelä
Ja bonuksena The Boys yhä mainiossa vedossa vuonna 2015!
Musasto 