Joulun levy: Nat King Cole. The Christmas Song

403410_1_f

Joulu ei tule minulle ilman Nat King Colen joululevyä The Christmas Song.  Tähän levyyn on koottu äänityksiä 1950-luvulta. Samassa sarjassa tämän herran kanssa painivat myös upeat laulajat Frank Sinatra, Dean Martin, Bing Crosby ja Sammy Davis Junior, jotka ovat myös tehneet joululevytyksiä samana aikakautena, mutta Nat King Colen äänessä on sellaista pehmeyttä ja miellyttävyyttä, että häntä jaksaisi kuunnella loputtomiin. 1950-luvulla vielä äänitettiin elävän orkesterin kanssa ja tällä levyllä Nat King Colen ääni yhdistettynä oikeisiin jousisoittimiin ja puhaltimiin saavat kuuntelijan kokemaan mahtavia fiiliksiä. Levyllä on perinteisiä joululauluja, sekä 1950-luvulla tehtyjä kappaleita, kuten The Christmas Song (chestnuts roasting on an open fire), josta tuli Nat King Colen hitti.

Nat King Cole (Nathaniel Adams Coles, 17.3.1919 – 15. 2.1965) oli suosittu yhdysvaltalainen laulaja ja jazzpianisti. Perhe muutti Colen lapsuusvuosina Chicagoon, missä hänen isästään tuli pappi, ja äiti Perlina toimi kirkon urkurina. Äiti opetti pojalleen pianonsoittoa. Hän soitti jazzin ja hengellisen musiikin lisäksi myös eurooppalaista taidemusiikkia ”Bachista Rahmaninoviin”. Perhe asui Chicagon Bronzevillessa, joka oli 1920-luvulla kuuluisa yöelämästään ja jazzklubeistaan. Nat hiipi iltaisin ulos klubien liepeille ja kuunteli esiintyjien soittoa. Louis Armstrong, Earl ”Fatha” Hines ja Jimmie Noone olivat tuolloin suosittuja.

Cole tuli suosituksi kappaleen ”Sweet Lorraine” myötä vuonna 1940. Vaikka hän lauloi balladeja jazztrionsa kanssa, hän ujosteli lauluaan: hän ei koskaan pitänyt itseään hyvänä laulajana. Natin hillitty tyyli oli kuitenkin erinomaisessa kontrastissa muiden jazzlaulajien räväkkään esiintymistyyliin. 1940-luvun lopulla Cole alkoi esittää ja äänittää enemmän pop-vaikutteista musiikkia tavalliselle yleisölle, usein jousiorkesterin avustamana. Hänen asemansa populaarimusiikin ikonina lujittui sellaisten hittien kuin ”The Christmas Song”, ”Nature Boy”, ”Mona Lisa” ja ”Unforgettable” myötä.

Vuonna 1948 Cole osti talon valkoihoisten asuttamalta Hancock Parkin alueelta Los Angelesista. Asukasyhdistys ilmoitti Colelle, ”etteivät he halua ei-toivottujen henkilöiden muuttavan alueelle”. Tähän Cole vastasi: ”En minäkään – ja mikäli näen jonkun ei-toivotun saapuvan tänne, olen ensimmäisenä valittamassa asiasta.” Cole oli ketjutupakoitsija ja kuoli keuhkosyöpään vasta 46-vuotiaana. Nat King Colen ääni onneksi elää äänitallanteiden myötä ja tuo joulutunnelman moneen kotiin. Hyvää joulua kaikille Musaston lukijoille!

 

Ann-Christin Antell

Lähde: Nat King Cole. All music guide http://www.allmusic.com/artist/nat-king-cole-mn0000317093

Katso levyn saatavuus Vaski-kirjastoista tästä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s