Avainsana-arkisto: historia

Keskiaikayhtye Räikkä näkyy ja kuuluu Turun keskiaikaisilla markkinoilla

Keskiaikaiset markkinat ovat jälleen vallanneet Vanhan Suurtorin 27.–30.6.2019 ja jossain menohumun seassa kuuluu muusikkia. Hyvällä tuurilla satut kohdalle juuri kun Räikkä esiintyy ilakoiden. Tavoitimme Anna-Maija Ihanderin vastaamaan sähköpostitse kysymyksiin Räikästä, keskiaikaisesta musiikista ja nokkahuiluista.

Mikä poppoo on Räikkä?

Räikkä on viiden kaveruksen keskiaikayhtye. Olemme esiintyneet tällä
porukalla yli kymmenen vuotta, ja ajan myötä meille on kertynyt
kunnioitettava määrä omituisia soittimia ja ohjelmistomme on siirtynyt
vahvasti komedian puolelle. Porukasta löytyy korusuunnittelija /
muinaisteknikko, kääntäjä / muusikko, keskiajantutkija, fysioterapeutti
ja suunnittelija. Osa meistä on sukua toisilleen – arvaa ketkä!

Räikkä_mika hanski

Kuva: Mika Hanski

Mikä innosti teidät keskiaikaisen musiikin riemuihin?

Kaikki meistä ovat jossakin vaiheessa olleet näyttelijöinä Turun
keskiaikaisilla markkinoilla. Kun kiinnostus näyttelemiseen hiipui mutta
halu olla tapahtumassa mukana jollakin tapaa säilyi, musiikki-ihmisinä
meidän oli luontevaa siirtyä keskiaikaisen musiikin pariin. Esikuvamme
oli jo aivan markkinoiden alkuaikoina mukana ollut turkulaisyhtye
Comissatores Aboenses.

RÄIKKÄ KESKIAIKAISILLA MARKKINOILLA:

TO & PE klo 16.00 Sahtitupa ja klo 17.15 Pappien talo

LA & SU klo 14.15 Pappien talo, klo 15.30 Jokiranta ja klo 16.30 Sahtitupa

Perjantaina kello 21 on lisäksi Teinin sisäpihalla Comissatores Aboensesin isännöimä keskiaikaisen musiikin ilta.

RÄIKKÄ TURUN LINNAN TURNAJAISILLASSA perjantaina 12.7.

 

Onko Räikällä levyjulkaisua, jota voisi kotosalla fiilistellä?

Kaksi levyä: Markkinoilla (2010) ja Matkalla (2014), joka löytyvät muuten Vaskin kokoelmista. Lisäksi vuonna 2016 julkaisimme musiikkivideon kappaleelle Tavernassa, jonka voit katsoa tästä:

Mitkä ovat muistettavimmat keikkanne?

Tunsimme olevamme suosiomme huipulla Turun markkinoiden yhteydessä
järjestettävässä kansanmusiikkitapahtumassa TeiniFolkissa. Yleisössä oli
paljon keskiajan elävöittäjiä, jotka ovat musiikkimme suurkuluttajia. He
ja koko muu yleisö mylvivät ”Räikkä, Räikkä” jotta soittaisimme
ylimääräisen kappaleen. Siinä tuli maailmanstara olo!

Toisella tavalla ikimuistoinen keikka oli Hämeenlinnan
keskiaikatapahtumassa, kun juuri keikkamme aikaan alkoi sataa
kaatamalla. Pakenimme läheiseen telttaan ja kutsuimme yleisön mukaan.
Teltta oli niin pieni, että yleisö oli käytännössä meissä kiinni.
Tunnelma oli katossa, mikä ei toki vaatinut paljon, koska kattokin oli
todella matala!

Mieleen ovat myös jääneet kauhunhetket Turun Linnassa, jossa viihdytimme
joukkoa venäläisiä turisteja. Meitä pyydettiin soittamaan Letkajenkkaa,
ja vaikka se ei nyt ihan keskiaikainen sävelmä olekaan, toteutimme
toiveen. Samalla saimme kauhulla seurata, kun venäläisnaiset tanssivat
huimissa koroissaan letkistä linnan mukulakivillä. Ihme kyllä, kenenkään
nilkka ei taittunut…

Ikimuistoisista treeneistä voisi mainita sen kerran, kun harjoittelimme
eräässä syrjäisessä puistossa. Paikalle ilmestyi joku heppu, joka kysyi,
että ovatko täällä ne keskiaikaiset markkinat.

Musiikkisuosituksia keskiajasta kiinnostuneille

Keskiaikaista musiikkia löytyy moneen lähtöön. Klassisen musiikin
estetiikan kautta sitä lähestyy esimerkiksi suomalaisyhtye Oliphant.
Hyviä, melko klassisentyylisiä yhtyeitä ovat myös Ensemble Unicorn ja
Joculatores Upsalienses, jotka tosin lähestyvät keskiaikamusiikkia myös
kansanmusiikin suunnasta. Kansanmusiikkimaisinta tyyliä edustavat
esimerkiksi turkulainen Comissatores Aboenses, Oni Wytars ja Strada.

Räikän musiikki edustaa keskiaikamusiikissa kansanomaisempaa suuntausta,
se on lähempänä kansanmusiikkia kuin klassista/kirkollista musiikkia.
Ohjelmistomme koostuu keskiaikaisista melodioista, joihin teemme omat,
keskiajalle sijoittuvat sanoitukset. Melodiat voivat olla minkä tyylisiä
tahansa – kirkko- tai koululauluja Turun katedraalikoulun Piae Cantiones
-kokoelmasta (esim. Räikän kappale Kevätlaulu), pätkiä kirkollisista
messuista (esim. Paistin joutsenlaulu), pyhiinvaelluslauluja (esim.
Matkalaulu), keskiajan kuuluisien truveerien sävelmiä (esim. Tavernassa)
tai tanssikappaleita (esim. Kateelliset naapurukset).

Kaivelemme aiheita historian kätköistä, muokkaamme niistä sanoituksia ja
yhdistämme melodioihin. Monesti tekemämme sanoitus ei liity mitenkään
melodian alkuperäiseen sanoitukseen. Esimerkiksi truveeri Neithart von
Reuenthalin (n. 1118-1245) herkän keväisestä rakkauslaulusta Meie, dîn
Liechter schîn syntyi Räikän käsittelyssä juomalaulu Tavernassa.

Joskus keskiaikaisista teksteistä löytyy paljon villimpiä ideoita kuin
mitä itse koskaan pystyisimme keksimään. Esimerkiksi laulumme
Täydellinen pyllynpyyhin perustuu François Rabelaisin tarinaan
jättiläinen Pantagruelista, joka päättää selvittää millä välineellä
pylly olisi parasta pyyhkiä. Samoin munanmyyntilaulumme perustuu suoraan
keskiaikaisiin lähteisiin.

Olette ilmoittaneet ottavanne vastaan nokkahuiluja. Mitä niillä teette ja keräättekö niitä vielä?

Keräämme jatkuvasti lahjoituksena tarpeettomaksi jääneitä nokkahuiluja,
joko puisia tai valkoisia muovisia. He pääsevät osaksi Räikän esityksiä
stunttihuiluina. Heitä saatetaan esimerkiksi heitellä ympäriinsä, mitä
emme varsinaisesti soittamista varten hankkimillamme nokkahuiluilla
raaski tehdä. Ja koska yhtyeessämme kaikilla soittimilla on omat nimet,
tällaiset vähemmän laadukkaat nokkikset tunnetaan bändin keskuudessa
hellittelynimellä ”paskis”.

Räikkä_ikaros

Kuva: Ikaros Ainasoja

 

 

Jos joku haluaa lahjoittaa oman nokkahuilunsa, niin voi
laittaa viestiä Facebookissa tai osoitteeseen info@raikka.net.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Festivaalit, Uncategorized

Pori Jazzin vuosikymmeniltä – valokuvia Turun musiikkiosastolla 2.6.-30.7.

Pori Jazz 1975010juliste2(1)

Näyttelyssä on esillä Naantalin Seudun Valokuvaajat NaSeVa ry:n, eli Kari Kyttälän, Jorma Kyttälän, Raija Kyttälän ottamia valokuvia.

Porin jazz-festivaalit järjestetään tänä vuonna 50. kerran. Näyttelyn tarkoitus on juhlistaa merkkivuotta ja samalla kertoa, miten festivaali on muuttunut kuluneiden vuosikymmenien aikana. Ammattilaiset ovat julkaisseet asiasta ansiokkaan kirjan, tämä näyttely kertoo samaa tarinaa tavallisen festivaalikävijän näkökulmasta.

 

PJ15_juhlakirja_kansi_276x322

 Pori jazz 50 vuotta – kuvitettu klassikko 2014

Kuvaajista Kari aloitti festivaaliuransa vuonna 1967, Jorma 1968, Raija liittyi seuraan kaksi vuotta myöhemmin. Sen jälkeen festivaaleilla käytiin eri kokoonpanoissa lähes joka vuosi vuoteen 2010 asti. Sen jälkeen on muutama vuosi päässyt jäämään väliin.

Aivan ensimmäisiltä festivaalimatkoilta näyttelyssä ei ole kuvia siitä yksikertaisesta syystä, että köyhillä opiskelijoilla ei 1960-luvun lopulla ollut kameraa. Kuvaajat ovat vanhentuneet festivaalin mukana ja vähitellen nuorisomatkat muuttuivat lapsiperheiden kesäretkiksi ja siitä edelleen eri vaiheiden kautta varttuneiden aikuisten festivaalimatkoiksi. Musiikki on kuitenkin aina ollut pääasia, vaikka kuunteluolosuhteet ovat vuosien varrella vaihdelleet. Pienten lasten kanssa ei ymmärrettävästi istuta yökonserteissa tai -jameissa.

Kuvaaja Kari Kyttälä

Kuvaaja Kari Kyttälä

Näyttelyyn on poimittu joitakin esiintyjiä vuosien varrelta, mutta enemmän kuin heistä näyttely kertoo festivaalin muuttumisesta vuosikymmenien kuluessa. Vuoden 1971 kakkosnelosesta kasatun esiintymislavan jälkeen on monien vaiheiden kautta päädytty uuden areenan mahtavaan estradiin.

Myös festivaalivieraiden palvelut ovat kokeneet monta mullistusta. Alkuvuosina evääksi riitti Kirjuriin salakuljetettu viinipullo ja laudoista kyhätystä kioskista ostettu jatsimakkara. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen piknikit olivat toista maata niin laadultaan kuin monipuolisuudeltaankin, ja vuosien varrella myös järjestetty palvelutarjonta laajeni ja monipuolistui. Valitettavasti vanhan Kirjurin legendaariset vessajonot jäivät kuvaamatta.

Sää vaikuttaa paljon ulkona järjestettyihin konsertteihin. Vuosien varrella on koettu kaikki koleasta kaatosateesta paahtavaan helteeseen, vain lumisade puuttuu. Sää on kuitenkin vain varustekysymys ja jos musiikki on riittävän hyvää, huonokaan sää ei isommin häiritse.

 

Kari Kyttälä, Jorma Kyttälä ja Raija Kyttälä

Jätä kommentti

Kategoria(t): Näyttelyt Turku

Turkulainen Vesa Hannuksela mukana Bluesin Sielunmaisemaa -suurnäyttelyssä Helsingissä

Jo viidettä kertaa järjestetty juurimusiikin festivaali Stompin’ on jälleen viihdyttänyt kansaa Helsingin keskustassa. Tapahtuman pääkonsertti järjestettiin 11.4. Kulttuuriareena Gloriassa.

Stompin’ 2015 -tapahtumaan liittyy myös valokuvanäyttely ”Bluesin sielunmaisemaa”, joka on esilla huhtikuun ajan Helsingin Kulttuurikeskus Caisassa (Mikonkatu 17 C, 1. & 2. krs). Näyttelyssä on lähes 120 kuvaa, joiden kautta luodaan katsaus suomalaiseen blues- ja juurimusiikin harrastustoimintaan kuudella eri vuosikymmenellä. Mukana näyttelyssä on eri teemoin koottua aineistoa mm. seuraavilta ansioituneilta musiikkivalokuvaajilta: Pertti Nurmi, Jarmo Santavuori, Alan Bridger, Rauno Selamaa, Ville Kujala, Seppo Niinikuru, Pasi Rytkönen, Jyrki Kallio, Leif Laaksonen, Risto Vuorimies ja turkulainen Ruisrock-valokuvillaan mainetta kerännyt Vesa Hannuksela.

Vesa Hannuksela ottamat kuvat ovat Ruisrockin satoa vuosilta 1978-1992 – Uriah Heepista Kurt Cobainiin. Jokainen kuvaaja on näyttelyssä edustettuna noin kymmenen kuvan otoksella.

Näyttelyn teosluettelosta käy ilmi vanhimpien otosten olevan 1960-luvun lopulta ja tuoreimmat on ikuistettu kuluvan vuoden maaliskuussa.

Bluesin Sielunmaisemaa -näyttely avoinna 8.4.-29.4. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

 

Bluesin Sielunmaisemaa -näyttelyn kuvaajat avajaispotretissa (Kuva Maiju Lasola - Finnish Blues Society)

Bluesin Sielunmaisemaa -näyttelyn kuvaajia avajaispotretissa (Kuva Maiju Lasola – Finnish Blues Society)

Risto Vuorimiehen kuvat siistissä rivissä (foto Risto Vuorimies)

Risto Vuorimiehen kuvat siistissä rivissä (foto Risto Vuorimies)

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Tapahtumat

Iskikö uku-kuume?

Haluatko oppia soittamaan ukulelea? Uku-kuume kasvaa maailmalla. Ukulelen soittaminen on helppoa eikä soitinkaan maksa paljon. Vaskikirjastoissa on tarjolla useita erilaisia ukulelen soitonoppaita ja nuotteja.

9780470977996 cover.indd

 Ukulele for dummies

$wm1_0x700_$_AM1008051_cov

101 Hits for Ukulele

acdc for ukulele

AC/DC for ukulele

51b9vivc8lL._SX258_BO1,204,203,200_

The Ukulele. A Visual History

51p4M38PzgL

 Ukulele chords made easy

Ukulele-Crazy-003

 Ukulele crazy!

51P5Gm1UzDL

 

Absolute Beginners Ukulele

702 Amray Cover

Complete Intermediate Ukulele Guide

vi-spelar-ukulele-2

 Vi spelar Ukulele

00129924

Nautical Songs for Ukulele

51cCeCKZ3kL._SY344_BO1,204,203,200_

Children’s Ukulele Method

58600_l

Teach Yourself To Play Ukulele

 

J-S-Bach-For-Fingerstyle-Ukulele-800

J. S. Bach for fingerstyle ukulele : [15 solo arrangements in standard notation & tab]

Ann-Christin Antell

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): 10 valittua, Musasto suosittelee

Laina-aikaa 150 vuotta -näyttelyssä Turun musiikkikirjaston historiaa

vanhojakuvia_edited-1(1)

Musiikkikirjaston vuosikymmeniä 1970–1980

Turun kaupunginkirjasto täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Sen kunniaksi Turun kaupunginkirjastossa on esillä Laina-aikaa 150 vuotta -näyttelyitä, joissa esitellään Turun kaupunginkirjaston historiaa. Musiikkikirjastossa keskitymme 1970-1980-lukuihin, jotka olivat mullistavia niin musiikin kuuntelun kuin musiikkikirjastojenkin näkökulmasta.

 Kun Turun pääkirjaston musiikkiosasto avattiin 16.5.1970, kaupunkilaisten musiikin nälkä oli kasvanut pitkään. Moderni musiikkiosasto mullisti turkulaisten musiikkitottumuksia:  LP-levyjen kuuntelusta tuli ilmiömäisen suosittua ajanvietettä. Varauskirja täyttyi vinhaan kun kuuntelupaikoille jonotettiin. Intohimoinen levyjen kuuntelu oli kirjastossa erityisesti 70- ja 80-lukujen trendi. Levysoittimet ja LP-levyt olivat kalliita, mutta kirjastossa kuuntelu maksutonta. Lisää intoa toivat kirjaston musiikkilehdet.

Musiikkiosaston näyttelyssä 1970-1980-lukujen musiikkikirjasto herää taas henkiin valokuvien ja kuuntelupaikan muodossa. Näyttelyssä voi kuunnella tuon ajan suosittuja vinyylejä ja lukea 1970-luvun musiikkilehtiä. Näyttelykirjaan voi kirjoittaa omia muistoja musiikkikirjastosta.  Näyttely on esillä 2.-27.9.2013.  Muistoja voi lukea lisää myös verkkojulkaisusta Siellä missä asuu Ruusuritari http://www.kaapeli.fi/~musakir/Ruusuritari/Ruusuritari.html  (2010), joka kertoo musiikkikirjaston asiakkaiden ja henkilökunnan kokemuksista eri näkökulmista.

 150 v 003

Musiikkiosasto perustettiin vuonna 1970, toiminta alkoi jo 1957

Kun Turun pääkirjaston musiikkiosasto avattiin 16.5.1970, kaupunkilaisten musiikin nälkä oli kasvanut pitkään. Musiikin ystävät löysivätkin vanhan kirjastotalon toiseen kerrokseen jo marraskuusta 1957 alkaen, kun nuottien lainaus aloitettiin. Turun Sanomat uutisoi tuolloin, että myös levyjä on tulossa. Nykyaikaiset tilat musiikin kuuntelua varten saatiin kuitenkin vasta varsinaisen musiikkiosaston myötä toukokuussa 1970.

Moderni musiikkiosasto mullisti turkulaisten musiikkitottumuksia. Ajankohta oli monella tavalla poikkeuksellisen inspiroitunut: taidemusiikin ystävät toivottivat uuden osaston ja melko laajat klassisen musiikin kokoelmat avosylin tervetulleeksi. Myös 1960-luvulla alkanut populaarimusiikin ennennäkemätön hyökyaalto tuntui musiikkikirjastoissa. Saimme runsaasti palautetta ja hankintaehdotuksia puuttuvista rocklevytyksistä.

 Avajaisten aikaan LP-levyjä oli 425 kpl, mutta kokoelma kasvoi ja syventyi. Osastolle ei aluksi hankittu pop- ja viihdemusiikkia, mutta vähitellen tilanne muuttui. Kokoelma kasvoi nopeasti, noin tuhannen levyn verran vuodessa: kolmessa vuodessa levyjä oli yli 3000, vuonna 1981 levyjä oli toistakymmentätuhatta. Levyjen lainaus alkoi Turussa  vasta vuonna 1986.

 Ruuhkaa kuuntelupaikoilla

LP-levyjen kuuntelusta tuli ilmiömäisen suosittua ajanvietettä, kun suuri yleisö pääsi syventymään äänitekokoelmaan huipputason laitteilla. Varauskirja täyttyi vinhaan, kun kuuntelupaikoille jonotettiin. Syksyllä 1971 tehdyn tutkimuksen mukaan levyjen kuuntelijoita oli kahden viikon aikana 1535, ja heille soitettiin yhteensä 1678 levyä. Tuon syksyn popmusiikin ykköseksi ylsi Uriah Heepin Salisbury, taidemusiikin suosikki oli Mozartin 40. sinfonia.

150 v 002
Soittokeskuksen toistakymmentä levysoitinta olivat ainoastaan henkilökunnan käytössä. Virkailija haki asiakkaan toivoman levyn, operoi ristikytkentäohjaustaulua ja levysoitinta sekä käänsi levyt. Musiikki alkoi soida kun haki itselleen paikan ja kytki kuulokkeet. Intohimoinen levyjen kuuntelu oli kirjastossa erityisesti 70- ja 80-lukujen trendi. Levysoittimet ja LP-levyt olivat kalliita, mutta kirjastossa kuuntelu maksutonta. Lisää intoa toivat kirjaston musiikkilehdet.

Erilaisia tapahtumat olivat osa toimintaa alkuajoista lähtien. Monet säveltäjät, muusikot ja omistautuneet kirjastokollegat ovat järjestäneet luentoja ja kuuntelutilaisuuksia läpi vuosikymmenten. Nykyään konsertteja pidetään musiikin Stagella. Toimintaamme kuuluvat myös moninaiset musiikkiaiheiset näyttelyt.

 

Musiikki muuttaa

Musiikkikirjasto muutti avarampiin tiloihin vuonna 1976. Monet muistavat idyllisen keltaisen rantarakennuksen vuodet musiikkikirjastona. Kokoelmat kasvoivat, ja asiakkaita oli yhä enemmän. Levyjen soittaminenkin siirtyi asiakkaille. CD sivuutti LP-levyt 1990-luvulle tultaessa. Lopulta vanha maaherran virka-asunto kävi musiikille pieneksi.

Vuonna 2005 musiikki muutti kolmeksi vuodeksi Julininkulmaan. Sieltä palattiin takaisin syntysijoille 2008, vanhan kirjastotalon toiseen kerrokseen. Historia ja uusi tila inspiroi muisteloihinkin: 40-vuotisjuhliin valmistunut verkkokirja Siellä missä asuu Ruusuritari (2010) kertoo kirjaston asiakkaiden ja kollegoiden kokemuksia eri näkökulmista.

 

Uutta palvelua

Kirjastoon hankittiin ensimmäinen piano vuosituhannen vaihteen jälkeen. Piano oli aluksi  vain satunnaisesti käytettävissä. Viimeisen muuton jälkeen vuonna 2008 kirjastossa avattiin oma tila musiikin harjoitteluun. Soittohuoneeseen hankittiin myös sähköpiano akustisen rinnalle.

Toukokuussa 2010 aloitettu Musasto-blogi toi uuden tiedotus- ja vinkkikanavan. Musiikkikirjastojen kontakti asiakkaisiin ja kollegoiden yhteistyö yli kuntarajojen siirtyi uudelle tasolle. Syyskuussa 2013 Facebookissa on lähes 700 Musaston tykkääjää.

Digitointhuone avattiin musiikin tiloissa alkuvuodesta 2011. Asiakkaat voivat tallentaa LP-levyjä, VHS- ja C-kasetteja, valokuvia, dioja ja negatiiveja. Digitointi ja soittohuone ovat suosittuja palveluita musiikkikirjastoissa. Varauskirjat täyttyvät liki 70-luvun tahtiin.

Vuonna 2013 musiikin kokoelmissa on yli 50 000 CD-levyä. LP-levyt ovat yhä tallessa, ja uusiakin hankitaan harkitusti. Korvaamaton nuottivalikoima palvelee yhä paremmin. Kirjastokortilla toimiva Naxos Music Library on myös pysyvä osa asiakaspalvelua.

Olemme musiikin ytimessä seudullisesti, yhteisöllisesti ja sisällöllisesti. Ja näin myös jatkamme!

 

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku, Toimitukselta

Äänilevyn historia

Vuonna 1877 Thomas Alva Edison (1847-1931) keksi kuinka ääntä voidaan tallentaa. Edison kiinnitti teräslieriöön tinapaperia, sitten hän puhui suppiloon sanat: ”Mary had a little lamb”. Kalvoon kiinnitetty neula kaiversi tinapaperille äänenvärähdyksiä vastaavan uran. Keksinnölle Edison antoi nimen fonografi ja se patentoitiin välittömästi. Keksinnön käyttötarkoituksina Edison mainitsi kuolevaisten viimeiset sanat, sanelukone, soittorasia, lelut, opetustoiminta jne.

Äänen taltioiminen ja sen toistaminen laitteella oli aikamoinen ihme. Laite oli Suomessa nähtävissä ensimmäistä kertaa vuonna 1879 Helsingin yliopistotalolla markan sisäänpääsyä vastaan.

Vuonna 1885 Charlels Summer Tainter ja Chichester Bell patentoivat grafofonin. Siinä Edisonin tinapaperi oli vaihdettu vahalieriöön, jossa ääni saatiin ”pysyvästi” tallennetuksi.

Vuonna 1887 Emil Berliner patentoi gramofonin, perusideana oli litteä levy jossa neula kulki levyssä poikittaissuunnassa. Ideana oli alusta asti tuottaa levyjä teollisesti eikä tehdä yksittäiskappaleita, kuten vahalieriössä. Alussa levyjä puristettiin kumille, kirjelakalle ja lasille. Sitten kuitenkin 1890-luvun lopulla päädyttiin shellakkamassaan.

Vuonna 1888 Edison paranteli vanhaa keksintöään fonografia joka muistutti paljon gramofonia.

Fonografeja myytiin yliopistoille ja varakkaisiin yksityiskoteihin. Sitten joku keksi tallentaa lieriöille musiikkia. Vuonna 1889 ääniteteollisuus oli saanut alkunsa.

1890-luvulla Suomessa oli vahalieriöllä jo tarjolla mm. laulut Herää suomi ja Aamulla varhain. Aino Ackté oli ensimmäisiä suomalaisia levylaulajia. Kaiken kaikkiaan suomalaisia levyjä tehtiin akustisella kaudella noin tuhat kappaletta.

Vanhin säilynyt äänite on Kanadan kuvernöörin puhe 1888 Toronton teollisuusnäyttelyn avajaisissa.

Äänilevyn alkuaikoina levylle kelpasi melkein kuka tahansa, ja yleensä äänitykset olivat erittäin heikkolaatuisia, monet hotellihuoneissa äänitettyjä. Äänen teki huonoksi se, että oli käytössä vain akustinen tapa tallentaa ääntä. Akustisessa tavassa tallentaa ääntä oli monta huonoa seikkaa. Ensinnäkin korkeat ja matalat äänet puuttuivat levyltä kokonaan, joten esimerkiksi pianon tai viulun äänittäminen oli vaikeaa. Soittajan ja laulajan piti olla lähellä suppiloa joka taltioisi äänen, tosin monet soittajat keksivät nerokkaita ideoita vähentääkseen tätä ongelmaa.

Alkuaikoina levyt olivat pääosin puhetta ja oopperaa, myöhemmin tuli sitten orkesteri- ja sinfoniamusiikki mukaan. Vuonna 1917 neworleansilainen yhtye alkoi soittaa uutta musiikkia. Jazzyhtye oli nimeltään Original Dixieland Jass Band. He tekivät ensimmäiset jazzlevyt, soittajat olivat valkoihoisia.

Vuonna 1923 ilmestyi ensimmäinen numero The Gramophone lehdestä. Se on nykyäänkin olemassa ja maailman vanhin äänilevyalan lehti.

Vuosisadan vaihteessa soittimien tekniikka kehittyi ja niihin tuli monta hyvää parannusta, kuten nivelellinen äänivarsi. Neulanpaino ei kohdistunut koko äänivarren matkalta. Se säästi ennen kaikkea levyjä mutta myös paransi äänenlaatua huomattavasti. Käytössä oli myös erilaisia neuloja. Yökuunteluun oli olemassa oma neulansa, mutta myös oli oma ns. hifi-neula joka oli valmistettu bambusta. Kuitenkin äänenlaatu jätti vielä toivomisen varaa.

Vuonna 1924 amerikkalainen Western Electric esitteli mikrofonin, uuden tekniikan tallentaa ääntä sähköisesti. Mikrofoni loi aivan uudenlaisia tapoja tehdä musiikkia, esimerkiksi isotkin kuorot ja sinfoniat saatiin taltioitua kokonaan. Tämä kiihdytti levymyyntiä erityisen paljon.

Vuonna 1929 Suomessa ylitettiin ensi kertaa miljoonan levyn vuosimyynti. Koko ajan tuli markkinoille uusia levymerkkejä, ja yhtiöt perustivat sisaryhtiöitään eri maihin. Samoihin aikoihin myös jazz- ja viihdemusiikki alkoi saada enemmän jalansijaa klassisen musiikin rinnalle. Musiikki alkoi olla suuri osa sen ajan nuorisokulttuuria.

Vuonna 1948 esiteltiin uusi levytyyppi lp (long play). Se pyöri 33 kierrosta minuutissa vanhan 78 kierroksen sijaan. Sen valmistamiseen käytetty vinyyli on huomattavasti parempaa kuin vanha shellakka.

Suurimman osan myyntituotoista vei kolme suurinta levy-yhtiötä jotka alusta asti ovat olleet mukana Decca, RCA Victor ja Columbia. Näiden pahimmat kilpakumppanit olivat Capitol, Mercury ja MGM.

Vuonna 1963 tuli kasettinauhuri markkinoille, nekin olivat aluksi melko kelvottomia ja hyvin kalliita. Myöhemmin niitä on kehitelty ja sovellettu myös autokäyttöön. Kuitenkin tekniikka ja kestävyys ovat huomattavasti heikompaa kuin lp-levyn. Ehkä juuri autokäyttöön kasetti soveltuu parhainten. Kasetit olivat toki hyvin halpoja verrattuna vinyyliin. Näin kylläkin monet artistit saivat enemmän tunnettavuutta, kun kasetteja sai halvalla marketin tai huoltoaseman hyllyltä.

Vuonna 1979 Philips ja Sony esittivät uuden kehitteellä olevan levytyypin cd:n (compact disc). Cd:n maailmanensi-ilta oli Tokiossa vuonna 1982. Euroopassa levy otettiin vastaan vuonna 1983. Cd levy oli kaupallisesti hyvin kannattava, vanhoja loppuun kuluneita äänitteitä saatiin myytyä uudelleen kalliimmalla hinnalla. Klassinen musiikki oli ensimmäisenä joka siirrettiin uuteen digitaaliseen muotoon cd-levylle.

Cd-levy mahdollisti sen että saatiin mahtumaan levylle enemmän materiaalia kuin lp:lle.

Lp on nyt 2000-luvulla taas uudestaan pinnalle noussut formaatti, tässä muuten digitaalisessa ajassa. Keräilijät ostavat vanhoja lp-levyjä ja uusia valmistetaan koko ajan, tosin murto-osa kaikista äänitteistä. Lp:n kansitaide ja äänen leppoisuus ovat ylivoimaisia verrattuna muihin formaatteihin, mielestäni. Tosin parhaan äänenlaadun saavuttamiseen tarvitaan hyvä soitin sekä äänirasia.

Lähde: Pekka Gronow, Äänilevyn historia. 1990.

Aarne.K



2 kommenttia

Kategoria(t): Näyttelyt Turku