Mitä minä kuuntelen? – Mika Lietzén

mika_lietzen_img_1625

Muistatko vielä pari vuotta sitten julkaistun Musaston näyttely-/juttusarjan nimeltä Mitä minä luen? Nyt on vuorossa sen sisarsarja nimeltä Mitä minä kuuntelen?

Oletko koskaan miettinyt mitä musiikkia varsinaissuomalaiset kirjallisuuden alan ihmiset kuuntelevat? Nyt sinulla on tilaisuus tutustua kirjallisuusvaikuttajien suosittelemiin teoksiin Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Esillä on myös taiteilijan omaa tuotantoa. Henkilö vaihtuu viikottain ja näyttely jatkuu joulukuulle. Musiikkiosasto sijaitsee vanhan kirjastotalon toisessa kerroksessa. Käykääpä katsomassa!

Tällä viikolla vuorossa on sarjakuvantekijä ja kuvittaja Mika Lietzén.

1.Kerro itsestäsi kirjailijana / kirjallisuuden alan toimijana.

Olen sarjakuvantekijä ja kuvittaja. Olen julkaissut kaksi omaa albumia ja neljä pienempää julkaisua, sekä kolme albumia yhteistyössä muiden tekijöiden kanssa. Kolmas oma pitkä albumini Minä olen saari ilmestyy syksyllä 2016. Turussa joku saattaa muistaa minut pitkäikäisestä sarjakuvastani Turun Ylioppilaslehdessä (2000-2007). Olen myös sarjakuvan pienkustantaja, ja olen toimittanut kymmenisen sarjakuva-antologiaa. Lisätietoja löytyy esimerkiksi osoitteesta www.lietzen.com.

2. Miten musiikkiharrastus on vaikuttanut kirjoittamiseesi / työhösi kirjallisuuden parissa?

Sonic Youthin Kim Gordon kirjoitti Girl in a Band -kirjassa:

A lot of artists listen to music while they work, and many think, Why can’t I make art that looks as intense as the sounds I’m hearing?” (s. 81)

Kuulostaa hyvin tutulta! Kuuntelen usein työskennellessä sellaista musiikkia jonka tunnelman haluaisin tavoittaa, lähinnä tosiaan vain onnistuen hapuilemaan sinne suuntaan. Eniten musiikki vaikuttaa tarinan tunnelmaan ja yksityiskohtiin (yhdessä jutussa hahmo alkaa hyräillä Shuggie Otisin biisiä vain koska satuin kuuntelemaan sitä sillä hetkellä), piirrostyylini kun on sen verran tasaista eikä helpolla mukaudu spontaaneihin muutoksiin. Ihailen kyllä suuresti esimerkiksi Brian Chippendalen kaltaisia piirtäjiä, jonka sarjakuvat mielestäni näyttävät kutakuinkin samalta kuin miltä bändinsä Lightning Bolt kuulostaa.

Jotkut tarinani ovat saaneet alkukipinänsä jostakin biisistä tai levystä, esimerkiksi edellinen julkaisuni 1986 sisälsi viittauksia Iron Maidenin levyyn Piece of Mind, ja seuraava albumini Minä olen saari lähti alun perin liikkeelle Bruce Springsteenin levystä Darkness on the Edge of Town, ajatus tarinasta joka tapahtuu autossa, jossa ajetaan kilpaa, tosin sittemmin se on lähtenyt omille teilleen, mm. WilcoBull Black Nova -kappaleen kautta. Springsteenin Nebraskan harmaat autiot maisemat vaikuttivat myös, ja tietysti kappale Highway Patrolman.

lietzen_1986

Tarinoiden rakenteita ajattelen usein musiikin kautta, käytän esimerkiksi paljon toistoa, jonka olen omaksunut musiikista. Pidän myös kappaleista jotka alkavat hitaasti mutta kasvavat loppua kohti suuremmiksi, tällaisia rakenteita löytyy joistakin sarjakuvistani. Ja kaikki ei toki ole pelkkää ääntä, vaan hiljaisuudella on myös oma iso merkityksensä.

Kustannuspuolella arvostan itsenäisyyttä ja vapaita käsiä tehdä asioita taiteen ehdoilla, vaikka se tie on aikoinaan löytynyt vähän itsestäänkin olen sittemmin saanut innoitusta esimerkiksi pienten itsenäisten levy-yhtiöiden toimintatavoista.

Käyn myös paljon livekeikoilla, viehättää se taiteen esittämisen välittömyys ja tapahtuminen hetkessä, kun taas oma tekeminen vie aina paljon aikaa.

3. Esittele lempilevysi/ -artistisi/- yhtyeesi. Jos sinulla ei sellaista ole, niin esittele lempimusiikkityylisi (esim. klassinen, punk, iskelmä)

Suosikkeja on monia mutta sanotaan vaikka Fugazi ja toistaiseksi viimeisin levynsä The Argument (2001). In on the Killtaker (1993) olisi myös vahvoilla, koska se oli ensimmäinen Fugazin levy jonka kuulin.

Fugazi on post-hardcore -bändi Washington DC:stä, vaikutti aktiivisesti vuosina 1986-2002.

Musiikillisesti Fugazi perustuu paljolti Ian MacKayen ja Guy Picciotton kitaroiden ja laulun yhteispeliin, tietenkin unohtamatta sitä että biisit ovat erinomaisia. On sekä punkin suoraviivaisuutta että rönsyilyä milloin minnekin musiikillisiin suuntiin. MacKayen muutkin bändit ovat erinomaisia, Minor Threat ja myöhempi The Evens, mutta Fugazi on se terävin kärki. Myös tietysti pitkäikäisin, vaikka onkin ollut telakalla viimeiset 13 vuotta. The Argument -levy on kenties Fugazin paras, siinä kulminoituu kaikki sitä edeltänyt. Ehkä siinä ei ole ihan kaikkea sitä energiaa mitä vaikka 13 Songsissa ja Repeaterissa, mutta taiteellisesti se on kypsin suoritus.

Fugazin monipuolisuus on myös merkittävää, paitsi musiikillisesti myös lyriikoiden osalta. Vaikka siellä onkin sitä tervejärkistä poliittisuutta se ei käy saarnaavaksi, vaan aika monet biisit ovat sanoituksiltaan lähes abstrakteja.

Iso osa Fugazin viehätystä on myös DIYasenteensa, sellainen yritteliäs itsenäisyys. Vaikka MacKaye ja Fugazi eivät niin markkinavoimista ole piitanneetkaan (keikkalippujen hinnan painaminen mahdollisimman alas jne), ovat silti menestyneet aina hyvin, esimerkkinä vaikka Dischord -levymerkki. Oma lukunsa lienee myös se että verkossa on saatavilla lähes kattava kokoelma Fugazin keikkataltiointeja.

Ja tietysti kun kävin Washington DC:ssä etsin sen kohdan mistä arvelin että In on the Killtakerin kansikuva oli otettu.

4. Käytätkö kirjastoa?

Käytän. Uudet kirjat ja levyt ostan pääsääntöisesti omaksi (vinyylilevyjen paluu on innostanut takaisin levykauppoihin vuosikymmenen digitaalisen tauon jälkeen), mutta usein tulee etsittyä joitakin vanhoja nimikkeitä, joita ei muualta enää saa, tai vaikka tietokirjoja.

5. Jos olisit levy, niin mikä levy olisit?

Se olisi joku pieni 7-tuumainen vinyylisingle. Pieni on kaunista, sarjakuvassakin pidän pienlehti/ omakustanne -estetiikasta. Viimeisin single jonka ostin oli Sur-rurin Aurinko ei mahdu (löytyy myös Ajan paksu lakana -levyltä). Se on valtavan kaunis kappale, liikkuu etevästi yleisen ja yksityisen välillä, kuvaten aurinkoa ja sen liikettä taivaankaaren yli mutta myös miten se vaikuttaa (tai ei, koska “aurinko ei mahdu” postiluukusta) yhteen ihmiseen. Mahtavaa. Lisäksi levy on keltainen, joka on suosikkivärini (vrt. Fugazin In on the Killtakerin kansi…).

Toim. Petri Kipinä ja Erika Woodard

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Mitä minä kuuntelen?, Musasto suosittelee, Näyttelyt Turku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s