Viikon levy: Bob Dylan – Oh Mercy (1989)

Bob_Dylan_Oh_MercyJoskus voi tehdä oikeita löytöjä musiikin suhteen ihan pienistäkin asioista, kuten vaikka tässä tapauksessa elokuvien biisivalinnoista. Katselin eräänä päivänä High Fidelity –nimistä elokuvaa jossa yhdessä tietyssä kohtaa alkoi soimaan Bob Dylanin Most of the time. Tunnetuimpiin folkmuusikoihin kuuluvan Dylanin äänen tunnistaa helposti mutta tämä kappale oli täysin tuntematon. Erityisesti isäni innostui biisistä ja päätti etsiä sen.

Sittemmin tuo kappale soi usein kaiuttimissamme, mikä johti siihen, että isäni etsi Spotifysta tämän kappaleen sisältävän albumin, kuunteli sen ja lopulta tilasi Oh Mercyn netistä. Levy tietenkin saapui postissa aikanaan ja tulon jälkeen laitettiin heti soimaan. Itse en yleensä kuuntele tämän tyylisiä artisteja, mutta albumin kuuntelun jälkeen syttyi aikamoinen kipinä ja into Bob Dylania ja hänen tuotantoaan kohtaan. Oh mercy, totta vie.

Dylanin albumi sopii mielestäni erityisesti rauhallisiin koti-iltoihin tai muihin vastaaviin rentoihin tilaisuuksiin, sillä se luo kaivattua tunnelmaa. Biisit ovat ensisijaisesti rauhoittavia mutta albumin ensimmäinen biisi, Political world, nostattaa erityisen tunnelman nopealla temmollaan sekä yhteiskunnan ongelmiin viittaavilla sanoituksillaan:

We live in a political world

Where peace is not welcome at all

It’s turned away from the door

To wonder some more

Or put up against the wall

 

We live in a political world

Wisdom is thrown in jail

It rots in a cell

Is misguided as hell

Leaving no one to pick up a trail

 

 

Yksi lemppareistani, The disease of conceit, on jotenkin omalla tavallaan säväyttävä teos. Jos kappaleen nimen kääntää suomeksi niin nimen mukaan omahyväisyys/itserakkaus on tauti, sairaus.

 

Conceit is the disease that the doctors got no cure

They’ve done a lot of research on it but what it is they’re still not sure

There’s a whole lot of people suffering tonight from the disease of conceit

Whole lot of people struggling tonight from the disease of conceit

 

Taustalla soivan musiikin teemana tuntuu olevan ”less is more”, mutta kappaleen lopun kruunaa pehmeä ja rauhallinen sähkökitarasoolo, mikä sitten päättää tämän kolmen ja puolen minuutin merkittävän teoksen.

Bob Dylan itse luonnehtii albuminsa kappaleiden tekoa, että ne olivat sen tyylisiä, mitkä saattavat yhtäkkiä tulla mieleen juuri ennen kuin menee nukkumaan. Hän myös kertoo, että ”mitä enemmän koittaa tehdä jotain, sitä enemmän se pakenee.”. Dylan tarkoittanee tässä, että liiallinen ”pakko keksiä jotain” karkottaa inspiraation. Puheiden perusteella voi myös päätellä, että joidenkin kappaleiden ideat tulivat sattumalta, eikä raskaan mietinnän tuloksena.

TET-harjoittelija Margaretha Lindroos

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s