Avainsana-arkisto: CD-levyt

Juha Kaunisto kertoo Rannikkoseudussa musiikin kokoelmatyöstä Raision kirjastossa

Klassikoita lainataan Raisiossa tasaisesti

Vuonna 2014 Musasto-palkinnolla palkittu Juha Kaunisto kertoo Rannikkoseudussa musiikkikirjastotyöstään Raision kaupunginkirjastossa.

Pääset Joni Kosken kirjoittamaan artikkeliin täältä.

Tuomas Pelttari, toim.

Juha Kaunisto on ollut työssä Raision kaupunginkirjastossa 15 vuotta. Kaunisto sai Musasto-palkinnon vuonna 2014. Kuva: Joni Koski.

Juha Kaunisto on ollut työssä Raision kaupunginkirjastossa 15 vuotta. Kaunisto sai Musasto-palkinnon vuonna 2014. Kuva: Joni Koski.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Uutiset

Musiikin uutuuksia entistä paremmin esillä Turussa

Enemmän valinnanvaraa musiikissa

Turun pääkirjaston musiikkiosastolla on parannettu uuden aineiston esillepanoa. Musiikkilehtien läheisyydessä olevista hyllyistä voit nyt löytää uutuuksia entistä helpommin. Tuoreimpia levyjä on usein saatavana myös Jokerina. Musiikin Jokeriaineistoa on ollut Turussa huhtikuusta 2013 alkaen.

Tunnistat Jokerin etukanteen liimatusta mustavalkoisesta tarrasta. Jokeria ei voi varata eikä uusia verkkokirjastossa. Jokerin laina-aika on kaksi viikkoa.

Tunnistat Jokerin etukanteen liimatusta mustavalkoisesta tarrasta. Jokeria ei voi varata eikä uusia verkkokirjastossa. Jokerin laina-aika on kaksi viikkoa.

Uutta musiikkia kirjastossa kävijöille, myös ohi varausjonon

Jokereina olevista levyistä voit löytää listamusiikkia ohi varausjonon, koska Jokeri ei ole varattavissa. Valikoima painottuu uutuuslevyihin ja suosituimpiin elämäkertoihin. Jokereita on lokakuun lopussa hieman alle 50 kpl. Jokeriksi valikoituneista pidetään yllä listausta, joka on esillä musiikin uutuushyllyssä.

Musiikin uutuushylly Turun pääkirjastossa

Musiikin uutuushylly Turun pääkirjastossa.

Jokaista musiikin Jokeria on Turun kokoelmassa lainattavana myös normaalilainana. Nämä kappaleet kiertävät ensin varaajille, Jokeri taas ei pura varausjonoja. Jokerilla on kahden viikon laina-aika, eikä sitä voi varata eikä uusia verkkokirjastossa.

Millaista musiikkia Sinä haluaisit lainata Jokerina?

Uutuustorni

Lainattavien levyjen lähellä on myös Uutuustorni, jossa on kuunneltavana valikoima tuoretta musiikkia. Levyt vaihdetaan parin viikon välein.

Tervetuloa kirjastoon!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Uutuudet

The Smiths, here we come

Uutta ja retroa Turun Musiikkikirjastossa

The Smiths ja Morrissey

Levynkansia yhtyeeltä The Smiths.Nyt lainattavana Johnny Marrin remasteroimia The Smiths-levytyksiä. Klassikoiden uudet laitokset ilmestyivät vuonna 2011.

Näyttelyssä on mukana uusintapainoksia myös Morrisseyn soolotuotannosta. CD-levyt ovat esillä Turun Musiikkikirjaston Loungessa.

Voit myös tehdä varauksen kahdeksan CD-levyn boksiin The Smiths Complete.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Boksit, Musasto suosittelee, Uutta ja retroa

Turun Musiikkikirjastossa uusi Mozart-hylly

Mozart!

The Mozart AlbumEtsitkö Mozartin levytyksiä? Nyt voit löytää Wolfgang Amadeus Mozartin (1756–1791) CD-levyjä kätevästi Turun musiikkikirjaston uudesta Mozart-hyllystä.

Mozart-levyjen selaaminen on nyt helpompaa. Uusi järjestys tuo itävaltalaisen säveltäjän erilaiset kokoomateokset, oopperat, requiemit, kamarimusiikin ja viulukonsertot yhteen paikkaan. Näin CD-levyjä ei tarvitse hakea erikseen esimerkiksi hengellisen musiikin aiheryhmästä.

Mozartia esillä

Sibeliuksen viereen Mozart

Uusi Mozart-hylly on jatkoa viereiselle Sibelius-hyllylle, joka luotiin marraskuussa 2011.

Löydät musiikkikirjaston säveltäjähyllyt taidemusiikin luokituksen loppupäästä.

Lisätietoja saat musiikin neuvonnasta: Vanha kirjastotalo, toinen kerros. Puh. (02) 2620 658.

Tervetuloa kirjastoon!

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki, Uutiset

Turun musiikkikirjastossa uusi Sibelius-hylly

Sibelius!

Sibeliusta hyllyssä.BIS Recordsin boksisarja Jean Sibelius-levytyksistä on valmis. Sinikantista Sibelius Edition -sarjaa on julkaistu vuodesta 2007. Nyt kolmastoistakin boksi on varattavissa Vaskista. Paikalla olevia bokseja voi myös lainata suoraan Turun musiikkikirjaston Sibelius-hyllystä.

Jean Sibelius entistä paremmin esillä

Löydät Jean Sibeliuksen (1865–1957) CD-levyt nyt yhdestä paikasta riippumatta musiikin lajista. Sibeliuksen erilaiset kokoelmat, yksinlaulut, kuoro- ja kamarimusiikkilevytykset, orkesteriteokset, sinfoniat ovat kaikki samassa hyllyssä.

Sibeliuksen sinfonioita.Uusi Sibelius-hylly sijaitsee taidemusiikin luokituksen loppupäässä. Saat lisätietoja musiikkikirjaston neuvonnasta.

Tuomas Pelttari

1 kommentti

Kategoria(t): Boksit, Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki