Millainen on Megadethin Dystopia?

megadethdystopiacover

Megadeth – Dystopia

Dave Mustainen johtaman Megadethin tuore albumi Dystopia on tuunattu ja puunattu taistelemaan kynsin ja hampain musiikkimaailman Oscarista, Grammysta. Jos Mustaine ei kyseistä palkintoa tällä levyllä pokkaa, niin ei sitten koskaan!

Hattu päästä ja iso kumarrus, Megadeth on tehnyt viidennentoista studioalbumin kohdalla hämmentävän tempun – aivan mainion levyn vuosien korpivaelluksen jälkeen. Tottahan klassikkolevytyksiin on matkaa. Mutta on myös otettava huomioon luonnollinen (rokkarin) kehitys ja ajan kuluminen. Jos oikein filosofoidaan, Dystopia saattaa olla Megadethille melkeinpä kuin ’The Black Album’ oli Metallicalle. Aika näyttää. Youthanasian jälkeinen aika on ollut Mustainen ryhmälle hankalaa. Nyt on oikea miehistö koossa ja innostuksen huomaa niin uusissa miehissä kuin Mustainessa. Kitaristi Kiko Loureiro on omat Megadeth-juurensa kasvattanut jo taaperoikäisenä. Mies ei elvistele mutta osoittaa välähdyksinä suvereenin soittotaitonsa. Rumpalina toimivaan Chris Adleriin voi liittää samat sanat, tosin Adlerin eloisa rummutus antaa monelle viisulle selkeää lisä-arvoa. Tietynlainen teknisyys korviinpistävän innostuksen lisäksi on Dystopian selkeitä vahvuuksia.

Ja mitä on tapahtunut Dave Mustainen lauluäänelle! Vanha raakkuja laulaa paremmin kuin koskaan. Sävellysten osalta Mustaine on asiallisessa vireessä vaikka pari siivua laihempana albumi olisi jämäkämpi. Neljän ensimmäisen biisin kohdalla ollaan parhaimmalla mukavuusalueella ja varsinkin kiekon nimibiisin hiotun kevennetty ulkomuoto hivelee korvaa. Metalliviihdettä, kieltämättä, mutta toimivaa sellaista. Bullet to the brain -viisussa Megadeth yrittää olla jo liiankin ’Fivefingerdeathpunchia’. Post american world on selkeästi ’old school’ -Megadethia, Mustainen äänestä tosin puuttuu se ankarin raivopään irvistys. Instrumentaalipala Conquer or die on tyylikästä skeban kiusaamista. Fear-coveri Foreign policy sopii Mustainen suuhun paremmin kuin hyvin.

Dystopiasta on hiottu terävimmät rässisärmät laimeammiksi, joka aiheuttaa pientä parran pärinää. Kokonaisuus on kuitenkin aivan eri tasolla kuin vaikkapa edellisellä Super Collider -levyllä. Varsinkin soittopuolella ero edelliseen on kuin keskiyöllä ja aamuyöllä. En tiedä onko kyseessä Mustainen perustyytymätön luonne vai mikä mutta miehen kipakkaa sanailua kuuntelee mielellään, vuosikymmenten jälkeenkin. Vielä virtaa. Mielestäni Dystopia on Grammyn arvoinen tekele.

J.Kaunisto

(Teksti julkaisu aikaisemmin Mesta.net -sivustolla)

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Musasto suosittelee, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s