Viikon levy – Iggy Pop : Post Pop Depression

post_pop_depression_28front_cover29
Iggy Pop, oikealta nimeltään James Newell Osterberg, Jr., s. (21. huhtikuuta 1947) on yksi rockmusiikin suurista nimistä. Ja samalla kuitenkin kaiken aikaan hän on ollut hieman pinnan alla. Toki hänet tiedetään, mutta kuitenkin Stooges ym. ei ole niinkään mainstream-mielessä isoa. Iggy Pop onkin aina ollut hieman liian outo, liian räväkkä saavuttaakseen suurmenestystä. Toki hänellä on maineensa Punkin kummisetänä ja esikuvana, raivokkaana stagedaivaajana, lasinsiruissa kierijänä, itsensä viiltelijänä, huumesekoilijana hän on kirjoittanut ison osan rockin (välillä ikävääkin) historiaa. Mutta varsinainen massojen suosio on aina jäänyt puuttumaan.

Hänen onkin kiittäminen suurimmista menestyksistään ystäväänsä David Bowieta, joka ensin nosti hänet jaloilleen fyysisestä ja psyykkisestä aallonpohjasta Stoogesin hajottua seitsemänkymmentäluvulla. Iggy Popin ehkä tunnetuimmat kappaleetkin, kuten Passenger tai China girl ovat näiltä yhteistyön ajoilta.

Toki Pop on ollut tunnettu aiemminkin, mutta pitkälti hänen Stoogeskautensa löytäminen on tapahtunut myöhemmin. Iggy painuu aina välillä hieman unohduksiin kunnes sitten taas nousee huipulle, milloin suositun elokuvan alkumusiikin tuoman näkyvyyden, Bowien avustuksella. Suomalaisittain tietysti muistetaan hyvin myös 80-luvun lopun Iggy Pop, jolloin Andy McCoy toimi hetkellisesti hänen kiertuekitaristinaan. https://vaski.finna.fi/Record/vaski.387261 .

Post Pop Depression tuntuu jälleen ja voisi sanoa pitkästä aikaa vedenjakajalevyltä Iggy Popin uralla. Levy sai alkunsa Iggyn otettua yhteyttä Hommeen, pidettyään Queens of The Stone Agen … Like Clockwork-levystä.  Kaksikko vaihtoi ideoita ja levytti levyn kahdessa  viikossa Hommen ranchilla. Avustajinaan QUOTSA-kitaristi Dean Fertita ja Arctic Monkeysin Matt  Helders. Levy on kiitettävän verevä kokonaisuus, vaikka onkin selvästi Bowien tuottamien Lust for Lifen ja Idiotin innottama. Pop on löytänyt pitkästä aikaa hyvän kirittäjän itselleen; Homme on tuonut oman kykynsä tehdä musiikkia, joka on yhtäaikaa retroa ja nykyaikaista. Mukana on koukkuja ja  tarttumapintaa, levy ollessa rento ja menevä, rokkaava mutta ei kuitenkaan väkinäisesti – kuten ikävän usein on asianlaita vanhemmilla rockartisteilla.

Sen sijaan levy on varsin verevä, vaikkakin Hommea sinänsä käy selvästi kiittäminen, Pop ei valitettavasti ole saanut itsestään irti sitä vaikuttavinta ja raainta itseään. Levyllä toistuu turhan usein Iggylle tyypillinen kliseinen altyylisyys ja jonkun verran toivoisi että hän kykenisi hieman enemmän käymään läpi kuolevaisuuttaan ja vanhenemistaan kuten teki tuotannostaan selkeästi poikkeavalla Avenue B:llä ja Post Pop Depressionin American Valhalla-kappaleella:

I’ve shot my gun
I’ve used my knife
This hasn’t been
An easy life

Where is American Valhalla
Death is the pill that’s tough to swallow

Antti Impivaara

Varaa levy kirjastosta: https://vaski.finna.fi/Record/vaski.3454514

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Uncategorized, Uutuudet, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s