Jello Biafra ja anarkistisen vanhenemisen jalo taito

”When people come up to me

and say I’ve changed their life

I say now it’s your turn

to start a fire

FIRE FIRE

Start your own fire

Bring the world fire.”    

-Jello Biafra with The Melvins, kappaleessa Enchanted Thoughtfist.

Muutama vuosi sitten katsoin Ylen dokumenttisarjan Punklandia, jossa yksi jakso loppui mielestäni erittäin raivostuttavalla sitaatilla.

   ”Ihminen, joka ei nuorena ole idealisti, on sydämetön. Ja jollei hän vanhana ole konservatiivinen, hän on tyhmä.”

Tämä pisti vanhenevan punkkarin veren kiehumaan. Pidä sinä Hallikainen turpasi kiinni, taisin sanoa ääneen.

Tottahan se kuitenkin on, että me vanhenemme. Ja vaikka se ei pelastaisikaan meitä tyhmyydeltä, meistä tulee usein juuri sitä, mitä meistä ei koskaan pitänyt tulla.

 ”Voi ei, kuulostan ihan äidiltäni!”

 ”Nykynuoret ovat juuri sellaisia.”

 ”… Mutta kun minulla on nykyään velvollisuuksia ja laskuja maksettavana!”

Valitettavan monien kohtalo on kuulostaa tältä.

On kuitenkin olemassa myös ihmisiä, kuten Jello Biafra.

Ihmisiä, jotka eivät näytä koskaan hidastavan vauhtia.

Ihmisiä, jotka nousevat barrikadeille samalla intohimolla kuusikymppisinä kuin kaksikymppisenä.

Ihmiset, jotka eivät koskaan peräänny, lopeta eivätkä luovuta.

Jello Biafra (oikealta nimeltä Eric Reed Boucher) tunnetaan parhaiten laulajana Dead Kennedys -yhtyeestä, yhdestä kaikkien aikojen rakastetuimmista punkbändeistä.

Mutta 63-vuotias Biafra on paljon muutakin kuin tämän ikonisen punk-yhtyeen keulahahmo.

Hän on levy-yhtiö Alternative Tentaclesin perustaja (Leftöver Crack, Subhumans, Tsunami Bomb …)

Hän on julkaissut yhdeksän Spoken word-levyä sekä ollut mukana lukuisissa erilaisissa musiikkiprojekteissa sen jälkeen, kun hän erosi Dead Kennedystä vuonna 1986 (LARD, Jello Biafra and D.O.A., Jello Biafra and The Guantanamo School of Medicine …).

Uusimman levynsä, Jello Biafra and The Guantanamo School of Medicine: Tea Party Revenge Porn, hän julkaisi oman levy-yhtiönsä kautta vuonna 2020.

Biafraa nähdään myös monissa elokuvissa sivurooleissa (mm. Bikini Bandits, Highway 61, The last black man in San Fransisco).

Tämä poliittisesti aktiivinen entinen anarkisti oli San Fransiscon porimestariehdokkaana vuonna -79 sijoittuen neljänneksi.

Sen lisäksi hän oli ehdolla New Yorkin vihreän puolueen presidenttiehdokkaaksi vuonna 2000.

Lisäksi hän on joutunut vaikeuksiin lain kanssa pariin otteeseen. Biafra istui syytetyn penkillä ensimmäistä kertaa vuonna 1986 haitallisen materiaalin levittämisestä nuorille. Kyseinen haitallinen materiaali oli taiteilija H.R. Gigerin tekemä juliste nimeltä Penis Landscape, joka tuli liitteenä Dead Kennedys albumissa Frankenchrist. Myös Biafran vanhat bändikaverit haastoivat hänet vuonna 1998 oikeuteen maksattomista royalty-korvauksista. Tämän oikeudenkäynnin Biafra hävisi.

Dead Kennedys

Dead Kennedys heijastaa selvästi maailmaa, johon yhtye syntyi. Maailmaa, jossa Pol Pot ja hänen punaiset Khmerit riehuivat Kambodzassa. Kaliforniassa Ronald Reagan oli kuvernöörinä, sittemmin maan presidenttinä. Punkskene oli nuori ja villi ilman selvää kehityssuuntaa. Esiintymislavan edessä, kommunistien ja anarkistien joukossa, tehtiin natsitervehdyksiä.

Dead Kennedys ei pelännyt hyökätä suorasanaisesti näkemiensä asioiden kimppuun.

Holiday in Cambodia herättää minussa sekä pelkoa että vihaa – tavalla, johon vain oikein hyvä punkki pystyy. Bändin jäsenet olivat pyhän vihan vallassa soittaessaan biisinsä Kambodzan silloisesta tilanteesta, ja sen kuulee.

Nazi Punks Fuck Off on niin suorasanainen, että jopa moshpitissä heiluvat kaljupäät ymmärsivät sen viestin. Eikä presidentti Reagankaan helpolla päässyt, niin kuin voi todeta kuunnellessaan kappaleet We’ve got a bigger problem now tai Bleed for me.

”Näin Dead Kennedysin vuoden 1979 lopulla, kun se lämmitteli The Clashia … Jello Biafra päätyi yleisön sekaan, minkä jälkeen hän oli enemmän tai vähemmän alasti. Kiihkeät fanit olivat repineet vaatteet hänen yltään.”

 –Steven Rubio, punktohtori.

Dead Kennedys menetti vetovoimansa, kun yhtye jatkoi uudella laulajalla. Ketään ei tunnu kiinnostavan, mitä yhtye puuhasi Jeff Penaltyn ja myöhemmin Skip Greerin aikana. Koska Dead Kennedys ilman Biafra on nyt vain väärin.

Biafran myöhempi tuotanto ei ole koskaan saavuttanut samaa kulttimainetta kuin Dead Kennedys.

Niistä kuitenkin loistaa selvästi läpi Biafran kädenjälki – ironista huumoria vakavista aiheista. Tämä näkyy niin The Witch Trialsin improvisoiduissa electropunk-tarinoissa, LARDin nopeatempoisessa rokissa, kuin Biafran yhdeksässä spoken word-levyssä. Erikoisella äänellään Biafra hyökkää niin kuvernööri Schwartzeneggerin kuin poliisienkin kimppuun.

”Menin Rock Against Reagan – konserttiin Washingtoniin oikeastaan vain siitä syystä, että siellä soitti Dead Kennedys, joka oli tuolloin yksi suosikkibändeistäni. Muistan, että Biafra tuijotti Washington-monumenttia ja kutsui sitä ’suureksi ikuiseksi Ku Klux Klanin mieheksi, jolla on kaksi räpyttelevää punaista silmää’. Poliisihelikoptereita lensi joka puolella, ja mellakkapoliiseja saapui bussilastettain. Kolmetoistavuotiaasta skidistä se tuntui omalta pikku vallankumoukselta.”

-Dave Grohl, Scream, Nirvana, Foo Fighters jne …

Jello Biafra vuonna 2017

”Mielestäni huumori voi olla voimakas ase”, sanoo Biafra Fresh Fruit For Rotting Vegetables-kirjan haastattelussa. ”Miksi muuten Charlie Chaplin olisi karkoitettu Yhdysvalloista kommunistihysterian ja McCarthyn aikakaudella?”.

Biafran huumori on lievästi sanottuna erikoinen. Usein se toimii juuri sellaisena aseena, josta hän puhuu, ja jonka avulla mies saa sanomansa läpi, kun taas toisinaan se menee ainakin itseltäni täysin ohi. Oliko tämän nyt tarkoitus olla hauskaa, kannanotto vai molempia? Vai jotain ihan muuta?

Miksi esimerkiksi Enhanced Methods of Questioningin (Jello Biafra and the Guantanamo School of Medicine) tekstiliitteessä on valokuva Hollywood-kukkuloiden tunnetuista kirjaimista, mutta niissä ei lue Hollywood vaan Bummer?

Miksi hänen ja Theresa Soderin häät pidettiin hautausmaalla? Oliko tämä jonkinlainen kannanotto vai sattuiko pariskunta kenties viihtymään hautausmailla?

Ja miksi hän vastustaa niin kovasti geenimanipuloitua ruokaa, tai ”frankenfood”, niin kuin hän itse sanoo, vaikka nälänhätä on todellinen ongelma maailmassa? Jopa hänen taiteilijanimensä, Biafra, viittaa nälänhädästä kärsivään valtioon, ja Plastic Surgery Disastersin levynkannessa on valokuva nälänhätää kärsivän lapsen kuihtuneesta kädestä. Eikö olisi tärkeämpää ruokkia maailman nälkäiset ensin, ja sitten keskittyä ruoan laatuun?

Ja Give Me Convenience or Give Me Death … Millainen nimi se oikein on albumille?

“Jello on kuin outo, jälkeenjäänyt setäni. Hän kuuluu perheeseen. Tapasimme 27 vuotta sitten Chicagossa. Menin backstagelle, emmekä harrastaneet seksiä. En ollut bändäri. Juttelimme kuitenkin jonkin aikaa. Minusta hän oli idiootti. Hänestä minä olin idiootti. Siitä pitäen olemme tulleet hyvin juttuun.”

-Al Jourgensen, Ministry

Minä en ole oikea ihminen kertomaan, millainen Jello Biafra on. En tiedä, onko hän nero vai tyhmä, poliittisesti valaistunut vai pelkästään sanavalmis besserwisser.

   Mutta olen aivan täysin varma siitä, mitä hän ei ole.

   Jello Biafra ei ole sydämetön. Eikä hänestä ikinä kasva konservatiivi.

Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla on nostettu esiin osan Jello Biafran tuotantoa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s