Viikon levy – Black Box Recorder: England made me

Life is unfair. Kill yourself or get over it.

Nämä rivit saivat aikanaan Black Box Recorderin ensisinglen ‘Child psychology’ radiosoittokieltoon Isossa Britanniassa, minkä lisäksi MTV ei suostunut esittämään sitä. Yhdysvalloissa rivi sensuroitiin, osittain siitä syystä että single julkaistiin pian Columbinen joukkomurhan jälkeen. Sinänsä kappale ei käsittele itsemurhaa kuitenkaan. Lapsipsykologikin mainitaan vain hetkellisesti. Kappaleessa nuori nainen kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan varakkaassa perheessä. Siitä kuinka nahkeaa tuo elämä on ollut, kuinka jouluna sotakirveet hetkeksi haudataan. Ja ennen kaikkea kuinka yltäkylläisyys ei tuo onnea, päinvastoin laulun kertoja kokee lähinnä ynseyttä lähimmäisiään ja yhteiskuntaa kohtaan.

Sama nyrpeä ylenkatse näkyy myös monissa muissa levyn kappaleissa ja kuuluu levyn raa’an synkässä tunnelmassa. Osittain syynä voi olla laulaja-lauluntekijä Luke Hainesin syvän sarkastinen tapa ilmaista itseään musiikillaan, onhan hänestä sanottu että hänen suussaan jäätelökin happanee. Kannattaa kuitenkin huomata että synkkyyskin on hyvin ironista levyllä, kaiken aikaa mukana on myös huumoria. Levyä voi tulkita jälkiteollisen yhteiskunnan kuvauksena – tietysti levy kertoo ennen kaikkea Englannista, mutta moni sen teema on yleistettävissä laajemminkin Eurooppaan; levy katselee illuusiottomana maailmaa, jota asuttavat kidnappaajat ja heidän uhrinsa, koulun häiriköt, tytöt laulamassa romuttuneissa autoissa. Hainesille tyypillisesti levyllä käsitellään yhteiskunnallisia asioita, etenkin yläluokka nähdään rappeutuneena ja tunnekylmänä.

Black Box Recorder syntyi brittipopin jälkimainingeissa 1990-luvun lopulla. Haines ei ollut vielä hajottanut The Auteurs-yhtyettä ja tekisi vielä yhden levynkin yhtyeensä kanssa, mutta hän oli jo tehnyt Baader Meinhof-nimellä soololevyn ja oli muutenkin hakeutumassa ulos tyypillisestä popmusiikin lokerosta. Yhdessä entisen Jesus & Mary Chain-rumpali John Mooren ja eteerisesti laulavan Sarah Nixeyn kanssa hän ryhtyi tekemään päällisin puolin pintapopmusiikkia ja saikin suurimman kaupallisen menestyksensä yhtyeen kanssa. Mutta keveys on kuitenkin pintasilausta sanoitusten ollessa ristiriidassa, ylellisen esikaupunkialueen koreuden taakse on kätketty salaisuuksia ja ruumiita.

Yksi levyn teemoista on rakkaudettomuus, nykyihmisen kyvyttömyys tuntea muuta kuin nostalgiaa.  Kaikki on jo nähty. Ja toisaalta, mikään ei satuta niin kuin rakkauden päättyminen.

It’s only the end of the world,

Not a death in the family

We’ve seen all the best sights,

Been on all the best rides,

The amusement park on Saturday

And now every caress is some Cul-de-Sac,

We’ve already been down,

We’re just moving our limbs,

Making no sound

The ground is still spinning,

But it’s slowing down,

It’s only the end of the world

Antti Impivaara

Varaa levy kirjastosta

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s