Viikon levy: Flegmaatikot – Läheltä ja kaukaa

lc3a4heltc3a4_ja_kaukaa
TAMPERE!

Se on ensimmäinen asia mikä tästä levystä tulee mieleen ja se kantaakin kaikkia manseräpin tuntomerkkejä peräjälkeen tulevista tuplariimeistä, läpitunkemattoman paksuun murteeseen ja yleiseen sikailuun. Eikä se sinänsä yllätä sillä onhan flegmaatikot näiden tyylien takana ja muutenkin tärkeä osa Tampereen ja osittain koko Suomen ”räp skenelle”. Tämä kyseinen levy on myös yhtyeen ensimmäinen kokonaan suomenkielinen julkaisu joten mistään turhasta ei ole kyse.

Ja koko äänite onkin sitä itseään. Tiedemiehen biitit ovat pomppivia ja niistä kuuluu 2000- luvun alkupuoli erittäin vahvasti, mutta toimivat ne ainakin omaan korvaan hyvin vielä nykyajankin standardeilla. Spesialistin, leijonamielen ja muutaman vierailijan riimit käsittelevät syväluotaavasti mm. Holtitonta kaljan juomista, kivenkovia räppiskilssejä ja täyspäiväistä päälliköintiä. Biiseissä on painavista aiheista huolimatta paljon huumoria ja löytyy levyltä kappale mikä kertoo mutsin luona asumisesta (Hitti menneisyydestä)

Jos tätä ei ole vielä kuullut niin nyt viimeistään kannattaa ottaa haltuun.

Eero Kostiainen

Levy Vaski-tietokannassa

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Uncategorized, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s