Avainsana-arkisto: Herra Ylppö & Ihmiset

Viikon levynä Maj Karman Peltisydän

maj-karma-peltisydan

Maj Karman aktivoituminen ei ole varsinainen paluu, sillä tyypithän olivat vain vetämässä henkeä. Kasvamassa korkoa. Herra Ylppö pääsi purkamaan post punk -fetissejään Ihmisten kanssa. Hyvä niin sillä nyt pöytä on niiltä osin puhtaampi. Ihmisten reality rock antoi Ylpölle mahdollisuuden kierrättää ihmissuhteensa sanoiksi ja laulujen aiheiksi. Maj Karman kanssa voidaan tarttua maailmaa niskasta.

Vaikka osa Peltisydän-albumin materiaalista voisi olla peräisin Ihmisten levyltä, Maj Karma kuulostaa erityisesti itseltään. Levy on henkisesti ja energiansa puolesta jatkoa mainiolle Sodankylä-albumille. Suurin ero löytyy teksteistä. Ylppö sai purkaa henkilökohtaisen taakkansa Ihmisten levyille, joten Peltisydän tuo lapsuusmuistojen lisäksi tapetille jopa kantaaottavaa Ylppöä. Katse nostetaan ylös omasta navasta. Kuten Maj Karman kanssa on tapana, riffi on kuningas. Ylpön tekstit tukevat mainiosti niin tylyissä kohdissa kuin tunnelman luontia vaativissa tehtävissä. Mukana on myös muutama kryptisempi teksti eivätkä kaikki viisutkaan ole helpoimmasta päästä. Maj Karma ei ole lähtenyt tekemään vaikeaa levyä mutta ei myöskään radiosoittosoundiin rähmällään olevaa ’tykkää musta’ -tekelettä. Raskas on raskasta kun niin vaaditaan ja levyltä löytyy myös radiosoittoon kelpaavia kertosäkeitä.

Kiekon aloitus on todella vahva ulostulo. Sotaa ei tule on kaikessa raskaudessaan ja rujoudessaan väkevä näyttö Maj Karman päivän kunnosta. Levyn nimibiisi Peltisydän on timantti ja kruununjalokivi. Sydän hakkaa miljoonaa on lähempänä Ihmiset-tuotoksia mutta Maj Karman työkalupakista löytyvä dramaattinen tummuus viiltää syvemmältä kuin Musta Paraati (?) Puumiekka oli ’turvallinen’ sinkkubiisi, ehkä turhankin laskelmoitu mutta toimii levykokonaisuudessakin kiitettävästi. Väkevän kantaaottava Pelastakaa lapset aloittaa levyn vaihtoehtoisemman kolmanneksen. Kukaan ei huomaa minua on kuin Ihmiset-coveri mutta hyvä sellainen. Telekineesi – raastavan alaston ja kolisevan kulmikas mutta ah niin valmista Maj Karmaa. Laulu vapaudelle runttaa kapinallisen raivolla ja Pikku sisar hämyilee rajujen takautumien säväyttämänä.

2016 luottaa emotionaaliseen muistoissa trippailuun kun taas Onnellinen loppu on erilainen, sähköinen mutta kuitenkin kevyempi Maj Karma -tuotos. Kokonaisuus ilmentää vahvaa yhteishenkeä, tekemisen paloa ja vaivattomuutta. Tasapainoinen paketti pysyy tiukasti kasassa antaen kuitenkin jäsenilleen tilaa käyttää omia vahvuuksiaan. Peltisydän henkii aikuistuvan hahmon kapinaa, ilman pikkumaista varjonyrkkeilyä tai sarvia ja hampaita. Jos ’aikuistunut’ on väärä sana, Maj Karman voi todeta osaavan käsitellä energiaansa harkitummassa muodossa. Poukkoileva säätäminen jää vähemmälle.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: Herra Ylppö & Ihmiset – Luuranko

Reality rock on poissa…eläköön rock! Luuranko-nimisellä albumilla Herra Ylppö & Ihmiset riisuu loputkin koristeet ja kuulijan edessä heiluu vain luuranko – pelkistetyt ja ytimeen asti karsitut tekstit ja virtaviivaisempi, viriilimpi rock.

Luuranko säteilee rockin kuumaa ja kiihkeää kiimaa. Välillä Ylppö heittelee tulille itsestäänselvyyksiä ja rock-lyriikkaa tyyliin ”hey c’moon yeah yeah”. Muoto ohittaa sisällön. Toisaalta pelkistetyksi kaluttu Ylpön lyriikka osuu parhaimmillaan suoraan ytimeen. Parissa siivussa kuulee selkeästi Ismo Alangon ja Tuomari Nurmion vaikutuksen. Ylppö on liekeissä. Ylppö pistää homman pakettiin. Ylppö keulii. Soitto on paikoin suorastaan maanista.

Peloton enkeli jatkaa edellisen, puhkikehutun Mies Ja Nainen -albumin teemoilla ja tyylikeinoilla. Ulosanti on kuitenkin niukkaa ja terävää. Utuinen saksofoni ja pimputtava piano aiheuttavat säröä. A.W.Yrjänän ääni sopii viisuun kuin alitajunnan puhe. Buu on onnistunut Alanko/Nurmio -pastissi mutta kertosäe huoraa Ylpön edellisiä töitä. Lista Hämähäkkimiehen vihollista lienee albumin avainbiisejä, osuvan terävä teksti saa rinnalleen haikeanpulskeaa reality rokkia. Ehdottomasti Ylpön ja Ihmisten parhaita biisejä.

Rennompi ja akustisempi Nokkostähti on helppo mieltää Ylpön henkilökohtaiseksi tilitykseksi – osuu kuitenkin herkkään paikkaan. Supersankar yllättää iloisella pophuumalla – kuin Anssi Kelaa kuuntelisi. Ylppö on Suomen Huey Lewis? Dramaattinen Älä etsi minua vakuuttaa terävällä ja maanisella rock-pyörityksellä. Tulipäähippiäinen testaa kuivaa kitarasoundia ja suurta jousiorkesteria, Röyhkä on lähempänä kuin selän takana.

ÄRRRRR on silkkaa hardcorea, metallia ja prrrkelettä. Ylppö sylkee raivon mustaamaa Yrjänä-sukuista vihapuuroa. Kyseisen purkauksen jälkeen on pakko rauhoittaa ja se onnistuu outoilemalla Ne tulivat koloistaan -siivun avulla. Herkkä hymistely vääristyy oudoksi painajaisuneksi. Levyn nimibiisi säteilee korskeaa rock-estetiikkaa Nurmion hyväksitodetuilla resepteillä. Levyn päättävä Hääyö jää etäiseksi.

Ylppö & Ihmiset rokkaa kuin pirun sorkkien persiille potkimana. Ylpön teksteissä imperiumi iskee takaisin – välillä lyriikat ovat vain energisen rock-siivun tukirankaa. Tällä kertaa Ylppö pysäyttää muutenkin kuin sanojen voimalla.

Rock on parhaimmillaan tiivis paketti – Luuranko puristaa Ylpön & Ihmisten ulosannin triomuottiin.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy