Bob Dylan sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon

bob-dylan-bob-dylan-20907465-462-480

Bob Dylan on saanut komean kunnianosoituksen Ruotsin Akatemialta, eli Kirjallisuuden Nobel-palkinnon – suuruudeltaan kahdeksan miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 860 000 euroa. Kirjallisuuden Nobelia on jaettu vuodesta 1901, palkinnon on tähän mennessä saanut 113 kirjailijaa

Palkintoperusteissa Dylanin sanotaan uudistaneen runollista ilmaisua amerikkalaisen lauluperinteen kautta ”for having created new poetic expressions within the great American song tradition”. Vaikka Dylanin Nobelia on jo ounasteltukin jonkin aikaa, voidaan palkinnon silti olevan jonkin asteinen yllätys. Toisaalta hänen työnsä voidaan nähdä hyvinkin klassisena jatkona runouden kehityksessä. Ja rocklyriikasta puhuessa hän on hyvinkin arvostetuimpia, ellei arvostetuin viitekehyksessään.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun Dylan on saanut arvostetun akatemian jakaman pohjoismaisen palkinnon; vuonna 2000 hän sai Polar Music Prizen. Palkinnon jakaa Ruotsin kuninkaallinen musiikkiakatemia ja on rahalliselta arvoltaan kahdeksasosa Nobelin palkinnosta ja osoitetaan kunnianosoituksena poikkeuksellisen suurista saavutuksista musiikin luomisen ja kehittämisen alalla.

Bob Dylanin tuotantoa Vaski-tietokannassa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Uutiset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s