Avainsana-arkisto: avantgarde

Kokeellista jazzia esillä Turun musiikkikirjastossa

Kirjastojen ollessa kiinni asiakkailta minulla oli erinomaisesti aikaa käydä läpi kokoelmiamme. Miettiessäni eri teosten paikkaa  kirjaston kokoelmassa olen pyrkinyt kuuntelemaan käteen osuvia mielenkiintoisia levyjä. Vastaan on tullut niin vanhoja suosikkeja, unohdettuja helmiä kuin uusia tuttavuuksia, ja haluaisinkin nyt jakaa kanssanne nämä työpäiviäni rytmittäneet kummalliset tuuttaukset ja pörinät.

Ensimmäisen albuminsa Roscoe Mitchell Sextet -nimen alla julkaissutta Art Ensemble Of Chicagoa on vaikea tiivistää muutamaan sanaan. Kyseessä on multi-instrumentalisteista koostuva avantgarde-jazzkokoonpano, jonka puoliseen sataan albumiin mahtuu lukemattomia yhdistelmiä jazzin eri tyylisuuntia. Euroopan kiertueella vuonna 1969 kuultiin yli 500 soitinta! Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä musiikkikokoonpano, vaan lavalle mahtuu perfomanssitaidetta runonlausunnasta teatteriin ja tanssiin. Selittämisen yrittämisen sijaan kehottaisinkin tutustumaan heidän tuotantoonsa näiden cd-kokolmien The Art Ensemble Of Chicago and associated ensembles ja Selected recordings kautta tai lukemalla Paul Steinbeckin erinomaisen kirjan Message to our folks : the Art Ensemble of Chicago.

Sun Ra (1914-1993) oli merkittäviä varhaisia avantgarde-jazzmuusikoita. Sun Ran ensimmäinen levytys julkaistiin vuonna 1945 ja hänen tuotantonsa ehti käydä läpi lukuisia tyylisuuntauksia ragtimesta swingiin ja bebopista free jazziin aina space ageen ja avantgardeen. Sun Rata pidetään esimerkiksi modaalisen jazzin pioneerina ja hän oli syntetisaattoreiden varhainen käyttäjä. Parhaiten hänet ehkä kuitenkin muistetaan afrofuturistina ja eriskummallisesta avaruudellisesta hahmostaan. Omien sanojensa mukaan hän on tullut ulkoavaruudesta levittämään onnen ja rauhan sanomaa, ja ihminen on saavuttanut jo kaiken mahdollisen ja hänen täytyy käsitellä mahdotonta.

“I and my musicians are musical astronauts. We sail the galaxies through the medium of sound, our audience with us where we go whether they want to or not. The audience might want to be earth bound, but we being space bound we bind them to us and thus they cannot resists because the space way is the better way to travel. It keeps going out, and out, and further out than that.”

(A pure solar world : Sun Ra and the birth of afrofuturism, s. 149)

Lue lisää Sun Rasta Vaski-kirjastojen aineistosta.

Tutustu tarkemmin Sun Ran tuotantoon (englanniksi): https://daily.bandcamp.com/features/sun-ra-album-guide

Tai kuuntele omia suosikkejani Bandcampin kautta, mistä löydät Sun Ran tuotantoa ilmaiseksi kuultavana:

 

Ornette Coleman (1930-2015) ei ollut pelkästään free jazzin pioneeri, jonka levystä Free Jazz (1961) tyylisuuntaus sai nimensä, vaan hänen albuminsa The Shape of Jazz to Come (1959) on yksi varhaisen avantgarde-jazzin kehitykselle keskeisiä levyjä. Lainaa Heikki Keskisen Ornette Coleman -elämäkerta täältä.

Saksofonisti John Coltrane (1926-1967) kiinnostui avantagarde-jazzista myöhäisessä vaiheessa uraansa juurikin Sun Rasta, Ornette Colemanista ja Albert Aylerista (1936-1970) inspiroituneena. Aylerin vaikutus Coltranen tuotantoon alkoi kuulua selvemmin A Love Supreme -albumin (1964) jälkeen ja Meditations-albumin (1966) kappale The Father and the Son and the Holy Ghost ei olisi Coltranen omien sanojen mukaan syntynyt ilman Aylerin suuria vaikutteita. Tutustu ja lainaa John Coltranen avantgarde-vaiheen aikaisia levyjä täältä.

Alice Coltrane (1937-2007) soitti pianoa puolisonsa kokoonpanossa Johnin viimeisinä vuosina ja julkaisi sitemmin vielä vahvemmin hengellisiä ulottuvuuksia saanutta kokeellista jazzia myös soolotuotantona. Henkilökohtaisesti voin suositella debyyttilevyä A Monastic Trio (1968) ja myöhempää Journey In Satchidananda (1971), mutta Alice Coltranen kaikki tyylilliset kokeilut ovat mielestäni kuulemisen arvoisia.

Saksalaisen Peter Brötzmannin (1941-) Machine Gun (1968) on yksi ensimmäisistä eurooppalaisista free jazz –julkaisuista. Se on selvästi väkivaltaisempi ja riitasointuisampi kuin Colemanin Free Jazz tai Coltranen Ascension ja se petasi sijaa sellaisille kokoonpanoille kuin Naked City ja Last Exit.

John Zornin (1953-) tuotantoa yhdistää monipuolinen genrejen sekoittaminen. Zorn nousi suuren yleisön tietoisuuteen albumillaan The Big Gundown (1986), joka koostuu hyvin vapaamuotoisista versioinneista Ennio Morriconen elokuvasävellyksistä samannimisestä elokuvasta. Myöhemmin hän yhdisti esimerkiksi grindcorea jazziin albumilla Naked City (1990) ja Masada-yhtye yhdisti jazzin juutalaiseen klezmeriin,  mistä on seurannut yli 600 sävellystä. Myös esimerkiksi Boredomsista ja Hanatarashista tuttu Yamataka Eye on tehnyt yhteistyötä Zornin kanssa esimerkiksi  Naked City ja Nani nani -albumeilla.

Paikan päällä Turun musiikkikirjastossa lisää kotimaisia, pohjoismaalaisia, yksi australialainenkin ja 2010-luvun avantgarde-jazz-levyjä.

 

Kuunteli ja kirjoitti

Leevi Rinne, korkeakouluharjoittelija

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden näyttely, kuunteluvinkit, lukuvinkit, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Kotimainen jazz-klassikko jälleen saatavilla: Eero Koivistoinen – The Original Sin

the original sin

Eero Koivistoinen – The Original Sin

Musiikin moniottelija mutta varsinaisesti jazzin puolella mestarin otteita esittänyt Eero Koivistoinen aloitti trionsa kanssa jo 1960-luvun jälkipuoliskolla. Vuonna 1967 Koivistoiselle myönnettiin ensimmäistä kertaa jaettu Jazzliiton Yrjö-palkinto. Keväällä 1967 puhaltaja liittyi myös Blues Sectioniin. Mutta, kvartetiksi kasvaneen jazz-ryhmänsä kanssa Koivistoinen herätti kiinnostusta mm. Montreux Jazz festivalilla ja USA:ssa Newportin festivaalilla. Sonny Rollins- henkinen moderni jazz alkoi kuitenkin saada laajempia kaaria. Runolevy Valtakunta ja mainstream-pohjainen Odysseus kasvattivat soittajaporukan kokoa mutta vasta The Original Sin (ensimmäinen varsinaisen levy-yhtiön kautta julkaistu levy) antoi selvempää merkkiä Koivistoisen suuremman orkesterin suuntaan kulkevista pyrkimyksistä.

Vuonna 1971 julkaistu The Original Sin on vaikuttava kokonaisuus. Levyltä on aistivaan hyvinkin big band -henkistä hekumointia mutta myös avantgade-ja free jazz-huumaa sekä vapaasti hengittävää instrumentaalileikittelyä. Laajat ja rikkaat puhallinsoitinsovitukset antavat tilaa sooloille ja improvisoinnille. Varsinkin levyn pari pidempää teoskokonaisuutta osoittavat Koivistoisen musiikkinäkemyksen kehittyneen kohti isojen tilojen hallintaa. Orkestein sointi ja balanssi on nautittavan hallittua mutta free-juoksutukset sujuvat yhtä mallikkaasti. Myös kitaralle on annettu mukavasti painoarvoa. Lopputulos on paikoin yllättävänkin sähköinen.

Svart Recordsin vinyylimuodossa tapahtuvan uudelleenjulkaisun mukana Koivistoinen muistelee käyttäneensä melodioissa paljon kvanttiaiheita. Levyn ilmaisussa pyrittiin “kuulakkaaseen ja kimmeltävään sointikuvaan”.

Svart Recordsin uudelleenjulkaisu todellisesta Suomi-jazzin klassikosta ansaitsee pelkästään kiitosta ja hatunnoston. Levyn sointi on väkevä, paikoin suorastaan aggressiivinen mutta myös harmonioita tavoitteleva ja suureen ilmavuuteen pyrkivä (ja siihen yltävä).Soittajien virtuositeettia ei myöskään voi olla korostamatta.

J.Kaunisto

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee

Viikon levy on CocoRosien albumi Tales Of A GrassWidow

CocoRosie: Tales Of A GrassWidow.

CocoRosie: Tales Of A GrassWidow.

Outoa

Indie rock, indie folk, freak folk, psykedeelinen folk, New weird America… Vihattu ja rakastettu CocoRosie on yhtye, jota on vuosien kuluessa yritetty asettaa lukuisiin erilaisiin genreihin ja liikkeisiin. Bändi itse jättää luokittelut ja genretyksen muille ja tyytyy tekemään sitä mitä parhaiten (ei) osaa: musiikkia. Uusin albumi Tales Of A GrassWidow julkaistiin viime vuonna.

CocoRosiessa puhuttaa useimmiten musiikin paikoittainen taipumus saada kuuntelija tuntemaan olonsa epämukavaksi. Beat-runouden mieleen tuovat sanoitukset ovat usein monitulkintaisia, mutta joskus en ainakaan itse voi olla kuulematta niissä muuta kuin todella häiritseviä tarinoita. Noah’s Arkin ilmestyessä vuonna 2005 jouduin kuuntelemaan Armageddonin monta kertaa putkeen saadakseni selvän sen motiiveista. En saanut mielestäni rasistiselta kuulostavia sanoituksia:

 And oh what a pity the world’s not white / And oh what a shame I don’t have blue eyes / God must have been a color blind / If I made the world it would be all white.

Epämiellyttäviä viboja kuuntelijoissa ovat aiheuttaneet myös viittaukset insestiin (Werewolf), abortoituihin sikiöihin (K-Hole), väkivaltaan (South 2nd), seksismiin (By your side) ja uudella levyllä lapsen hyväksikäyttöön (Child Bride).

Eikä kyse ole vain sanoituksista. Bianca Casadyn lauluääni, joka kuulostaa korostetun, teeskennellyn lapsimaiselta, yhdistettynä Sierra Casadyn koulutettuun oopperamaiseen ääneen aiheuttaa monissa kuulijoissa niin positiivisia kuin negatiivisiakin reaktioita. Musiikki itsessään on ollut alusta asti jotain aivan muuta. Sierran kauniisti näppäilemät harppu ja piano ovat yhdistyneet rämisevien muovilelujen ja soittorasioiden kautta hip hop -biitteihin ja erilaisiin rytmisoittimiin. Tämäkin häiritsee monia, sillä ihmiskorva luonnollisesti tuntee itsensä huijatuksi, jos se kuulee jotain tavallisesta poikkeavaa. 

Grey Oceansia vuonna 2013 seurannut Tales of a GrassWidow on virkistävä muutos aiempaan levyyn. Grey Oceansissa ei sinänsä ollut mitään vikaa (paitsi ehkä levyn kansi ja sen uskomattoman ruma asettelu). Itsessäni se ei vain aiheuttanut juuri minkäänlaisia tunteita mihinkään suuntaan. Sinkkulohkaisut olivat CocoRosien rosoiseen, kotikutoiseen tunnelmaan tottuneille kuuntelijoille ehkä liian puhtaita ja kliinisiä, vaikkakin yleisesti ottaen fanien rakastama outous oli tallella. Se oli vain häivytetty jonnekin taustalle. Lemonade ja Gallows olivat kuitenkin lähes radioystävällisiä kappaleita, mikä ei sovi CocoRosien pirtaan. Yksikään levyn biiseistä ei ärsyttänyt itseäni tarpeeksi, että olisin jaksanut kuunnella levyä useampaan otteeseen, saadakseni selvän pidänkö levystä vai en.

Tales of a GrassWidow on tietyllä tapaa jatkumoa Grey Oceansille, mutta toimii paremmin. Turhan siisteiksi sämplätyt biisit on jätetty tällä kertaa väliin ja mahtava Antony Hegarty on saatu jälleen mukaan ensimmäistä kertaa sitten Noah’s Arkin. Hegartyn laulama kertosäe Tears for Animalsilla saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Biisi kuuluu muutenkin albumin vahvimpiin hetkiin. Siinä kuuluu CocoRosien levyillä aiemminkin vilahtanut mielenmaisema, jossa tunnetaan suurempaa yhteenkuuluvuutta luontoon ja eläimiin kuin ihmisiin ja moderniin maailmanmenoon. Tästä hetkellisestä, hivenen misantrooppisesta ekohippimeiningistä siirrytään sulavasti hämmentävään lapsimorsiantarinaan (Child Bride) ja loistavaan apokalypsitunnelmaan (End Of Time).

Loppulevy onkin sitten yhtä rumankaunista toimivuutta. Gravediggresson hypnoottisen kaunis kuva syksystä ja kuolemasta (kai),  Roots Of My Hairkääntää pakan sekaisin yhtäkkisellä pirteällä folk-kuviollaan ja Villainin jumputtava, junan lailla eteenpäin puksuttava biitti voisi toimia tanssilattialla. Huolimatta siitä, että kaikki tämä eriskummallinen erilaisuus on ahdettu yksiin kansiin, albumi toimii erinomaisesti kokonaisuutena. Sierran paikoittain monkumiseksi yltyvä laulu vie kuuntelijan toisiin maailmoihin ja Biancan lässyttävä huokailu on juuri ärsyttävän ja lumoavan rajalla. Outoa ja ehdottomasti kuuntelun arvoista. 

Alotreiv

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Yoko Ono 80 vuotta

Oh Yoko!

Musasto onnittelee lämpimästi 80-vuotiasta artistia ja taiteilijaa Yoko Onoa (s. 1933). Kiistellyn rock- ja kulttuuri-ikonin hätkähdyttävissä levytyksissä yhdistyvät rock, noise, avantgarde ja mitä omaperäisin lauluääni. Aviomies John Lennonin (1940–1980) kanssa 1960-luvun lopulla äänitetyt kokeelliset kollaasialbumit Unfinished Music No. 1, Two Virgins ja No. 2, Life With The Lions sekä Wedding Music yllättävät kuulijan yhä.

Yoko Onon levytyksiä.Ono julkaisi levyjä aktiivisesti vuoteen 1973 asti, ja palasi usean vuoden levytystauon jälkeen yhdessä John Lennonin kanssa. Double Fantasy (1980) on kenties kuuluisin Ono/Lennon -albumi. Yoko Ono Plastic Ono Bandin levytys Between My Head And The Sky (2009) on yksi viime vuosien kiinnostavimmista Onon produktioista. Mukana yhtyeessä on Yokon ja Johnin poika Sean Lennon.

Onon levytyksiä esillä

Juhlan kunniaksi Turun musiikkikirjastossa on 18.2. alkaen näytteillä Onon levytyksiä eri vuosikymmeniltä. Teokset ovat myös lainattavissa. Tervetuloa kirjastoon!

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku, Uutiset

Viikon levy: Hanne Hukkelberg – Featherbrain

Törmäsin norjalaiseen Hanne Hukkelbergiin pääkirjaston musiikkiosaston työhuoneen pohjattomissa syövereissä. Albumi pitää sisällään ikuisuudelta tuntuvan äänimaailman, joka verhoaa hienoja pop-kappaleita. Hanne on rakentanut voimakkaan äänimaiseman sävellystensä ja omintakeisen äänensä tueksi: kuulija uppoaa kyseiseen suohon suoraan avausraidasta lähtien, joka käynnistyy hitaasti mutta varmasti hiljaisten efektiäänien säestyksellä ja tämä kehittyy myöhemmin kertosäkeen meditoivaan junnaukseen.

Jos avausraita jättää kuulijan ihmettelemään mikä on homman nimi, niin seuraava kappale sitä ei ainakaan tee. Kaunis ja tasaisesti kasvava Noah muuntaa kalseammankin fiiliksen lämpimäksi hymyksi silkalla suloisuudellaan. Levy pyörii tästä eteenpäin todella kepeästi, vaikka kappaleiden teemat eivät välttämättä ole kevyemmästä päästä. Esimerkkinä kappaleen My devils kertosäe:

“Oh, my devils owning me
or am I owning my devils
oh, my devils are my own
oh, my devils are me”

Allekirjoittaneen suosikki levyllä on kahdeksas kappale, The Time and I and what we make. Tässä yhdistyy levyn yleinen tunnelma. Sykkivät perkussiiviset iskut, efektiäänet, kirkkourut ja Hannen elämää suurempi ääni nitoutuvat saumattomasti yhteen. Lyriikat onnistuvat löytämään olennaisia asioita elämästä. Let time in!

Featherbrain onnistuu olemaan samaan aikaan hyvin kaunis ja synkkä levy, joka vetoaa varmasti monen seikkailunhaluisemman kuulijan mieleen. Kappaleet eivät itsessään ole vaikeaselkoisia, mutta instrumentit ja tavat, joilla levyllä luodaan tunnelmaa ja tekstuuria yksinkertaisuuden ympärille saavat lopputuloksesta esiin syvän ja täyteläisen tunnelman. Kuuntelijan kannattaa ottaa tämä levy kaikessa rauhassa kuunteluun ja antaa itsensä upota maailmaan jonka tämä norjalainen neito on meidän iloksemme luonut.

Varaa kirjastosta.

 

Taneli Hildén, sivari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Turun underground räjäytti tajunnat

Turun underground räjäytti tajunnat ja paloi kirkkaalla liekillä 1960-luvun lopulla. Löyhästi organisoituneen vastakulttuuriliikkeen jälkiseuraukset ovat kuultavissa ja nähtävissä suomalaisessa kulttuurissa vielä tänäänkin – etenkin populaarimusiikin ja kirjallisuuden saroilla.

U ei syntynyt Turkuun tyhjästä. Sitä pohjustivat suomalaisen elämänmuodon sotien jälkeiset mullistukset, joita maustoivat 1950-luvun Yhdysvaltojen kulttuurivallankumouksellisesti liikehdinnät beat-sukupolvesta jippiliikkeeseen, rockmusiikkiin ja underground-sarjakuvaan. Turun U:n tunnetuimmat saavutukset ovat rock- ja performanssiryhmä Suomen Tavisota 1939-1940:n ainoaksi jäänyt levy Underground-rock, Aamurusko-monistelehti sekä valtakunnallinen radio-ohjelma Maanalaista menoa.  Suomen Talvisota 1939-40 -taiteilijakollektiivin keskeiset vaikuttajat olivat M. A. Numminen sekä runoilijat Jarkko Laine ja Markku Into. (Komulainen & Leppänen:  Aurinko nousi lännestä.  Turun undergroundin historia. 2009).


 

”Underground on saanut poliittisen vastarintaliikkeen leiman. Termi itsessään on hämärtynyt sekavaksi, jopa käsittämättömäksi. Enemmän kuin koskaan on nyt pantava merkille sen intensiivinen, spontaani kansainvälisyys. Liikkeen jäsenet ovat solidaarisia: heillä on yhteiset ideat, toimintatavat, ajatusmallit, lehdistö ja sanasto. Pitkä tukka on heidän itsenäisyysjulistuksensa, popmusiikki heidän esperantonsa, ja heidän rauhanpiipussaan hehkuu hassislöntti. Sen päämääränä on tällä hetkellä ehkä jonkinlainen alkukommunismi, anarkia, alkukristillisyys. Se sanoutuu jyrkästi irti perinteellisen vasemmiston toimintatavoista, pitkäpiimäisistä puolueohjelmista ja vaalipuheista, vallansiirroiksi muuttuneesta vallankumouksesta. On suuri ero raittiin, väkivaltaisen ja puritaanisen uuden vasemmiston (puhumattakaan pikkuporvarillisesta vanhasta vasemmistosta) ja nauravien, rakastavien ja hauskaa pitävien u-ihmisten välillä. Kuitenkin on huomattava uuden vasemmiston ja undergroundin perimmäisten päämäärien samankaltaisuus. Ruskeaa riisiä aamiaisekseen haukkaava hippi, sian presidenttiehdokkaaksi nimennyt jippi, kivääriä kantava musta pantteri ja opintokirjansa polttava opiskelija jakavat saman vallankumouksen. Välineet eroavat”.  (Jarkko Laine: Underground. 1970, 12).

Suomen Talvisota 1939-40-ryhmän Underground-rock kuuluu rockhistoriamme legendaarisiin levyihin. Jälkipolvien silmissä se on noussut jopa profeetalliseen arvoon. ”maailmanhistorian merkittävin suomenkielinen rocklevy”, Mikko Saarela kirjoitti Rumbassa 1991. ” Kun rupesimme tekemään undergroundia, niin minun ja muidenkin tavoitteena oli ettemme jäljittelisi amerikkalaisia. Ehkä siitä johtuu että suomalainen underground on säilyttänyt voimansa -varsinaista mainettahan levy alkoi saada vasta kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen”, M.A. Numminen kertoi Hannu Tolvasen haastattelussa 1992. Tämä levy teki tunnetuksi Rauli Badding Somerjoen, joka oli tosin ollut mukana Nummisen ensimmäisillä levyillä. Badding on levyn pääsolisti ja pääsäveltäjä. Laulut tehtiin alunperin radion ohjelmasarjaan Maanalaista menoa, joka hyllytettiin muutaman lähetyksen jälkeen ” epäinformatiivisena”.  Tekstejä tekivät Jarkko Laine ja Markku Into, mutta suurimman osan kirjoitti M.A. Numminen, joka esiintyi myös monen laulun solistina. Suomen Talvisodan ohjelmistoa ovat myöhemmin tulkinneet mm. Se ja Sielun veljet.  Raptorin Tehdään kvanttimetsurit-kappaleen (Megamania 1991) tekstinä on Tehtaan vahtimestarit.

M.A. Numminen ja Sähkökvartetti

M.A. Numminen oli tehnyt läpimurtonsa 60-luvulla yhdistämällä tavanomaisempiin musiikkimuotoihin epäsovinnaisia tai asiaankuulumattomia tekstejä. Numminen lauloi sukupuolioppaiden nojalla sävellettyjä jenkkoja ja blueseja, teki folkrockia Ludwig Wittgensteinin teksteihin ja pahoinpiteli Schubertin Liedejä. Tämä yhteiskunnan hämäystoiminta oli ”teknisesti undergroundia.”

M.A. Nummisen 60-luku: kielletyt laulut (2003)

Livetilanteissa Suomen Talvisodan soitantaan yhtyi Nummisen kehittämä uliseva Sähkökvartetti, kollektiivinen elektronisoitin. Laite pystyi kiehtovien rytmien ohella tuottamaan myös helvetillistä pärinää ja ujellusta. Sähkökvartetti oli undergroundia silloin, kun se esiintyi Suomen talvisodan kanssa. Muulloin se oli avantgardea.

Sähkökvartetin Kaukana väijyy ystäviä

Aamurusko oli Suomen Talvisota-ryhmän piirissä syntynyt lehti.  Kirjapainot eivät suostuneet lehteä painamaan, joten sitä kopioitiin muutaman sadan kappaleen painoksina. Jarkko Laine on myöhemmin todennut, että Aamuruskon legendaarinen maine perustui suurelta osalta siihen, että juuri kukaan ei ollut onnistunut sitä näkemään.

Jarkko Laine debytoi kirjallisuuslehti Parnasson lyriikkakilpailussa 1967. Hänen esikoisrunokokoelmansa Muovinen Buddha ilmestyi saman vuoden syksyllä. Jarkko Laine: Muovinen Buddha. Otava 1967.

Runoilija Markku Innon beat-runoutta henkivä esikoisteos Tuonela Rock ilmestyi 1971.  Markku Into: Tuonela Rock. Gummerus 1971.

Markku Innon proosateos U on aikansa turkulaisen undergroundin historia ja utopia- kertomus siitä, miten oli, miten on, miten olisi voinut olla ja miten ei ainakaan. Teos näyttää, että ”arkipäivän taistelija ei etsi matoja”. Markku Into: U. Tammi 1982.

Aiheesta on näyttely Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla 1.7. – 31.8. 2011, Taiteiden talo 2. krs.  Tervetuloa!

Ann-Christin Antell

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Frank Zappa lehdessä

Zappa

uusi Mojon erikoisnumero luettavana

Zappa - Mojon erikoisnumero

Mojo: Zappa

Joulukuun 21. päivä tulee kuluneeksi 70 vuotta Frank Zappan syntymästä. Juhlan kunniaksi musiikkilehti Mojo on julkaissut uuden erikoisnumeron Zappasta ja hänen musiikistaan sarjassa Mojo Classic. 148 sivuinen lehti avaa rock-ikonin/säveltäjän/kitaristin/”laulajan” jne.  elämää musiikillisena vaikuttajana eri tavoin. Esittelyssä on yli 90 Zappan albumia. Mukana on myös lukuisa määrä muusikoiden haastatteluja, joista osa julkaistaan nyt ensi kertaa.  Esipuheen on kirjoittanut Alice Cooper.

Lehti on luettavissa Turun musakirjastossa.

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Lehdet