Heikki Poroilan säveltäjäesittelyssä Šostakovitš – uusi säveltäjähylly Turkuun

Šostakovitš!

 

Dmitri Šostakovitš (1906–1975).

Dmitri Šostakovitš (1906–1975).

Dmitri Šostakovitš on saanut oman paikan Turun musiikkikirjaston säveltäjähyllyyn. Yksi 1900-luvun venäläisen taidemusiikin mestareista on esillä aiempaa edustavammin. Dmitri Dmitrijevitš Šostakovitš (1906–1975) on viidestoista säveltäjähyllyn saanut taidemusiikin edustaja Turun musiikkikirjastossa. Löydät Šostakovitšin säveltäjähyllyn Turun pääkirjastosta, Vanhan kirjastotalon toisesta kerroksesta.

Säveltäjähyllyn myötä Šostakovitšin  levytykset on helppo löytää saman hyllyn vierekkäisiltä paikoilta, musiikinlajista riippumatta. Yhteen on tuotu yhtä lailla laulumusiikki, oopperat ja elokuva- ja kamarimusiikki kuin sinfoniatkin. Kysy lisää musiikin neuvonnasta. puh. 02 2620 658.

Kokoelma uudistuu yhteistyössä

kolme neuvostoliittolaista saveltajaaValikoimaa on työstetty yhdessä Robert Stormin kanssa. Torstai-iltana 29. lokakuuta Stormin luentosarjan Kolme neuvostoliittolaista säveltäjää aiheena oli Dmitri Šostakovitšin elämä ja musiikki. Musiikin Stagella pidetyn luennon ääreen kokoontui parisenkymmentä taidemusiikin ystävää.

Kokoelmaa on uudistettu esimerkiksi 15 sinfoniaa kattavilla kokonaislevytyksillä, johtajinaan Valeri Gergijev, Mstislav Rostropovitš ja Kirill Kondrašin. Uutta on myös Borodin Quartetin 6CD-boksi Šostakovitšin jousikvartetoista.

Šostakovitš-valikoimaa Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Šostakovitš-hylly avattiin torstaina 29.10.2015.

Šostakovitš-valikoimaa Turun pääkirjaston musiikkiosastolla. Šostakovitš-hylly avattiin torstaina 29.10.2015.

Šostakovitš on ajankohtainen myös Kansallisoopperassa. Zürichin oopperan tuotanto Nenä esitetään Helsingin oopperassa marras-joulukuussa 2015.

* * *

Musiikkikirjastonhoitaja Heikki Poroila pohtii Šostakovitšin ydintä.

Rillipäinen arvoitus

Minulla on ollut oma kiihkeä Šostakovitš-vaiheeni, mutta siitä on jo vuosikymmeniä. Se oli aikaa, jolloin hänen musiikkiaan ei ollut saatavana niin kattavasti kuin nykyään, eikä tietenkään CD-muodossa (pitkien sinfonioiden kohdalla asialla on muutakin kuin äänenlaadullista väliä). Olen kuunnellut kaikki 15 sinfoniaa ja 15 jousikvartettoa vinyylilevyiltä. Yritin kuunnella myös vokaalimusiikkia, mutta se ei koskaan kolahtanut soitinmusiikin lailla, eikä kolahda vieläkään.

Ihastuin Šostakovitšin viidennen sinfonian maailmaan, joka tuntui minun makuuni riittävän abstraktilta ja samalla ”klassiselta” sanan yleisluontoisessa mielessä. Säveltäjä eli tuolloin yhteiskunnallisesti ahdistavassa tilanteessa, kun Stalinin kulttuuripeukalo oli kääntynyt alaspäin, eikä maailma muutenkaan ollut luovan rauhan tilassa. Sinfonia osoittautui onnistuneeksi, sillä erilaiset kuulijat löysivät siitä vastauksia täysin vastakkaisiin odotuksiin.

Šostakovitšin sinfoniat ovat kuitenkin ”julkista” musiikkia, joka ei mielestäni heijasta säveltäjän monimutkaista persoonaa erityisen monipuolisesti. Se sisin löytyy – jos on ylipäätään löytyäkseen – Šostakovitšin jousikvartetoista ja muutamista muista kamarimusiikkiteoksista (pianokvintetto op. 57 vuodelta 1940 ja alttoviulusonaatti op. 147 vuodelta 1975). Šostakovitš tarttui jousikvartettoon sävellyslajina varsin myöhään (ensimmäinen syntyi vasta 1938 eli viidennen sinfonian jälkeen), mutta ehti luoda sinfonioiden tapaan 15 teoksen syklin ennen kuolemaansa.

En oikeastaan osaa nimetä varsinaista suosikkia kvartettojen joukosta, koska niiden sävelkieli tai musiikillinen viesti on 36 vuoden aikajänteestä huolimatta jollain tavalla samanlainen. Musiikin ja politiikan tutkijat ovat tunnetusti pyrkineet löytämään Šostakovitšin teoksista loputtomasti Staliniin ja muihin politiikan tason ilmiöihin liittyvää symboliikkaa. En itse halua sanoa, ettei sitäkin voisi olla, mutta itseäni nämä kvartetot ja niiden usein äärimmäisen pelkistetty kieli puhuttelevat juuri siksi, että ne ovat intiimiä, yleisinhimillistä kommunikaatiota tuntemuksille, joihin puhekieli ei riitä.

Šostakovitš oli tietenkin oppinut viestimään rivien välistä, mutta kvartetoissa on mielestäni kysymys syvällisemmästä henkilökohtaisuudesta, johon kulttuuripoliisin käsi ei olisi koskaan

voinutkaan ylettyä. Myös pianoteoksissa Šostakovitš onnistui mielestäni luomaan ajatonta musiikkia. 1950-luvun alussa syntyneet 24 preludia ja fuugaa, op. 87 ovat hieno kokonaisuus, jonka kommunikointi Bachin Das wohltemperierte Klavierin kanssa tarjoaa musiikin historiallisuudesta kiinnostuneille loputtomasti keksittävää. Šostakovitš sävelsi opuksensa aivan tietty solisti eli tuolloin 26-vuotias Tatjana Nikolajeva mielessään. Nikolajeva levytti opuksen 87 tiettävästi kolmeen kertaan. Jokin näistä kannattaa mielestäni valita, kun teokseen tarttuu ensimmäisen kerran.

Šostakovitšin sävellystuotanto on erittäin laaja ja kattaa kaikki länsimaisen taidemusiikin tavanomaiset teoslajit (yhtään sävellystä uruille ei tosin tunneta). Aiemmin lähes tuntematon alue eli elokuvamusiikki on erityisesti 1990-luvulta alkaen avautunut myös kaikille kiinnostuneille. Laajaan tuotantoon mahtuu tietysti paljon vähemmän onnistunutta, eikä Šostakovitšiakaan voi pitää täysin syyttömänä melko yhdentekevän musiikin suoltamiseen, jos joku sellaista tarvitsi. Mutta niitä hienoja löytöjä on toisaalta tarjolla niin paljon, että Šostakovitšin mainitseminen 1900-luvun keskeisten eurooppalaisten säveltäjien joukossa on hyvin perusteltua.

* * *

Joku ehkä ihmettelee tämän pienen kirjoitelman otsikkoa. En kuitenkaan voi mitään sille, että Dmitri Šostakovitš näyttäytyy minulle edelleen arvoituksellisena hahmona, joka tuimana tuijottaa paksusankaisten lasiensa takaa (Googlen kuvahaussa on erikseen ryhmä ”smiling Shostakovich”, johon ei montaa kuvaa ole löytynyt). Minusta hänen musiikkinsa ei anna selkeitä vastauksia, ellei ole varustautunut voimakkailla ennakkoasenteilla (ääri-ilmiöinä Šostakovitšin näkeminen sosialistisen yhteiskunnan tulkkina tai stalinistisen sortopolitiikan nöyryytettynä uhrina). Mikään määrä kuuntelemista ei tunnu avaavan tuota sankasilmälasien pistävää tuijotusta.

Ehkä siinä onkin Šostakovitšin kansainvälisen suosion selitys. Vaikka aatteellisen kiihkoilun harrastajat ovat kieputelleet säveltäjää moniin eri asentoihin, säveltäjän lopullinen lokerointi ei ole onnistunut, vaan hänestä riittää tiristettävää, harrasti sitten jykeviä sinfonioita, intiimiä kamarimusiikkia tai ahdistuksesta kumpuavaa tai makaaberilla huumorilla kauhuun vastaavaa laulumusiikkia. Šostakovitšilta löytyy tätä kaikkea ja vielä paljon muuta. Пожалуйста!

Heikki Poroila

Tuomas Pelttari, toim.

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Boksit, Musasto suosittelee, Säveltäjähyllyt, Taidemusiikki, Uutiset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s