Viikon levy: Red Hot Chili Peppers – The Getaway

unnamed205

Tämä jo ikääntynyt, mutta edelleen vahvasti elossa oleva ja yhä eloisa kalifornialainen yhtye perustettiin 1983 ja  on tämän hetken yksi suosituimmista rockyhtyeistä. 10 studioalbumia julkaissut yhtye soittaa rockmusiikkia, pop rockia, hiphopvaikutteista rockia, punkia sekä funk rockia. Ystävykset Anthony Kiedis ja Flea tapasivat ensimmäistä kertaa koulun pihalla. Kimppaan liittyivät myös Hillel Slovak sekä Jack Irons.

large_rhcp_stevekeros-small

Vuosien saatossa huumeongelmat ottivat osansa ja koituivat jopa yhden jäsenen, Hillel Slovakin, kohtaloksi, joten yhtyeen tie on ollut pitkä ja kivinen. Yhtyeen tarina on niin pitkä, että tiivistän sen tähän lyhyesti: sitä voisi kenties kuvailla vuoristoradaksi. Alaspäin mentäessä huumeongelmat ottivat vallan, kun taas raitistumisen myötä tuli aina uusi levy ja yhtye oli huipulla. Samalla jäseniä tuli ja meni mutta kaksi ihmistä on yhä pysynyt uskollisena yhtyeessä: Anthony Kiedis (laulaja) sekä Flea (basisti). Nykyään mukana ovat myös pitkään mukana ollut rumpali Chad Smith sekä John Frusciantea seuraamaan tullut kitaristi Josh Klinghoffer.

large__69a0738-stevekeros-small

Uusin levy, The Getaway, tuli ulos 17.6.2016 eli viime viikolla. Tämä levy oli juuri niin hyvä yllätys kuin sen sinkku, Dark Necessities antoi olettaakin. Omia suosikkejani ovat mm. nimikappale joka antaa vauhdikkaan alun albumille; Encore taas on miellyttävän harmoninen, rauhallinen kappale jota voi kuunnella kun haluaa rentoua. Kolmas biisi mikä kolahti on Goodbye Angels, jossa nouseva tunnelma antaa hyviä kiksejä. Balladeja mahtuu levyyn myös mukaan kuten aina – esimerkkinä voidaan pitää The Hunteria. Go robot tuo tyypillisen RHCP:n funkpuolen esiin ja se on ”chillaileva” mutta särmikäs kappale.

The getaway- albumi on hiukan rauhallisempi, synkempi ja rankempi levy kuin I´m with you. Viimeksi mainitsemassani oli enemmän menoa mukana, mutta ensimmäinen mainittu on kehittyneempi.

Jään innolla odottamaan syyskuussa tulevaa keikkaa, jossa RHCP esiintyy Hartwall Areenalla 13. päivä. Se tulee olemaan ensimmäinen kerta kun näen yhtyeen livenä. Kuka muu lähtee keikalle? Minä!!!

– Meri, harjoittelija

Levy Vaski-tietokannassa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Uncategorized, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s