Viikon levy: Mielenrauhaa – Musiikkia ja luonnon ääniä rentoutumiseen

vlcd1914

 

Turun kaupunginkirjaston musiikkiosastolla on oma hyllynsä meditaatiomusiikille 78.898 ja sitä kysytään paljon. Kokoelmissa on tällä hetkellä noin kolme hyllymetriä tätä musiikkia.  Meditaatiomusiikki on nimitys kaikelle sellaiselle musiikille, joka on tarkoitettu tai jota käytetään mietiskelyn taustamusiikkina.Termiä käytetään lähinnä julkaisuista, joiden sisältämä musiikki on selkeästi tarkoitettu mietiskelyn avuksi tai jota julkaisija suosittelee käytettäväksi tässä tarkoituksessa.

Meditaatio on harjoitus, jossa kehitetään sisäänpäin kääntyneen itsetarkkailun muodossa omaa mieltään. Meditaatiota voidaan harjoittaa monella tasolla ja eri syistä. Maallisella tasolla meditaatiota harjoitetaan mielenvirkistyksen, ilon ja rentoutumisen saavuttamiseksi. Henkisellä tasolla sitä voidaan harjoittaa esimerkiksi eksistentiaalisten kysymysten ratkaisuun. Meditaatiomusiikin tarkoitus on tukea meditaatiota tai syvärentoutumista. Musiikilla on suora ja suuri vaikutus ihmisen mieleen, tunteisiin ja alitajuntaan. Siksi ei ole yhdentekevää, minkä tyylistä meditaatiomusiikkia valitaan meditaation taustalle.

Meditaatiomusiikki ei saa olla voimakkaasti tunteisiin vaikuttavaa musiikkia, koska se voi häiritä keskittymistä. Meditaation taustalla on hyvä soittaa tasaista ja seesteistä musiikkia. Se hiljentää mieltä ja tunteita sekä antaa tilaa tarkkailla ajatuksia, tehden mahdolliseksi myös syvän meditatiivisen tilan, jossa ajatukset pysähtyvät.

Olen kuunnellut jonkin verran meditaatiomusiikkia ja sitä on todellakin monenlaista. Parhaiten minusta toimivat äänitteet, joissa on luonnonääniä ja syntetisaattoreilla tehtyjä pitkiä maalailevia ääniä. VL-Musiikki on julkaissut sarjan tämäntyyppistä musiikkia: Mielenrauhaa – Musiikkia ja luonnon ääniä rentoutumiseen. Vaski-kirjastojen kokoelmista löytyvät  esimerkiksi osat Vesiputouksen solinaa, Laulavat linnut, Valtameren valaat, Delfiinien leikkiä, Metsän linnut ja Viidakon kätköissä ja paljon muitakin. Meditaatiomusiikki sopii mielestäni hyvin myös työskentelyn taustamusiikiksi esim. avokonttoriin, kun taustahälina häiritsee keskittymistä.

 

Katso levyjen saatavuus Vaski-kirjastoista tästä.

 

 

 

 

Ann-Christin Antell

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s