Avainsana-arkisto: Helena Juntunen

Ooppera Eerik XIV tänään Logomossa

Mikko Heiniö

Mikko Heiniö

Mikko Heiniön säveltämä ooppera Eerik XIV saa tänään kantaesityksensä. Turun kulttuuripääkaupunkivuoden kruunaava suurteos on ensimmäinen Logomon uudella päänäyttämöllä. Moderni ooppera tuo katsojan lähelle esiintyjiä. Tapahtumat tulevat liki valkokankailta, ja suurelle näyttämölle saadaan yllättävän intiimi tunnelma. Oopperan ohjaa Erik Söderblom. Turun filharmonista orkesteria johtaa Leif Segerstam.

Katariina Maununtytärtä esittää oopperassa sopraano Helena Juntunen, ja Eerik XIV:n roolissa loistaa ruotsalainen mezzosopraano Charlotte Hellekant. Eerik XIV:n osa olisi ollut mahdoton miesäänelle. Mikko Heiniö YLE-uutisille: – Tekstin tasolla tästä miehen roolista tuli niin suuri, niin monitahoinen, että vain nainen sen voi laulaa. Varmasti oopperahistorian suurin mezzosopraanorooli.

Eerik XIV hallitsi Ruotsi-Suomea 1560-luvulla. Oopperassa käydään takautumien kautta läpi hallitsijan dramaattista elämää, myös vainoharhaisuutta ja henkisen tilan järkkymistä. Libreton on tehnyt Juha Siltanen. Maailmanensi-illan lisäksi oopperalla on Logomossa kolme esitystä 24.–29.11.2011.

Mikko Heiniö kertoo: 
Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee, Taidemusiikki, Tapahtumat, Uutiset

Segerstam ja Mahlerin toinen sinfonia konserttitalossa

Ylösnousemus

Turun konserttitalossa esitetään keskiviikkona 5. tammikuuta Gustav Mahlerin massiivinen sinfonia nro 2, lisänimeltään Ylösnousemus.  Sinfonia on sävelletty sopraanolle, altolle, sekakuorolle, orkesterille ja uruille. Teos on siis massiivinen paitsi kestoltaan, myös ”esityskoneistoltaan”: Turun filharmonisen orkesterin lisäksi lavalle nousevat  Chorus Cathedralis Aboensis, Turun yliopiston ylioppilaskunnan kuoro ja Laivaston soittokunta sekä solistit Helena Juntunen (sopraano)  ja Janina Baechle (mezzosopraano). Teoksen johtaa laajaa kansainvälistäkin mainetta saavuttanut kapellimestari Leif Segerstam.

Leif Segerstam

Leif Segerstam

Jos haluaa tutustua Gustav Mahlerin musiikkiin, eikä pääse huomiseen konserttiin tai jos  Ylösnousemussinfonia tuntuu ”liian rankalta aloituspalalta”, yksi vaivaton ja miellyttävä keino tutustua säveltäjän sinfoniatuotantoon on kuunnella Mahlerin Adagios -levyä. Levy sisältää nimensä mukaisesti säveltäjän sinfonioiden hitaita osia, adagio-osia. Tunnetuin Mahlerin sinfonioiden hitaista osista lienee viidennen sinfonian ”Adagietto”, joka soi mm. Luchino Viscontin ohjaamassa Thomas Mannin samannimiseen novelliin perustuvassa elokuvassa Kuolema Venetsiassa. Levy on lainattavissa Raision kaupunginkirjastosta.

CD-levy Adagios on varattavissa Vaski-verkkokirjastosta.

Yhtenä Mahlerin toisen sinfonian klassikkolevytyksenä pidetään vuoden 1962 EMI:n levytystä (Philharmonia Chorus & Orchestra, joht. Otto Klemperer + Elisabeth Schwarzkopf & Hilde Rössl-Majdan).

Turun kaupunginkirjastosta on lainattavissa hieno vuoden 2006 Deutsche Grammophonin levytys (Wiener Singverein & Wiener Philharmoniker, joht. Pierre Boulez + Christine Schäfer & Michelle DeYoung).

CD-levy  on varattavissa Vaski-verkkokirjastosta.

Lisätietoja konsertista Turun filharmonisen orkesterin kotisivulta:

http://www.tfo.fi/public/default.aspx?contentid=226231&nodeid=11135

Heli Pohjola

Jätä kommentti

Kategoria(t): konsertit, Uutiset