Neil Young 70 vuotta – myös 8raidan Fredrik Johanssonin intohimona ’Niilon’ musiikki

 

young nayttelyjulisteRaision kaupunginkirjaston musiikki-ja taideosaston kuukauden artistina ja levynkansinäyttelyn aiheena 70-vuotta 12.11. täyttävä Neil Young. Osastolla esillä olevat levynkannet lainassa 8raidan Fredrik Johanssonin kokoelmista.

 

8raidan Fredrik Johansson kuuntelee Neil Youngia

Torontossa, Kanadassa 12. marraskuuta 1945 syntynyt Neil Young tuli tunnetuksi vuonna 1966 perustetun yhdysvaltalaisen folkrock-yhtye Buffalo Springfieldin jäsenenä. Supertähteyteen Neil Young nousi muutamaa vuotta myöhemmin lyhytikäiseksi jääneen Crosby, Stills, Nash & Youngin jäsenenä. Yhtyeen vuonna 1970 julkaisema Deja Vu –albumi oli sekä arvostelu- että myyntimenestys. Oman soolouransa Neil Young oli ehtinyt aloittaa jo Buffalo Springfieldistä erottuaan vuonna 1968 ilmestyneellä ’Neil Young’ –levyllä. Vuonna 1972 Neil Youngin kaupallisesti menestyksekkäin albumi Harvest nousi USA:n listaykköseksi. 70 vuotta täyttävä Neil Young tunnetaan tänä päivänä yhtenä kaikkien aikojen merkittävimpänä laulaja/lauluntekijänä.

Turkulaisen levyliike 8raidan Fredrik Johansson kertoo, miten hän tutustui suursuosikkinsa Neil Youngin tuotantoon. Fredrik käy lyhyesti läpi myös Neil Youngin soolouran vuosikymmenet nostaen esille hänen mielestään merkittävimmät albumit.

Fredrik Johansson: ”Kiinnostuin toden teolla Neil Youngin musiikista nähtyäni 16-vuotiaana vuonna 1993 MTV:ltä hänen Unplugged-keikkansa. Ostin tuolloin joitakin levyjä hänen tuotannostaan cd:nä. Vuonna 1998 muutin Kanadaan, missä kirpputorit olivat täynnään Neil Youngin vanhoja levyjä. Hyllyni rupesivat silloin täyttymään hänen levyistään ostaessani varmaan kaiken, mitä tuli vastaan. Lisäksi monet sen ajan suosikkibändeistäni puhuivat haastatteluissaan hänestä tai soittivat Youngin biisejä liveseteissään. Ainakin Sonic Youth ja Pearl Jam tekivät hänen kanssaan yhteiskiertueita.

Youngin ensimmäinen soololevy ei kuulu ihan klassikkoihin, vaan klassikkolevyt alkoivat toisesta LP:stä Everybody Knows This Is Nowhere (1969). Tällä levyllä myös Crazy Horse –yhtye oli ensimmäisen kerran Youngin taustalla. Vuosina 1970-75 Neil Young julkaisi viisi klassikkolevyä peräjälkeen. Alussa Harvest (1972) oli ehdoton suosikkini, mutta muutamat tuon ajanjakson levyistä ovat jopa parempia. After the Gold Rush (1970), On the Beach (1974), Tonight´s the Night (1975) ja Zuma (1975) ovat kaikki huippulevyjä. Itse olen kuunnellut niistä eniten Tonight´s the Night ja On the Beach levyjä. 1970-luvun jälkipuolen levyistä klassikoita ovat Comes a Time (1978) ja Rust Never Sleeps (1979). Kumpikin ovat loistavia levyjä.

1980-luku ei ollut Neil Youngille parasta aikaa kuten ei monille muillekaan 1960- ja 70-luvuilla aloittaneille. Hän yritti sopeutua 80-luvun soundeihin, mutta meni yrityksissään usein ihan pieleen. Omapäinen Young teki uudelle levy-yhtiölleen vuonna 1982 ’teknolevyn’ Trans. Kun häneltä pyydettiin rokkilevyä, Neil Young teki vuonna 1983 rockabillylevyn Everybody´s Rockin. Ja sitten kun levy-yhtiö halusi tuttua folk-country osaston Youngia, hän teki perinteistä countrya sisältäneen Old Ways –levyn (1985). Mielestäni se on itse asiassa Youngin paras 1980-luvun levy. Muita 80-luvun Youngin levyjä tulee harvemmin soitettua, vaikka ne hyllystä löytyvätkin. Trans –levy on mielenkiintoinen, koska se on niin erilainen. Siinä on yksi suuri syy, miksi pidän niin paljon Youngista. Hän olisi voinut tehdä Harvest-tyylisen levyn uudestaan ja uudestaan. Pari kertaa hän on sen toki tehnytkin. Neil Young haluaa kuitenkin kokeilla uusia juttuja. Jos ei kokeile uutta, kuulijat kyllästyvät ennen pitkää. Uutta kokeillessa ei haittaa, jos välillä tulee yksi huonompi levy. Aina ei voi onnistua.

1980-luvun kokeilujen jälkeen seuraavan vuosikymmenen levyt ovat perinteisempää Neil Youngia. Harvest Moon (1992) oli nimensä mukaisesti Harvest-tyylinen. Muita nostojani ovat Unplugged (1993), Sleeps with Angels (1994), Pearl Jamin kanssa tehty Mirror Ball (1995) ja Broken Arrow (1996).

2000-luvun levyistä erottuvat Crazy Horsen kanssa tehty Greendale (2003) ja oma suosikkini Prairie Wind (2005). Vuonna 2006 alkoi ilmestyä Neil Young Archives-sarjan levyjä, joissa on muun muassa 1970-luvun liveäänityksiä. Ne ovat todellisia helmiä.

Paras viimeisen viiden vuoden aikana ilmestyneistä levyistä on mielestäni vuonna 2010 ilmestynyt Le Noise. Crazy Horsen kanssa tehty Americana (2012) oli coverlevy. Samana vuonna ilmestynyt Psychedelic Pill oli niin ikään hyvää Crazy Horsen kanssa tehtyä rockia. Vuonna 2014 Young julkaisi coverbiisejä sisältäneen A Letter Home -levyn, joka oli äänitetty puhelinkopissa vanhalla mikrofonilla. Tämä levy oli jälleen osoitus siitä, että Neil Young tekee ihan mitä haluaa.

Vinyylilevyjen ystäville vielä tiedoksi, että Neil Young on aina ollut tarkka siitä, että hänen levynsä ovat ilmestyneet myös LP-levyinä.”

Haastattelu;Altti Koivisto

Levynkansinäyttely ’Marraskuussa Raision kirjastossa – Neil Young 70 vuotta’

 

 

 

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Haastattelut, Kuukauden klassikko, Levynkansinäyttelyt, Musasto suosittelee, Näyttelyt Raisio

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s