Japanilaisen popin top ja hot

Musasto esittelee japanilaisen popmusiikin  8 artistia, jotka ovat erittäin tunnettuja Japanissa, mutta eivät välttämättä niinkään Suomessa. Kuvissa näkyvät levyt löytyvät myös Turun musiikkikirjaston näyttelystä, tervetuloa lainaamaan!

 

Kuva 1

Ayumi Hamasaki (浜崎あゆみ): 1975 syntynyt pop-diiva Japanin Fukuokasta, myös satunnainen näyttelijä ja malli. ”Ayu” on yksi Japanin menestyksekkäimpiä (mm. Oricon-listasijoituksilla mitattuna) ja kuuluisimpia artisteja, joka on tehnyt kiertueita myös muualla Itä-Aasiassa. Hamasaki sai lukuisia musiikkialan palkintoja 2000-luvun alkupuolella, ja vaikka tähden suosio ei enää näiden vuosien tasolla olekaan, on Ayu edelleen yksi Japanin eturivin artisteista. Japanin yleisradioyhtiö NHK:n vuotuisessa uudenvuodenlauluohjelma Kōhaku utagassenissa Hamasaki on myös ollut jokavuotinen vieras. Hamasaki on tunnettu julkisen imagonsa tarkasta kontrolloinnista (ja ylipäätään pitkälle viedystä tuotteistuksesta).

Hamasaki debytoi näyttelijänä 14-vuotiaana tv-sarjassa Twins kyōshi, ja julkaisi Ayumi-taiteilijanimellä vuonna 1995 EP:n Nothing from Nothing, joka ei kuitenkaan myynyt mainittavasti. Hamasakin varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin vasta tuottajaguru Masato ”Max” Matsuuran värvättyä hänet Avex trax -levy-yhtiön leipiin. Vuonna 1998 massiivisen mediakampanjan saattelemana julkaistu Poker Face -single nosti Ayumi Hamasakin suuren yleisön tietoisuuteen, ja seuraavan vuoden uudenvuodenpäivänä päivänvalon nähnyt A Song for ×× -albumi kipusikin Oricon-viikkolistan ykköspaikalle asti. Sittemin Hamasaki on julkaissut yhteensä 51 singleä, 15 albumia ja lukuisia kokoelma- ja remixlevyjä.

Hamasakin kappaleet edustavat tyypillisesti elektronista, dancehtavaa, kuulijalle helpoksi tuotettua poppia ja pop-balladeja, mutta erityisesti singlekappaleiden ulkopuolelle on sekoiteltu muitakin musiikkityylejä. Pääsääntöisesti Hamasaki kirjoittaa (tai ainakin hänen väitetään kirjoittavan – toim. huom.) kappaleidensa sanat itse. Hamasakin kappaleet kertovat tyypillisesti surusta, yksinäisyydestä ja rakkausongelmista, joiden sanomana on usein se, että tuskasta huolimatta pitää pyrkiä eteenpäin ja uskoa parempaan huomiseen (eli ovat aika tyypillisiä J-pop-kappaleita – toim. huom.). Syvällistä filosofiaa tai mestarillisia sanaleikkejä on turha odottaa, mutta helposti lähestyttävästä nuorisomusiikista tässä kyse onkin.

Kuva 2

Love Psychedelico: Vuonna 2000 perustettu kaksihenkinen yhtye. ”Delico” soittaa pääasiassa kitaravetoista, 70-lukulaista pop-rockia. Yhtyeelle antaa omaleimaisen äänen sen laulaja Kumi, joka mainitsee suosikkiartisteikseen mm. Beatlesin ja Janis Joplinin. Kumi eli varhaislapsuutensa San Franciscossa, minkä vuoksi hän kertoo osaavansa syntyperäisen puhujan tasolla olevaa englantia, (mitä yhtyeen kappaleissa hyödynnetäänkin) Toisaalta tämän vastapainona japani ääntyy yhtyeen lauluissa hivenen epätyypillisesti. Yhtyeen vuonna 2001 julkaistu esikoislevy The Greatest Hits myi Japanissa 1,6 miljooonaa kopiota ja pääsi Oricon-listan ykköspaikalle asti. Myöhemmätkin yhtyeen levyt, joista uusin on vuonna 2013 julkaistu In This Beautiful World, ovat ainakin käyneet viikkolistan top kympissä.

 

Kuva 3

 

Morning musume (モーニング娘。): Tuottajaihme Tsunkun vuonna 1997 kokoama tyttöidolijoukko. Idolikonseptiin kuuluu pitkälle viety tuotteistus: musiikkituotannon lisäksi jäsenet olivat vahvasti läsnä mediassa ja jos jonkinlaisten tuotteiden markkinoinnissa. Oleellista on nuoruus ja söpöys: jäsenet on kierrätetty ulos joukosta riittävän kypsän iän saavutettuaan, ja Morning musumen jäsenten keski-ikä on vuosien saatossa liikkunut 15:n ja 17:n välillä ollen suurimmillaan vain 21. Yhtyeellä on myös samaan ”Hello! Projectiin” kuuluvia, hieman eri tavalla profiloituja sisasrryhmiä, kuten Berryz kōbō ja °C-ute.

Vaikka Morning musume onkin ryhmänä edelleen toiminnassa, ovat alkuperäisjäsenet jo aikoja sitten siirtyneet muihin tehtäviin, ja joukko on siirtynyt idolien B-sarjaan hävittyään 2010-luvun taitteessa paikkansa auringossa AKB 48:lle (ainakin vuonna 2011 oli jokseenkin mahdotonta poistua kotoaan Tokion kaduille törmäämättä porukkaan jossain muodossa katukuvassa).

Morning musumen kappaleet ovat hyperenergistä ja sokerista J-poppia. Sanoitukset kertovat lukiolaiselämästä, rakkaudesta ja ovat sisällöllisesti helppoa (hyvällä tahdollakaan on vaikea sanoa musiikillis-taiteellisten arvojen olevan hirveän korkealla prioriteettilistalla – toim. huom.), joskin synkemmän musiikin ystäville mahdollisesti korviariipivää kuultavaa. Yleisöön konsepti on kuitenkin uponnut: Yhtye mm. sai kymmenenä vuoden ajalla kaikki albuminsa Oricon-listan top 10:een, mikä on japanilaisten naisyhtyeiden ennätys.

 

 

 Kuva 4

 

Hikaru Utada (宇多田ひかる): New Yorkissa japanilaiseen muusikkoperheeseen vuonna 1983 syntynyt pop-laulaja. ”Hikki” on osallistunut useimpien kappaleidensa sanoittamiseen, säveltämiseen ja monesti sovitukseenkin. Utada on pariin otteeseen yrittänyt luoda kansainvälistä uraa Yhdysvalloissa, mutta on vuodesta 2010 pysytellyt enimmäkseen poissa julkisuudesta keskittyäkseen yksityiselämäänsä.

Tyyliltään Utadan uran alun kappaleet ovat lähimpänä R&B:tä, mutta uran edetessä artistin tyyli on kehittynyt perinteisemmän ja elektronisemman popin suuntaan. Utada itse on maininnut ihailemikseen artisteiksi mm. Freddie Mercuryn, Björkin ja Chick Corean. Utadan vuonna 1999 julkaistu First Love -debyyttialbumi on eniten myynyt musiikkialbumi Japanin musiikkihistoriassa, ja muutkin albumit ovat kaikki myyneet yli miljoona kopiota. Utadan musiikkia on myös käytetty myös useissa mainoksissa ja tv-ohjelmissa. Länsimaissakin hänen musiikkiaan on kuultu Kingdom Hearts -pelisarjan peleissä.

 

Kuva 5

 

Masaharu Fukuyama (福山雅治): Vuonna 1969 syntynyt näyttelijä ja laulaja-lauluntekijä. Fukuyama muutti kotiseuduiltaan Nagasakista Tokioon 18-vuotiaana ja pääsi koe-esiintymisten kautta Amuse- manageriyhtiön listoille. Artisti julkaisi esikoissinglensä Tsuioku no ame no naka vuonna 1990. Fukuyaman varsinainen laulajaläpimurto oli kuitenkin Ai wa dō da-televisiosarjassa, jossa mies myös itse esiintyi, käytetty Good Night. Sen jälkeen Fukuyaman levyt ovatkin säännöllisesti kolkutelleet Oricon-listan huippua. Vuosituhannen vaihteen hiljaisempien vuosien ulkopuolella Fukuyama on toiminut myös näyttelijänä, ja Suomenkin valkokankailla hänet on nähty hiljattain teatterikierroksella olleessa Isänsä poika -elokuvassa. Fukuyaman musiikki edustaa mies ja kitara -tyyppistä, folkhenkistä poppia.

 

 

Kuva 6

 

L’Arc-en-ciel: Vuonna 1991 päivänvalon nähnyt rock-bändi. Vaikka yhtye on joskus luokiteltu visual kei -genren alaisuuteen esiintymistyylinsä johdosta, on yhtye itse suhtautunut tähän penseästi ja katsonut, että moinen luokittelu veisi päähuomion musiikista ulkonäöllisiin seikkoihin. Vuosien varrella yhtye on julkaissut 40 singleä ja 12 albumia, joista kaikki ovat oikeuttaneet paikkoihin Oricon-viikkolistan huipulla. L’arc-en-cielin musiikkia on käytetty myös paljon tv-sarjoissa ja mainoksissa. Parista tauosta ja jäsenten sooloprojekteista huolimatta yhtye on pysynyt toiminnassa tähän päivään asti ja on myös ensimmäinen japanilainen yhtye, joka piti oman konsertin Madison Square Gardenilla.

 

Kuva 7 

supercell: supercellin musiikkityyli liikkuu indien ja alternativen, sekä kevyen rockin ja popin rajamailla. Yksinkertaiset, mutta mielenkiintoiset kappaleet jaksaa kuunnella läpi monta kertaa. Yhtyeen ura lähti liikkeelle yhtyeen musiikintuottajan, ryon ladattua kappaleen Melt japanilaiselle videosivustolle nimeltä Nico Nico Douga. Kappaleen lauloi laulusyntetisaattori, ns. vocaloid, Hatsune Miku ja videon kuvituksena ryo käytti piirtäjä 119:n kuvaa, tosin ilman lupaa. Sen sijaan, että 119 olisi suuttunut asiasta, hän osoitti suurta kiinnostusta kappaletta kohtaan ja alkoi tekemään yhteistyötä ryon kanssa täten muodostaen supercellin. Ajan myötä yhtyeeseen liittyi muitakin piirtäjäjäseniä. Uudet kappaleet kuten Black Rock Shooter, World is Mine ja Koi wa Sensou saavuttivat suuren suosion ja 2008 supercell julkaisi ensimmäisen albuminsa Supercell.

2009 Sonyn kanssa tehdyn sopimuksen myötä Supercell- albumista julkaistiin uudempi versio, joka päätyi neljänneksi Oricon-listalla ja myi kultaa Japanissa. Menestyksen myötä ryo lähestyi laulaja Yanagi Nagia supercellin seuraavaa sinkkua Kimi no Shiranai Monogatari varten. Kappaletta käytettiin animaatiosarja Bakemonogatari:n lopetusteemana. Samalta single-julkaisulta kappaletta Love & roll käytettiin animaatiossa Cencoroll. Lisäksi kappaleen Black Rock Shooter pohjalta tehtiin oma animaatiosarjansa samalla nimellä. 2011 supercell julkaisi levyn Today is a Beautiful Day, jolla lauloi Yanagi Nagi. Levy myi kultaa Japanissa ja sijoittui parhaimmillaan kolmanneksi Oricon-listalla.

Yhteistyö Yanagi Nagin kanssa päättyi Today is a Beautiful Day -levyyn ja supercell piti koelaulut uuden laulajan löytämiseksi 2011. 2000 kokelaan joukosta valittiin naislaulaja Koeda. Lisäksi ryo valitsi naislaulaja Chellyn omaan projektiinsa nimeltä EGOIST. Vuodesta 2011 eteenpäin supercell ja ryo ovat julkaisseet suuren määrän singlejä, joita on käytetty animaatiosarjoissa ja peleissä. Osa singleistä tehtiin käyttäen Hatsune Mikua ja osassa lauloivat Koedan lisäksi artistit kuten ClariS ja Kotoko. EGOIST toimi myös sarjan Guilty Crown fiktiivisenä artistina. 2013 supercell julkaisi kolmannen studioalbuminsa Zigaexpirentia joka sijoittui Oricon-listalla parhaimmillaan sijalle 7.

 

Kuva 8

Hiroyuki Sawano: tunnetaan parhaiten työstään japanilaisen animaation parissa. Hän on säveltänyt musiikkia kuuluisiin sarjoihin ja elokuviin, kuten Iryu-Team Medical Dragon, Attack on Titan, Guilty Crown, Kill la Kill, Aldnoah.Zero ja Ao no Exorsist. Sawanon tyyliin kuuluu orkesterimusiikin yhdistäminen elektroniseen musiikkiin omalaatuisella ja tunnistettavalla tavalla. Mielenkiintoiset kompit, jylhät orkesteri- ja rock tykitykset korostuvat hiljaisempien säkeistöjen ja nostojen ansiosta. Tällaisella musiikilla puhelinluettelon lukemisesta kertovasta elokuvasta saataisiin eeppinen taistelutarina.

Sawano aloitti pianon soiton ala-asteella ja alkoi 17-vuotiaana opiskelemaan säveltämistä, sovittamista ja pianon soittoa Nobuchika Tsuboilta. Musiikkikoulusta valmistumisen jälkeen hän lähetti demonauhoja eri tuottajille tuloksetta. Osallistuttuaan muutamaan musiikkikilpailuun Sawano värvättiinkin erääseen yhtiöön, mutta hän lopetti pian yhteistyön tämän yhtiön kanssa saadakseen toteuttaa unelmaansa, elokuviin säveltämistä. Legendoor niminen yhtiö, jonka tarkoituksena oli tuoda artisteja alalle, ottikin Sawanon huomaansa ja menestys oli taattu.

 

Luke Jäppinen, Leo Lindgren

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): 10 valittua, Musasto suosittelee

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s