Viikon levy: Robert Plant and the Sensational Space Shifters – Lullaby and… The Ceaseless Roar

Robert PlantRobert Plant on Led Zeppelinin hajottua tehnyt mittavan soolouran, joka ansaitsee mielestäni enemmän huomiota kuin se on saanut. Led Zeppelinin kaltaisen megabändin jälkeen on vaara, että soolotuotanto jää vääjäämättä sen varjoon. Plantin soololevyiltä kuuluu ennen kaikkea soittamisen riemu ja avoin asenne erilaisia musiikkityylejä kohtaan. ”Lullaby and… The Ceaseless Roar” ei tee tuohon kaavaan poikkeusta, vaan musiikki on tuoreen kuuloista ja siinä on sujuvasti ja ennakkoluulottomasti yhdistelty esimerkiksi pohjoisafrikkalaista ja arabialaista musiikkia rockiin.

Kahdesta edellisestä levystä poiketen levyn kappaleet eivät ole covereita, vaan yhtä vaille kaikki kokonaan Plantin ja yhtyeen omia sävellyksiä. Levyn aloittava ”Little Maggie” on alun perin vanha kansanlaulu, mutta sekin on hyvin omalaatuinen versio. Levyllä käytetään perinteisten rock-instrumenttien lisäksi banjoa, kologoa, rittia, bendiria, djembeä ja tehardantia. Ei voi kuin ihastella millaisen yhtyeen Plant on saanut ympärilleen kerättyä. Kaikesta kokeilevaisuudesta huolimatta kokonaisuus kuulostaa vaivattomalta ja yhtenäiseltä. Yhtyeessä vaikuttaa Plantin uraa seuranneille tuttuja nimiä, sillä John Baggott, Liam ”Skin” Tyson, Justin Adams ja Billy Fuller soittivat myös Plantin 2002 ja 2005 levyt julkaisseessa Strange Sensationissa.

Plantin oma suoritus on myös erittäin vahvaa. Laulu käy rennosti ja suurella tunteella. Äänen madaltuessa Plant on oppinut käyttämään jäljellä olevaa skaalaa ihailtavan hyvin, eikä Led Zeppelinin ”Immigrant Songin” alun kiljahdusten kaltaisia revittelyjä edes jää kaipaamaan. Ihailtavaa on myös se, että kun monet ikääntyneet rokkarit jäävät paikalleen toistamaan itseään, tuntuu siltä että Plantin musiikillinen matka on vasta puolessa välissä. Levy ei todellakaan toista totuttuja kaavoja, vaan luovuus on kukassaan.

”Lullaby and… The Ceaseless Roar” on loistava levy, joka pakottaa itsensä soittimeen uudestaan ja uudestaan ja silti se tuntuu vain paranevan jokaisella kuuntelukerralla.

Janne Kuosmanen

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s