Viikon levy: The Blue Nile – A Walk Across the Rooftops (1984)

riitan

 

On musiikkia, joka sopii taustalle vaikkapa juhlatunnelman nostattamiseksi. Ja on musiikkia, jota todella pysähtyy kuuntelemaan. Tämän viikon levy on esimerkki jälkimmäisestä.

 

The Blue Nile on skotlantilainen synapop-yhtye, jonka Paul Buchanan, Robert Bell ja Paul Joseph ”PJ” Moore perustivat vuonna 1981. Yli kaksikymmentä vuotta kestäneen uransa aikana yhtye on julkaissut vain neljä albumia, joista A Walk Across the Rooftops (1984) on ensimmäinen. Se sai aikoinaan loistavat arvostelut monelta maineikkaalta lehdeltä (Sounds, Q, Rolling Stone, Uncut…), mutta siitä kuulee silti harvoin puhuttavan. Debyyttialbumi julkaistiin uudelleen vuonna 2012, jolloin musiikki tavoitti vannoutuneiden fanien lisäksi myös nuoremman sukupolven.

 

Ryhmä on vaatimattomasta taustastaan huolimatta päässyt tekemään yhteistyötä monen tunnetun artistin kanssa – näistä mainittakoon mm. Rickie Lee Jones, Peter Gabriel ja Annie Lennox. Yhtye on alusta asti pitänyt matalaa profiilia ja pysytellyt poissa julkisuudesta, minkä takia ei ole edes varmuutta siitä, onko bändi yhä koossa. Virallista tietoa yhtyeen hajoamisesta ei ole missään vaiheessa saatu, mutta huhun puolesta puhuu se, että viimeisin albumi julkaistiin vuonna 2004 ja Buchanan toimii nykyään itsenäisenä sooloartistina.

 

Blue Nile on erinomainen esimerkki siitä, miten vastaan tulevat haasteet on mahdollista kääntää edukseen. Bändin tunnusomainen syntetisaattoreita, elektronisia soittimia ja erilaisia ääniefektejä yhdistelevä musiikki juontaa nimittäin juurensa siitä, etteivät yhtyeen jäsenet osanneet kunnolla soittaa esimerkiksi kitaraa tai rumpuja. Sittemmin on kuitenkin tullut selväksi, ettei musikaalisuudesta tai luovuudesta ole ollut puutetta. Yhtyeen keulakuvana toimiva Buchanan (joka on saanut vaikutteita mm. hiljattain edesmenneeltä David Bowielta) laulaa raa’alla tunteella, ja itse kappaleiden instrumentaaliosuudet ovat huolellisesti tehtyjä ja liikuttavan kauniita.

 

Levyltä täytyy ehdottomasti nostaa esiin yhtyeen tunnetuin ja suosituin kappale Tinseltown in the Rain, josta monet heidät muistaakin. Lyriikoiden merkityksestä on ollut monenlaisia teorioita, mutta vakiintunut käsitys on, että laulu kertoo Glasgow’sta, yhtyeen synnyinpaikasta.

 

 

Toinen nosto voisi olla Automobile Noise, jonka laulunsanat tempaisevat kuulijan mukaansa yksinkertaisilla, mutta kuvaavilla säkeillään.

 

 

Automobile noise

Exit signs and subway trains
Twenty-four hours, statues in the rain

Walk in the headlights, walk in the daylight
Automobile noise


I am weary of this fighting
I’m weary of surrender

 

Blue Nilen hitaasti kehittyvät harmoniat ja unenomainen tunnelma eivät välttämättä vetoa kaikkiin. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla huono asia. Yhtye ei ole koskaan ollut suuren yleisön bändi, mutta heille, joille se jotain merkitsee, se merkitsee paljon. Ja sitä voi moni muu yhtye vain tavoitella.

 

R.T.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s