Maineikas Rattlers levynjulkistamiskeikalla Raision kirjastotalon Martinsalissa 23.1.

 rattlers

Rattlers, yksi raisiolaisen rockin kulta-ajan maineikkaimmista bändeistä, oli uransa huipulla vuonna 1980. Yhtye syntyi Pelle Miljoonan innoittamana.

Saman vuoden maaliskuussa, 1980, yhtye oli mukana Oulussa järjestetyissä rockin SM-kisojen loppukilpailussa, jolloin voiton vei Hassisen Kone. Kevään kuluessa ilmestyi myös Rattlersien esikoissingle. Loppuvuoden aikana yhtye julkaisi uuden singlen.

Yhtye oli mukana Turun seudun uusia yhtyeitä esitelleellä Vaahtopäät-LP:llä, joka sai nimensä Rattlersien pikkuhitiksi muodostuneesta laulusta. Rattlersia kuultiin myös Raisrock I -kasetilla. Pitkäsoittolevy vain jäi tuolloin tekemättä, sillä legendaarisen raisiolaisyhtyeen tarina päättyi vuoden 1981 alussa.

Nyt tämä puute korjaantuu, sillä debyyttialbumi Rattlers 18/21 on ilmestynyt. Levyllä soittavat Rinko Ruonala (laulu), Mike Jokinen (kitara), Tom Vidqvist (kitara), Jouni Salovaara (basso) sekä uutena rumpalina Mikko Mielonen.

”Lähes 40 vuotta sitten tampatulla ladulla Rattlers on uskollisesti tarponut eikä tyyli ole vaihtunut vapaaksi, vaan perinteisellä mennään edelleen, välillä otsaa pyyhkien, havuja tarviten ja paitaa kuivaten”, todetaan levyn kansiteksteissä.

Rattlersien levynjulkistamiskeikka Raision Kirjastotalon Martinsalissa (Eeronkuja 2) maanantaina 23.1. klo 18.30. Liput 7 euroa (vain ovelta). Myynnissä myös uutta levyä.

rattlers-mainos

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): konsertit, Musasto suosittelee, Tapahtumat

One response to “Maineikas Rattlers levynjulkistamiskeikalla Raision kirjastotalon Martinsalissa 23.1.

  1. https://eskorahkonenmusic.wordpress.com Myös Esko Rahkoselle omistettu blogi nyt perustettu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s