Sanna Mansikka esittää Raision Vinyyli-iltamissa Joni Mitchellin tuotantoa – Mansikan haastattelu Musastossa

Vinyyli-iltamat

Raision kaupunginkirjaston Vinyyli-iltamat kokoaa jo neljännen kerran yhteen musiikin-ja vinyylilevyjen ystäviä maanantaina 7.3. klo 16-19. Levymyynti alkaa heti kello 16. Joni Mitchell -aiheista puhetta ja musiikkia on luvassa kello 18.

Malka Maromin Joni Mitchell omin sanoin : lauluntekijän elämä -kirjan suomentajan Sini Linterin (Musaston Sini Linteri -haastattelu) puhetta Mitchellista värittävät turkulainen Sanna Mansikan akustiset esitykset Joni Mitchellin tuotannosta. 

sanna ma

Turun musiikkielämässä pitkään vaikuttanut Mansikka on sekä trubaduurina että yhtyeensä Sanna Mansikka Bandin kanssa esiintynyt mm. DBTL:ssä ja Ruisrockissa. Aikoinaan Mansikka suunnisti heti 18 vuotta täytettyään Ruotsiin, jossa trubaduuriartistille riitti soittomahdollisuuksia. Perheen perustamisen myötä soittamiseen tuli taukoa ja uudelleen aktiivinen keikkailu alkoi 1990-luvulla. Vuonna 1998 ilmestyi ep-levy ’Läpikuultavaa’ ja seuraavana vuonna kokopitkä albumi ’Unienleikkaaja Saa paikan’. Vuosina 1996-2006 Mansikka toimi free lancer-muusikkona. Nykyään keikkailu tapahtuu päivätyön ohella (Mansikka toimii ohjaajana koululaisten musiikkipainotteisessa iltapäiväkerhossa).

– Joni Mitchell merkitsee minulle hyvin paljon. Hänen musiikkinsa on vaikuttanut omaani valtavasti. Kun on aloittanut soittamisen kitara ja nainen- pohjalta, Joni on ollut luonteva esikuva musiikin säveltämiseen, sanoittamiseen ja esittämiseen. Kaikki on lähtenyt musiikista. Olen yksinkertaisesti tykännyt Jonin sävel- ja sanoitusmaailmasta. Ne tarjoavat, paitsi musiikin nautintoa, myös kiinnostavaa haastetta soittajalle ja laulajalle.

Mansikan keikkaohjelmistossa on lähinnä kitarapohjaisia tubaduurikappaleita varhaisimmilta albumeilta. Kestosuosikeiksi Mansikka mainitsee levyt Clouds (1969), Ladies of the Canyon (1970), Blue (1971) ja For the Roses(1972). Suosikkibiisejä keikkatilanteessa ovat mm. Big Yellow Taxi, Woodstock, Both Sides Now, Chelsea Morning, Ladies of the Canyon ja (pianistin kanssa esittävä) My Old Man.

– Yhtä lempikappaletta, kuin myös lempilyriikkaa on mahdotonta mainita. Sanoituksissa on niin monia ulottuvuuksia, esim. Both Sides Now koskettaa omaa filosofista maailmanjärjestäjääni, mutta hulvaton Conversation yhtä lailla ihanassa naiviuteen piilotetussa sarkasmissaan suorastaan riemastuttaa!

Mansikka toteaa Sini Linterin suomentaman ’Joni Mitchell omin sanoin’ -kirjan olevan tervetullut paketti Jonin elämästä ja musiikista – ehkä kuitenkin enemmän musiikista. Mielenkiintoista on myös lukea Sinin suomentamia laulujen tekstejä, varsinkin kuin Mansikka on myös itse mielessään kääntänyt Mitchellin lyriikoita vuosien varrella.

-Täytyy vielä mainita se seikka, että kovin liikuttavan tuttuja muistoja herätti kirjan alku, missä kirjoittaja Malka Marom kohtaa Jonin ensimmäisen kerran – eksyessään tämän keikalle syrjäiseen baariin. Niin sitä minäkin joskus virittelin pubin nurkassa kitaraa, yrittäen olla huomaamattoman näköinen ennen keikan alkua. Se tilanne on niin intiimi ja epävarma, eikä haluaisi VIELÄ olla katseiden alaisena… Mutta minkäs teet, kun pubit oli pieniä ja vailla back stageja.

(Sanna Mansikka esittää Vinyyli-iltamissa muutamia Mitchellin kappaleita Sini Linterin puheosuuden yhteydessä, alkaen kello 18.00)

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Tapahtumat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s