Raision kirjaston Vinyyli-iltamat 7.3. – ennakoivana lukupakettina Musastossa laaja Joni Mitchell -artikkelisarja

Vinyyli-iltamat

Raision kaupunginkirjaston Vinyyli-iltamat järjestetään jo neljättä kertaa ma 7.3. klo 16-19. kirjastotalon musiikki-ja taideosastolla. Tapahtuman ohjelmassa on levymyynnin lisäksi totuttuun tapaan asiantuntevaa puhetta musiikin saralta.

Tänä vuonna tapahtuman aiheena on laulaja-lauluntekijä Joni Mitchell. Malka Maromin Joni Mitchell omin sanoin : lauluntekijän elämä -kirjan suomentaja Sini Linteri (Musaston Sini Linteri -haastattelu) puhuu niin kirjasta kuin Joni Mitchellista. Lisäksi turkulainen Sanna Mansikka laulaa muutamia Mitchellin rakkaimpia lauluja.

Raision kaupunginkirjaston musiikkiosastolla on esillä myös laaja kokonaisuus Joni Mitchellin levynkansia.

Musastossa on julkaistu aikaisemmin myös laaja artikkelisarja Joni Mitchellista ja hänen tuotannostaan artistin täyttäessä 70 vuotta. Altti Koiviston kirjoittaman tekstin ensimmäisessä osassa keskitytään Mitchellin uran alkuvaiheisiin  ja toisessa osassa vuosiin 1974-1980. Tuomas Pelttarin tekstissä jatketaan 80-luvulta eteenpäin.

joni mitchell-kirja

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio, Tapahtumat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s