Avainsana-arkisto: alternative

Viikon levy: Jeff Buckley – Grace

grace

Kuin enkelin ääni, eteerinen ja kaunis. Samalla vahva, haavoittuva, hauras ja herkkä. Tämä on selkein piirre jonka kuulee Jeff Buckleyn (17.11.1966–29.5.1997) ainoaksi jääneeltä albumilta. Buckleyn tarina on traaginen, hän oli nuori ja lupaava taiteilija, joka kuoli niin monen muun rockin legendan tavoin nuorena, vain 30-vuotiaana. Traagisuutta lisää se, että hänen isänsä, tunnettu folk-laulaja Tim Buckley kuoli itsekin nuorena, ainoastaan 28-vuotiaana. Grace oli ainoa kokopitkä levy joka julkaistiin Jeffin elinaikana, tämän lisäksi hän ehti julkaista muutaman EP:n. Kuolemansa jälkeen hänen toisen levynsä demot julkaistiin nimellä “Sketches for My sweetheart the drunk”. Hän oli tekemässä kyseistä levyä kun lähti iltauimaan täysissä pukeissa ja hukkui jäätyään ohi ajavan veneen aaltoihin.

Grace on levynä kestänyt hyvin aikaa, toisin kuin jotkin aikalaisensa. Levy on klassisen kuuloinen mutta silti selkeästi aikaansa edustava. Levy tuntui aikanaan varsin tuoreelta henkäykseltä grungen jälkeisenä aikana 1990-luvun alkupuolella. Äänimaailmaltaan levy on kuulas ja henkevän oloinen, kaiken yllä leijuen Jeff Buckleyn uskomaton ääni joka tuntuu osuvan suoraan kuulijan sisimpään, hänen äänialansa oli kolme ja puoli oktaavia ja hänellä oli loistava äänenkäyttö. Levyä tukee ilmava tuotanto ja taiten soitetut puhtaat sähkökitarat ja instrumentaatio joka tukee kappaleita. Levy on melankolinen mutta kaunis, haikea ja suloinen. Ja lohdullinen.

Levy ei ollut aikanaan supersuosittu vaan sen maine kasvoi pikkuhiljaa jo Buckleyn eläessä ja etenkin hänen kuoltuaan. Levy löytyy usein parhaiden levyjen listauksilta ja moni artisti on kehunut levyä; esim. Radioheadin Thom Yorke on myöntänyt Jeff Buckleyn laulun innoittaneen hänen omaa falsettilauluaan ja David Bowie on sanonut Gracen olevan yksi hänen aution saaren levyistään.

Varaa levy Vaskista

Antti Impivaara

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy: Editors – The Back Room

editors-the-back-room-album-artwork-6889

Brittiläinen Editors ponkaisi ensimmäisen levynsä myötä vuonna 2005 suoraan vaihtoehtoisemman rockin kärkijoukkoon. Musiikkinsa melankolisen sävyn perusteella bändi luokiteltiin tietysti heti Interpolin ja kumppaneiden kanssa samaan lokeroon, ja sitä pidettiin osana post-punkin uutta tulemista 2000-luvun alussa. Editorsilla on näihin bändeihin toki yhtäläisyyksiä, mutta myös paljon sellaista, mistä se erottuu omanlaisekseen. Toistaiseksi uusin levy In This Light and on This Evening toi suuren muutoksen Editorsin tyyliin musiikin muuttuessa pääosin elektroniseksi ja syntetisaattoripainotteiseksi. Kuitenkin jo debyytillä bändillä oli paljon omaa ja tunnistettavaa mukana soundissaan.

The Back Room on musiikillisesti lyhyesti sanottuna suoraviivaista, melankolista rockia. Laulaja Tom Smithin matalassa äänessä on hieman yhtäläisyyttä Interpolin Paul Banksin kanssa, mutta Smithin äänessä on enemmän pehmeyttä. Tämä ehkä tekee Editorsin musiikista osaltaan hieman helpommin lähestyttävää. Heti The Back Roomin ensimmäisessä kappaleessa Lights tulevat esille bändin parhaat ominaisuudet: terävät kitarariffit, tummasävyinen tunnelma, hienot melodiat ja vahva laulaja. Tätä seuraavat hittikappaleet Munich ja Blood ovat tarttuvuudessaan paras osoitus yhtyeen sävellysten melodiatajusta. Sanoitukset ovat synkkämielisen toteavia:

People are fragile things, you should know by now
Be careful what you put them through

Melko vauhdikastempoisen alkupuoliskon lisäksi levyltä löytyy hienoa tunnelmointimateriaalia, kuten Fall, jossa kitaralla ja koskettimilla taiteillaan kauniita äänimaisemia synkän balladin edetessä. Loppupuolen helmiä puolestaan ovat kappaleena kasvava ja kertosäkeessä kunnolla potkiva Fingers in the Factories sekä kauniisti ja muuta levyä lempeämmällä lähestymistavalla toteutettu Open Your Arms. Levy päättyy melko surullisen tekstin myötä, mutta toiveikkain sävelin eroballadi Distanceen.

Honey, what got broke here
Won’t go back together again
So I’ll leave this while I can

Itse kuulun siihen joukkoon Editorsin kuuntelijoita, jotka löysivät bändin vasta sen edellisen Suomen vierailun jälkeen. Siksi Ruisrockiin suunnistaminen on pakollista tänä vuonna, koska Editors esiintyy siellä festareiden aloituspäivänä. Klubiolosuhteet sopisivat tietysti yhtyeelle paremmin, mutta eiköhän se festareillakin onnistu tavoittamaan biisiensä hienon tunnelman.

Tuomas Aitonurmi

The Back Room Vaski-kirjastoissa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Viikon levy: Björk – Homogenic

Kaikille varmasti jossakin määrin tutun islantilaisartisti Björkin vahvistettiin jokin aika sitten tulevan Suomeen Flow-festivaalille 12.8.2012. Keikka on osa uuden albumin jälkeistä Biophilia-kiertuetta, mutta Musastossa palataan nyt vuoteen 1997 ja Björkin tuona vuonna ilmestyneeseen Homogenic-levyyn, joka on hänen kolmas levynsä ja tämän kirjoittajan mielestä edelleen se artistin huipputeos.

Toki myös Debut, Post ja Vespertine ovat mielestäni hienoja  teoksia, joilta löytyy loistavia kappaleita, mutta Homogenicilla kokonaisuus on silti täysin omanlaisensa. Björk teki levyn kunnianosoitukseksi kotimaalleen Islannille, ja musiikillisesti kappaleet koostuivat pääasiassa konemusiikista sekä jousisoittimista. Björkin mukaan konebiitit symboloivat tuliperäisen Islannin laavaa ja jouset taas jäätiköitä. Mukana oli ”mausteina” lisäksi mm. harmonikkaa ja lasiharmonikkaa. Albumin tuotannossa olivat mukana Björkin itsensä lisäksi Mark Bell, Guy Sigsworth, Howie B ja Markus Dravs. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Björk sävelsi levyn jousiosioita Casio-syntetisaattorilla ja vei nauhoituksensa ohjelmoijille, jotka loivat sopivat konerytmit niiden yhteyteen.

Levyn avauskappale Hunter esitteli levyn musiikillisen tyylin melko täydellisesti heti alkuun. Biittejä, jousia ja vaanivaa tunnelmaa. Jóga taitaakin sitten olla oma suosikkini Björkin koko tuotannosta. Näin upealla tavalla jousia on yhdistetty popkappaleeseen harvoin, ja kun Björk laulaa ensimmäisen kerran ”emotional landscapes…” kylmät väreet kulkevat edelleen lähes joka kerta. Unravel-kappaleessa kuuluu vereslihalla oleminen päättyneen parisuhteen jälkeen, kappale on vähäeleinen ja kaunis kuuluen artistin koskettavimpiin. Bachelorette on myös huikea, ollen mahtipontinen esitys, jota jouset kuljettavat eteenpäin vahvasti tulkinnan ollessa täynnä tunnetta.

All Neon Like ei yllä aivan samanlaiseen loistoon kuin aloitusnelikko, mutta on nimensä mukaisesti värikäs ja positiivinen kappale. 5 years sisältää mielenpainuvan jousikohdan kappaleen puolenvälin tienoilla. Immaturessa puolestaan laulaja toruu itseään hyväuskoisuudesta ja lapsellisuudesta petyttyään jälleen ihmissuhteessaan. Alarm Call rikkoo levyn musiikillista linjaa ollen lähempänä peruspoppia ja sisältäen enemmän hip hop -elementtejä. Kappaleen on huhuttu kertovan Michael Jacksonista. Levyn toiseksi viimeisenä kappaleena seuraa räjähdys Pluton muodossa. Raivoisat konesoundit ja Björkin karjumiseksi yltyvä laulu tuottavat hänen ehkä rankimman kappaleensa ikinä: ”Excuse me but I just have to explode, explode this body off me…”

Levy päättyy seesteisesti kappaleeseen All is Full of Love. Mielenkiintoista kappaleessa on se, että levylle päätynyt versio ei ole se, josta on tehty musiikkivideo ja joka sisällytettiin Björkin Greatest Hits -kokoelmalle. Kappaleesta levyllä oleva versio onkin varsin paljon laiskempi remix, kuin tämä muissa yhteyksissä esiintynyt. Usein koneella levyä kuunnellessani lisäänkin viimeiseksi kappaleeksi tämän video-remixin levyllä olevan sijaan. Kappale sävellyksenä on joka tapauksessa mahtava, ja sanoitukset rakkauden olemassaolosta ympärilläsi, vaikka sitä ei huomaisikaan, ovat aina ajankohtaiset.

Homogenicin jälkeen Björk julkaisi vielä erittäin onnistuneen Vespertinen, joka on tyylillisesti ajoittain lähellä Homogenicia, mutta toisaalta taas ei läheskään. Medúllasta eteenpäin artistin tekemiset eivät itselleni ole enää niin kolahtaneet, levyillä on ollut muutamia yksittäisiä hyviä kappaleita, mutta ei mitään mullistavaa. Biophiliaan pitäisi tosin vielä perehtyä, koska en ole ehtinyt kuunnella sitä ehkä tarpeeksi, jotta se aukeaisi kokonaisuudessaan. Joka tapauksessa elokuista keikkaa odottelen innolla!

Tuomas Aitonurmi

Levy Kaarinan kirjastossa

Levy Vaski-kirjastoissa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Viikon levy: The Killers: Hot fuss.

The Killersin levy Hot Fuss (2004) on mielestäni alternativen ja indierockin ehdotonta eliittiä. Vaikkei koko levyä jaksaisikaan kuunnella, niin ainakin nostan esille biisit ”Jenny was a friend of mine”, ”Somebody told me” ja ”Glamorous indie rock & roll” vaikka suosittelen ehdottomasti kokonaisuuden kuuntelemista.

Myös listoilla levy oli suuri menestys. Las Vegasista kotoisin oleva The Killersin jäsenet ovat Brandon Flowers, Dave Keuning, Mark Stoermer ja Ronnie Vannucci Jr. Laulaja Brandon Flowers on mielestäni yksi parhaimmista laulajista joita olen kuullut. Hänen tyylinsä jää helposti mieleen ja se sopii täydellisesti kappaleisiin. Pidän myös The Killersin tyylistä ottaa basso, jota soittaa Mark Stoemer, esille korkeiden äänien avulla. The Killers on erittäin toimiva kokonaisuus, joka vetää helposti vertoja vaikkapa U2:lle ja Muselle, saman genren edustajille.

Tarkista levyn saatavuus Vaski-kirjastoista tästä

Leo

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized, Viikon levy