Viikon levy: Interpol – Turn on the bright lights (2002)

Interpol

Interpol on ollut minulle heidän uransa alusta asti tärkeä yhtye. Ja juuri tämä debyyttilevy on se joka koskettaa minua eniten. Syy voi olla siinä, että levyn ilmestyessä elin yksinäisessä elämänvaiheessa ja albumin kappaleet loivat minuun jonkinlaista uskoa ja toivat minulle iloa sekä valoa pimeyteen. Usein Interpolin biisejä erehdytään pitämään synkkinä. Bändi ei tee mitään ”happy, happy, yeah, yeah” tyylisiä kappaleita, mutta on mielestäni erhe lokeroida ne vain murheellisiksi post-punk- lauluiksi. Itse miellän yhtyeen laulaja-sanoittaja Paul Banksin (s. 1978) romanttiseksi ja runolliseksi lyyrikoksi.

”I feel that love is in the kitchen with a culinary eye, I think he’s making something special and I’m smart enough to try, if you don’t trust yourself for at least one minute each day, well you should trust in this, girl, cause loving is coming our way” laulaa Banks levyn kappaleella Obstacle 2.

Yhtye perustettiin 1998 New Yorkissa, kun yliopisto-opiskelijat, kitaristi Daniel Kessler ja rumpali Paul Drudy tapasivat musiikin merkeissä. Sittemmin Drudyn korvasi Sam Fogarino. Bändin basistiksi otettiin Carlos Dengler. Paul Banks tuli bändin jäseneksi sattuman kautta. Hän törmäsi vanhaan tuttunsa Kessleriin palattuaan Euroopasta. Yhtye julkaisi ensin kasi-raita äänityksiä ja keikkaili ahkerasti, levysopimus solmittiin Matador Recordsin kanssa vuoden 2002 alussa ja tämä esikoisalbumi julkaistiin jo vuoden loppuun mennessä. Dengler jätti yhtyeen muutama vuosi sitten, vaihtoi alaa ja ryhtyi näyttelijäksi.

Bändin nimi tulee siitä, että yhtye lähestyy musiikkiaan ja sanoituksiaan ikään kuin rikosjuttua tutkiva poliisi. Silti jutun ”ratkaisu” on kuulijasta kiinni, sillä Interpolin sanoitukset eivät välttämättä aukea ihan heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kenties se tekee tästä jutusta niin mielenkiintoisen, kun aina voi palata alkuun ja kelata mielessään, mikä on jutun ydin ja tarkoitus.

Olen nähnyt Interpolin kerran livenä, Ruisrockissa 2008. Se oli hieno kokemus, lauloin jokaisen biisin mukana. Muistan, että lavan edessä oli muun yleisön lisäksi kolme hysteeristä fania ja sen, että vieressäni seisoi goottipariskunta päivävarjoineen. Hysteria liitetään usein teiniyleisöön ja popyhtyeisiin kuten The Beatles, Dingo ja One Direction, harvoin niin sanottuihin alternative -bändeihin kuten Interpoliin. Kenties tämä hysteerinen teinitrio oli niin ihastunut juuri Paul Banksin baritoniin ja runopoikasanoituksiin, että se sai heidät aivan sekaisin?

Keikkaan mennessä oli bändiltä ilmestynyt kolme pitkäsoittoa: Turn on the bright lights(2002) Antics (2004) sekä Our love to admire (2007). Kun Antics ilmestyi, olin hieman pettynyt siihen, että biisit olivat ”lällympiä” kuin debyyttijulkaisulla, mutta opin kuitenkin ajan myötä arvostamaan Anticsia ja sen hienouksia. Muutin Joensuusta Turkuun vuonna 2006 ja aloin käymään säännöllisesti legendaarisessa Dynamossa, jossa soitettiin muun muassa Interpolia. Tanssin siellä iloisesti ja vapaana Obstacle 1 ja  Antics -levyltä löytyvän  Slow Hands -biisin tahtiin.

Monet tahtovat luokitella Interpolin köyhän miehen Joy Divisioniksi, mutta luulen, että ne jotka väittävät niin, eivät ole edes vaivautuneet tutustumaan Interpolin tuotantoon sen kummemmin. Jos tahtoo tutustua tähän bändiin, niin kannattaa jättää tällaiset ennakkoluulot romukoppaan ja antaa musiikin viedä mennessään.

Biisilista:

  1. Untitled
  2. Obstacle 1
  3. NYC
  4. PDA
  5. Say hello to the angels
  6. Hands away
  7. Obstacle 2
  8. Stella was a diver and she was always down
  9. Roland
  10. The New
  11. Leif Erikson

Johanna Niskala

Varaa levy Vaski-verkkokirjastosta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s