Avainsana-arkisto: 1989

Terhi Nummelin: elämäni konsertti − Eva Dahlgren 1989

Eva Dahlgren

Turun konserttitalo 1989

Eva Dahlgren vieraili yhtyeensä kanssa Turussa keväällä 1989, vain hieman albumin Fria världen 1.989 ilmestymisen jälkeen.

Turun musiikkikirjaston informaatikko Terhi Nummelin: − Silloinen kämppikseni Nina oli Eva-fani ja hän houkutteli minut lähtemään Eva Dahlgrenin keikalle. En juurikaan tuntenut artistia tai hänen tuotantoaan, mutta lähdin kuitenkin uteliaisuudesta.

− Keikka oli Turun konserttitalolla 17.4.1989. Muistan, että Eva kertoi tarinoita, mutta en niistä paljoakaan ymmärtänyt, koska Terhi Nummelin.ruotsin kielen taitoni ei ollut riittävä. Kämppikseni sen sijaan ymmärsi, ja hänellä tuntui olevan hauskaa.

− Muistan konsertista lähinnä hyvän tunnelman ja Evan sympaattisen olemuksen sekä upean lauluäänen. Keikka teki suuren vaikutuksen. Ostin jopa paidan muistoksi. Olen käyttänyt paitaa säästellen ja se onkin edelleen aivan käyttökunnossa. Vasta keikan jälkeen innostuin toden teolla Evan musiikista ja aloin ostella levyjäkin.

− Mieltymys Evan musiikkiin on säilynyt näihin päiviin saakka. Olen nähnyt Dahlgrenin kaksi kertaa myöhemminkin: Ruisrockissa (en muista vuotta) ja Caribiassa vuonna 2005. Ensi lokakuussa olen jälleen menossa katsomaan Evan keikkaa, tällä kertaa Turun Logomoon. Sitä odotellessa…

Tuomas Pelttari

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, konsertit

Viikon levy on hardcore-klassikko Blood, Sweat & No Tears

Sick of It All

Blood, Sweat & No Tears (1989)

Sick Of It All: Blood, Sweat & No TearsSpreading the hardcore reality in ‘89!

1980-luku oli New York-hardcoren kulta-aikaa. Rystysiin leimatut NYHC-tatuoinnit, bändien vakavuus ja omistautuneisuus, legendaksi muodostuneet CBGB’s-klubin jokasunnuntaiset punk/thrash-keikkaillat sekä tuona aikana julkaistut klassikkolevyt ovat tästä todisteena. Useat kyseiseen aikakauteen kuuluvat bändit – kuten Bad Brains, Cro-Mags, Agnostic Front ja myös Sick of It All – ovat edelleen aktiivisia ja asialleen omistautuneita. Keikat olivat useimmiten loppuunmyytyjä ja suosio oli tietyissä piireissä suurta. Tilanne on sama vielä tänäkin päivänä.

Blood Sweat & No Tears on bändin ensimmäinen LP. Tämän 19 kappaletta sisältävän, hieman yli 28 minuuttia pitkän levyn julkaisi Relativity Records vuonna 1989 – kolme vuotta yhtyeen perustamisen jälkeen. Tätä ennen yhtye oli ehtinyt äänittää yhden demon sekä EP:n. Blood Sweat & No Tears on nopeatempoista, aggressiivista ilmaisua, joka ei jätä erityisemmin tulkinnanvaraa vaan välittää viestinsä selkeästi. Sanoituksissa käsitellään suorasukaisesti (sekä aikakaudelleen ominaisesti) yhteiskunnan ongelmia, turhautumista, vapauden kaipuuta sekä yhteisön tärkeyttä.

Tarkasti soitetut kitara-, rumpu-, sekä bassoraidat tukevat bändin vahvaa sanomaa tukipilareiden tavoin. Vokaalit tasapainoilevat toimivasti ryhmähuutojen ja Lou Kollerin oman ulosannin välillä. Kollerin ote on tällä ensimmäisellä kokopitkällä itsevarmempi ja laulutyyli sulautuu osittain tästä syystä musiikkiin paremmin kuin bändin aiemmilla julkaisuilla. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii eräs levyn kohokohdista nimeltään Injustice System! Kappale alkaa hymyn huulille nostattavalla äänileikkeellä, joka on otettu elokuvasta West Side Story:

– Oh, I know. It’s a free country and I ain’t got the right. But I got a badge. What’ve you got?

Mielestäni LP:n parhaaksi vedoksi nousee kuitenkin jykevä, pariminuuttinen Alone. Vokalistin velipojan Pete Kollerin crossover-kitarariffit, Armand Majidin tarkka ja juuri sopivan groovaava rumpalointi sekä kappaleen todella tarttuva kertosäe tempaavat kuuntelijan mukaansa sen kummempia kyselemättä.

Levyltä löytyy myös viisi kappaletta alle minuutin pituisia raivonpurkauksia (muunmuassa Rat Pack ja Pete’s Sake), joissa tempo käy todella korkealla. NYHC:lle ominainen äänimaailma palvelee albumia erittäin hyvin. Samankaltaista musiikkia äänitetään suhteellisen paljon edelleenkin, mutta useimmiten paljon massiivisimmilla ja hieman turhan bassovoittoisilla soundeilla. Tämä albumi todistaa sen, että levy voi olla aivan yhtä hyökkäävä, aggressiivinen sekä erityisesti iskevän kuuloinen ilman nykypäiväisimpiä äänitys- ja miksausratkaisuja.

Yhtye julkaisi hiljattain 25 vuotta pitkän taipaleensa kunniaksi levyn, joka kulkee nimellä Nonstop. Albumilta löytyy uudelleenäänitettyjä ja jossain määrin erilaisia versioita yhtyeen vanhoista kappaleista.

Kalle Karjalainen

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Viikon levy

Kate Bush

Director’s Cut (Fish People, 2011)

Kate Bush: Director's Cut - Collector's EditionHarvakseltaan musiikkia tekevä Kate Bush julkaisi hiljattain uutta materiaalia. Täysin uusia Director’s Cut -levyn kappaleet eivät ole, vaan muokattuja versioita kahden aiemman albumin kappaleista.

Kate Bush (s. 1958) debytoi vuonna 1978 singlellä Wuthering Heights, joka kohosi omaleimaisuudestaan huolimatta listakärkeen useissa maissa. Nuoresta asti musikaalista lahjakkuutta osoittanut Kate Bush oli Pink Floydin David Gilmourin löytö. Gilmour rahoitti levy-yhtiö EMI:lle esitellyn demon. Moni debyyttialbumi The Kick Insiden kappaleista oli syntynyt Bushin ollessa teini-ikäinen. Levy-yhtiö EMI:n ja Bushin perheen kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti Bushin annettiin kypsyä rauhassa ja työstää musiikkiaan, kunnes brittien singlelistan ykköseksi yltänyt Wuthering Heights julkaistiin. Nopealla tahdilla tehty toinen albumi Lionheart ilmestyi myös vuonna 1978.

Seuraavilla albumeilla Never For Ever (1980) ja The Dreaming (1982) Kate Bush alkoi ottaa musiikkinsa tuotantovastuuta. Aiempien albumeiden bändisoittopohjainen musiikki väistyi rumpukoneiden, samplekokeilujen ja syntetisaattorisoundien tieltä. Vuonna 1985 ilmestynyttä Hounds of Lovea pidetään yleisesti Bushin onnistuneimpana albumikokonaisuutena. Hounds of Loven menestyksen vanavedessä julkaistiin Bushin uran ainoa kokoelmalevy The Whole Story vuonna 1986.

Vuonna 1989 ilmestyi The Sensual World, jonka nimiraidan tekstinä on Kate Bushin versio Molly Bloomin puheesta James Joycen Odysseuksesta. Albumilla on vahvat kansanmusiikkivaikutteet: kolmella kappaleella laulaa taustoja bulgarialainen Trio Bulgarka ja useilla raidoilla soittavat irlantilaiset kansanmuusikot. Epätasaista The Red Shoes (1993) albumia leimaavat Bushin äidin kuolema ja lukuisat vierailevat tähdet kuten Prince, Eric Clapton ja Jeff Beck. Molemmat albumit olivat kohtuullisia kaupallisia menestyksiä, mutta eivät yltäneet edellisten albumien kaltaiseen fanisuosioon. Seuraavaa albumia Aerial (2005) saatiin odottaa 12 vuotta. Aerial ylsi brittilistalla kolmanneksi ja myi platinaa.

Toukokuussa ilmestynyt Director’s Cut (1 CD) sisältää uudelleen muokattuja kappaleita albumeilta The Sensual World sekä The Red Shoes. Nyt kappaleessa The Sensual World kuullaan Joycen alkuperäinen teksti kirjailijan perikunnan taivuttua Bushin pyyntöön. Kappaleet on sovitettu uudelleen Bushin matalammaksi kypsyneelle äänelle. Alkuperäisiä instrumentaaliraitoja on käytetty harkiten, lyömäsoittimet äänitettiin lauluosuuksien lisäksi uudelleen. Julkaisulle on haettu lämpimämpää äänimaailmaa käyttämällä analogista äänitystekniikkaa. Deeper Understandingin kertosäkeessä käytetty autotune-efekti on jakanut mielipiteitä. Joidenkin versioiden onnistuneisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta Director’s Cut on oiva ensiapu uutta materiaalia odotellessa.

Director’s Cutista julkaistu Collector’s Edition (3 CD) sisältää uuden levyn lisäksi The Sensual Worldin sekä digitaalisesta analogiseksi remasteroidun The Red Shoesin. Tyylikäs kirjanmuotoinen pakkaus sisältää myös paljon valokuvia ja laulujen tekstit.

Teksti on esillä Stagella.

Teksti on esillä myös Turun musakirjaston Stagella.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy