Viikon levy: Wayne Shorter – JuJu

JuJuJazzmuusikko ja säveltäjä Wayne Shorter (s. 1933) ponnahti julkisuuteen Art Blakeyn Jazz Messengers -kokoonpanon avulla ja viimeisteli paikkansa jazzmuusikoiden yläluokkaan Miles Davisin legendaarisessa kvintetissä. Lisäksi hän teki fuusiojazzia Weather Reportissa Joe Zawinulin kanssa. Shorter ja Zawinul loivat koko genren ääriviivat.

Shorterin sulkakynästä on irronnut moni klassikoita jazzmuusikoiden ohjelmistoon ympäri maailman. Tunnetuin on varmasti 6/8-tahtilajissa etenevä Footprints, jonka uskaltaa soittaa niin norjalaisten, kenialaisten kuin amerikkalaistenkin jazzmuusikoiden kanssa. Muita tunnettuja Shorterin teemoja ovat ESP (löytyy Davisin samannimiseltä levyltä), Speak No Evil, The Chess Players (Jazz Messengersin levyllä) ja Palladium (Weather Reportin klassikkoalbumilla Birdland).

JuJu-albumi on jazzklassikko vailla vertaa. Tämä vuonna 1964 äänitetty akustisen modernin jazzin merkkiteos on lähempänä John Coltranea kuin Louis Amstrongia. Molempien edellä mainittujen henkilöiden tavoin Shorterkin svengaa aivan hillittömästi. Coltrane tulee mieleen jo pelkästään voimakkaasta tenorisaksofonin soundista kuten myös Elvin Jonesin, Reginald Workmanin ja McCoy Tynerin säestyksestä, sillä jokainen kuului tuohon aikaan John Coltrane kavrtettiin.

Albumin nimikappale on 3/4-tahtilajissa menevä sävellys. Tynerin vasemman käden raskaat oktaavit ja oikean käden soinnutukset sekä Jonesin rönsyilevä jazz-valssikomppi muistuttavat varmaan eniten Coltranea koko levyllä. Mutta Shorterilla on oma ääni tenorissaan ja omat harmoniset leikittelyt sävellyksissään, eikä kappaleelle voi tuoda vastinetta Coltarnen tuotannosta.

Delugen rubatonomaisen intron jälkeen tulee hienoilla intervallihypyillä leikittelevä teema, joka svengaa kuin hirvi 10-tiellä auton valoissa.

House Of Jade saa introkseen Tynerin pianismia varsin Debussymäisissä tunnelmissa. Intron jälkeen alkaa Waynen hieno balladimelodia Jonesin kompatessa sudeilla. Ehtaa tunnelmaa alusta loppuun.

Mahjong alkaa Jonesin rumpusoololla. Kyseessä ei ole Art Blakey -tyylinen ”pum-pam-shak-halolla päähän” -soolo, vaan nopeasti kehittyvä maalailu tomien ja symbaalien avulla. Melodia leikittelee pentatonisella skaalalla, eikä kappaleessa ole kiire kenelläkään.

Yes Or No -kappaleen nopea tempo ja komppi tuovat mieleen Coltranen Impressions-sävellyksen. Tosin tässä Shorterin kappaleessa on vain neljä tahtia modaalista vamppia, kunnes soinnut vaihtavat harmoniaa nopeaan tahtiin. Tämä kappale paljastaa huonosti sointuvaihdoksia osaavat improvisoijat melko nopeasti.

Twelve More Bars on tyypillinen modaalinen bluesteema. Teeman jälkeen soinnut vaihtuvat 12-tahtisen bluesin jalanjäljissä. Wayne antoi kappaleen nimelle myös toisen merkityksen. Hän kuulemma ajatteli baarikierrosta, jonka jälkeen vielä ”twelve more bars”…

Jos tämä albumi saa jalkasi vispaamaan ja sydämesi sykkimään Wayne Shorterille, seuraava Shorter-levy voisi olla Speak no evil. Se on tehty samana vuonna, mutta eri kokoonpanolla basistia lukuun ottamatta. Waynesta on pitkä ilo, vaikka onkin lyhyempi (”shorter”).

Vaskista löytyy JuJun painokset vuosilta 1996 ja 1999.

Vesa Toukkari

(ed. huom. 81-vuotias Shorter nähdään Pori Jazzeilla 16. heinäkuuta!!)

Advertisements

Jätä kommentti

Kategoria(t): Musasto suosittelee, Viikon levy

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s