Vuoden 1968 hippimittari

 

Vuoden 1968 hippimittari pidettiin Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla 18.4. 18.  Hippimittari lähestyi ”hullua vuotta” 1968 populaarimusiikin näkökulmasta. Tilaisuudessa kuunneltiin kymmenen erilaista kappaletta, jotka asetettiin historialliseen kontekstiinsa. Yleisö sai äänestää kappaleiden joukosta omat suosikkinsa. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen kanssa ja kappaleet valitsivat ja esittelivät dosentti Kari Kallioniemi ja FT Kimi Kärki.

Termiin ”hullu vuosi” liitetään monenlaisten yhteiskunnallisten liikkeiden esiinmarssi liberaaleista konservatiiveihin. Muun muassa feministit, pasifistit, opiskelijat ja työläiset pyrkivät tuomaan äänensä kuuluviin ja ottamaan kantaa maailman tilanteeseen. Maailmaa kuohuttivat Prahan kevät, Martin Luther Kingin murha ja esimerkiksi Vietnamin sota. Kuohunnan ja radikalismin vuosi oli käännekohta myös konservatiiveille. Kulttuurin saralla erityisesti populaarimpi musiikki ja taide toimivat väylinä keskustella arvoista ja ottaa kantaa sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen. Kaiken kaikkiaan vuotta on pidetty merkittävänä maailmaa muuttaneena käännekohtana.

Hippipmittarissa kuultiin järkestyksessä seuraavat biisit. .

1. The Rolling Stones: ’Sympathy for the Devil’

2. Fredi: ’Kolmatta linjaa takaisin’

 

Voittajaksi yleisö äänesti Fredin Kolmatta linjaa takaisin. Toiseksi tuli The Crazy World of Arthur Brown: Fire.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Tapahtumat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s