Raision kirjaston kuukauden artistina J.Karjalainen ja Mustat Lasit

karjalainen jullari

J. KARJALAINEN JA MUSTAT LASIT

J. Karjalainen rynnäköi pari vuotta sitten takaisin suomenkielisen rockin eturiviin Et Ole Yksin
-albumillaan ja viime marraskuussa joulumarkkinoille pullahti jatko-osa Sinulle, Sofia. Kummankin albumin sinkkuja on veivattu radiossa kyllästymiseen asti, joten lienee soveliasta suunnata katse miehen uran alkuvuosiin ja J. Karjalainen ja Mustat lasit -yhtyeeseen.

Mainossävelmillä kannuksensa tienannut Karjalainen oli 23-vuotias, kun ytimekkäästi nimetty J. Karjalainen ja Mustat lasit ilmestyi Kompass Recordsin julkaisemana vuonna 1981. Albumilla kotikutoisen kuuloinen äänimaailma yhdistyy simppeleihin sävellyksiin ja sydänverellä kirjoitettuihin sanoituksiin. On rantaleikkejä, kesälomaa, siivoamista sekä tietenkin sydänsuruja poteva cowboy. Yhtyeen myöhemmässä tuotannossa folk vaihtui nopeasti mustaan musiikkiin, mutta viattoman iloinen asenne tuli jäädäkseen.

Kakkosalbumi Yö Kun Saapuu Helsinkiin (1982) esitteli jämptisti mutta letkeästi soittavan, ammattimaistuneen yhtyeen. Rumpujen taakse tuli Karjalaisen kanssa edelleen musisoiva Janne Haavisto ja saksofoniin tarttui bändin sovittajana loppuun asti toiminut Jukka Tuovinen. Tunnelman puolesta Yö kun saapuu Helsinkiin siirsi Mustat lasit autotallista film noirien tupakansavuisiin kapakoihin, musiikissa yhdistyivät hyväntuulinen rock ja astetta surumielisempi blues.

Seuraavan albuminsa Tatsum Tisalin (1983) myötä Poko Recordsin talliin siirtynyt yhtye löysi viimein voiton kaavan. Levy sekoittaa amerikkalaista mustaa populaarimusiikkia suomalaiseen miljöökuvaukseen ja ruotsinlaivalta kalskahtavaan soitantoon. Resepti on sekä omaperäinen että toimiva. Menestys antoi kuitenkin vielä odottaa itseään, Tatsum Tisal kun valitettavasti on kanttaan myöten ponneton kokonaisuus ja Karjalaisen laulu armottoman falskia.

Vielä samana vuonna seurasi Tunnussävel-livealbumi, jonka raidat olivat paria poikkeusta lukuun ottamatta uusia. Tyylillisesti Tatsum Tisalia muistuttava albumi ei ole varsinaisesti huono, mutta ei sitä ikimuistoiseksikaan voi sanoa. Joka tapauksessa Tunnussävel oli askel oikeaan suuntaan.

Pajatson tyhjensi lopulta Doris (1985), joka nosti Karjalaisen Suomen suosituimpien muusikoiden joukkoon. Albumin menestyksen salaisuus on yksinkertainen: Doriksella on vain ja ainoastaan hittejä. Rock uhkuu riemua, blues yksinäisyyttä ja soul lemmenjanoa – kaikki tämä kompaktina puolen tunnin pakettina! Täyteläinen äänimaailma ja eksotiikkaa uhkuva kansikuva ovat nekin osa albumin tenhoa.

Varaani (1986) oli enemmän tai vähemmän Doris, osa II, vaikkei yltänytkään edeltäjänsä tasolle. A-puolen päättävä Skippadi Skappadi lienee koko Karjalaisen laajan tuotannon hirvein renkutus. Vastapainona B-puolelta löytyvät kaksi Karjalaisen hienointa saavutusta: Sekaisin ja Mä meen, jotka ovat ennen kaikkea svengaavien saksofonisoolojen juhlaa. Harva suomalainen fonisti on saanut torvensa törähtämään yhtä eroottisesti kuin herra Tuovinen.

Kookospähkinäkitara (1987) jatkoi samoilla linjoilla, ollen edeltäjäänsä tasaisempi ja rokkaavampi kokonaisuus. Vaikutteet 70-luvulta ovat entistä ilmeisempiä, mutta menneiden aikojen vastapainona albumilla kuullaan uutena mausteena kokeellisempia sävelmiä ja lähes koneellisesti jyskyttäviä biittejä.

Mustien lasien viimeiseksi studioalbumiksi jäi Lumipallo (1988). Vaikka levyllä on hetkensä, kaikesta kuulee lopun olevan jo lähellä. Toisaalta albumin parhaat raidat ovat lähes huippuvuosien tasoa. Lumipallo onkin kuin vanha ja uskollinen auto: kyyti ei ehkä ole tasaista, mutta on hauska huomata, että moottori ylipäätään käy. Jälkiviisas voi myös nähdä nimikappaleen elektronisissa vaikutteissa enteitä J. Karjalainen Electric Saunan tuotannosta

Lumipalloa seurasi vielä omaperäisesti nimetty Live-albumi (1989). Meno Tavastialla kuuluu olleen hurja ja kappalevalinnoissa on viisaasti suosittu harvinaisempia helmiä tuhat kertaa kuultujen hittien kustannuksella. Miellyttävästi painopiste ei myöskään ole tuolloin uudella Lumipallolla vaan sävelmiä kuullaan tasaisesti koko bändin uran varrelta. Kokonaisuus on kerrassaan mainio. Jos Mustiin laseihin haluaa tutustua, onkin paradoksaalisesti järkevintä aloittaa lopusta ja kuunnella Live.

Teksti Mikael Tuominen

(levynkannet lainassa Mikael Tuomisen kokoelmista)

karjala1

karjala2

karjalainen j.karjalainen ja mustat lasit

Karjalainen_-_Yö_Kun_Saapuu_Helsinkiin

karjalainen tatsum tisal

karjalainen tunnussävel

karjalainen doris

karjalainen varaani

karjalainen kookospähkinäkitara

karja lumipallo

karjalainen live

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s