Avainsana-arkisto: elektroninen tanssimusiikki

Viikon levy – Bangs & Works Vol. 1 & 2

Artistinimellä µ-Ziq 90-luvulla mainetta niittänyt englantilainen Mike Paradinas omistaa nykyään yhden tärkeimmistä elektronisen undergroundin levy-yhtiöistä: Planet Mu. Lafkan julkaisut kattavat laajan skaalan erilaisia marginaalisia tyylilajeja levy-yhtiön pomon kulloistenkin kiinnostuksen kohteiden mukaan. Tärkeimpiä siitä tekee myös se, että julkaisuja ilmestyy todella paljon, ja ne ovat poikkeuksellisen helposti saatavilla sekä pitkään painossa. Kirjastokäytön kannalta on myös mainiota, että Planet Mu julkaisee edelleen pääasiassa CD-levyjä ja vinyylejä monien muiden samoille alueilla operoivien pitkäikäisten levy-yhtiöiden siirryttyä kustannussyistä kokonaan tiedostojulkaisuihin.

Viime vuosien suosikkini Planet Mu:n pitkästä katalogista taitavat olla nämä kaksi Bangs & Works -kokoelmaa (2010 ja 2011). Ne dokumentoivat etelä-chicagolaista tanssimusiikkiskeneä, footworkia, joka ennen kokoelmien julkaisua oli verrattain tuntematon tyylisuunta Euroopassa. Housen synnyinkaupungissa on tehty elektronista tanssimusiikkia sen alkuajoista lähtien, ja laajemmin footwork linkittyy juke-musiikkiin, jonka yläkäsitteenä puolestaan voisi pitää ghetto housea. Ghetto house on edelleen raakaa housea, mutta huomattavasti nopeampaa, sisältäen rikottuja rytmejä, poukkoilevia bassoja ja rivoja sanoituksia. Naapurikaupungin Detroitin vastaavaa musiikkiahan kutsuttiin tunnetummin ghetto techiksi.

Footwork-musiikki on kuitenkin tarkemmin hyvin pienen porukan paikallinen juttu. Kaikki footwork-musiikki on tehty footwork-tanssimista varten, osa kappaleista on jopa rytmitetty tarkkaan jonkun tietyn tanssijan toiveiden mukaan. Sitä oudommalta tuntuukin kuunnella tätä musiikkia täällä kotimaisemissa, toimistotuolissa istuen, ikään kuin pääsisi kurkistamaan salaisiin kellaribileisiin, jonne ei normaalisti olisi mitään asiaa. Se on mielettömän kiehtovaa. Alkuperäisestä kontekstistaan irrotettuna footwork näyttäytyy totaalisena päänyökytysmusiikkina, 160 iskua minuutissa takovana, järkensä menettäneenä superkoneena. Kappaleet ovat lyhyitä, fragmentaarisia, jopa minimalistisia. Lähes kaikissa on sama bassolinja, joku yksittäinen, rujosti pätkitty vokaalisample ja hyvin vähän muita elementtejä. Jäin koukkuun tähän musiikkiin lähes välittömästi. Samoin taisi aiemmin käydä kokoelmat tehneelle Paradinasille, joka valitsi nämä kappaleet ilmeisesti omasta 1500 biisin footwork-kokoelmastaan.

Mitään isompaa ilmiötä tästä on turha odotella, sillä levyllä kuultava musiikki on todellista undergroundia, se tuskin jää kenellekään kuulijalle epäselväksi. Tätä vaikutelmaa vielä korostaa se, kuinka biisit eivät ole levyillä luonnollisessa ympäristössään yhteenmiksattuina, vaan kokonaisina, irtonaisina, raakoina palasina. Ja kakkoslevy sisältää vielä kokeilevampaa ja villimpää kamaa himokäyttäjille. Siispä tästä Bangs & Worksit haltuun, netistä hieman lisämateriaalia ja eikun omia miksauksia tekemään. Ja jos tanssi kiinnostaa, niin Youtubesta löytyy paljon opetusmateriaalia myös siihen.

Risto Mikkonen

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Viikon levy – Salem: King night

Viikon levy – Salem: King night

Salem on Michiganilainen kolmihenkinen elektroyhtye, jonka synkkä ja vellova äänimaisema on saanut monenlaisia kuvauksia osakseen XLR8R -sivusto kuvailee yhtyeen musiikkia yksinkertaisesti näin: “gothy/witch-house/dream-crunk/”fucking hipster”/drag-step/worst.band.ever./genius/crack-core/amaaaazing/hiding-behind-fuzz/wigger/fake-black-metal/angelic/homo-thug/Michael Stipe-endorsed/post-juke band from no place in particular.” Tämä kuvaus voidaan ohittaa toki huumorina, mutta se osoittaa kyllä hyvin yhtyeen eklektisyyden ja toisaalta sen, miten monimutkaiseksi musiikin kenttä on muuttunut. Yleisimmin yhtyettä ja levyä pidetään witch-house tai myös haunted house-genreen kuuluvana, josta voidaan käytetään myös nimitystä drag – kuvastaen indie- ja elektromusiikin alalajien alati sekavampaa tilaa.

Mutta sekava tila on nimenomaan se, millaiseksi yhtyeen musiikkia voisi kuvailla. Ulkomusiikillisestikin sekavuus liitetään Salemiin melko tiheään, etenkin yhtyeen jäsenen John Hollandin kerrottua Butt-lehdessä ajoistaan prostituoituna ja huumeidenkäyttäjänä. Ensi-EP:nkin nimi oli ”Yes, I Smoke Crack” ja yhtyeen keikatkin ovat usein olleet varsin kaoottisia.

Mutta itse musiikki koostuu jäisestä elektrosta, jota satunnaisesti leikkaa apaattiset ja sisällöltään, synkät, usein vahvasti efektoidut räp-osuudet. Musiikkia voisi kuvailla vertailupohjien kautta hieman kuin Cocteau Twins, The Cure, Christian Death ym. yhdistyisivät hip-hop ja industrial-vaikutteisiin. Tunnelma levyssä on tietyllä tapaa haikea ja toisaalta hyvinkin synkkä, mutta kaiken aikaa löydettävissä on haurasta kauneutta levyn soljuessa eteenpäin, ei tanssittaen mutta kävelyttäen kuin päihdehuuruista teiniä kuljetettaisiin ensiapupoliklinikan käytävällä vatsahuuhteluun.

–        Antti Impivaara

Levy on lainattavissa kirjastosta

Varaa kirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy on Milky Disco vol. 3 (2010)

Musaston viikon levynä ei tällä kertaa kuulla tulevaa merkkiteosta popmusiikin saralla, eikä edes kovin koherenttia albumikokonaisuutta. Sen sijaan esittelyssä on kokoelmalllisen verran tuoretta elektronista diskoa.

Milky Disco -kokoelmasarjan kolmannella osalla To the stars kuultava musiikki tulee eri puolilta maailmaa. Mukana on artisteja Yhdysvaltain ja Britannian lisäksi Ranskasta, Italiasta, Japanista, Sloveniasta ja Israelista. Testamenttina nykyajalle tätä tietoa voi kuitenkin pitää täysin triviaalina. Kaikki levyn biisit kuulostavat keskenään hyvin samankaltaisilta. Muotokieleen ja äänimaailmaan on otettu vaikutteita 70-luvun saksalaisilta kokeilijoilta, italialaisesta vanhan liiton kosmisesta diskosta sekä brittiläisestä synapopista. Ja jos vastaava kokoelma olisi kasattu vuonna 1978, se olisi kuulostanut huomattavasti heterogeenisemmältä.

Levyn musiikki on niin kasvotonta, että se jää pieninä annoksina helposti etäiseksi, mutta alkaa kiehtoa enemmän kun sitä kuuntelee pidemmissä jaksoissa. Ja tuo lausahdushan pätee suureen osaan parhaasta tanssimusiikista. Milky Discon tanssimusa on myös sen verran väljää ja tunnelmallista, että siitä on helppo nauttia myös kotikuuntelussa, ilman tanssilattiaa. Melodiat ovat niukkoja, kuulas synamatto hallitsee äänikuvaa ja vähäeleisesti sykkivä biitti puksuttaa takuuvarmasti eteenpäin. Näin ikään:

Klubeilla, miksauksissa, dj-makseilla ja nykyään yhä enemmän myös pelkästään digitaalisessa muodossa elävä elektroninen tanssimusiikki on aina ollut kirjastokokoelman kannalta hieman vaikea musiikin osa-alue. Koska se ei useinkaan taivu luontevasti perinteiseen keräiltävään albumiformaattiin, ja se elää, kuolee ja muuntuu taas joksikin uudeksi salamannopeasti, on sitä hankala, ellei mahdoton, vangita koko olemuksessaan kirjaston fyysiseen kokoelmaan.

Siksi tällaiset hyvin tehdyt kokoelmalevyt ovat tärkeitä. Milky Disco Vol. 3 ei esittele genrensä ”merkkiteoksia” tai tunnetuimpia kappaleita, vaan se tarjoaa nopean ja kursailemattoman poikkileikkauksen siihen mitä monet sanoivat ”uudeksi diskoksi” vuonna 2010.

Milky Discon kolmososa varattavissa Vaski-verkkokirjastosta

Disko-Ripa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy